Mutikaine tuijotteli synkeenä lumimyräkkä akkunaklasin takan. Pualiks poltet tupakki roikkus huules uhmate kaikki mahrollissi painovoimalakei. Joku autoki näyt tuleva tiät pitki ja kääntys Mutikaise portist sisäl tuprauttae aura tyäntämäst kinoksest valkose lumitussaka konepelli ylitte.
Vähä aja pääst piraht ovikello vaivalloisest ku viimesiäs olis vetäny, tais ol patteri vähis.
– Tul sisäl vaa siält, ovi o auki jollei ol jäätyny kiin, Mutikaine karjas siirtymät akkunalt.
– Tänä vuan tul sit toi talve-perkele aikasi, Laatikaine sanos tyäntyessäs sisäl ja ravistellessas itteäs ku koira saarakses isommat lumet varisettu eteisse.
– Niinpä, totes Mutikaine kääntye kattoma Laatikaist. – Siäl o kaffet keittimes. Jua siält vaa et saat räkäjarrus sulama.
– Ei mittä uut kuulu tänppäi maailma? Laatikaine kysäs kaivae kaapist ittelles muki ja kattae kaffet ittelles ja Mutikaisenki kuppii ku se näyt siin pöyräl oleva.
– Ei täs ny mittä kurjuut kummemppa, Mutikaine tuumas istahtae pöyrä viäree ottae kuppis kättes.
– Ei mittä? ihmettel Laatikaine.
– Jaa, joo mää tol Apil tos yks päivä soitteli ja se sanos et yks juttu meist o julkastu siin msllä antologias, Mutikaine muisti yhtäkki.
– Mikä se semmone msl o? Laatikaine tul uteliaaks.
– Se o joku maaseuru sivistys liitto. Api o sin laittanu näit meirä jutui esil. Se o mukan siäl kirjottajaporukas, Mutikaine valist. – Kaivas siält kaapis pari pulla esil ku olet lähempä.
– No olla sit eres jossai päästy kansienki sisäl, Laatikaine myhäil kaivae pari vinttura pöyräl.
– Mut oli se jostai lehtijutust vähä kärmeissäski, Mutikaine tuumas. – Määki kävi sen netis lukasemas ja ymmärrä kyl yskä.
– No mitä siin sit oli? Laatikaine kysäs haukate pala vintturastas.
– No ku siit sai semmose käsitykse et kaik ova jottai terapiakirjottaji ja iha harrastelijoi täl kirjottaja ural. Siin ol kuvaki siit kirjast yhre kirjottaja käres, Mutikaine selost.
– Onks Api jotenki terapia tarpees? Laatikaine kysäs virnistäe.
– Kyl se ain o ainaski omast miälestäs ollu vähä hullu, mut ei se ota mistä oikke raskast ressi, eikä kuulemma viäl ol ollu omast miälestäs terapia tarpees, Mutikaine nauro. – Siit mitä miält se ol siit kansikuvast, em mää viit sanno mittä. Mut jutut kyl siin kirjas o iha miälettömä hyvii, kuumemma.
– Ai, ettei ollenka harrrastelijamaissi. Saas katto sit paiskaaks se niit opukssi meillekki, miättis Laatikaine.
– Ans katto ny, Mutikainenki totes.
– Se Api ku o vähä semmone, et jollei se jotta tunne ossaavas, se ei semmost ruppe tekemäänkä. Siit o varmaanki loukkaava jos sanota et joku mitä se tekke o harrastelijamaist taik tökeröö. Sit se jättä koko homma sikses, Laatikainen muisteli.
– Niinhä meinas käyrä sillo ku sil ol ensmäine tairenäyttely. Semmose murskaava kritiiki jälkke se varmaa olis jättäny koko maalaamise jollei olis tullu sen perrä niit tilaukssi joihi se myäntys. Sit se ol viäl siäl taiteilijaporukas mukan ni ei se voinu heittä ko homma sikses, Mutikaine muisteli.
– Määki muistaisi et se ol aika murskaava, Laatikaine kaiveli muistis sopukoi.
– Joo, oliha se, mut sit se laitto het perrä sen toise näyttely mis ol niit piirustukssi. Siit tul sit jo tunnustustki. Mutikaine sanos.
– Niinpä ja taireinnostus ei onneks laantunu, Laatikaine totes. – Siin olis pal hianoi hommi jääny tekemät.
– Näire kahre viimese näyttely jälkke se kyl o taas sitä miält et ei siit ol mihinkä, ku ei niist tullu centtiikä, Mutikaine ilmot. – Se meinaa taas pistä pensselit roskikse. Olis varmaa ko pistänykki jollei sen vaimo olis alkanu maalailema. Niil pensseleil o sentäs jotta tekko. Itte se ei ol niihi koskenu.
– Mikähä tohonki taas auttais? Ei semmost sais pääst tapahtuma, Laatikaine mumisi viimeset vinttura palat suussas.
– En tiärä, just ny tunttu ettei mikkä., mut anta aja kulu, jos se siit tokenis taas ku tulee uurelles kesä ja kärpässi ja köyhälki o ystävi, Mutikaine fundeeras.
– Pitäiskös men joku kert morjestama, Laatikaine kysäs.
– Se vois piristtä, taik sit ei. Ei siit tiärä mil pääl se sattu sillo olema, Mutikaine totes.
– Ei, mut ny o toi lumisare loppunu. Mentäiskös kolaama pihatiä selväks, Laatikaine sanos kattoessas akkunast pihal.
– Ei helvetis, siäl tuulee viäl nii pirust. Oteta ennemmi santsikuppi kaffet, Mutikaine sanos ojentae kuppias.
