Kansiinko?

Mutikaine ja Laatikaine oliva poikenne hualtikse baari kaffel. Istusiva siin ajtuksiis vaipuneina ku Mutikaine muist jottai.
- Hei Laatikaine, oleks kuullu, et meist yritettäis iha vakavissas väsät kirjaa, Mutikaine tokas yht äkki hörpäte kaffekupistas. - Voi ol, et päästä iha kirjoihi ja kansii.
- Älä helkutis. Tulisiks meist sit julkkiksii, Laatikaine meinas purotta pullas jost ol just haukkaamas.
- Siit ei ol onneks mittä takuit, Mutikaine totes rauhottavast.
- Ei me sit saatais ol ollenka rauhas. Aattels ny semmost ruljanssi, Laatikaine kauhistel yhä.
- Äläs ny liiottele, Mutikaine sanos. - Ei se ny nii kamalaa voi ol.
- Onks se taas sen Apin toilauksii? Laatikaine kysäs harmistunee tuntusest. - Ain sen tartte tunkee nokkas joka paikka ja asioihi, jokka ei sil sit yhtikäs kuulu.
- No se ny o aikas mont juttuu meist kyl jo kirjottanu. Oleks seurannu niit netist? Mutikaine totes.
- Olem mää. Sitä mää kyl paheksusi, et sen pitiki men kirjottama siit iha julkisest, et mää parkusi ku pikku kakara sillo kännispäite sun pihallas, Laatikaine ol vähä kärmeissäs.
- Miks sää siit ny sit olet noi kärmeissäs? Mutikaine kysäs. - Em mää usko et sää siit olsit muute mittä muistanukka,
- En oliska, mut kirjotta ny siit ku iso miäs parkuu. Kyl vähä tarttis ajatella ensteks mitä kirjotta ettei kirjota mitä ajattelee. Tarttis vähä käyrä kyläilemäs ja muatoilla sen pärstvärkkii uute uskoo. Oppis vähä ajattelema ensteks mitä oikke tua julki, Laatikaine muris kiukuissas.
- Kyl mun rystyssi vähä ny kutittaa. Pari viiko sairaala reissu vähä varmaa rauhottais sen kirjotusintoo.
- Äläs ny hermostu, ei se sitä tahallas varmaa tehny, Mutikaine yrit rauhotella.
- Kuules ny, kyl mää sitä sev verra tunne, et iha tahallas se sen teki. Se o vähä semmone vittumaine luanne, noin niinku laimeest ilmastuna, Laatikaine puhisi. - Perskeles ku se ottaa pannuu, et se meneeki kaikkee tommost kirjottelema.
- Rauhotus ny hiuka, ettei meit paiskata täält pihal, Mutikaine sanos katelle vaivihkaa ympärilles. - Sul ruppe toi volyymi nousema yli sallitu desibeliraja.
- Em mää mittä rauhotu, Laatikaine tokas hiljentäe kummiski ääntäs kattoe ympärilles.
- Paree olis, ni päästä tän toistekki, Mutikaine totes.
- Se o viäl tehny munst semmose flikkoje vahtaajanki. Em mää mikkää semmone sentäs ol, ei olleska, Laatikaine tuhis yrittäe saara päätäs kääntymä niska pualel ku akkuna takan men joku parikymppine naikkone minihamosessas.
- Heh heh, mitäs just teit? Mutikaine nauro.
- Ai mää vai, em mää mittä tehny, Laatikaine vastas kääntye Mutikaist kohre.
- Mitäs seurasit? Pului vai? Mutikaine kysäs huvittuneena.
- Ol siin makee mini, Laatikaine totes.
- Niinpä, eikä ollu auto, ku joku iha muu mini, Mutikaine hihitteli viälki.
- No jaa, täytyy myänttä, et ei ollu auto, Laatikaine myäns pikkuhiljaa rauhottue.
- Nii et taitaa ol kuiteski niis jutuis perää, Mutikaine sano.
- No jaa, taitaa niis vähä kyl ollakkki, ainaski vähä, Laatikaine myäns ja kohaut harteitas.
- Nii et antaa sev vaa kirjotella, ku ei iha mahrottomii ruppee naputtelema, Mutikaine totes nouste pöyräst ja keräte tyhjät kupit tarjottimel.
- Sit kyl mennää sin piilopirttisse kyläilee jos jutut ruppe iha mahrottomiks menemä, vai kui? Laatikaine sanos nouste hänki.
- Jep, tehrää semmottis, Mutikaine myäntys viäre tarjottime keräilyvaunusse ja lähtie Laatikaise kans ulos tupakil.

Taas vanhoje assioire paris

Mutikaine selas nettii tiatsikallas ja sai siält esil jottai vanhoi filmei mis ol höyryveturei. Laatikaine ol vajonnu soffa nurkkaa löhöilemä. Ol taas tullu käymää kylässe aikaas kuluttama.
- Käviks Laatikaine koskaa piänenä junii kattomas? Mutikaine kysäs.
- Em mää saanu men lähellekkä mittä rautateit, ne ol kuulemma nii kauhhia vaarallissi paikkoi, Laatikaine vastas.
- Em määkä iha piänenä niit nähny, mut sit ku jo pääs itte menee pyärän kans. Siin jossai kymmene ikävuare hujakoil, Mutikaine totes.
- Pääsiks nii aikasi jo liikenteese pyäräl, Laatikaine ihmetteli.
- Em mää koska sanonu mihi mää oikke ole menos, Mutikaine virnist. - Ei ne tiänny mihe mää meni, mut noist asemal käynneist jäi kyl ain kii.
- Kui semmottis? Laatikaine kysäs.
- No ku vaatte oliva ain iha mustii hiilepölyst ja haisiva savul, Mutikaine muisteli. - Sillo ol viäl noit höyryveturei ainaski tos ratapiha ajos Kupittaal. Matkustajajunak kaik kyl oliva jo diisselei, mut noit onkapannu junat ol pal miälenkiintosemppi.
- Sillo ku mää tommossi pääsi kattoma niit ei tainnu ol ku tual Turu asemal jossai halleis enää, ytit Laatikaine muistel.
- Se ol nii komeet ku ne pölläyttivä höyryy ja savuu ja voi ku se ol hianoo ku ne vislas lähtiessäs, Mutikaine romantisoi.
- Eipä ol pal tullu nähtyy, mut ratika mää muista, Laatikaine tokas. - Ne ol ja aikamoissi vempeleit.
- Joo, mää muista ku ajon ajokortti ja tei virhee siin kysymykses, et milt pualelt ratika saa ohitta, muist Mutikaine. - Se ei varmaa koska unohru ku ol ainoo virhe kirjallises kokees.
- Neropatti, perskeles, Laatikaine tokas. - Eiks se ohitetta oikialt ku raiteetha ol keskel kattu?
- Nii määki vastasi ja vääri men, Mutikaine virnist. - Eks muist ku jossai se men oikkia reunaa, em muist ny mis kohta se ol, mut kummiski. Oikia vastaus siihe olis ollu kummaltki pualelt, vaikkei siin ollukka mainintta et tilantte mukka. Se ol piän kompa.
- Nii ku inssis ne ain yrittivä tota, et mennä Rantakarul ja käännytä enne panimoo ylös ku se ol sillo ainoo ykssuuntane karunpätkä Turus. Ajosuunt siin ol ylhäält alaspäi. Siihe halppa men moni ja siihe ain tyssäs inssi, Laatikaine muisteli virnistelle.
- Munt tyssätti kuarmuril liia varovaisest ajost, Mutikaine muisteli. - Toisel kerral sit mää vetäsi Aurakarult alaspäi Eerikikarul satama suuntaa, sen Svenska Teatteri kulma kolmosel ja kysäsi sit silt samalt inssilt ku ol ollu ensmäiselki kerral, et meniks ny liia varovast. Se siin nikotteli et ei menny ja pyssääs tonne ni vaihreta kuskii. Meit ol sillo kaks kokelast samal kertta inssis.
- Pääsiks sillo sit läpi? Laatikaine kysäs virnistäe.
- Iha puhtaast. Voi niit aikoi ku siälki viäl sai ajel autoil, ny ei enää saakka; Mutikaine totes. Mut ne ratikat ol hauskassi. Me käytetti niit piänie veittie teos apuna, tommoste kynäveittie.
- Mite nii? Laatikaine ihmeentys.
- Katos ku laitot siihe kiskoil vaik kolme tuumase naula ja se huraut siit yli ni ol veittenterä ain terottamist vail valmis, Mutikaine selost. - Kyl me kyl joskus pelotetti niit kuskeiki ku laitetti räkäpäit kiskoil ja ku se men yli ni paukkus kyl iha kiitettäväst.
- Mist sää niit sait? Laatikaine kysäs ihmetelle.
- Katos ku asus tommoses paikas, et siin lähel kävivä soltut ain pikkassi sotaharjotuksii. Niilt siin sotaleikeissäs välil putoili niit räkäpäit sammaleissi, eikä ne niit ain löytäny, varsinki noit konepislari paukui, mut terävinä kakaroina me kyl ne löyrettii, eikä kyl menty niit takas antama, ei tiätenkä, Mutikaine selost naureskelle. - Kyl niit mul ol iha pussikaupal yhtee aikka.
- Aikamoissi koltiaissi oletteki sit ollu, Laatikaine tokas.
- No jaa, se ol normaalii sillo, sorast ei sillo ollu ku muutamii vuasii, Mutikaine totes. - Ja ku ol otolliset olosuhteekki tämmösel toiminnal.
- Mut ny Laatikaine keitetääs kunno sumpit, kai maar sullekki kaffe kelppa? Mutikaine nous tiatsikka pöytäs äärest ja alko kömpimä keittiöö kohre.
- No, mikä ettei, Laatikaine myäntys nouste soffalt ja men peräs keittiöö.

Vanha tuttu

- Kyl tää o taas yht paskaa, Mutikaine murisi ärtynee tuntusena. He oliva Laatikaise kans kävelemäs Ruissalo ulkoilureiteil ja nauttimas aurinkoisest kesäpäiväst.
- Mikäs sul ny tul, Laatikaine kääntys kattoma Mutikaist, joka nojas puuhu ja ol nostanu koipes ja kattos kenkäpohjaas.
- Tää, se o suaraa sanoe iha sitä itteäs, Mutikaine sanos yrittäe kiskoo puskast oksaa irti.
- Joo, paskaa se o, Laatikainenki totes kumartuessas kattomaa Mutikaise kenkänpohjaa. - Ei ol sentäs ihmise jätöksii mut onpas ollu komee koira. Onneks tääl ei ol norsui sentäs, olis meinaa nilkkoi myäte, mut siihe ei astuis kyl vahinkos.
- Perkeles ku o tiukaski, Mutikaine kiros kaivelle kenkäs pohjaurii puhtaaks ja sen jälkke pyyhkie kenkääs heinikkoo.
- Se o välil tämmöst tää luannos taapertamine, tääl voi törmätä vaik minkälaissi yllätyksii, Laatikaine tokas virnistäe..
- Niinku tohonki, Mutikaine ilmot osottae Laatikaise taakse. - Älä tee mittää äkkinäist.
Laatikaine kääntys hitaast. Hymy hyytys ja hän jäykisty hämmentyneenä. Viirenkymmene metri pääs Laatikaist ja Mutikaist seuras rauhallise uteliaast täyskasvune uroshirvi. Se ol huamannu heirät het ku tuuli kävi heirä suunnastas.
- No voi perskele, Laatikaine ähkäs, hän ku vähä pelkäs hevostki jos se ol samal pualel aitaa ja toi ol kyl aika pal isomp ilmestys.
- Se o komee, Mutikaine ihasteli. - Katos ny noit hianoi sarviiki. Harvo näkke noi komeet kruunuu.
- Joopa joo, totes Laatikaine vavahtae ja tuntie jo miälessäs ku sarvet kaivova häne keuhkojas murskattuas ensteks kylkiluut. Tuskahiki alko noust Laatikaise ottal. Hittaast hän alko perääntyy.
- Ei kai se mittä tee ku o iha yksinäs, Mutikaine miättis tilannet. - Toist olis jos sil olis naaras ja vasa mukanas. Sit sitä tarttis varookki.
He oliva perääntynee polkuje risteyksee hissunkissu hiljaksilles. Hirvi seuras askel kerrallas polkuu pitki katelle heit uteliaa tuntusest.
Mutikaine ja Laatikaine aikosiva ylittää risteykse suaraa takaperi taaksepäi kävelle. Mut yht äkki takkaa kuulus jonkulaise puhallukse tuntune tuhahrus. Kaverukset jäykistysivä paikalles ja vilkasiva taakses.
- Voi saakeli, siin paha mis mainita, Laatikaine tokas. Heirä takanas kolmenkymmene metri pääs seisosiva naarashirvi ja aika piän vasa.
- No ny tais ottaa ohraleipä. Kiivetääs rauhallisest ton kive pääl, Mutikaine totes osottae viäres olevaa aika korkiaa kivee. - Ei toika ny nii iso turva ol, mut puuhu ei täs iäs enää pääs.
Aika ripeest äijät kummiski kive pääl pääs, alkae siält tiiraama mitä hirvil mahto ol miäles. Uros tul siihe heirä ettees ja kääns pääs naarast ja vasaa kohre. Se alko päästellä jottai merkillissi tuhahruksii ja vaimei törähryksii. Mutikaine ja Laatikaine päättivä et paree pistää tupakiks ettei ainaska noutaja tulis ilma viimest tupakki. Vapisevi käsi he sytyttivä tupakit ja tuijottiva hirvii.
Ilmeisesti uros ol saanu asias selviks toiste kans, naaras ja vasa tuliva lähemmäks.
- Mitäs ne ny meinaava oikke tehrä. Tää alkaa käyrä vaaralliseks, Laatikaine huamautti vetäytye iha kive takareunal.
Uros käätys heit kohti ja tuijotti Mutikaist tuhahtae vaimeest. Siin samas Mutikaine huamas sen repaleise vasemma korva ja ottas viälki näkyvä pitkä arve. Hirvi keikautti pääs kallelles ja tul lähemmäs varovast.
- Vilperi, Vilperi ooks se sää? Mutikaine kysys tunnistae hirve ja ojens kättäs. - Perhana sul o perhetki.
Laatikaine tuijot uskomat silmiäs ku uros tökkäs Mutikaist turvallas ja Mutikaine siveli sen turpaa.
- Mikä helveti Tarzani sää oikke olet? Laatikaine ähisi. - Varo ny vähä, se o hirvi jolles ol viäl huamannu.
- Se o Vilperi, sanos Mutikaine iha ku se olis selittäny kaike. Hirvi tyäns pääs Mutikaise olkapääl ja Mutikaine pist kätes sen kaula ympäri halate hirvee. Jos paikal olis ollu joku reportteri ja kuvannu ton tapaukse ni ei kukka olis uskonu semmost kuvaa.
- Mikä ihmee Vilperi, Laatikaine ihmetteli tuijottae tapahtumaa.
- Vilperi o vanha tuttu vuasie takaa. Nääks ton repaleise korva ja arve pääs. Se jäi kerra piikkilanka-aitasse ja mää leikkasi sen irti siit. Se ol sillo iha piän viäl. Sen vanhempii ei näkyny missää ja sil ol koipiki haavoil ettei päässy kävelemä kunnol. Mää asusi sillo viäl siäl maatalos, ni mää vein sen sinne entisse navettasse ja hoiri sen sit kuntoo.
Ol siin sillo vähä erimiälisyyksii siit hoitoo tulemisest. Ei se oikke halunnu, mut sain sen kuiteski sinne sisäl ja se ol mun hoivis ainaski pual vuat. Seuras ain joka paikka ku joku koira. Se tuatti vähä vaikeuksii saara se ymmärtämä et sisäl ei saa tul. Onneks se ei mahtunu sisäl ovest.. Ol vaikeuksii saara se palaama takas luantosse, mut ny se näyttä oleva hyvi sopeutunu vapautees, Mutikaine selost vualaast paijatessas suurt uroshirvee.
Laatikaine ol rauhottunu ja kaivo kamerakännykkäs taskustas napate tilanteest muutamii kuvii. Ol tää sentäs ainutlaatuist. Tarzan Mutikaine villieläimes kans. Naaras ja vasa seuras varovaisest kauemppa tapahtumii eiväkkä uskaltautunee lähemmäs.
Laatikaine ol harvoi nähny Mutikaist noi onnellisena ku ny tos sen nauraes ja halailles tota hirvee joka tökkis lempeest Mutikaist, melkke purottae Mutikaise kivelt.
Hellittelyhetki loppus naarashirve varotusäänee ja Vilperi nost päätäs kattoe polkuu ette päi. Se nos nokkaas, nuuhkis ja käänty sit painue perhees kans pusikkoihi. Se kääntys viäl kerra kattomaa Mutikaist enne häviimistäs mettä siimeksee.
Mutikaine katteli virnistelle hirvie perään. Sytyt sit uure tupaki ja vetäs kunno savut. Laatikaine tul Mutikaise viäree sauhutelle hänki tupakkias. He kääntysivä kattoma polun päähä jost ilmestys näkyvii hälisevä perhe kahre koiran kans.
- Niinku sää sanosit, Laatikaine. Se o tämmöst tää luannos taapertamine, tääl voi törmätä vaik minkälaissi yllätyksii, Mutikaine sanos heirä kattellessas kiven pääl ohi menevää perhet ja koirie levottomuut niire haistaes hirvejäljet.

Laatikaise murhei

- Se on Ölman, se on Ölman, hoilas Laatikaine luaviessas piänes laitamyätäises taksist Mutikaise taloo kohre.
- Sul tais ny tul piänii kurssivirhei, nauro Mutikaine joka ol pihal kunnostamas paattias ku Laatikaine osus vast kolmannel yrityksel porti lävest sisäl, vaik siit kyl pystys tulema vaik linja-autol tarvites, eikä se tehny eres tiukka. - Olsit tullu pihal saak ton taksin kans, ni olsit osunu pihal kertaheitol.
- Mitäsh shää ny shöpötät, emmää mittä juavushkishka ol, Laatikaine söpöt yrittäe istuu pihakeinusse. - Shää juavukshish olet, mää näe shunt kahtena.
- No joo, ehkä sää olet ottanu vaa pari öölii, Mutikaine totes ku Laatikaine ei onnistunu yrityksessäs vaa keinu heilaht alt pois ja Laatikaine tömäht persseelles maaha. Onneks keinu ei saanu pal vauhtii ja tömäht pehmiäst Laatikaise takaraivosse.
- Älkkä perkelesh tönikö, Laatikaine torus yrittäe tyäntää hapuille keinuu kauemmas. - Ei shitä ny tartte ruvet hakkaama ja viäl takkaapäi.
- Se o kuule keinu joka sun päälles hyäkkäs, Mutikaine selvit tulle auttama. Kolmannel yrittämäl Laatikaine saatii keinuu rähmälles makkaama. - Kyl ny o tainnu tul otetuks vähä liikka.
- Pashkat, emmää ol viäl ottanu tarpeekshka. Mish she mun kasshi o? Laatikaine ihmettel yrittäe harottavil silmilläs saara kassias näköpiiriis.
- Tualha se o portipiäles. Orotas vähä, äläkä nouse siit ettes puttoo, mää käyn hakemas, Mutikaine hualehtis lähtie porttii kohre.
Päästyäs portil ja nostaessas kassii maast Mutikaine kuul takkaas kauheet kirroomist ja tömährykse. Hän kääntys ja siäl se Laatikaine ol seljälläs hiljaksilles keinahteleva keinu al. Mutikaine kiiruht takas
- Enks mää sanonu et ol paikallas ettes puttoo, Mutikaine totes vähä närkästye. Hän haki filti puutarhamajast, levit sen nurmikol ja raahas Laatikaisen siihe. - Nyt et pääs ainaska korkialt puttooma. Mitäs sul ny o tapahtunu, ku olet tommosee kuntoo ittes vetäny?
- Ei mul mittä ol tapahtunu. Mää vaa meni tonne Porttishe ottama yhre pitkä, mut shiäl ol she Pera shen uure muijash kansh. Muishtelti shiin shit kaikellaisshi mennei ja taash otetti. Shiin shit tul miälee she Marjushka, muishtaksh? Laatikaine selost kaivae kassistas pualiks tyhjennety votkapullo.
- Kyl mää Marjuska muista, säähä olit sen kans aika pitkää ennenku se ajo sen reka al autollas nii et henk men, Mutikaine muistel hiuka murheellisena.
- Just, she Pera uush muija ol tuntenu Marjushka ja shiin shit muishteltii kaikellaisht ja mää shiin innoshtushi ottama ku tul shitä Marjushka ikävä, vaik siit o jo nii kaua ku se menehty, Laatikaine selvit. - Shit mun piti shiit lähte johonki ettem mää olish ruvennu siin parkuma. Mää oli jo lährösh ku she portshari otti mult autoavaime poish. Anto shentäsh ottaa tän kasshi shiält autosht pois. She shoit shit takshi ja mää tuli tän ku ei huvittanu mennä ykshinäs kämpilkä.
- Ei siit tuskast koskaa varmaa pääs. Eiks teirä pitäny oikke naimissiinki men, Mutikaine kysys.
- Joo, munsht piti tulla kunno perheeishä. Tiäshiksh et she orotti shillo mul kershaa? Laatikaine kysäs itku kurkus ja avas vapisevi käsi pullos tempaste siit pitkä ryypy.
- Voi helvetti. Sitä mää e tiännykkä. Et muute koskaa tommosest ol maininnu, Mutikaine totes totisena.
- Nii she kummishki ol, Laatikaine selit katkonaisest painae pääs polvie välii ja peitti käsil pääs. Köyrys olevat hartiat alko nytkährellä ja vaimea nyyhkytys alko kuulus siält käsie peitost. Käpertye ku laps kohrus Laatikaine kellaht kyljelles nyyhkyttäe yhä rajummi.
Mittää sanomat Mutikaine haki toise peito. Levit sen Laatikaise pääl ja pyyhkäisi muutama kerra lohruttavast Laatikaise nytkähtelevii hartoi.
Mutikaine sytyt tupaki ja otti hänki tukeva ryypy Laatikaise pullost istue Laatikaise viäree ja vaipus ajatuksiis.
- Nii me kaik täält joskus lähretä, kuki ajallas ja tavallas, hän mutisi kääntäe surulliset silmäs Laatikaisee, joka ol varmaa sammunu ku ei enää itkeny.

Keväit

- On järvinä tiet sekä pellot, soi vienosti viulut ja sellot, Mutikaine lorutteli katelle akkunast lumie sulamist ja kuunnelle levylt jottai viulukonserttoo.
- Mitä sää sanoit? Laatikaine kohot katsees kirjast jota ol tavailemas. - Oleks sää ruvennu taas runoilemaa.
- Emmää mittä semmost ol ruvennu, se vaa tul miälee, Mutikaine sanos kääntye akkunast.
- Kyl se ny o kevät vihro tulos, vet o vähä kaikkial ku lumet sulava, Laatikaine totes.
- Ei sitä ain muistakka mitä se o mitä koko talve pakkaskaure toivoo, Mutikaine virkkos vaihtae vähä vetävämppä musaa soima. - Kaikkial o veslammikoi ja yäks ne jäätyvä ja sit tulee tiätty liukast ja kaikke tommost.
- Ja sit veretää piänt liukukiitoo ja miätitää et tuleeks ens polvet vai pää alas maaha, Laatikaine huamaut. - Se o sitä akrobaatti esityste juhla-aikka.
- Nii ja tual ensapupolil ja päivystykses o aika täyt, hyvä ettei siäl ol ulos ast jonoo, Mutikainenki totes. - Onneks siäl o aika iso toi orotushuane ainaski tual päivystykse pualel.
- Mut ilmat ne vaa lämpenevä ja hameet lyhenevä, Laatikaine huakas.
- Nii sitä taas sul o hamoset miäles, Mutikaine virnist. - Tai ainaski se vesiraja.
- Nuart lihhaa taas o laitumil virkeest ravaamas, Laatikaine innostu. - Kyl siin taas vanha silmä lepää.
- Näi vanhana kyl kaik muuki lepää, toist se ol sillo nuarempana, Mutikaine muisteli.
- No joo sillo piukat kunno farkut ol iha tarppe, niire sepalus ei paljastanu kaikke ku vaa muist sijotta pikkuveitikkas oikke, Laatikainenki uppoutus muistoihi.
- Jos ei muistanu ni kyl sit kyl näkys ja hyvinki, Mutikaine totes virnistäe. - Muistaks ku flikoil ol nii piukkoi housui ettei nekä mittä piilottanu.
- Joo, hahlo näkys kyl nii selväst ettei siin jääny mittä arvailuje varaa, varsinki jos niil ei ollu nimettömii, Laatikaine tuumail. - Ei kyl jätkäkkä sillo pal alkkarei käyttäny.
- Se ol sitä aikka ku pit ol ain valmis ku partiolaine, tärkeint taskus ol avaimie lisäks kumisukka, Mutikaine nauro. - Ja mialuummi mont.
- Rokki soi ja alapää hais silakal, jos sattus onnistama, Laatikaine vet henkee sisäl nenä kaut ja ol haistelevanas viiksiäs. - Oi niit aikoi.
- Ne ol niit vapaa rakkaure aikoi ne, Mutikaine virnisteli sytyttäe tupaki ja tarjote Laatikaiselki.
- Emmää ny sanois. Kyl jätkät ainaski ol iha yht mustankippei ku muutenki ja kyl ol ne flikakki toisilles, Laatikaine sanos - Ei siin mittä eroo ollu.
- Yhre ero nykysse meininkisse verrate mää kyl muista, Mutikaine totes aukaste öölipullo.
- No minkä? Mää tykkä et samallaist se nykki o, paitti et mainoksis ei pal muut enää olkka ku seksii, Laatikaine kysäs.
- Se et sillo hinttarit ja lesbot men ruattii, tai pysys piilos, iha vaa oma turvallisuutes vuaks, muisti Mutikaine. - Se ol semmost sillo mitä ei hyväksytty lainka.
- Ei tosiaanka, niit ei siäretty lainka, ainaska sillo nuarempana. Taik sit niit piretti iha naurettavina ja veretti alt lipa, Laatikainenki yhtys.
- Semmost se ol sillo, Creedenssi soi ja ol kivaa. Pelatti korttii, ryypätti ja vokoteltii flikoi, totes Mutikaine hiuka haikeena.
- Mut kohotetaas malja kaikil kavereil ku ova potkasse tyhjää ja miksei muillekki, Laatikaine lausus kohottae pulloas.
- Kyl niit jo onki aika liuta, nii se aika riäntää, Mutikainenki sanos kohottae hänki pulloas. - Ei täs enää ol meilkä varma pitkää aikka jäljel.
- Ei tosiaanka, mehä olla jo pikä aikka oltu jatkoajal, Laatikaine tokas hiljentye kuuntelema ku levylt alko tulla Steppenwolfi Born to be wild.
- Toi ol sillo joskus kova hitti ja meno ol sen mukast. Se oli sitä meirä elämän kevät, Mutikaine sanos ja syventys hänki kuuntelu lumoihi.

Mist ollanka jääty paitsi

- Mitä meil olika enne vanha? Mil me oikke tulti toime? Mutikaine tuumail siamaille ööliäs ja tuprutelle myrkkypötkylääs. He istuiva Mutikaise olohuanees.
- Mitäs sää ny hourit? Laatikaine kysäs jääre tuijottama Mutikaist.
- Ajatteles ny. Ei meil ollu telkkariika, saatikka tiatsikoi ja nettii. Mist me olleska löyretti noit kimuleika ku ei meil ollu naamakirja eika chattii eikä irciikä eikä kaikemaailmassi treffilinjoi, Mutikaine miättis.
- Mut kyl silti naisis käytii. Ne vaa tartti löytää eläväst elämäst, Laatikaine totes.
- Eikä niist sillo kyl puutetka ollu, mut nykysi kaik ova koreissas tiatsika viäres ni ei kait niit mistä enää löyräkkä, Mutikaine jatko ja kippas taas ööli napaas.
- Se voi kyl ol nii et nykysi noit hianot vempeleet viaraannuttava ihmissi toisistas, Laatikaine fundeeras siamaste hänki ööliäs.
- Telkkaristki tulee ohjelmii aamupualel yät saak, laarust tiätty voira ol eri miält, mut kuiteski, Mutikaine totes. - Muistaks ku olti piänii ni ei ollu ku höyryratioi, niihi sit vähä lisätti antenni et kuuli jotta paremppa musa Ratio Luxemburist ku tääl suames ei kuullu mittä joka viittas vähänki rokkerolli suuntaanka.
- Se ol suur synti kuunnel semmost, vähä jazzii sentäs joskus kuul, sitäki vähä paheksutti, muisteli Mutikaine. - Eikä tääl päättäjie mukka ollu sillonka mittä sensuuri, ei olleska, vaik ol viäl pal myähemminki tämmössi listoi mis mainitti esitysrajotukse alassi kappalei. Jollei itte olis ostanu niit levyi ni ei niit kappalei kyl koska olis kuullukka.
- Niinhä se ol sillo ku Irwiniki teki ensmäissi levyjäs, Laatikainenki muisti.
- Oliva kuulemma renkutuksii ja liia törkei sanotuksii, yllyttivä ryyppäämä ja kaikellaissi muihinki paheissi. Noi ol iha kamalii sanottajii noi Vexi Salmi ja Juice esmerkiks, Mutikaine vaahtos muistelimiis syventye.
- Meist ne ol vaa hauskoi, mut vanhemmist ei, Laatikaine yhtys. - Tosikkoi taisiva ol noi melke kaik vanhemmakki. Jollai lail rajottunei. Ei niilt kyl pal huumoritajuu löytyny, tai ei sitä ainaska nuarisol näytet.
- Vanhemmite niist kyl tul kaikellaist metkaa esil. Niinku tommostki et neki ol aikonas ajatellu seksii ja kaikkee riatast. Juapotelleekki jossai juhannuskokoil ja kyläkeinuil ja ollee iha samallaisii typerii töppäilijöi ku meki ja meirä jäkee taas nää seuraavakki sukupolve, Laatikaine yltys viäl muistelema.
- Nii et kaik toi kasvatushömppä ol vaa pellkkää julkisivuu ja jottai typerää rooli vetoo, honas Mutikaine.
- Niinpä, eikä me olla siit mihinkäs muutut, samallaissi ollaa. Muutamii poikkeuksii lukuuottamat, jokka uskaltava ol iha omana ittenäs, Laatikaine totes.
- Ol se hianoo aikaa ku tul levari ja sen jälke nauhuri. Maailma iha mullistus ku sai äänitetty levyi eikä ain tarvinnu niit ostel. Sit tul telkkari ja siält ain muutama tunti illas jotta hömppä ohjelmii, Mutikaine muisteli.
- Sit tul kuvanauhurikki, mul o viälki satoi kasetei täys ohjelmii hyllys, Laatikaine totes.
- Tul noit c-kasetikki ja saatii musa mukka joka paikka kannettavil vehkeil, siit se alko tää tekniika orjaks joutumine, Mutikaine tokas.
- No jaa, en tiä kui mahtais nykynuarekka tul toimee jos menis muutamaks kuukaureks sähkö poikki. Ossaisivaks tehrä ruakkaaka, eiväkkä kyl sais mitenkä aikaas kuluma. Ainaski mää luule nii, Laatikaine fundeeras.
- Siin vois tulla toreks se mainoslausekki: Mitä me syätii ennenku ol flooraa? Mutikaine totes naurahtae. - Mut siihe ympäristökatastroofi saak oteta me vaa öölii ja poltella tupakki, ennenku tartte ruvet itte tekemä sahtii ja kasvattama nurkantakust.
- Jep, skool, Laatikaine kohotti öölipulloas ja kilisyt Mutikaise kans.

Se o ihmeelline tää suamekiäl

Mutikaine ja Laatikaine istus Mutikaise pihamajas ja viättivä lepposaa keskikesä iltapäivää grillate ja nauttie oluit.
- Mää ole kuule vähä fundeerannu täs yht merkillist onkelmaa, Mutikaine alot keskustelu.
- Mitäs merkillist ny sit o? Laatikaine kysäs sytytelle tupakkias.
- Mikä sun miälest o kulma? Mutikaine kysäs
- No se o tommone geometrias määritelty kuvio, samasta pisteestä lähtevän viivan välinen alue, esmerkiks suarakulma o yhreksäkymment astet, Laatikaine sanos.
- Joopa joo, mut montaks astet o näkökulma? Mutikaine täräyt.
- Mikä? Laatikaine kysäs purote hetkeks kärryilt.
- Näkökulma, Mutikaine toist. Montaks astet se oike o?
- Ei sitä voi mitat asteil, Laatikaine totes.
- Sitä määki, mut miks se sit o kulma? Mutikaine nauraht sytyttäe hänki savukkee.
- Sans se, kyl siin onki ihmettelemist, Laatikaine myäns.
- Emmää kyl ymmär sitäkä et mun miälest virallises suamenkiäles voiraa sanoo "mennään kalaan". Mitä se sun miälest tarkotta? Mutikaine tuumail oltua hetke vait siamaille oluttas.
- Et mennä kalastama, mut jos sen otta kirjaimellisest ni pitäis mennä kala sisäl, Laatikaine totes.
- Tais ol Joona ku siin jossai vanhas tarus men kalaan ja sit tos tappajahai leffois men montaki kalaan, Mutikaine jatko viäl siit aiheest. - Entäs sit "Tultiin kalasta"? Harvemmi mää ole ainaska tavannu kettä jonka olis kala syäny ja sit se viäl tulis takaski. Mää en kyl varmaks muist mut mun miälest se Joona tul siin tarus siält poiski.
- Emmääkä ol kettä semmost viäl tavannu, Laatikainenki miättis.
- Enkä mää kyl oike sitäkä tajuu, miks sanotaan "vedä housut jalkaan"? Miks ne pitäis vettä vaa toisee jalkka? Eiks olis paremp noi kävelemise kannalt ainaski et housu trumput olis molemmis jalois? Mutikaine innostus ja sytyt uure tupaki.
- Mite ne housut sais kiinnekkä? Laatikaine hihit, nähre miälessäs karul ihmissi jokka koikkelehtis siäl toine trumppu koivessas ja toine liahue vappaast viäres housuje koko aja meinates purot nilkkoihi.
- Miks sanota muute "housut"? Sehä o monikkomuato, eiks olekki? Mutikaine miättis. - Jos sana "housu" onki aluks tarkottanu vaa trumppu ja sit ku ne keksitti liittä yhte ni niist tuliki sit "housut".
- Siin oliski taas jollai suamekiäle proffal miättimist ku selvittäis tonki oleks päätelly oikke, totes Laatikaine. - Mut se ol kyl iha järkkekäypä ajatus.
- No jaa, se vaa väläht miälee, Mutikaine totes vaatimattomast.
- Kyl sulki joskus säteilee, vaikkes olkka käyny Tsernobylis, Laatikaine totes
- Mää ole vähä kyl miättiny kuis tääl suut pantais jos Olkiluaros kävis semmot, Mutikaine pelotteli ja jatko, - Emmää kyl usko et sit enää pal pantais suut mitenkä, oltais vaa säteilevä kaunei ruumiit.
- Nii siin taitais käyrä, mut herrat ova sitä miält et nii ei enää voi käyrä, vaik niihä ne ol sillo siälki, Laatikaine totes.
- Niinpä taisiva ol, mut oteta me vaa ööli nii kaua ku vaa mahrollist ja grillata makkaroi hiilloksel, Mutikaine sanos kantae grillatui makkaroit pöytä.
- Ol hyvä vaa ja ota siit makkara. Mul ei valitettavast ny ol sitä aitoo turkulaist Lundeni Aura-sinappi. Täytyy tyyty vaa tähä poskie tekemä Turu-sinappisse, Mutikaine jutust tarjote sinappituubi.
- Onks tää tehty Pualas? Laatikaine ihmetteli. - Eiks se myyty ruattalaisil?
- Nii määki tykkää, mut täs lukke et valmistusmaa Puola, mutten viittiny poiska sitä heittä, ehkeivä ruattalaiset osannu sitä tehräkkä vaik sen ostivakki, Mutikaine virnus. - Ne o ennenki luullu ittestäs vähä liikoi.
- No tartte sit tyyty tähä polski-sinappisse, ans siäl yks ööli viäl, Laatikaine nurisi.
Mutikaine tarjos ööli ja molemma syventysivä syämise nautintoihi.

Mutikaise verstaal

- Mutikaine o näemmä ruvennu puusepäkski viäl vanhoil päivilläs, tuumi Laatikaine ittekses astuessas Mutikaise kerraris olevaa verstaasse sisäl. Sinne ol raahattu joku jeesukse aikane höyläpenkki. Mist liä tommonenki löytyny, mut siin se nökötti seinä viäres, paljo kärsinee näkosenä ja Mutikaine ol täyres tyäntouhus sen viäres.
- Mutikaine moro, Laatikaine hihkus et olis saanu äänes kuuluma yli jyrsime hirvee ääne, jol Mutikaine just jyrsis jottai siin höyläpenki pääl.
- Mil ihmeel toi o tänne oikke sisäl saatu, tommonenha painaaki jo lähemmäs tonnii varmaa. Jos ei ny sentäs iha nii, ni usseemma sata kiloo kummiski, Laatikaine huus näyttäe höyläpenkkii.
- Tost me se tuati. Ensteks jalat kantamal ja sit toi kansi rullie pääl kyljelläs vetämäl, Mutikaine selost sammutettuas hiomakonees. - Sen kanne nostamine jalkoje pääl oliki sit vähä visasemp juttu, mut siin se ny sit o. Onneks mul o toi moottorinosturi. Sil ku vähä autto ni ei se ollu temppu eikä mikkä.
- Mitä ihmet sää teet tommosel muinaismuistol? Laatikaine kysys.
- Tää ei kuule huaju eikä heilu ku tyästää jottai, nii ku nää nykyset muka "tyäpöyrät". Paskat ne mittä tyäpöytii ol, ne o jottai tekelei mil vaa loukkaa ittes, Mutikaine selost innoissas. - Ne o tehty vaa sitä silmälpitäe et ne saa kassaa ja pois jaloist piänee tilaa. Ei niist pal muuhu olkka.
- No, kyl ne vähä hatarii laitoksii kyl ovakki, Laatikaine myäns.
- Ne o iha yhtä hatarii ja huanotekosii ku mikä tahans nykysi tehty, niire ei ol tarkotuska kestää ku vaa se aika minkä takuu kestää, Mutikaine nurisi. - Mut tää o kestäny jo toistsataa vuat ja o yhä toiminta kunnos.
Mutikaine istaht tyähuanees tualil piäne pöyrä viäree ja sytyt tupaki. Vetäs siit pari nautinnollist haikuu ja kiinnit sit katsees Laatikaisee.
- No oliks sul jottai oike assiaaki, vai tuliks muute vaa morjestama? Mutikaine kysäs.
- Iha vaa muute mää poikkesi, ku sattusi liikkuma tääl päi, Laatikaine vastas istahtae toisee tualii.
- Mitä sää olet oikke tekemäs? Kehyksii vai? Laatikaine jatko.
- Jep, tarttee kehystää muutama maalaus, mikkä mää tos ole maalaillu, Mutikaine myäns. - Pääti sit samantiä kokkeilla onks täst höyläpenkist viäl kunno tyähö, mut hyvi se näyttä pelittävä.
- Jasso, et semmossi tekeil, Laatikaine totes. - Meinaaks johonki näyttelynki pistä pystyy.
- Ei semmosest ainaska viäl ol mittä meininkii, Mutikaine vastas. - Eikä noit tauliuika nii pal viäl ol. Niit tulee ain nii hissuksii lissä, ku o ain kaike näköst muutaki puuhaa.
- Jaa, ettei ehri oike ruvet kulkema baskeri pääs ja samettitakki niskas, niinku enne vanha, virkkos Laatikaine. - Onks sul muute ne viäl olemas?
- Kyl ne kaapis ova pölyttymäs, ne o osastos muistoi nuaruurest, Mutikaine virnist. - Mahtaaks enä takkika men erers kiin. O tullu jonki verra tota mittaa lissä niist ajoist, meinaa ympärysmittaa. Se ol sillo joskus kaskymment vuat ja kakskymment kiloo sitte ku niit käytetti.
- Nykysi sit olla tos tuulipuku tai verskamuaris ainaski kotiolois, Laatikaine myäns naurahtae. - Se o varmaa tätä ikääntymist.
- No jaa, noi ajat ku ol motto "Elä vauhrikkaast, kuale nuarena, jää kaunis ruumis" o jääny jo taakse. Ainaski se osa et "kuale nuarena", noist muist lauseosist en menis mittä sanoma, Mutikaine totes hiukka hymähtäe. - Nii se aika kulkee ja vuaret vierii, ikkää tulee ja kauneus katoo, muttem mää ol oikke huamannu tota et kauneus olis mihinkäs karonnu.
- Sul taitava noi peilikki ol iha samaa ikäluakka ku sääki, Laatikaine venkos. - Sitävarte niist ruppe ain vähä huanommi näkemä kuvajaistas. Tai jos ne pitäis pestä välil.
- Niinpä nii, semmost se o. Ei ol enää tota nuaruure nopeut ja notkeut, mist toi seinäki toho tul, sano kissaki juastuas seinää päi, hiire livahrettu seinä al, Mutikaine totes. - Toi onnaht kyl pahast, toi aforismi, mut kaikke sitä tulee vanhemmite suustas lipsautettu.
- Lähretä yläkerta kaffel, ennenku mää ruppe iha tyhmii puhuma tän tyäuupemukse kouris. On tää sev verra rankka et melkke hikiki tulee, Mutikaine totes nouste ja lähtie tyätiloistas.

Juttu n:o 22

Mutikaine selas nettii tol ittekootul tiatsikallas. Sil ku ol vähä tommossi omituissi harrastuksii ikäluakkaas nähre, niiku toi tiatsikore rakenteluki. Mut siin se ei kyl ollu ainaska ainoo, Laatikaisel ol iha sama harrastus.
- Laatikaine, oleks huamannu et se Api perkeles o kirjottanu meist jo kakskymmentyks juttuu. Mahretaaks me koht olla julkkiksii, Mutikaine hihkas Laatikaisel joka ol seonnu ja alkanu tiskaama Mutikaise tirkivuart piänemmäks. Ol meinaa allas ja tiskipöytäki iha täys ja se ol alkanu Laatikaist ottama päähä.
- Mist helkutist se semmossi nii pal o keksiny, Laatikaine tokas. - Ei kai me nii värikkäi persooni olla?
- En tiä, mut iha hauskassi jutui tuntuva oleva, Mutikaine sanos syventye juttusse numero 21.
- Eikä millää lail perättömiikä, ehkä ny hiuka väritettyi, tunnust Laatikaine. - Mut kyl mun miälest ihmisil sais kyl ol jotta yksityiselämääki, meilki.
- Ei se sentäs ol viäl niit tyrkyttäny miheskä julkisuute sen enemppä, Mutikaine totes. - Oleks muute kuullu et se meinaa tehrä meist oike kirjanki?
- Ei semmost kukka kustanna, hulluuha semmone olis. Ei me sentäs mittä markkinapellei olla, Laatikaine epäili. - Mut tiätty se vois vaik yllättä, on se semmone epeli.
- Enne se vaa maalas, taului ja autonkylkii kuvii. Mistähä se tommose kirjotus innostukse ny o oikke saanu? Se tunttu jo vähä sairaalloiselt. Se kuulemma istuu ain kaik vapaa aikas vaa tiatsika viäres ja naputtelee siin sit tekstii tulema. Iha kahjoo touhuu. Mitähä sen vaimol kuuluu? Eiks sil ol se ms? jatko Laatikaine hiukka paheksuvaa puhettas vaik oliki hiuka otettu noist kirjotuksist.
- Samallail kuulu menevä, noi ainaski suuripiirtei, Mutikaine virkkos. - Mää tos yks päivä siihe törmäsi, ku oliva vaimo kans kauppareissul.
- Luulis ettei sen hoitohomma jälkke enää jäis pal voimi tommosse kirjotteluu, Laatikaine totes.
- Mut se o oppinu aika nopeeks kirjottajaks ja toi kirjottelu taitaa ol aikalail terapeuttist vastapainoo noil arkipäivä rasituksil, Mutikaine fundeeras. - Iha niinku ne maalaamisekki. Sil ol muute näyttelyki täs viime vuan. Hyvi men kuulema mukka, paitti ettei mittää myyty.
- No onks se ny sit hyvi? Turhanpäiväst hommaa, niit taului o sit kaik nurkat väärälläs, Laatikaine tuumas. - Ei semmone kannata olleska.
- Tänäki vuan sil pitäis ol näyttely. Emmää vaa keksi mil se viäl ehtis maalailemaanki, Mutikaine totes. - Taitaa kaik vapaa aika men kirjottamise.
- Ol se kyl vähä aiheetont kirjotta, et mää muka olsi kaikkie flikkoje perää niinpal ku niis jutuist vois päätel, Laatikaine tokas.
- Sää oles kuule pal enempi, muttei se ol sitä ainaska viäl paljastanu. Eikä ol kyl kirjottanu meirä yksityiselämästkä, niinku aviosääryist tai muist semmosist, Mutikaine pualusteli.
- No joo, em määkä ol semmost huamannu missää jutus ilmentyvä ja hyvä nii, Laatikaineki myäns.
- Sen se o sentäs jossai jutus tuanu julki ettei me sentäs olla hinttarei, Mutikaine sanos
- Se o hyvä se, ku nykysi luulla het jos ain samat kaverukse liikkuva yhres et ne o jottai poikkeavii yksilöi. Eiks ihmisil enää ol kaverei olleska? Laatikaine totes.
- Ne o noi hinttihommat nykysi tullu pop-ilmiöks. Koht käy varmaa nii, et meirällaise heterot o iha epänormaalei, Mutikaine tokas. - Kyl se o nii vääri jos normaaleist tehrää epänormaalei.
- Jos se o semmost tän aja ilmiöö, ku ei täs ajas näyt enää mikkää muuka oleva normaalii, sanos Laatikaine. - Mennääks syämää johonki, huikkoo jo hiukka?
- Mennä vaa, em mää ainaska jaksa mittä ruvet laittama, myäntys Mutikaine sulkie tiatsika ja nouste tualistas.

Eräällaist filosofointii

Mutikaine ja Laatikaine makailiva rannal ruahikos ja filosofoiva. He oliva selväst siäl kotieläimiäs ulkoiluttamas, ku heirä viäressäs ol pari mäyräkoira, täl kerral niis luki Karjala kyljes.
- Kyl se nii o, et tää maailma o iha vastakohtie paik. Jollei ol kylmä ni o lämmi ellei iha kuumaki. Jollei sara ni o pouta. Jollei sara vettä ni tulee lunta ellei sit tul rakei. Jollei ol rahaa ni o köyhä. Jollei ol köyhä ni o ainaski hyvi toimee tuleva ellei jokseenki varakaski, Mutikaine fundeeras filsofisest.
- Jollei olis syntyny ei olis olemaska ja jollei olis olemas ei vois kuallakka. Jollei olis jano ei tarttis juarakka ja jollei vituttais ei tarttis ryypätäkkä, Laatikaine jatko.
- Jollei olis yhteiskuntii ja valtioi ei taitais ol sotiakka, vai onk se nii et, jollei olis ahneut ei olis riistooka, ku jos o riistoo se tuattaa sotii, Mutikaine lisäs.
- Eipäs ny mennä iha surkeuksii, Laatikaine virkko. - Otetaa jottai ilost. Jollei olis HK:ta ei olis HK:n sinist lenkkii ja suamalaiste miäste kuntoilu olis iha retuperäl ku ne ei enää vois lenkkeil ollenka.
- Joo ja jollei olis Karjala-olut ni kaik oluekki tulisiva ylös, Mutikine keksis.
- Mite ni? Ny mä e ymmärtäny, Laatikaine hämmästel.
- Venakotha o sanonu, et Karjala ei tul takas, Mutikaine valisti. Kyl niit kannatta usko, on ne sentäs nii suur mahtikansa.
- No jaa, ny mää tajusi, Laatikaine tuumas.naurae.
Molemmat nous istuma ku samast narust vetäe ja kaivoiva Karjala-pullot mäyräkoiristas, nappasiva korkit auk ja kaatova ööli kurkkuus. Sytyttivä tupakit ja katteliva laiskast lainehtival merel.
- Jollei ol tuulist ni sit o tyynt tai sit välil oikke myrskyyki, lausaht Mutikaine poltelle tupakkias ja heiluttae hiuksias ku hevone harjaas.
- Ja jollei ol liahuletti ni sit o kalju tai kaikkee silt välilt, Laatikaine virkkos
- Jollei ol blondi ni sit o tumma tai brunette tai punkku, Mutikaine tokas jo vähä kyllästye aiheesse.
- Ajatteles kummost olis, jollei olis näi monimuatost kaik tää elämä, Laatikaine totes.
- Jos kaik meri olis siniharmaat tai sanotaaks nii, et kaik olis ku hiilipiirrokses, Mutikainen pohtis raappie päätäs. - Kyl olis harmaat elämää.
- Eiks usseimpie elukoire nii sanota tää maailma näkevänki? Laatikaine miättis.
- Niinhä ne jokku sanova, mut mahtaaks ne ol niit samoi tyyppei, ku väittävä ettei elukat ossais kommunikoira keskenäs ja se o pelkkä puppuu se, Mutikaine tokas vähä tuahtuneena.
- Nii onki, kyl ne ossaava kummunikoira vaikkeiva puhuiska, Laatikaine yhtys.
- Jos koira ja kissaki ossaava ilmast itteäs isäntäväelles, ni kyl ne sit ossaava sen tehrä keskenäski, Mutikaine selost.
- Mää yhry erellise puhuja miälipualee, eiku miälipiteesse, Laatikaine paasas kohottae öölipulloas.
- Sää olet tainnu ottaa jo tarppeeks, Mutikine virnist kohottae pulloas. - Kippis vaa.
Istuskeliva tupakimittase hetke mittä puhumat ja siamailiva öölejäs. Katteliva ku ohitte uis hiljalles arvokkaast kyhmyjoutse pariskunta harmaine poikasines, ne poikase oliva sit nii värittömä näkössi tasase harmais höyhenpuvuissas. Siit Mutikaisel väläht miälee taas uus vitsitynkä.
- Tiäräks muute mikä o suame värittömi jääkiakkoseura, Mutikaine arvuutteli.
- Ei hajuuka, mut sun tuntie täs o joku kompa, Laatikaine tuumas.
- No näi turkulaisena tarttee tunnustaa et se o Tepsi, Mutikaine totes. - Niire lippu o musta valkone ja niist ei ol kumpika väri.
- Mite nii, ei väri, Laatikaine ihmetteli.
- Ainaski nii noi viisaamma sanova, et musta ja valkone ei ol värei, kaik muut kyl o, Mutikaine selit totisel naamal. - En tiä sit mist tommosetki luakitukse tuleva, mut ei mun onneks tarttekka. Kunha mää otan kaljaa ja poltan tupakkii ja maksan niist miäletönt veroo tuatantokustannuksii nähre, mut ittes myrkyttämine o kallist.
- Jos ei olis noit poliitikoi ku elävä tyäläiste ja yrittäjie selkänahast ei olis veroika, ainaska noi pal, totes Laatikaine. - Tai jos ne sentäs tyytyisivä piänempä palkka.
- Mut oteta me vaa olut ja kulutella aikka täs katelle vaik noit tipui tos veres uimas. Mää toivota turvallist loppuelämää, Mutikaine totes kohottae poikaste kunniaks pulloas.

Baaris turinointii

- Perskeles, sanos Mutikaine istahtae baaritualisse ja läikäyttäe kaffettas, onneks ei sentäs lattial, eikä pöyrälkä, mut tassi kyl lainehtis. Mutikaine nost kupi Servieti pääl ja tyjens tassil oleva kaffes takas kuppisse.
- Kas, kas, vanhuksel käsi taitaa jo vapist, Laatikaine tuumas katelle Mutikaise sähellyst. - Katteliks vähä liia kaua ton myyjä sinissi silmii, vai mikä ny noi sai sunt tärräämä?
- Jaha, kyl siin ny sit vinoillaa kun vanhal käy vahinko, Mutikaine virkkos siamaste kupistas.
- Juamine sentäs onnistuu, Laatikaine virnus. - Horkka oli vaa hetkellist. Eikä men juamaka väärä kurkku.
Mutikaine laski kuppis tassil ja kattos Laatikaist tarkkavaisest. Laatikaine yrit ol kattomat tiskil päi siin kuiteska onnistumat. Piänt vilkuilu tiskil tapahtus siltiki koko aja.
- Tais jotenki sua kiinnostaa toi myyjäflikka, ku noi pal siit jahkaat, huamaut Mutikaine.
- No jaa, iha mukava näköne söpöliini, Laatikaine myäns kytistelle taas tiskil päi.
- Vanha alkka lämppeemä vaikkei eres tair enää muistaakka kui tommose kans meneteltäis jos viärees sais, venkos Mutikaine vuarostas..
Baarimyyjä tul esil tiski takka ja alko siivot pöytii. Laatikaisel meinas men pulla väärä kurkku ku flikka kumartus ensteks nii et avonaisest puseros avautus Laatikaisel näkymä kummuist ilma rintsikoi, sit se kiärs pöyrä ja kumartus pyyhkimää pöyrä toist pualt. Minihamone nous aika ylös näyttäe vilaukse mustist pitsipökist ja Laatikaine niäleskel hetkise tyhjää.
- Kuules ny, vanha orhi, ei sul ol mittä jakoo tommose parikymppise kans. Sydäri saisit melkose varma, Mutikaine naureskel Laatikaise hulluu ilmet.
- Mut ku, tota, katos ny sääki, Laatikaine sopers. - Eiks toi iha melkke ku tarjois itteäs.
- Ny sää oletat iha samal taval ku noi viarasmaalaisekki, joit o syytet raiskauksist. Ne ku ottava tommose päätelmä jälkke väkisi, ku ei ne ymmär et tos ei ol mistä semmosest kyse olleska, Mutikaine nauro katsahtae hänki sit mitä se flikka oikke touhus. - Se vaa pyyhkii pöytii nii ku näät
- Nii taitaa tehrä, myäntys Laatikaine masentue vähä. Hän jo ol nähny miälessäs pari irstas päiväunt jos toi flikka ol pääosas.
- No jaa, kyl mää ymmärrä et sää ny olet vähä pitäny noist hommist vapaat. Onha sulki jo aika pal tota ikkääki, Mutikaine totes naureskelle.
Baari ovi kävi. Sisäl astus tommone parikymppine nuarmiäs kypärä kainalos. Men suaraa flika lua ja he suuteliva pikasest mut kiihkeest. Sit poika istaht pöytä ja flikka haki sil kaffet.
- Nääks ny Laatikaine, ei sul olis ollu mitää jakoo, Mutikaine totes haukate pullastas.
- Voi perhana, se olki jo varattu, Laatikaine sanos myrtynee näkösenä ja keskittye kaffesses.
- Nii se o, tommone peli kuuluu tommosil, ainaski sama ikäsil, Mutikaine valisti hörpäte kaffet. - Oi niit aikoi, ku ittekki ol tommone, elämä eres ja tukka takan
- Onha sul viälki tukka takan, Laatikaine huamaut tarkottae Mutikaise ponnaril olevii pualee selkää ulottuvii hiuksii. Muutenki viäl nii nuarekas nahkatakkeines.
- Mut ku toi elämäki o jo siirtyny taakse tuka kaveriks, Mutikaine tokas vähä murheellisest.
- Älä sure Mutikaine, runsaa kolmekymmene vuare pääst noiki ova täs samas jamas, Laatikaine lohrut vilkaste nuarii.
- Nii siin käy, valitettavast, Mutikaine valitteli. - Semmost se o elämä. Me synnytää tän lähtemää. Elämä o vaarallisi tauti, siit ei koskaa selvii henkis.
- Siin välil sitä sit tapahtuu kaikenäköst tyhmää ja vähemmä tyhmääki välil, Laatikaine fundeeras.
- Useimmite iha tyhmää, mut pääassia et hauskaa, Mutikaine virnist. - Tää men ny iha synkkeilyks.
- No ku ei menny synkkailuks, ni sit synkkeilyks, noil men synkkailuks, Laatikaine vilkas flikkaa ja poikaa jokka istus pöyräs pirelle toisias kärest.
- Nii tais men ja hyvä nii, totes Mutikaine ja nous. - Lähretääks, vai onks sul viälki pulla vääräs kurkus, vai onks joku muu syy ettes kehtaa viäl nous. Ei kai ny tos iäs enää kummiska.
- Ne ol niit nuaruusaikoi ne ku ei kehrannu noust ku lätsä sepalukse eres, Laatikaine sanos nouste.
He poistuiva nyäkäte flikal ja iskie silmää pojal mennessäs hymyille ovest pihal.

Myllysilta monumentti

Mutikaine ja Laatikaine oliva jättäne autos virastotalo parkkialueel ja taapertane jokirantta ihailema Turu uut monumentti. Aurinko paisto ja linnukki laulo nii et melkke korvii vihlos. Se varma ol kevät ny tulos tai sit ei. Voiha sitä viäl tul vaik kummone lumimyräkkä ku enää ei noi luanno vanhat merkit pitäne ollenska paikkaas.
- Jaha, siin ei sit ol viäl oikke mittä tapahtunu. Herrat ny sit varmaa fundeera mitä ton kans oikke tehrä, Mutikaine virkkos katelle siltaa ja kaivae tupakei taskustas.
- Mää ole vähä tota seurannu, meinaan tota keskustelu tos sillast. Viaraspaikkakuntalaise ova pal enemmä kiinostunei sillast ja sen kohtalost ku turkulaise. Iha niinku sillonki, ku se men tommoseks ku vanhan naisen rintavarustus, Laatikaine sanos ottae Mutikaise tarjooma tupaki ja pistäe sen suuhus. Laatikaine kaivo vuarostas sytkäri ja tarjos tult.
Siin he sit seisosiva aurikopaistees ja katteliva silla notkoselkkä ja sauhutteliva nautinnollisest. Kävelivä silla toisel pualel ja siit alas rantaa, ei se ny nii pahalt näyttäny täältkä päi.
- Siit korjaamisest olla sit mont miält. Ei tota vois oike purotta alaska siäl ei ol ku pelkkä liajuu vastas varmaanki. Ei sitä sais siält millä ylös sen jälkke. Eikä noi jääkkä kestäis jos yrittäis sitä nyt purotta, Mutikaine miättis. - Kuinkaha pitkält tos o ennenku tulis tukeva pohja vastaa.
- Mahtaaks sitä olla koskaa eres mitat, Laatikaine miättis. - Saiks jonku irea?
- Mää vaa miättisi et jos toi kestäis semmose, et tehtäis siihe kantte reikä ja tehtäis paalut pohjaa saak mist vois sit sen nostaa niit pitki ylös, Mutikaine fundeeras. - Mut ei siihe kyl mittä reikiikä tarttis. Kaks paaluu tonne toisse päähä ja toiset tänp päähä nii et niire väli olis semmone et kolmannekse silla painost olis ain yhres välis. Ne vois rakentta ulkopualki.
- Semmot et niire välii laitettais yläpäähä poikkipuami minkä varas vois nostaa ton notko pois, Laatikaine pääs ireasse sisäl, - Viimeks vois sit laitta iha ylimmäiseks tukipuami joka sit jäis siihe.
- Just semmost mää meinasi, mut ei me voira tommost mennä insnööreil sanoma, ku ei olla koului käyty, Mutikaine totes. - Turhaa me täs semmost fundeerata ku ei siit ol paskanka hyätty. Insnöörit tekevä just nii ku tekevä, senhä huamas jo tästki erellisest suunnitelmast..
- Eikä toho sovi pystytolpakka vaik ne muatoilis siihe sopivaks, Mutikaine virkko heittäe natsa lumihankke. - Se varmaa sotis tätä esteettis vaikutelma vastaa.
- Kyl toiki muato vähä sotii, ku siin o täl hetkel, Laatikaine muraht. Toiha o ku meirä eresmennee mummu vanha tamma, iha yht notkoselkäne. Mitähä siin tapahtu jos toho keskel sataa tai sulaa pal vet. Siit tulee sentäs aika pal painoo. Noi reunat on sentäs nii korkkiat ettei se pääs tost keskelt poiska valuma.
- Kai maar ne ova sen jo jotenki ratkassee, jos ova yhtikäs ajattelevii yksilöi, vaik eivä ol mittää kalustoo sitä varte tän tuaneekka, Mutikaine sanos. - Jos ne orottava siihe saak et se romahta ni sit ei tartte enää semmossi tän raahatakka.
- Tual alhaal o sentäs yritetty sahat tota jäätä, ettei se painais noit tukipilarei tualt reunoist, mut ei tost yksinäs mittä hyätyy ol, Laatikaine katteli alas jääl, - Toi silta o liika alhaal et sen jännite nostais noit tukipilarei pystyy. Vai mahtovakko vaa tehrä jottai mittauksii.
- Antaas ny noire insnöörie ratkast tää hommeli, nehä o siihe koulutettuki, Mutikaine tuumas. - Mennää me toho Wäiskii vaik kaffettelema, siin näyttää oleva baari auki.
- Joo, ei tost fundeeraamisest saa ku pääsärky ja harmait hiuksii, Laatikaine myäns. - Jätetä toi silta insnöörie ja toispaikkakuntalaiste päävaivaks. Vois melkke sanno et, antaa hevose surra sil o isomp pää.
- Jossei ol hevossi, ni insnööriki käy hätätapaukses, Mutikaine muatoil sanontaa uusiks. - Saas ny sit katto kui äijie käy ton monumenti kans.
- Joopa joo, vastas siihe Laatikaine heirä noustessas Wäiski rappussi.

Superil syämäs

Mutikaine tuns nälä kurnaseva vattanpohjas ja rupes miättimä mihe oikke menis vähä ottama huikkopalaa. Siin sit miäle tul, et yhte aikka ain käytii Kaskentiä grillil syämäs. Siit oliki jo menny aika pitkä aika ku siäl ol käynykkä. Sitä sanotti sillo ain Superiks, ku siäl sai supererikoissi, sämpylä paksul makkaral ja munal. Oi oi, ku niit ol sillo porukas ostettu kassi kaupal. Hän pysäyt Ooppelis tiäpiäle ja kaivo känny taskustans pirauttae Laatikaisel.
- Moro, oleks pitkää aikka käyny superil? Mutikaine kysys, ku ol kuullu puhelimest ton epämääräse mörährykse jollai Laatikaine ain hänel vastas ainaski selvinpäi ollessas.
- Enpä oikke, kyl siit o jo aika kaua. Oleks sin menos? Laatikaine kysäs.
- Jep, mää ajatteli men heittämä pari superii huivisse, Mutikaine vastas.
- Mää ole just liikentees, nährää siäl sit, Laatikaine ilmot sulkie puhelime.
Mutikaine läht parkist ja varti pääst jo kurvas Kaskentiä grilli parkkisse. Aika pal tais ol asiakkai täl hetkel ku ei oikke tahtonu parkki löyty. Mistähä Laatikaine mahtais parki saara. Tost viärest kyl ol yks paku lährös. Se kurvas pois parkist ja Mutikaise noustes autostas Laatikaise Foortti jo tunki nokkas siihe vappasse paikka.
- Sää tulikki äkki ja iha oikia aikka, läht just paku pois, Mutikaine huikkas ku Laatikaine tyäntys autostas ulos.
- Tiätty noi kuskit antava paremmilles tilaa, Laatikaine virnus pistäe autos ovii lukkoo.
- Jaaha, ei ku syämään, sanotaa mainokseski, Mutikaine sanos virnistäe, ku lähti kävelemä grillikioski karunpualel mis ol sisäänkäynti. Näyttiki toi ruakaporukka istuva kaik ulkopual pöyrä ääres, sisäl ol iha tyhjää.
- Herra o hyvä, sanos Laatikaine avate ove klasiseinässe ruakailutilasse.
- Mää kiitä nöyrimmäst, Mutikaine tuumas nyäkäte alentuvast ja astue sisäl.
- Moro, huikkas Masa luukust. - Mitäs laitettais?
- Mää ota ainaski pari semmost vanha aja superii, Mutikaine vastas.
- Tummal vai vaaleel makkaral? Masa kysäs.
- Mitä? Älä ny nauruttama ruppe, jos mää tilaa vanha aja superii ni ei se voi ol ku vaaleel makkaral. Kai maar niitki o ku tummistki tykkäävä, mut emmää, Mutikaine vastas. - Mää ole sitä miält et makkara ja naine vaaleena vaa ei haaleena.
- Mitäs niis tummis sit o vikkaa, Laatikaine uteli. - Syttyvä nopeemmi, san vanha sanonee.
- Joopa joo, siin sitä taas puhuu kokemukse syvä rintaääni, Mutikaine venkos, - Sulha niit o ollu elämäs varrel kumpiiki.
- Hetkone, mää muistaisi et kyl niit o ollu sulki, Laatikaine tokas vähä närkästye. - Mää muista semmose suklaasilmäse tummatukkase joskus muinoi.
- Se ol sillo se, mut ny keskitytä tähä syämispuale ja jätetä ne rasvasemma jutut sikses, ei niist men ku ruakahalu, Mutikaine totes saaressas superis kättees.
- Ah ihanuut, Mutikaine huakas kattoe paketi sisäl. - Tääl o kaks munaaki, mut mää ota semmose piäne kokikse myäski.
- Selvä, tulee, Masa virkkos sanoe Eira vaimolles et antais yhre kokikse. Molemmat oliva seurannee huvittunee näkösinä Mutikaise ja Laatikaise sanailuu.
- Mää ota samallaise satsi, vaaleel makkaral, Laatikaine tilas. - Vaik emmää ny iha oliska noist naisist samaa miält.
- No, ny sil Laatikaisel jäi taas noi naisasiat pääl. Ain välil se o tommone, mist sit liäneekä johtuva. Äijä alka ol jo siin iäs et jos sais tommose nuare pakkaukse viärees ni ei enää taitais tiätä mitä sen kans tekis, Mutikaine vinoili mutustae superias.
- Älähä ny, jollem mää tiärä ni mää katon googlest, Laatikaine höräht. - Oi tätä ihanaa nettiaikaa, ku jos ei jotta tiärä ni kattoo googlest.
- Ai nii, netist löytyy apu assia ku assia, jollei ny iha sitä mitä hakke, ni eres jotta sinneppäi, virkkos Mutikaine. - Jos tunttu yksinäiselt ni menee johonki kanavil jutustelema ja jos tartte vähä läheisemmi otta yhteyksii ni pistää nettikamera pääl, et näkeeki kene kans sitä oikke jutustaa.
- Se o tekniikka ku jyllää ja fossiilit jalkoihis jyrää, Laatikainenki intoutus.
- Mut o sentäs jottai hyvää vanhaaki viäl jäljel, niinku nää superikki, Mutikaine mumisi suu täys ja alot jo toist superias.
- Sul o tainnu olla oike nälkä, Laatikaine tuumas - Mää ole vast päässy ekan pualvälii.
- Ei ku näihi tulee eräänlaine himo, miäl tekis enämp ku maha vetää, Mutikaine selitteli.
- Tuleeks kaffet kans, Masa huikkas luukust. - Sen saa kaupanpääl.
- Pist vaa, mul tulee mairo kans, Mutikaine ilmotti pyyhkiessäs paperipyyhkeel suupiäliäs ja viiksiäs puhtaaks mausteist.
- Mul kans, mairo kans, Laatikaine sanos taistelle toise superi kans. - Ei meinaa millä enä mahtuu, mut kyl mää tän syän, on tää nii hyvää.
- Taitaa Laatikaisel tul koht ähky, Mutikaine nauro hiuka vahinkoilosena. - Ei kannattais mun kans ruveta kisailema syämises.
- Emmää mittä kisaillu, mää vaa meinasi et kyl tommone satsi ny menee tost vaa näin issoo miähee, Laatikaine ilmot niäleskellessäs viimessi paloi alas.
Ikuiset ikinuaret, Mutikaine ja Laatikaine hakivat tiskilt kaffet ja siirtysivä peliautomaatil. Mutikaine sekoili vähä aikka peliautomaati kans nurkas ja hörppis kaffettas. Laatikaine seuras viäres ja yrit kovi neuvoo, mut vitost köyhempänä Mutikaine kummiski lopet. Ei auttanu eres yhteistyä ja avuanto, jos ei se sitä varte toiminukka ku ei siit ollu sopimust, niinku joireki valtioire välil joskus muinoi.
- Mut kyl ny sit o napa täys nii et nitisee, tartte varmaa lähtee ruakalevol kottii, Mutikaine totes.
- Moro ny seuraava kerta saak, hän viäl huikkas astuessas Laatikaise kans ulos. Laatikaine vaa heilaut kättäs ja kumppanukse lähtivä autoilles Masan ja Eiran moikkailuje saattelemina.

Mutikaise kolari

- Mutikaine, Mutikaine, Mutikaine, ääni kuulus hyvi kaukaa ja nii ku jostai sumust.
Mutikaine yrit paikallistaa ja tunnista äänt, muttei iha onnistunu. Se kuulost jollailail tutult muttei kummiska. Iha ku Laatikaine olis ollu jossai pehmustetus tilas.
- Laatikaine, hän kuiskas - Oleks se sää?
Mutikaine havahtus äkki valveil ja kattos ympärilles.Hän ol selälläs maas, ympäril ol vaa peltoo ja mettää, joku hahmo ol kumartunu häne ylles. Hän nous istuma ja voihkas kivust, silmis iski salamoi ja pääs tuntus karmee kipu. Hän nost kätes ohimoilles, ja paino pääs melke polviis.
- Mitä helvettii tää ny o, Mutikaine voihkis. - Mää muista vaa et mää oli fillaroimas. Sit joku tönäs.
- Jep, onneks mää sattusi paikal, se kaveri o tual toispual ojas, Laatikaine sanos. - Ei se siält mihinkäs men, se o sammunu. Ambulanssi o tulos ja sinitakitki.
- Mites sää tähä sit sattusit? Mutikaine kysäs katelle verissi käsiäs.
- Sattusi just tulee sua vastaa ku toi känninkäine törmäs sunsse. Sää lensit ku leppäkeihäs, mut onneks et toho kivikkosse. Sun kypäräs kyl lens pääst ja satutit aika pahast pääs, Laatikaine selost.
- Oliks lasku eres tyylipuhras? Mutikaine virnist ähkäste.
- Suaraa sanoe sää putosit ton pellol aika tyylittömäst. Pari volttii kerie ja päätysit sinne sit seljälles, Laatikaine virnist tyytyväisenä siit et Mutikaise huumor ol sentäs tallel. - Pistei mää antasi vaa neljä paikkeil.
- Ai et nii huanost. Tarttee tää varmaa sit jättää Duudsoneil ja muil semmosil, Mutikaine yrit noust.
- Ol siin vaa paikallas, orotella rauhas, Laatikaine ehrot pirelle Mutikaist paikallas. - Kyl mää tiärä et sun pitäis ain esittä semmost teräsvaarii, mut jos sää ny ensteks mensit kuiteski tutkittavaks.
- Kummone mun pyärä ny sit o? Mutikaine kysys yittäe löytää sitä näkökenttääs.
- Siit o kyl tullu nykymoterni taireteos, ei sil enää mittä reissui pääs. Sää voit vaik laittaa sen jalustal ja ottaa siit suuret rahat, Laatikaine sanos. - Sul ol tuuri siin ettes osunu siihe autosse olleska. Se tönäs sen pyärä eri suunta ja sää jatkot toisse suunta. Miäletö mäihä.
- Ei tainnu viäl sit olla mun aika lähte maailmaa sulostuttamast, Mutikaine totes.
Sinitakit saapus paikal oikke pillit soire. Kävivä ens Mutikaise luan kattomas kui hän voi ja menivä sit noutama sitä känninkäist. He ottiva muutamii kuviiki kolaripaikalt ja raahasiva sit autonkuljettaja poliisisautosse.
Ambulanssi saapus ja äijät tul siält paaries kans. Pistivä Mutikaisen paareil pitkäks ja jonku kauluri kaulasse vaik Mutikaine sitä koettiki kovast vastustel. Tutkisiva ettei missä ollu mittä enempii haavoi ja sitosiva ton pääs oleva.
- Ei kai mun kauneus ny täst pal kärsi? kysäs Mutikaine. - Vai mahtaisko nykysi ol nii et kaik muutokset olis paremppa päi?
- No jaa toho en menis mittä sanoma, mut toi haava ku ommella kiin ni se jää tonne hiuste al piilo, sit ku ne kasvava uurestas, sanosiva ambulanssimiähe.
- Älä helvetis, Laatikaine ne yrittävä ajaa munt kaljuks. Apua, Laatikaine auta ny vähä, pelasta munt noire hirviöitte käsist, Mutikaine huuteli.
- Kyl toi pehko kasvaa takas, lohrutti Laatikaine. - Älä sure, sää voisit vaik pitää tubaanii päässäs sen aikka, eikä kukka kattois sua pitkää. Ei ainaka niist ku tunteva sunt.
- Saakeli, Laatikaine, ne aikoo skalpeerata munt, Mutikaine paraht.
- Älä liiottele mää tulen sun peräs sinne ensappuu sit ku mää ole ens antanu noil sinitakeil selostukse tapahtumist. Nährää siäl lasareetis, Laatikaine rauhotteli.
Toine ambulanssimiähist kävi kattomas poliisiautos tota auton kuskii ja anto sil jonku piiki joka vähä selvittäis kuskii. Enne sitä se kyl otti kunno verinäyttee promillie mittaust varte. Laatikaine selvitteli siin tapahtumii ja toine poliiseist otti kaike muistii.
Sit Mutikaist lähretti viämää ja Laatikaine kaasutteli peräs kohre sairaala. Sairaalas toretti et mittä pahemppa ei ollu ku aivotärährys, joho Mutikaine ol torennu et, - Emmää täst ainaska hullummaks tul, vaik vähä lanttu kyntiki peltoo.
Lähel ol ettei Mutikaise jutut olis saane karmaseva loppu, vai oliskoha se nii kauhiaa ollu kuiteska.

Skitta

Mutikaine ol ostanu uure skitta, taik ei se uus ollu, mut helkkari hyväkuntone käytetty. Hiano näköse kolme mikkise pualakustise sähkikse ja viäl vaihtanu vanha vahvariski. Semmosee mis ol kaiku. Sil ol ollu toi vanha vahvari vaik kui kaua, mut ku se ol semmone mis ei ollu ku särö vaa, eikä kaikuu olleska, ni ol alkanu pännimä.
Se ol pänniny jo kaua, mut Mutikaine ol ajatellu, et mitä sitä vanha ukko enää semmosel tekis. Mut ny se sit ol sortunu ku sattus silmii tommone hyväkuntone käytetty. Kyl se sitä vanhaaski skittaas välil ot seinält pölyttymäst ja koitti kui sormet toimis. Ei ne luritukset oikke enä tahtonu onnistuu mis piti siirrel kättäs nopiast kaulal, mut ku omaks huvikses vaa soitteli, ni ei sil ollu nii välikä.
No, tää kaik ol tapahtunu vähä epähuamios.
He oliva istunee Tähtibaaris kaffel Laatikaise kans, ku siihe ol tullu myyjä siit vastapäisest Super ostiksest .
- Moro, ei ol suaka näkyny, se ol sanonu ja istunu sammaa pöyttä ku baaris ol vähä täyt.
- Moi. Ei ol ollu mittä assia, ku ei ol enää mittä sulpäi piikis, ol Mutikaine sanonu siihe. - Mites kauppa o käyny?
- Ny o semmone lama, ettei täs oike mitenkä, ol myyjä vastannu. - Käys ny kattomas joku kert meitki.
No siin ol sit juteltu niit, näit ja myyjä ol menny kauppaas takas, mut ku Mutikaine ja Laatikaine oliva lähtenee, ni heki päättivä käyrä siäl kattomas. Iha vaa pirruuttas.
- Täälhä o melkei vaa musavehkei, Laatikaine ol torennu ku astusiva sisäl. - On tää tosi pal muuttunu siit ku mää tääl viimeks kävi.
- Se on toi sukupolvevaihros, kato nuaret ku jatkava, ni muuttava kaike, Mutikaine ol siihe sanonu.
- Ei tääl ol enää mittä tyäkaluika, niit mää täält kävi ain joskus osteskelemas, Laatikaine valitteli katellessas ympärilles.
Laatikaine pujotteli kaupas ja yrit parhaas mukka olemat törmäilemät rumpusetteihi ja telkkareihi ja muihi semmossi kamoihi. Kaik näyt nykysi nii hianolt, ei ollu enää semmost vanhantavarankaupa meiniki olleska. Ol luukki kyl muuttunu iha kokonas. Selkeeks ja tilavammaks vaik ei neliöi ollu yhtikäs enemppä.
Mutikaine ol ku kotonas ja ol karonnu perähuaneesse kattelema skittoi. Laatikaise jääres noire stereoire parii. Siäl ol sit toi skitta iskeny silmää.
Nii se sit otetti siält telineest ja Mutikaine ol vähä sitä kokeillu ja se istus nii kättee et Mutikaine ol myyty. Ol vetässy siin vähä vanhoi rautlankapätkii ja alkanu hiaroma kauppaa.
- Mitäs sää ny tommosest haaveile, sulha o jo noit ennestäski seinäl pölyttymäs, Laatikaine ol torennu päästessäs irti noist stereohyllyist ja tullessas paikal.
- Muttei tämmöst pualakustist, Mutikaine ol sanonu hyväille skittaa ku nuar miäs flikkatas puisto pimennos.
- Joopa joo, ku Mutikaine taas jottai päähäs saa, ni sitä ei sit muuta mikkä, Laatikaine ol torennu.
- Kyl suns o jottai vikkaa, nykki hypistelet ja sivelet sitä skittaa iha semmottis et jos se olis flikka ni sil pyäris jo silmäkki pääs, Laatikaine ol jatkanu.
- Tää o kuule kunnon peli, Mutikaine ol yrittäny pualustel ostostas.
Saivat sii sit kaupakki hiarottu ja viäl tost vahvaristki, mitä Laatikaine taas vähä ihmetteli, mut kai se siihe kuulus mukka. Laatikaine ku ei ollu noit musiikki miähii, paitti jollai taval kuuntelija ominaisuures. Sitä se kyl oliki, varsinki jos tul Elviksest juttuu. Siin ol varsinaine Elvis fani.
Mutikaine kävi hakemas autos siihe ette ja lastas sit kamat autosse nii onnellise näkösenä et siin pari ohikulkijaaki jäi tuijottama ihmeissäs ja aprikoima et onks toi ny iha järjissäs, mitähä seki o mahtanu ottaa.
- Moikka, palaillaa assiaa, huuteli Mutikaine sisäl ostikse ovest ja men autolles lähtie onnellisena kotia kohre.
Laatikaine poistus hänki autolles puristelle päätäs ja katelle häipyvii Mutikaise Ooppeli perävaloi.

Niit näit höpöttämäs

Mutikaine ja Laatikaine istusiva naamabaaris tuapillisel.
- Räystäät ne tippuu yllä pään, lauleskeli Mutikaine. - Mut ei mul vaa nii käyny, mul putos vaa autotalli katto iha keskelt sisäl lume painost. Onneks se toimii vaa varastona nykysi.
- Älä helvetis, mut eik sul ol siäl ne projektiautot? Laatikaine kysys.
- Jep, en ol päässy kattomaa viäl et meniväks jotenki hajal. Eikä täs iäs enää pal välitäkkä, Mutikaine laitto tulitiku hampaittes välii ku ei tääl enää saanu tupakoira .
- Eks sää meinaa niist enää mittä tehräkkä? Laatikaine kattos Mutikaist uteliaana.
- Em mää usko, menköö paalii, Mutikaine tokas pyäritelle tikkuu hampaissas.
- Ooks tullu vanhaks? Nii pal ku sul ol niire kans suunnitelmii, Laatikaine murehtus.
- Joo, mut ku tota ikkää tulee ni ei enää viitti. Miks semossiiki rupes yleensäkkä touhumaa, Mutikaine muris vähä kiukkusena. - Kenel mää semossi meinasi? Ittelleni kai. Meinasi et olis semmosel vanhal koslal kiva kesäsi kruisail kaupunkil. Mut paskat, em mää enää jaksa semmost.
Istusiva siin hetke miätteissäs tuapeistas siamaille ja katelle katuvilinää.
- Harmitta vaa, ku tul kaikemaailmassi vehkeiki hankittu iha turhaa. Neki rahat olis voinu sijotta järkevämmi, Mutikaine tuumail ja siamas tuapistas. - Vaik johonki reissaamise. Olis käyny vaik siäl sun tääl riahumas hulluna humalas ja käskeny jonku ottama kuvii et oils sit voinu ittekki katto mis oike o käyny. Nii ne tuhannet muukki suamalaiset tekevä.
- Koska sää olet viimeks ollu juavuksis? Em mää ainaska muist tommost, hiuka hiprakas ehkä, Laatikaine tuumas. - Mut toi o kyl iha tosi et suamalaiste reissaamine o aika usse tommost.
- Nii ku niilki tamperelaiskavereil, ku ol ruattii menos, mut ku laiva lähtöö ol viäl usseemp tunti ni menivä siihe satama ravintolasse. Siihe ku o rakannettu vanhaa kauppahuanee makasiinisse, siihe Seaporttii. Ottiva siin sit pauku ja toisenki kunnes portsari tul sanoma et suljeta. Pojak kattosiva sitä ja ihmettelivä mis heirä hyttis sit o ja ollaanks me jo Ahvenammaal. Siihe ol portsari tokassu et laiva kyl saatta ol aika lähel Maariahamina mut te olette kyl viäl Turu satamas. Ei siin auttanu muu ku otta sit huane siält Seaportist. Tuuri kävi noil pojil ku sattusiva paikka joka o myäs hotelliki, Mutikaine jutusti.
- Heh, heh, nauro Laatikaine. - Olis siin ollu pojil ihmettelemist ku olis joutunu ulos ja hakema ittelles viäl jottai kämppääki siin vaihees ku o siin kunnos ettei tiär eres mis onka.
- Jos olis hyvä tuuri käyny ni paikal olis tullu poliisei ja viäny heirät turvallisest pahnoil, mut olis siin voinu huanommiki käyrä. Olis voinu herät jostai rappukäytäväst ilma lompsaa ja kaikkee muut arvokast, Mutikaine totes, - Ei tää Turkuka enää ol nii turvalline paik ku enne.
- Em mää ol kyl semmost viäl kohrannu, et olis eres tarvinnu harkit tommost läimimist ja muut nuarisokasvatus, Laatikaine totes.
- Et ol sit sattunu siihe saumaa. En kyl määkä. Jos me olla liia hyväkuntose näkössi pappoi, et ei meirä kimppu oikke uskal käyrä. On mul kerra ollu vähä suukopuu jonku kans, Mutikaine sanos.
- No, kerros, Laatikaine yllytti.
- Se ol semmottis, et kerra tul pari kaverii selittämä jottai et tarjooks tupaki. No mää tarjosi, sit se kaveri rupes mult rahaaki pyytämä, mut mää kiältäytysi. Se rupes selittämä et hänel o puukko ja hän haluu mun koko lompako. Mää katteli sitä vaa jäätävä rauhallisest ja kysysi et saaks mää vähä opetta hänt. Se kattos munt ja mää sanosi sil vaa, et kannattais tiätää vastustajast jottai ennenku tulee mittä uhooma, siin voi joutuu vaik lasaretti tai hautuumaal. Se tuijot mua vähä aikaa tumput suarina mittää tekemät ja se sen kaveri rupes repii sitä siit pois. Sanosiva siin sit mennessäs viäl, et ei muistel pahal. Mää ole nähny sen myähemminki ja olla nykysi iha kaverei, Mutikaine selost.
- Ol paha paik, totes Laatikaine. - Olis siin voinu käyrä hullustki.
- Olisha siin voinu, mut ku pysyy ittevarmana ja rauhallisena ni usseimmite siitki sit selvii puhumal, Mutikaine selvitti. - Lähretääks taas johonki kyl me tääl jo olla vanhennuttuki iha tarpeeks.
Kaverukset nousiva ja poistusiva kiireettömäst karun pualel.

Myllysilla katastroofi

Mutikaine ja Laatikaine kävelivä jokirantta Martisillalt Myllysillal päi. Siäl ol jottai kialtoi ja he pysähtysivä kattoma tilannet.
- Kato perkeles, kato tota siltaa, Mutikaine näyt Myllysiltaa. - Voi saakeli, sehä o melkke poikki, tai ainaski menos. Notkahtanu vähä pirust.
- Nii näyttää, aikamoine notkahrus, totes siihe Laatikainenki uskomat oike silmiäskä. - Ei se tommone ollu viäl eile ku siit yli ajon. Se o sit tänäpä tapahtunu.
- Ei ne pääst siihe autoika, tualt o kaik suljettu, Mutikaine tutkis tilannet. - Ilmankos tual ol tommone ruuhka tos Rantakarul. Mut eiks se suunnittelija tommost sillo joskus seittemäkymment luvul ennustanukki ku Turu kaupunki säästi eikä tehny sitä semmosist aineist ku olis pitäny?
- Mun muistaaksen semmost ainaski puhutti sillo, mut kesti se niire päättäjie aja, mutis Laatikaine.
- Ei tommost varmaa voi oikke korjatakka, tai sit korjaamine tulis maksama enämp ku kokonas uure rakentamine, aprikois Mutikaine tuijottae siltarakentei.
- Nii ja kui luatettava semmone korjattu sit olis, Laatikaine miättis.- Kai se niitte päättäjie aja kestäis niinku toiki ennenku putois tonne jokke.
- Kuis noi vanhat sillat tos vaa seist nököttävä, kyl sillo vaa osatti, Mutikaine katteli Marti siltaa.
- Äläs ny ku nuaremma ova ain ollee sitä miält et ei vanhat mittä ossaa. He tiätävä kaike paremmi ku noi fossilit, ku ova käynee nii pal kouluiki. Heilhä o kaikist tutkinnoistas paperikki, Laatikaine marmatti. - Vuaskymmente kokemust ei ol arvostettu enää pitkää aikka. Kyl määki arvosta paperei, ainaski vessas.
- Mää ole ja semmose huamannu, et munat tuntuva oleva kanoi viisamppi nykysi, Mutikaine yhtys.
- Tekisivä sit siit uurest sillast sit semmose et se pysyis pinnal ni ei pal haittais vaik puttoiski, varsinki jos olis onki takakontis jos sattuis just sillo olema sillal. Vois ajankulukses onkii seilatessas satamaa. Laatikaise miälikuvitus pääs taas lentoo.
- Istuskelis vaa kaiteel ja heittelis virvelii, vois vaik lohiki napat matkallas yläjuaksul tonne Haliste koskel, Mutikainenki alko innostuun.
- Kylhä tota siltaa muute just korjattiinki ja piti kait jatkaa korjaust ens kesän, Laatikaine muisteli.
- Nii määki ole muistavinas. Nyt tulee vähä isomp repareeraus, Mutikaine miättis.
- Kyl se nii o, et onneks meil o ollu kunnollisssi rakentajii enne vanhaa. Toivottavast Tuamaasilta kestää tän lisäkuarma ku ny tulee siäl olema. Se taita sentäs vettää parhaite näist silloist ja sit tiätty toi Haliste siltaki, Laatikaine fundeeras.
- Nyt o kyl aika sumppu tos Aurasillas ja Kirkkosillas, jollei Martist tehrä kakssuuntast taas uurestas, Mutikaine totes katelle ruuhkaa. - Katos ny tota automäärä eikä ny ol eres ruuhka-aik.
- Täälki alko ny sit jottai tapahtuma, ettei tartte uutisist vaa katel noit maailma katastroofei, Laatikaine totes, - Tähä ku tulee noi lumie sulamise aiheuttama tulvakki ni sit tääl Turus olla jo iha ykkösuutine.
- Joo ja ku Haliste ukot tulee noit muit siltoi murjoma ni kuis niire mahtaa käyräkkä. Ny o jäät aika paksui ja kovii. Ne ku pakkantuu siltarumpuihi oike kunnol ni kui sit suu panna, Mutikaine alko maalaama synkkii ennustuksii.
- Siin voi tul äitii ikävä ainaski päättäjil. Ny ku o noit penkermä töitki keske, ni en tiä voiks niit eres räjäytel nii ku joskus enne, Laatikaine tuumaili.
- Kyl tääl ny sit o tapahtunu kaikelaist. Ensteks jäävä ruattilaivakki kiin ahtojäihi ton ruattipualel ja törmäilevä toissiis, tääl sortuilee kattoi lume al ja ny meinaa siltaki sortuu, Mutikaine virkkos.
- Nii ja toi lumeluajie katoilt putoilemine ol melkke jo kansalaisurheiluu, Eiks niil ol turvaköysii? Laatikaine miättis. - Mut tiätty se voi ol helpomppa hoitaa semmone ku o puronnu maaha saak, ku semmone ku roikkuu kuivamas tual räystää ja maa välis. Mut sehä o niit tunnetui viimessi sanontoi se, et: Paskat, mää mittää turvaköyt tarvii.
- Eihä se putoomine satukka, ku se äkkipysäys, totes siihe Mutikaine heirä jo kävellessäs poispäi jokirannast ja katelles oliskoha toi Martimäe naamabaari viäl auki.

Kentäl ja kentä lairal

Laatikaine toljot kentäl uskomat silmiäs. Hän ol tullu Mutikaise puhelinsoito jälkke Mutikaise lähel oleval luistinkentäl, Mutikaine ol kuulemma siäl. Oliha se. Hulluks näyt oleva tullu. Tual se painus maila käres mukuloire kans pelaamas.
- Eik se ny yhtää ajattele pumppuaska, vanha miäs, tuumail Laatikaine. - Sehä loikkii ku kakara maalinki saaressas. Luulis noire mukuloire vähä eres viarastava, mut ei, ne o iha yht riamuissas ku Mutikainenki. Hiki näyttää kastava paira selkämykse ja vaahto valuu suupiälist ku raivotautisel koiral. Ei ol pojal kunto kohrallas tommosse homma.
Laatikaine pist tupakaks ja nojas kaukalo reunasse ku siihe tul joku äijä kauhee hurta kans.
- Onks se Laatikaine? hän kysäs tuijottae vähä epätiatiatose näkösenä Laatikaist.
- Jep, olem mää, vastas siihe Laatikaine oike tuntemat kuka tommone ol, mut sit muistus miälee - Maneliusha se siin perkeles. Oleks sää palannu Turkuu takas? Säähä muutit jonku ykslahkeise kans johonki sivistykse ulkopualel.
- Joo, mää oli kolmekymment vuat Hesas töis. Muija, se Leena, otti ja kuali, niinpä mää palasi takas kotikonnuil. Ei kait sitä ny samaltaval sovi tehrä et kualis viaraal maal. Manelius selitti. - Oleks kuullu jottai Mutikaisest? Tehä olitte parhai kaverei aikonas.
Mittää puhumat Laatikaine näyt kentäl. Liahuletti hulmute Mutikaine siäl viilet mukuloire kans kumilaata peräs.
- Ei helvetti, siälhä toi o. Vai onks toi Mutikaine? Hullu miäs, rasitta itteäs tommottis, Manelius sanos ihmetelle. - Saa viäl slaaki. Luistit o nuarii varte ja varsinki pelaamine.
Maneliukse hurtta ol saanu haisteltu Laatikaise lahkeet ja nous pysty Laatikaist vaste ku hän vähä kumartus kihnuttama. Mahtoks sil ol nälkä ku se alko pehmittämä Laatikaise naamaa kiälelläs vai maistokoha vaa vähä, et kannattaaks tommost otust näykkäst. Laatikaine nauro ja kyhnyt koiraa molemmi käsi.
- Sää olet ain ollu koira ihmissi, muisteli Manelius. - Toiki näyttä sen honaava.
- Kyl koira ain koiran tuntte, Laatikaine totes ja nous pystyy. Koira keksis jottai muut haisteltava kaukalo juurelt ja alko siäl tonkima.
- Mut mun tartte täst jatka tän kans lenkki, sanos Manelius ruvete hankkii lähtöö.
- Oleks sää tänppäi muuttanu nys sit? Laatikaine kysäs viäl.
- Joo, mää asun nois uusis talois tos mäen takan, katellaa jos viäl vaik satuttais nokakkai, Manelius huikkas mennessäs kovaa kyytii poispäi.
- Katellaa, vastas siihe Laatikaine ja kääntys taas nojailemaa kaukaloreunasse.
Aikas kaukalo viäres seistyäs Laatikaine jo meinas et lähtee johonki muual siit palelemast, mut sit peli loppus. Porukka valus ulos kaukalost ja Mutikainenki tul hiest märkänä ja huahottae ku henkke olis viäty.
- Moron Laatikaine, mis luistit o, Mutikaine totes nojate kaukalo reunaa.
- Ne o museos, taik ainaski jossai piilos. Mää en semmossi enää jalkaa pan, Laatikaine tokas.
- Eihä pumppuka tommost enää kestäis, hän jatko.
- Mite nii, kyl lähtee tervat keuhkoist ja lähtee veri kiärtämä, toivon mukka myäs vyätärö piänenee, sanos Mutikaine taputtae mahatas.
- Ei helvetis, tost saa kualematauri ja jos sattu kaatuma ni ei luutka enää semmost kestäis, totes Laatikaine siihe. - Ajattele ny ikätäs vähä.
- Määki luuli etten mää enää pysy pystyskä, mut toisi vaa kävi. Jalat kyl väsyvä pirust, mut se kuulu assia, Mutikaine yrit toristel tota hulluuttas.
- Meinaaks et muuki miäskunto tost paranis? Taitaa ol väärä luulo, Laatikaine virnus - Toiha pitää sut huameaamul sänkypohjal, kyl se nii rasittavaa o. Ei noil jaloil pal huamen kävellä.
- Oliks toi Manelius? Mutikaine kysäs vaihtae puheeaihet ku jalat alko vähä oireil siihe suunta ettei oike olis enää jaksanu pittä noi issoo ruhoo terie pääl. - Mennääs koppii, mää ota nää pois koivest.
- Oliha se, Maneliuspa hyvinki, vastas Laatikaine kävelle kopil päi ton urheen huajuva pelimiähe viärel joka nojas mailaas melkei ku kainalosauvaa.
- Onks se tullu takas tänne varsinaise Suamee? Eiks se muuttanu tän vanhan sivistyskse ulkopual? Mutikaine kysel uteliaana. - Eiks se menny sen Lentsu kans yhtee? Onks seki tullu takas?
- Joo, ne menivä Hesaa hommii. Lentsu o kuallu ja Manelius palas tän kualema. Laatikaine selitti.
- Vai o Lentsu kuallu, voi perkeles, eihä se viäl ollu vanhaka. Mihi se kual? Mutikaine jatko kyselyäs ottae luistimi jaloistas.
- Em mää kaikkee ehtiny kyselemä, Laatikaine vastas. - Mut Manelius asuu tos mäen taka. Varmaa sen tapaa ainaski kaupas ni voit sit urella tommossi.
- Ai helvatti, ku tuntuu mukavalt, sanos Mutikaine saatuas luistit pois jaloistas ja ojennellessas jalkojas. - Jo tän tuntee takia melke kannat laitta noi jalkaas.
- Onks sus jottai masokisti vikkaa? Laatikaine kysäs ojentae Mutikaisel tämän kassii.
Hälisevä nuariso alko taas lähtee ulos pelaama ja purkaantus kopi ovest ulos.
- Tuleeks pappa viäl pelaama? kysysivä siin mennessäs.
- Ei enää, kyl tää jo riitti. Ei ol oikke toi kunto kohrallas, Mutikaine vastas alkae lastata luistei kassiis. - Mää lähre ny kotio kaffel.
- Okei, moro, huuteliva pojat mennessäs takas pelaama.
- Moi, huikkas Mutikaine takas, veti saapikkaat jalkaas ja takin niskaas sekä avas kopi ove. - Mennääs laittama pannu kuumaks, siäl pitäis ol jottai pullan pualtki viäl jäljel.

Puutarhamaja

- Perkuleen perkule, kiukustuneel äänel kuuluva sarattelu kuulus Mutikaise vajalt päi kauhee ryminä jälkke.
Laatikaine ol just päässy ulos autostas sen kuullessas ja säntäs tukka putkel kattoma mikä siäl ol hätän.
Laatikaine istus puutarhatualis jonkullaise lautakasa tapase viäres naama punasena kiukust. Ilmeisest se ol ollu iha jottai muut ku vaa kasa lautoi enne sortumistas.
- Mää luuli et tääl ol joku hätä, Laatikaine tokas huahotukses lomas.
- Ei tämmöne säntäilemine sovi mun laulajalihaksil enää olleska, hän jatko sytyttäe tupaki vapisevi käsi jot vähä rauhottuis. - Mitä sää olit rakentamas? Ei toi ainaska kanahäkki ol.
- Tommone puutarhamaja siit piti tulema, Mutikaine mutis viskate jottai lappui Laatikaisel.
- Ei näist saa mittä selkoo, onks tää joku Ikea-tuate, tokas Laatikaine kääntennelle paperei käsissäs.
- No ei iha, muttei pal puutu. Tämmössi rakennussarjoi ne o kaik nykysi, Mutikaine murisi. - Katos näitte suunnittelija ovakki piänenä leikkine mekanoil ja leekoil.
- Nii o, iha tavallist kaappiika ei saa kokkoo ilma ettei ol jottai kurssei käyny, Laatikaine myäns.
- Joo, mää sain ton toho harjakorkeutte enneku joku sit petti ja se men kassa koko paska. Minkähä mää ole unohtanu, Mutikaine pohriskeli ja potkiskeli lautakassaa.
- Mil sää muute meinasit saara sen toho nurmikol sit ku se olis kasas, Laatikaine kysäs. - Toi o aikamoine rakennelma.
- Mää meinasi et mää laita sinne tommoset patiskat alle ja verä sen autol, Mutikaine selitti.
- Tommose härveli vai? Laatikaine ihmetteli kattoe kuvii käressäs. - Eihä toi ny semmost olis kestäny. Paskaks olis menny viimestäs siin operaatios.
- Eihä se kestäny kokoomistka, Mutikaine totes jo hiuka rauhottuneena.
- Eiköhä miätit tätä vähä, Laatikaine totes hakie ittelles puutarhatuali vaja seinustalt ja istue Mutikaise viäre.
- Meijä tarttis varmaa järjestää toi sekasotku, Mutikaine miättis kun he oliva vähä saane selvää niist epämääräse sekavist piirustuksist.
Pualisen tuntii kestänee aherrukse jälkke puukasa alko olla aikalail järjestykses nurmikol mihi se puutarhamaja piti pystyttääki.Siit aletti sit järjestelmällisest kyhät kokko majaa.
- Ensteks noit pitkät toho maaha, Laatikaine seuras papereist kuvii. - Sit noi tost pystyy kaikkii kuute kulmaa.
- Mil ne pysyy pystys? Mutikaine kysys. - Pyhäl henkel vai?
- Ei täs sanot semmosest mittää, Laatikaine sanos. - Kait ne siin nurkkaholkis sit pysyvä.
- Perkeles ei ne mittä pysy, Mutikaine saratteli ku seinä alku kaatus ku kaks pystytolppaa ol saatu holkkeihis. - Ei täst tul niire ohjeire mukka tehtynä yhtikäs mittä.
- Nii näyttä, Laatikainenki totes. - Tehrää se maalaisjärjel, eikä noire insnöörie laatimie papruje mukka. - No ni, kaareta ensteks noit pohjapuut kyljelles ja sit koota seinä siin maas valmiiks. Tehrää nii seinä kerrallas.
Pualise tuntii siin taas kulus erittäi ahkeras tyäntouhus. Aseteltii lankkui toisisses kiin noitte nurkkakappaleitte kans ja ruuvailti niit kiin. Sit Mutikaine ja Laatikaine nousiva ylös nurmikolt ja pitivä ansaitu ööli ja tupakki tauo.
- Siin on ny sit noi kolme seinää kokonas kokko kyhättynä, Laatikaine totes. - Ny ne sit pitäis saara pystyy ja niire välii seinät.
- Pistetääs yks pystyy ja tueta se noil kattolankuil ku niit ei viäl tarvita, Mutikaine ehrotti.
Tuumast toime ja koht seinä seisos siin pystys ja samantie samallail laitettu toinenki.
- Ny vaa sit siihe välii noit poikkipuut, Mutikaine riamuitti.
Nii tehtii ja laitetti sit viimene koko seinä pystysse ja kiinnitetti samal taval. Sit jännitys kohos ku otetti ne tukipuut pois. Siin se seisos viimeinki eikä meinannukka kaatu minnekkä.
- Nyt noi alimmat väliseinäosat paikalles ja sit onki vaa katto enää, Laatikaine intoili.
- Onha täs lattiaki, totes Mutikaine osottae lautakasaa vaja viäres
Väliseinie loppusilaus ja lattia kokoomine onnistus nappi ja sit tarvittiinki jo niit tikkai siin katorakennukses. Mutikaine läht niit hakema vajastas.
Mutikaine pystyt tikkaat keskel pytinkii ja Laatikasen auttaes yritetti saara sit kattopuit paikalles. Se olki vähä visasempi homma ku maas o toi vetovoimaki mikä veti ne alas ennen ku ehti kiinnittämä mittä.
- Kuules Laatikaine, ny tehrää tää iha eri taval. rakennetaa toho keskel semmone teline jostai, vaik pöyrist ja laatikoist minkä pääl toi keskiristikko, laiteta sit siihe noit puut kiin ja viimeks ne sit tonne pystyje päihi, Mutikaine selitti tohkeissas.
Ei muuta ku vajasta hakemaa kaiken näköst tavara mitä saati pinottu siihe keskel ja sen viäree pystytettii tikkaat. Mutikaine kiipes ylös ja laitto keskiosasse kattopuit kii ja alhaal Laatikaine sit laitto ne päät kiin ku ol saatu koko härveli koottu.
- No perskeles, sehä sujus ku rasvattuna, totes Laatikaine ku katto ol saatu kokko, enää puuttus vaa päällystepalaset Onneks ne oliva semmossi sen verra iso paloi et ne sai melko vaivattomast kiinnitetty katol. Kyl siin tiätty hiki tul ennenku ne siäl oliva, mut kyl täs ol jo ennestäs tullu tuska hiki pintasse.
Sit vaa turhat kamat pois ja vajaa takasi. Pöytä jätetti, haetti tuhkakuppi sekä muutama tualiki siihe ja sit öölipullo käres ja tupakkii röyhytelle istutti uures puutarhamajas.
- Ei tää mikkä hullump pytinki olekka, Laatikaine tuumas katelle ympärilles. - Nätti o ku sika piänenä. Nämähä o lakattuki valmiiks.
- Mut kyl tää ol yks vitu onkelma koko ostos, emmää tommost palapelii ajatellu ku mää sen siäl kaupas pystys olevana näi, Mutikaine murisi. - Yhä ottaa toi päähä. On se helveti hyvä ettei ne myy autoi.
Laatikaine puhkes raikuva nauruu ajatellessas kummost olis koota auto-palapeli. - Jäis muute moni auto ilma enskatastust, hän totes. - Siin kuluis paljo öölii ja tupakkii ku tänki kans jo tais men pual aski tupakkii ja ainaski yks mäyräkoira.
- Et sää eres meinannu purota kertaaka noil tikkail, aika epeli noi vanhaks ukoks, kehus Laatikaine.
- Katos ku isäukko ol gorilla ja äitmuari mölyapina ni ei kait sitä ny putoilema ruveta, Mutikaine venkoili.
- Mites sää noi voit sannoo? Laatikaine ihmetteli. Eks sää tykänny niist olleska?
- Jos totta puhuta, ni mun miälest ei sen paremppi vanhemppi vois toivookka, mut isä ol nii karvane ja äiti ei osaanu pittä oike suutas kii eres nukkuissas ni mite niit luannehtis, Mutikaine naureskeli.
- Nyt viäl haeta grilli tähä viäre ja suamalaise miähe vihanneksii jääkaapist ni sit voiraanki ottaa löysäst tält päivält. Mää mene hakeen grilli ja hiilet hae sää jääkaapist makkarat, Mutikaine touhus.
Grillin sauhutes otetti öölii, napostetii makkaroi ja nautiskeltii siin sit uurest komiast puutarhamajast.

Muatii miättimäs

Mutikaine ja Laatikaine istus baaris kaffekupit nokkas al, kuis muute. Tuijotteliva karu vilinä.
- Katos ny Laatikaine, täst päiväst taitaaki tul autinkoine ja lämmi, ellei ala satama, Mutikaine tokas katelle mainoskirjainte välist karul.
- Nii, ih, ja sataa vet ellei satu tulema lunt keskel kesä, Laatikaine myäns.
- Saattaaha sitä tul vaik rakeiki, se on tavallisemppa näi kesäsi ku lumisare, Mutikaine päätteli.
- Joo, kyl mää muista usseemmanki juhannukse tianoo, ku o saanu keräil rakei auton päält, Laatikaine myäns.
- No katos ny totaki flikka tos keikistelemäs. Onks toi hame vai onk se vaa vähä leviämp vyä? huakas Laatikaine jääre oikke tuijottama Hyvä ettei kaivanu kiikarei jostai taskust, ei siit koska tiänny mitä sen taskuist löytys.
- Kyl ton varmaanki hamee virkka pitäis toimittama, Mutikaine totes. - Oleks muute huamannu et muati nykysi kiärtää kehää. Välil kyl tulee tämmössi kaussi, ku vähä kaik muarit o yhtaikka esil.
- Muistaks ku noit minihameet tuliva? Laatikaine muisteli. - Ol siin sillo ihmettelemist. Irwiniki teki niist oike laulunki.
- Niin no, sehä ol siit oululaiste tavast käyttä niit hamei, Mutikainenki jäi muisteluihi. - Muistaks ollenka millane muati se ol?
- Eiks ne menny jortsuihi puettuna minihameesse, mut unohtiva tarkotuksel pikkuhousus pois, Laatikaine ol muistavinas. - Siäl sitä sit tupsut vilkkus roki ja twisti pyärteis.
- Ol kaikkii näköi, kokoi ja tuuheuksi vilahtelemas, Mutikaine tuumis. Mahto siin ol piukkapiposil kestämist, nykysi semmosest varmaa joutuis posee. Vaik paljo o muuttunu vappaammaks ni toisaalt paljo o myäski toissippäi.
- Miks muute kaik muarit o nykysi yhtaikka? Laatikaine miättis.
- Me taireta ol siihe syypäit, taik meirä ikäluak. Eiks me tehty tommottis, et mitä elämäasennet kannatikki ni asustautusi sen mukka, Mutikaine fundeeras. - Sil näytetti muil et mihi porukkasse kuulus.
- Ai niinku sillo, ku ol noit hippei ja pärtsärei ja rokkarei ja mitä viäl olika. Mut se tais kyl alkaa jo aikasemmi, mahtokoha toi lättähattukausika ol viäl semmone vai tapahtusko se jo aikasemmi. Laatikainenki miättis.
- No jaa, jos iha alkulähteil mennä, ni semmost o tainnu ol nii kaua ku o ollu ihmissiiki, Mutikaine totes. - Nii et ei mittä uut aurinko al. Sillo alus varmaa maalailiva eri heimot eri taval. Siält se toi ehostamine o varmaanki saanu alkus, eikä ol loppunu viäläkä.
- Tosin nää tatuoinnit ja maalauksekki on kyl jonkiverra kehitttyny niist ajoist, virnus Laatikaine. - Kato ny noitki. Kokonas mustis ja värjännee hiukseski mustiks Naamakki o ku olisiva jostai kalmistost lähtösi. Ketjuiki roikkuu vähä joka pual.
- Noi taitava ol niit goottei, mut katos tota. Kaks nukkee siin o kävelyl, Toi tyyli taita ol se japanilaisest animest tullu Lolita-tyyli, intoutus Mutikaine selostama. - Muistaks mikä enne ol Lolita?
- Se ol se kumine vaimovastine, mikäli mää oikke muista, Laatikaine muist het ja palaut puheeaihhe pikasest takas muati ilmiöihi - Onks noi ny sit nykysi niit rokkarei? Rasvaletti näyttä oleva ja kunno floogi a la Elvis, nahkatakki, huivi ja farkut. Mitäs ne sit o ku pukeutuu tommottis muute, mut niil o kauhee liahuletti?
- Joo, noi o rokkarei. Ne liahulettise ova sit taas hevarei, Mutikaine selost ku parempiki.
- Mikä se semmone hevari sit o? Laatikaine kysäs. - Ei ny oikke sytyt.
- Hevirokkari tiätty, kyl sun ny tommone olis pitäny muistaa. Onks sust tulos iha kalkkis? Mutikaine ihmeentys. - Ethä sää ol viäl kuutkymmentkä.
- Oleks sääki ny sit hevari, ku sulki o pitkä letti, Laatikaine miättis.
- Ei nys sentäs vaik mää semmost kuuntelenki siinku muutki musaa, Mää ole vaa tainnu jämähtää tähä tyylii paikalles, enkä ol viittiny enää muutta muatoain. Mutikaine totes - Mut eiks jo taas men, ennenku kasveta tähä baaritualii kiin?
- Mennää vaa, sanos Laatikaine nouste tualistas ja siirtys Mutikaise kans baari ovest aurinkoisel karul tallustelema.