Mutikaine ja Laatikaine istuskeliva Linnankaru kaffekioskil, siin saaristolaivoje kohral. Paistatteliva päivää ja katteliva Aurajoe ruskia vet jok verkkasest virtas satamaa päi kuljettae kaikellais roska mennessäs, mitä ny ihmise sin pakkava heittelemä. Ukko-Pekka ol just lährös ja vihels siin lähtiessäs höyrypillilläs.
- Toi taita ol niit Suame viimessi höyrylaivoi jok viäl o liikentees, Laatikaine huamaut.
- Niinpä taitaaki. Kyl Pentti Oskari teki oike kultturiteo ton pelastaessas, virkkos Mutikaine.
- Ihmee kaua toi o pinnal pysynykki, ihmetteli Laatikaine
- Tähä kohtaa, toho pumppuhuanee kohral ne historiikki prätkät kesäsi ain kerra viikos kokoontuva ja täst sit satamaa päi kaikelaissi muitki prätkii, Mutikaine totes katelle nyt tyhjilläs oleva rantakattu. - Ja föri lähel o sit noi Harrikat iha erikses.
- Täs o ain kokoontumispäivisi usseempi sata pyärää, nii ettei autol tahro oike sekka mahtuu, totes siihe Laatikaine..
- Siin kromi kiiltä ja joukos o joitai iha hianost maalatui pyäriiki, varsinki Harrikois. Usseempi niist o tuatu ulkomailt maalattuna jo valmiiks, Mutikaine tuumis - Mää ole täs aika usse kesäsi kattelemas kavereitte pyärii. Tääl o aika pal tutuiki.
- No sul niit tuntu oleva vähä joka pual, totes Laatikaine.
Mutikaine ja Laatikaine pistivä tupakiks ja hörppisivä kaffeitas.
- Muistaks Laatikaine Impoo viäl? Mutikaine kysäs.
- Joo, impotentti Ilmari, mitäs siit. Mää e ol nähny monee vuatee, Laatikaine vastas.
- Nii, ih. Siit sillo meinatti tommost, siks se sai ton nimenki ku Impo. Flikatha väit et se ol iha impotentti, Mutikaine naureskeli. - Mut sit huamatti et se onki noit suklaapuale miähii, siks ei sujunu flikkoje kans. Kaua se sitäki pystys piilottelema.
- Sillo se ol kyl tosi noloo simmone. Lähes kualemasynti. Onks se muute, raamatu mukka? pohtis Laatikaine.
- Ei hajuuka. Ei se raamatus ainaska mittää hyväksyttävä ol, Mutikaine tuumis ja rypist kulmias. - Nykysihä tullaa kaapist ulos nii et välil tuntu ettei niis kaapeis ol ovii olleska.
- No muistaks Pihtarii? Mutikaine jatko.
- Leenaa vai? Totkai, sitähä moni yrit vokotel, iha tulokset, kunnes siit huamatti et se olki lesbaultti, virkko Laatikaine hymährelle. - Ne taiski ol poruka ainoot kaappityypit.
- No joo, mää näi ne satamas täs ykspäivä, ku poikkesi terminaalii kaffel sattumalt sama aikka ku ruattilaiva tul, Mutikaine selit pistäe tupakiks. - Tuliva kattoo kämppää suamest..Ova asune ruattis mont vuat.
- Onks ne ollu ruattis? Laatikaine ihmetteli. - Ilmankos niit ei ol näkyny. Hetkine, miten nii tuliva? Yhres vai?
- Ne o yhres nykysi, Mutikaine totes huvittuneena Laatikaise reaktiost.
- Chokolaatti ja lesbaultti yhres, mites se onnistuu? Laatikaine oli hämmästyksest äimä käkenä..
- Kaveripohjalt ja sujuu kuulema mukka hyvi ku ei ol rasitteena tota seksipualt, Mutikaine selosti.
- Eihä sitä rasitet koht ol muutenka. Mikkä muu ei seiso ku järki, paitti Viagra avul. Tosi Impo ja Pihtari taitava ol muutama vuare meit nuaremppi, totes Laatikaine naureskelle.
- Joopa joo. Enne sitä melke kanto vesiämpäri stondiksellas, mut nykysi saa oikke hakke et mis se pikku veitikka luura. Melkke vois sanno, et se o se karva ku ei ol kiharas, Mutikaine murjas vähä liiotelle.
- Noh, noh, äläs ny liiottele sentäs. Korvaski heiluva nii et jos olis lakki pääs ni lentäs. Toi o varma merkki siit et valhettelet, Laatikaine venkos.
- Ai, mää vai? Ei ny sentäs. Nii se alkka toi ikä painama. Hiuksekki käy valkeeks ku Omol pestäis ja kaik mikä enne ol joustavaa on ny jäykkää ja kaik mikä enne ol jäykkää on ny joustavaa. Semmost se vaa o, ei siit mihinkäs pääs, Mutikaine miätiskeli syvällissi.
- Äläs ny fundeeraa noi masentavii, aatteles ny et tää o sentäs vast loppuelämäs ensmäne päivä, Laatikaine lohrutteli
- No jaa, onneks sentäs toi muisti pelaa. Tultiiks me muute autol. Jos tultii, ni mihi me se pistetti parkkisse? Mutikainenki venkoili ja nous pöyrä äärest. - Aletaas taas men, kyl täs jo istuttiinki piän ihmisikä.
- Jep, menoks taas ettei täs vanhennuta, yhtys siihe Laatikaine ja nii he alkova kävel autol päi. Tai ainaski sinneppäi joho hämäräst sen muistiva jättänees.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
lauantai 27. helmikuuta 2010
Telkkari turinoit
Mutikaine tuijot tekkarii uskomat silmiäs. Siäl uutisis ol joku harjakonee näköne härveli liitetty kaivuri nokka ja se kulki kiskoil, sit ol äijii siin peräs lapiotte kans luamas kiskoje välist lunt pois.
- Laatikaine, tules kattoo hölmöläiste hommaa, hän huus Laatikaisel joka ol keittiös hakemas kaljaa jääkaapist.
Laatikaine ilmestys ovel ja kattos uutissi huvittunee näkösenä.
- Miksei ne ol laittanu toho harjakone tilal lumilinko, ni ei tarttis tommost harjan piukkaama lunt ruvet enä lapiol heittelemä, Laatikaine miätiskeli huvittuneena.
- Tyhmäst pääst kärsii koko ruumis, sanotaa, totes Mutikaine puristelle päätäs.
- Ny joku o muute keksiny et jos lumi katol muuttuu pakkaslumest suajalumeks ni ei sen paino mukamas lisäänny, Mutikaine virkkos.
- Älä helvetis, se äijä ei kyl ol ikinä ollu lumilapio varres, Laatikaine nauro.
- Se väit et sen lume koostumus muuttuu ja se menee kassa mut paino ei muutu, Mutikaine miättis.
- Mite se olis mahrollist? Kyl mun miälest lapiolline märkää lunt o painavamp ku lapiolline kuivaa pakkaslunt, Laatikaine hämmästeli. - Älä ny sääki ala sekoilee.
- Hmm, orotas ny ku mää funtsaa tätä vähä, Mutikaine sanos.
- Mää luule et mää keksisi miks se äijä ajattelee tämmöt. Jos sul o pakkaslunt lapiolline ni sen tiheys ei ol sama ku lapiollise märkää lunt, miättis Mutikaine. - Tää o taas nii korkkia matikka vai onks tää fysiikka, mut et ei mul tul tämmösest ku pääsärky. Se o varmaa sama juttu ku se et ku sää haet ämpärillise pakkaslunt ja tuat sen sisäl sulama ni sinne ämpäri pohjal tulee vaa tilkkane vettä.
- Jaha, mää e ymmärtäny täst nii hölkäse pöläys, mut ei mun tarttekka, Laatikaine totes. - Mää tiärä vaa semmose, et tämmöse talve jälkke ku nykki, ku täälki päi o pual metri lunt, ni käy nii, et ku noi alkava sulama o tulvii tiaros.
- Tosi o, Mutikaine totes. - Varsinki jos menee äkki suaja pualel.
- Mut eik siint sit ton äskese teoria mukka pitäis tul kuiteski aika piän, tost tulvast. Täähä o kaik pakkaslunt, Laatikaine aprikoitti.
- No jos semmot ajattelis, ni ei täst lumest paljo vettä pitäis tul, ellei tul siihe viäl suajalunt lisäks, Mutikaine pohtis. - Mut ans kattoo ny, sanos sokeeki aukastessas telkkari.
Laatikaine heit Mutikaisel öölitölki ja rojaht lepotualisse pualmakuul.
- Vaihras johonki toisel kanaval, mut älä ruattalaisel. Mää e ossa tota svenskii ku vaa: ingen tingen tappisilmä, ja de bara blattapää. Ai nii, ossa mää senki: va gosta yks haukikalakilo teijä paati pohjalt, Laatikaine ehrotti.
- De här de jättikiva de. Mut ei toi ol ruattii. Toi o Paraist, nauro Mutikaine selaille kanavii kaukosäätimelläs. - Ei siält ny näyt tuleva yhtikäs mittä kattomise arvost.
- Eipä näyt tosiaanka, Laatikainenki totes. - Puhuvii päit vaa taik saippuaa nii et pelkkä telkkari hukkuva vaahtosse.
- Mää e oikke enä ymmär miks ohjelma ova tullee noi huanoiks. Kuvalaatu kyl parane mut sisältö sit taas huanone, onks se joku semmone et tartte säilyttä balanssi, et ei katsojat olis ikänäs tyytyväissi, Mutikaine tokas.
- Em mää tost kuvastka oikke tiär, ku ainaski mul toi tikipoksi ain vittuile vähä. Se välil pysäyttele kuvaa ja sit välil tule hetkeks tommost ruutust kuvaa. Se voi ol et mul ei ol kunno antenni, sanos Laatikaine hörpäte oluttas ja sytyttäe tupaki.
- Laitetaaks kaffet vai lähretääks johonki baarisse kaffel, kysäs Mutikaine.
- Lähretä vaa johonki. Ei niit kaffebaareika enää oikke kyl monttaaka ol. Joka paikas o vaa pizzerioi ja jotta kebappi paikkoi, Laatikaine murehtus kaupunki kehityst.
- Semmost se o, tääl o koht niit enemmä ku italias tai muis välimere mais, totes siihe Mutikaine vetäe takkii niskaas.
- Kaik mene ain vaa huanommaks, Laatikainenki marmatti laittaessas hänki takkii niskaas.
- Mut kyl viäl jostai kaffepaikka löyretä, Mutikaine totes laittaessas oven lukkoo perässäs.
Kumppanukse lähtivä kävelemä autoilles ja molemma lähtivä omal autollas ku Laatikaine ei enä ollu palaamas kaffe jälke Mutikaise kämpil.
- Laatikaine, tules kattoo hölmöläiste hommaa, hän huus Laatikaisel joka ol keittiös hakemas kaljaa jääkaapist.
Laatikaine ilmestys ovel ja kattos uutissi huvittunee näkösenä.
- Miksei ne ol laittanu toho harjakone tilal lumilinko, ni ei tarttis tommost harjan piukkaama lunt ruvet enä lapiol heittelemä, Laatikaine miätiskeli huvittuneena.
- Tyhmäst pääst kärsii koko ruumis, sanotaa, totes Mutikaine puristelle päätäs.
- Ny joku o muute keksiny et jos lumi katol muuttuu pakkaslumest suajalumeks ni ei sen paino mukamas lisäänny, Mutikaine virkkos.
- Älä helvetis, se äijä ei kyl ol ikinä ollu lumilapio varres, Laatikaine nauro.
- Se väit et sen lume koostumus muuttuu ja se menee kassa mut paino ei muutu, Mutikaine miättis.
- Mite se olis mahrollist? Kyl mun miälest lapiolline märkää lunt o painavamp ku lapiolline kuivaa pakkaslunt, Laatikaine hämmästeli. - Älä ny sääki ala sekoilee.
- Hmm, orotas ny ku mää funtsaa tätä vähä, Mutikaine sanos.
- Mää luule et mää keksisi miks se äijä ajattelee tämmöt. Jos sul o pakkaslunt lapiolline ni sen tiheys ei ol sama ku lapiollise märkää lunt, miättis Mutikaine. - Tää o taas nii korkkia matikka vai onks tää fysiikka, mut et ei mul tul tämmösest ku pääsärky. Se o varmaa sama juttu ku se et ku sää haet ämpärillise pakkaslunt ja tuat sen sisäl sulama ni sinne ämpäri pohjal tulee vaa tilkkane vettä.
- Jaha, mää e ymmärtäny täst nii hölkäse pöläys, mut ei mun tarttekka, Laatikaine totes. - Mää tiärä vaa semmose, et tämmöse talve jälkke ku nykki, ku täälki päi o pual metri lunt, ni käy nii, et ku noi alkava sulama o tulvii tiaros.
- Tosi o, Mutikaine totes. - Varsinki jos menee äkki suaja pualel.
- Mut eik siint sit ton äskese teoria mukka pitäis tul kuiteski aika piän, tost tulvast. Täähä o kaik pakkaslunt, Laatikaine aprikoitti.
- No jos semmot ajattelis, ni ei täst lumest paljo vettä pitäis tul, ellei tul siihe viäl suajalunt lisäks, Mutikaine pohtis. - Mut ans kattoo ny, sanos sokeeki aukastessas telkkari.
Laatikaine heit Mutikaisel öölitölki ja rojaht lepotualisse pualmakuul.
- Vaihras johonki toisel kanaval, mut älä ruattalaisel. Mää e ossa tota svenskii ku vaa: ingen tingen tappisilmä, ja de bara blattapää. Ai nii, ossa mää senki: va gosta yks haukikalakilo teijä paati pohjalt, Laatikaine ehrotti.
- De här de jättikiva de. Mut ei toi ol ruattii. Toi o Paraist, nauro Mutikaine selaille kanavii kaukosäätimelläs. - Ei siält ny näyt tuleva yhtikäs mittä kattomise arvost.
- Eipä näyt tosiaanka, Laatikainenki totes. - Puhuvii päit vaa taik saippuaa nii et pelkkä telkkari hukkuva vaahtosse.
- Mää e oikke enä ymmär miks ohjelma ova tullee noi huanoiks. Kuvalaatu kyl parane mut sisältö sit taas huanone, onks se joku semmone et tartte säilyttä balanssi, et ei katsojat olis ikänäs tyytyväissi, Mutikaine tokas.
- Em mää tost kuvastka oikke tiär, ku ainaski mul toi tikipoksi ain vittuile vähä. Se välil pysäyttele kuvaa ja sit välil tule hetkeks tommost ruutust kuvaa. Se voi ol et mul ei ol kunno antenni, sanos Laatikaine hörpäte oluttas ja sytyttäe tupaki.
- Laitetaaks kaffet vai lähretääks johonki baarisse kaffel, kysäs Mutikaine.
- Lähretä vaa johonki. Ei niit kaffebaareika enää oikke kyl monttaaka ol. Joka paikas o vaa pizzerioi ja jotta kebappi paikkoi, Laatikaine murehtus kaupunki kehityst.
- Semmost se o, tääl o koht niit enemmä ku italias tai muis välimere mais, totes siihe Mutikaine vetäe takkii niskaas.
- Kaik mene ain vaa huanommaks, Laatikainenki marmatti laittaessas hänki takkii niskaas.
- Mut kyl viäl jostai kaffepaikka löyretä, Mutikaine totes laittaessas oven lukkoo perässäs.
Kumppanukse lähtivä kävelemä autoilles ja molemma lähtivä omal autollas ku Laatikaine ei enä ollu palaamas kaffe jälke Mutikaise kämpil.
perjantai 26. helmikuuta 2010
Kävelykarul
Aurinko paisto täyrelt terält vaikkei sitä tähä näkynykkä ja ol pitkält yli kakskymment astet lämmint. Mutikaine ja Laatikaine istuskeliva Yliopistonkarul Stokmanni eres. Just, iha oikke ne istus karul. Täst kohre se o muutettu nykysi kävelykaruks. Aurakarust Humalaistekarul - eiku Humalistokarul saak. Siihe o laitet jotta laatotuksiiki ja puistopenkei. Tää o ny sit varmaa sitä eurooppalaistumist. Ku ei enää saa keskustas huristel autoje kans.
- Enne täs ol Aaltose Rauski autokaup. Se myi minei, muistaks, Laatikaine muistel mennei.
- Joo ja tähä joskus tultti iha sitä varte et nähtii ku Rauski tul tual Aninkaistemäest päi minilläs talvikelil ja heit täs käsijarru kans uukkari et pääs sivuuttas parkkisse, Mutikaine innostu.
- Oleks semmostki nähny? Laatikaine kysäs kattoe Mutikaist yllättynee näkösenä.
- Mont kertta. Täs ol sillo puutalo ja alakerras ol se Aaltose autokaup, Mutikaine muisteli ja pist tupakiks tarjote Laatikaiselki.
- Muistaks ku tos Aurakaru kulmas ol se puutalo, Teräkse talo. Siin ol rautkauppa. Siäl yläkerras ol Teräkse baari. Mut mahtok se rautkauppa olla viäl sillo siin? tuumis Mutikaine ja yrit saara muistikuvist kii.
- Eiks se baari ollu siin vast sit ku siihe tul toi uus pytinki? Laatikaine aprikois.
- Se voip ol, Mutikaine sanos rypistelle kulmias Hänt vähä harmit ku muistikuva menivä vähä sekasi nykysi.- Mut siält sai kaupunki parhai köyhii ritarei. Sin mentti iha vaa sitä varte mont kertta.
- Ai jai, ol ne herkullissi, muisteli Laatikaine nialaste suuhus tullee sylje sisälles, - Iha tulee viälki sylki suuhu. Makuhermokki taitava viäl semmose muista.
- Enne täs ajelti kortteliralliiki iltasi, sanos Mutikaine jääre muistoihis. - Mentii täst Aurakarul ja siält Eerikikarul ja siit Kristiinakattuu takas tähä Yliopistokarul.
- Sehä jossai vaihees sit oikke asetuksel kiällettiinki ku se häiritti asukkai, tokas Laatikaine. - Jos kiärs kolme kertta kortteli sai sako. Pollarit ol aina kytiksel, Varmaa siviiliautois, ku ei niit missää näkyny.
- Kyl varmaa häirittiki ku kaik nuarisoporukat kerääntys tähä korttelii mekastama. Emmää kyl muist olleska et olis ollu mittä kunno tappelui taik muuteska oikke mittä metelii, mitä ny autoist ja pyarist ny vähä läht äänt, tuumaili Mutikaine. - Aikas hiljaksilles siin ajelti ja kytätti kiltsei.
- Ja jos oikke tuuri kävi ni käytii niire kans Ruissalos kutemas ja sit taas takas, virnisteli Laatikaine.
- Ilmeest päätelle sul o joskus tuuri käyny, naureskeli Mutikaine.
- Kyl mää niire kans peuhates sai muutama kerra satiassi ja kerra nuhanki, Laatikaine muisti.
- Nuha? kysys Mutikaine. Sit hänel väläht. - Ai nii tippuri. Saiks semmosenki?
- No joo, mut ei siin ol kyl mittä leuhkimise aihet, sanos Laatikaine vähä nolona.
- No jaa, ei tair olla, tuumaili Mutikaine. - Muistaks ku tual Kristiinakaru viinakaupa eres kokoontusiva paskasakkilaise. Se ol vähä syrjäst täst pilluralli reitist. Eikä siihe porukka oikke ollu sivullisil mittä assia.
- Ai nii, se prätkäporukka, mut eks sää ainaski käyny siälki? Laatikaine kysäs. - Mää e koskaa uskaltanu siihe porukkasse.
- Mul ol siäl vähä tutui. Entissi koulukaverei kenel ol prätkä, ni sinnekki voi men vaikkei ittel prätkää ollukka, selitti Mutikaine. - Mimmosi herroi niistki kauhukakaroist o mahtanu tul?
- Ei mul ol ainaska harmaint haisuu mitä kenestki sen aikasist kavereist o mahtanu tul täl elämän tiäl, Laatikaine tuumas miätteissäs.
- Niin ne katoo, vanhat kaverit. Muutamast mää tiärä et ova potkasse tyhjää, mikä mihinki tautisse tai sit onnettomuuksis, Mutikainenki huakaili.
- Ei niit jokka viäl o jäljel oike missä enää tapaakka ja jos sattumalt törmää, ni se o joko terveyskeskukses, sairaalas tai Cittaris, Laatikaine pohti.
- Joo, City Market o kaike kansa kohtauspaikka, naureskeli Mutikaine. - Ja siäl sit saa niilt kuulla muistki kavereist, jos niil o jottai tiatoi toisist.
- Semmost se o tää elämä taival. Toise kupsahtava ja toise senkus porskuttava, toise huanommi, toise paremmi, miätiskeli Laatikaine vähä alakulosest ja nous penkilt. - Mut mun tarttee ny lähtee hakee Foortti tualt halli pihast ja lähte kottippäi.
- Mul o ja Ooppeli siäl samas pihas parkis, mää lähre ja, ilmotti Mutikaine nouste myäski.
Molemma laittova tupakiks ja alkova kävelemä kiartotiät Kristiinakaru kaut kohre halli pihaa savupilvie vaa tuprahrelles ylös lämpimä kesäilmasse.
- Enne täs ol Aaltose Rauski autokaup. Se myi minei, muistaks, Laatikaine muistel mennei.
- Joo ja tähä joskus tultti iha sitä varte et nähtii ku Rauski tul tual Aninkaistemäest päi minilläs talvikelil ja heit täs käsijarru kans uukkari et pääs sivuuttas parkkisse, Mutikaine innostu.
- Oleks semmostki nähny? Laatikaine kysäs kattoe Mutikaist yllättynee näkösenä.
- Mont kertta. Täs ol sillo puutalo ja alakerras ol se Aaltose autokaup, Mutikaine muisteli ja pist tupakiks tarjote Laatikaiselki.
- Muistaks ku tos Aurakaru kulmas ol se puutalo, Teräkse talo. Siin ol rautkauppa. Siäl yläkerras ol Teräkse baari. Mut mahtok se rautkauppa olla viäl sillo siin? tuumis Mutikaine ja yrit saara muistikuvist kii.
- Eiks se baari ollu siin vast sit ku siihe tul toi uus pytinki? Laatikaine aprikois.
- Se voip ol, Mutikaine sanos rypistelle kulmias Hänt vähä harmit ku muistikuva menivä vähä sekasi nykysi.- Mut siält sai kaupunki parhai köyhii ritarei. Sin mentti iha vaa sitä varte mont kertta.
- Ai jai, ol ne herkullissi, muisteli Laatikaine nialaste suuhus tullee sylje sisälles, - Iha tulee viälki sylki suuhu. Makuhermokki taitava viäl semmose muista.
- Enne täs ajelti kortteliralliiki iltasi, sanos Mutikaine jääre muistoihis. - Mentii täst Aurakarul ja siält Eerikikarul ja siit Kristiinakattuu takas tähä Yliopistokarul.
- Sehä jossai vaihees sit oikke asetuksel kiällettiinki ku se häiritti asukkai, tokas Laatikaine. - Jos kiärs kolme kertta kortteli sai sako. Pollarit ol aina kytiksel, Varmaa siviiliautois, ku ei niit missää näkyny.
- Kyl varmaa häirittiki ku kaik nuarisoporukat kerääntys tähä korttelii mekastama. Emmää kyl muist olleska et olis ollu mittä kunno tappelui taik muuteska oikke mittä metelii, mitä ny autoist ja pyarist ny vähä läht äänt, tuumaili Mutikaine. - Aikas hiljaksilles siin ajelti ja kytätti kiltsei.
- Ja jos oikke tuuri kävi ni käytii niire kans Ruissalos kutemas ja sit taas takas, virnisteli Laatikaine.
- Ilmeest päätelle sul o joskus tuuri käyny, naureskeli Mutikaine.
- Kyl mää niire kans peuhates sai muutama kerra satiassi ja kerra nuhanki, Laatikaine muisti.
- Nuha? kysys Mutikaine. Sit hänel väläht. - Ai nii tippuri. Saiks semmosenki?
- No joo, mut ei siin ol kyl mittä leuhkimise aihet, sanos Laatikaine vähä nolona.
- No jaa, ei tair olla, tuumaili Mutikaine. - Muistaks ku tual Kristiinakaru viinakaupa eres kokoontusiva paskasakkilaise. Se ol vähä syrjäst täst pilluralli reitist. Eikä siihe porukka oikke ollu sivullisil mittä assia.
- Ai nii, se prätkäporukka, mut eks sää ainaski käyny siälki? Laatikaine kysäs. - Mää e koskaa uskaltanu siihe porukkasse.
- Mul ol siäl vähä tutui. Entissi koulukaverei kenel ol prätkä, ni sinnekki voi men vaikkei ittel prätkää ollukka, selitti Mutikaine. - Mimmosi herroi niistki kauhukakaroist o mahtanu tul?
- Ei mul ol ainaska harmaint haisuu mitä kenestki sen aikasist kavereist o mahtanu tul täl elämän tiäl, Laatikaine tuumas miätteissäs.
- Niin ne katoo, vanhat kaverit. Muutamast mää tiärä et ova potkasse tyhjää, mikä mihinki tautisse tai sit onnettomuuksis, Mutikainenki huakaili.
- Ei niit jokka viäl o jäljel oike missä enää tapaakka ja jos sattumalt törmää, ni se o joko terveyskeskukses, sairaalas tai Cittaris, Laatikaine pohti.
- Joo, City Market o kaike kansa kohtauspaikka, naureskeli Mutikaine. - Ja siäl sit saa niilt kuulla muistki kavereist, jos niil o jottai tiatoi toisist.
- Semmost se o tää elämä taival. Toise kupsahtava ja toise senkus porskuttava, toise huanommi, toise paremmi, miätiskeli Laatikaine vähä alakulosest ja nous penkilt. - Mut mun tarttee ny lähtee hakee Foortti tualt halli pihast ja lähte kottippäi.
- Mul o ja Ooppeli siäl samas pihas parkis, mää lähre ja, ilmotti Mutikaine nouste myäski.
Molemma laittova tupakiks ja alkova kävelemä kiartotiät Kristiinakaru kaut kohre halli pihaa savupilvie vaa tuprahrelles ylös lämpimä kesäilmasse.
Paattireissu
Ol lämmint ja aika tyynt. Ves liplat paati laitoi vaste. Mutikaine ol saanu lastatuks kaik mukka tuleva pakaasit kajuuta uumenii. Ny niit ei pal ollukka, ku tarkotus ol mennä vaa tämmösel pikareissul. Vähä vaa Pitkässalmes pyärii.
Mutikaine kääns virta-avaint ja kone hyräht ilma mittä metkui käymä, täl kertta. Välil se ol vähä nikotellu ku ol tämmöne viritys. Se ku ol tehty vanhast kuarmuri bensakoneest. Se ol viritetty toimima petroolil, tul halvemmaks. Ens laitetti käymää pensal ja lämmittyäs sil voi ajaa petroolil. Sammutta kyl tartti kans bensal, muute ei lähteny käymä uurestas. Aikamoine viritys.
Toi Mutikaise paatti ol tommone sota-aja jälkke rakennettu seittemämetrine mahonkipaatti. Tämmöses tarkotukses ku Mutikaisel se huristeli tommost yhtätoist solmuu ja riitti kyl iha hyvi. Ei Mutikaisel ollu mikkä kiire meril ollessas minnekkä.
Laatikaine ol viäl viämäs autoo paremppa paikka parkki jottei vorot veis sitä, vaik kyl toi rotisko rupes jo olema siin kunnos, et jos sen joku veis, ni se torellaki ol auto tarpees. Parast enne päiväys ol menny jo yli kymmene vuat sitte umppe. Viäl se vaa kyl men katsastuksest läpi. Ainaski ku ol tuttu inssi katsastamas.
- Laatikaine ol aika kaua tuntenu munt, muttei koska ollu lähteny vesil, vaik mul paatti onki ollu jo kaua ja toine paatti sitä ennenki, mut nyt ol päättäny uskaltautu. Mikähä silki ol tullu? Vanhuure höppänäks varmaa ol tulos, ku uskals paatilki tul, Mutikaine miätiskeli.
Laatikaine ol saanu auto viäty parkkii ja taapers laiturii pitki paatil.
- Irrot ne touvit pollarist, huikkas Mutikaine.
- Miss tääl o pollarei? Laatikaine kysys, katelle ympärilles varovast iha ku sil olis ollu jotta salattavaa.
- Siin sun jaloissas, siin on toi paati köysi kii, selit Mutikaine. - Se naru o nimeltäs touvi.
- Puhuisit suamee eikä tommost, muris Laatikaine ja kumartus irrottama etunarui.
- Hyppää ny siält kaijalt ni lähretä, Mutikaine huikkas.
Laatikaine kattos ympärilles taas eikä näny kettä Kaijaa sen paremmi ku Liisaaka tai jottai muit naiselävii. Sit hän äkkäs et Mutikaine varmaanki tarkot laiturii ja hyppäs keulakannel. Samantiä hän meinas men laira yli meree mut sai sentäs kaiteest kii ennenku ol meres.
- Enks mää sanonu Laatikaine et kumipohjase kenkät jalkasse. Kansi ja rantakivekki o liukkai nahkapohjil kuljettavaks, huamaut Mutikaine.
- Kyl ne mul on kassis, mutisi Laatikainen. - Taitaa ol paras mennä vaihtama.
- Joo, muute mää voi joutuu viäl onkima sunt viäl merest, enkä ollu ajatellu onkii mittä noi karvassi kaloi, Mutikaine naureskeli.
Laatikaine mulkas Mutikaist ja men kajuutta, koht hän tul siält kumipojaset lenkkarit jalassas.
- Toi näyttä jo paremmalt, Mutikaine virkkos hyväksyväst.
Täl väli Mutikaine ol saanu irrotettu peränarukki ja ol taas ruaris. Hän veti koplinki vaihtee taakse ja myäs hiuka kaasukahva taakseppäi. Paatti alko värist ja rupes lipuma ahteeri erel taakseppäi. Kääntö ruarist kääns paati ja nokka näyt koht kohre ulosmenoväylää. Kaasu piänemmäl ja vaihre etteppäi, sit taas lissä kaasuu. Paatti alko tärisemä ja nost kokkaas alkaessas kiihtymä.
Mutikaine kiihrytti vauhri täs paikas sallittuu kuute solmu ja väänsi sit kaasu piänemmäl. Suara kutone jyrräs tasasest ja nopeus pysys kuures solmus. Mutikaine pist tupakaks ja nous kuski penkil ja siit kattoluukust katol, pist jalkas ruaripualil ja ohjate jaloillas lähtivä menemä. Laatikaine kipus katol Mutikaise seuraks vaik hänt vähä se arveluttiki.
Keulakuahu kohisi ja suora kutone murisi tasasest. Aallokko ol iha mitätö eikä vene keinunukka niinku Laatikaine ol luullu, vaa kulki vakaast tasast vauhtii Pitkääsalmee Kuusistoaukol päi.
- Ei kai tääl laivoi sentäs enää ol? Laatikaine kysäs katelle ympärilles.
- Ei tääl ol enää vuaskymmenii semmossi kulkenu jottai pikkussi lukkuottamat, vastas Mutikaine rauhallisest. - Joskus enne niit sentäs täst men. Sillo ku tual Pitkäsalmesuul ol nostosiltaki et ne pääs siit satamasse. Siit ajast o kaik muuttunu ja seki armeija rakentama pioneerisilta ku rakennettii sen jälkee o jo historiaa. Se lahos ja puretti pois.
Nyt siin o sit toi halvatumoine betonihökötys tos manteree ja Hirvensalo välis. Enne täs Pitkässalmes ei ollu nopeusrajotustka. Sai paateil verel vaik kui pirust. Täs ol semmone paikkaki mis sai mitata kui kovaa paatti kulki. Vähä se tiätty haittas uimarei.
- Mitä uimarei, ai nii onhan tos toi Uittamo uimaranta, sanos Laatikaine. He oliva just menos uimaranna ohitte paatillas.
- Eikä ol, tiuskas Mutikaine. Toi tos o kyl Ispoiste uimaranta, se o viäl käytöski ja siäl o avantouimareitte saunaki. Uittamo uimaranta ol tual mis o viäläki toi Uittamo tanssilava ja paviljonkiki. Siin paviljonki viäres kalliol ol enne maailmanpyäräki mist näki Airistol saak. Sen alapualel ol enne uimalaitoski jos ol hyppytorniki ja siin ol kolme hyppylavaaki. Airat ol ympäri, paitti salme pualel ja rannal ol semmone rakennus jos ol pukukoppei. Siit tonne Heikkilä kasarmil päi ol sit Turun melojie vajaki. Samate tual Hirvensalo pualel ol siin lauttarannas Airiston melojie vaja. Nykysinhä o tos Ispoiste uimaranna viäres Saaristomeren melojie vaja.
- Jaa, et kotiseutu historiikkii. onks tääl ollu jotta muut miälenkiintost? kysäs Laatikaine.
- Katos tonne, siäl näkkyy toi Ispoiste kartano päärakennukse katto hiuka ja tos viäreises ranna pualeises mäes ol enne hyppyrimäki. Siin piretti iha jottai kisoiki. Turus ol myäs toinenki hyppyrimäki, se ol siin saunan takan Urheilupuistos.
- Joo, kyl mää urkkarin tiärä, Laatikaine sanos. - Mut en kyl ol tiänny et siäl o joskus ollu hyppyrimäki.
- Kato, Turus ei piretä mittä metelii tommosist mitkä o saatu purettu, Mutikaine murisi.
Mutikaine kääns paattis ympäri ja aletti menee takas. Ohitetti Ispoiste uimaranta. Sit Mutikaine alko taas paasaama.
- Tää korkee kallio o syvyri siit sai enne hyvi ahvenii. Jokku hyppis tualt ylhääl vetteenki. Tartti vaa hypät aika kauas ettei osunu kivikkosse. Ny ku ohitetti tää kallio ni tos kohras ol naulatehtaa johtaja huvila ja siit tonne Uittamo rantta päi ol naulatehras. Hiano punatiiline rakennus joka sit piti tiätyst men purkama. Siin o ny noit rivitaloi. Ei pal silmää hivele, vai kui?
- No ei tosiaanka, päätteli Laatikaine ja purottautus alas kajuutta. Hän kaiveli kassistas vähä eväi ja paluumatka sujus hiljasuure vallites eväi mutustaes.
Mutikaine kääns virta-avaint ja kone hyräht ilma mittä metkui käymä, täl kertta. Välil se ol vähä nikotellu ku ol tämmöne viritys. Se ku ol tehty vanhast kuarmuri bensakoneest. Se ol viritetty toimima petroolil, tul halvemmaks. Ens laitetti käymää pensal ja lämmittyäs sil voi ajaa petroolil. Sammutta kyl tartti kans bensal, muute ei lähteny käymä uurestas. Aikamoine viritys.
Toi Mutikaise paatti ol tommone sota-aja jälkke rakennettu seittemämetrine mahonkipaatti. Tämmöses tarkotukses ku Mutikaisel se huristeli tommost yhtätoist solmuu ja riitti kyl iha hyvi. Ei Mutikaisel ollu mikkä kiire meril ollessas minnekkä.
Laatikaine ol viäl viämäs autoo paremppa paikka parkki jottei vorot veis sitä, vaik kyl toi rotisko rupes jo olema siin kunnos, et jos sen joku veis, ni se torellaki ol auto tarpees. Parast enne päiväys ol menny jo yli kymmene vuat sitte umppe. Viäl se vaa kyl men katsastuksest läpi. Ainaski ku ol tuttu inssi katsastamas.
- Laatikaine ol aika kaua tuntenu munt, muttei koska ollu lähteny vesil, vaik mul paatti onki ollu jo kaua ja toine paatti sitä ennenki, mut nyt ol päättäny uskaltautu. Mikähä silki ol tullu? Vanhuure höppänäks varmaa ol tulos, ku uskals paatilki tul, Mutikaine miätiskeli.
Laatikaine ol saanu auto viäty parkkii ja taapers laiturii pitki paatil.
- Irrot ne touvit pollarist, huikkas Mutikaine.
- Miss tääl o pollarei? Laatikaine kysys, katelle ympärilles varovast iha ku sil olis ollu jotta salattavaa.
- Siin sun jaloissas, siin on toi paati köysi kii, selit Mutikaine. - Se naru o nimeltäs touvi.
- Puhuisit suamee eikä tommost, muris Laatikaine ja kumartus irrottama etunarui.
- Hyppää ny siält kaijalt ni lähretä, Mutikaine huikkas.
Laatikaine kattos ympärilles taas eikä näny kettä Kaijaa sen paremmi ku Liisaaka tai jottai muit naiselävii. Sit hän äkkäs et Mutikaine varmaanki tarkot laiturii ja hyppäs keulakannel. Samantiä hän meinas men laira yli meree mut sai sentäs kaiteest kii ennenku ol meres.
- Enks mää sanonu Laatikaine et kumipohjase kenkät jalkasse. Kansi ja rantakivekki o liukkai nahkapohjil kuljettavaks, huamaut Mutikaine.
- Kyl ne mul on kassis, mutisi Laatikainen. - Taitaa ol paras mennä vaihtama.
- Joo, muute mää voi joutuu viäl onkima sunt viäl merest, enkä ollu ajatellu onkii mittä noi karvassi kaloi, Mutikaine naureskeli.
Laatikaine mulkas Mutikaist ja men kajuutta, koht hän tul siält kumipojaset lenkkarit jalassas.
- Toi näyttä jo paremmalt, Mutikaine virkkos hyväksyväst.
Täl väli Mutikaine ol saanu irrotettu peränarukki ja ol taas ruaris. Hän veti koplinki vaihtee taakse ja myäs hiuka kaasukahva taakseppäi. Paatti alko värist ja rupes lipuma ahteeri erel taakseppäi. Kääntö ruarist kääns paati ja nokka näyt koht kohre ulosmenoväylää. Kaasu piänemmäl ja vaihre etteppäi, sit taas lissä kaasuu. Paatti alko tärisemä ja nost kokkaas alkaessas kiihtymä.
Mutikaine kiihrytti vauhri täs paikas sallittuu kuute solmu ja väänsi sit kaasu piänemmäl. Suara kutone jyrräs tasasest ja nopeus pysys kuures solmus. Mutikaine pist tupakaks ja nous kuski penkil ja siit kattoluukust katol, pist jalkas ruaripualil ja ohjate jaloillas lähtivä menemä. Laatikaine kipus katol Mutikaise seuraks vaik hänt vähä se arveluttiki.
Keulakuahu kohisi ja suora kutone murisi tasasest. Aallokko ol iha mitätö eikä vene keinunukka niinku Laatikaine ol luullu, vaa kulki vakaast tasast vauhtii Pitkääsalmee Kuusistoaukol päi.
- Ei kai tääl laivoi sentäs enää ol? Laatikaine kysäs katelle ympärilles.
- Ei tääl ol enää vuaskymmenii semmossi kulkenu jottai pikkussi lukkuottamat, vastas Mutikaine rauhallisest. - Joskus enne niit sentäs täst men. Sillo ku tual Pitkäsalmesuul ol nostosiltaki et ne pääs siit satamasse. Siit ajast o kaik muuttunu ja seki armeija rakentama pioneerisilta ku rakennettii sen jälkee o jo historiaa. Se lahos ja puretti pois.
Nyt siin o sit toi halvatumoine betonihökötys tos manteree ja Hirvensalo välis. Enne täs Pitkässalmes ei ollu nopeusrajotustka. Sai paateil verel vaik kui pirust. Täs ol semmone paikkaki mis sai mitata kui kovaa paatti kulki. Vähä se tiätty haittas uimarei.
- Mitä uimarei, ai nii onhan tos toi Uittamo uimaranta, sanos Laatikaine. He oliva just menos uimaranna ohitte paatillas.
- Eikä ol, tiuskas Mutikaine. Toi tos o kyl Ispoiste uimaranta, se o viäl käytöski ja siäl o avantouimareitte saunaki. Uittamo uimaranta ol tual mis o viäläki toi Uittamo tanssilava ja paviljonkiki. Siin paviljonki viäres kalliol ol enne maailmanpyäräki mist näki Airistol saak. Sen alapualel ol enne uimalaitoski jos ol hyppytorniki ja siin ol kolme hyppylavaaki. Airat ol ympäri, paitti salme pualel ja rannal ol semmone rakennus jos ol pukukoppei. Siit tonne Heikkilä kasarmil päi ol sit Turun melojie vajaki. Samate tual Hirvensalo pualel ol siin lauttarannas Airiston melojie vaja. Nykysinhä o tos Ispoiste uimaranna viäres Saaristomeren melojie vaja.
- Jaa, et kotiseutu historiikkii. onks tääl ollu jotta muut miälenkiintost? kysäs Laatikaine.
- Katos tonne, siäl näkkyy toi Ispoiste kartano päärakennukse katto hiuka ja tos viäreises ranna pualeises mäes ol enne hyppyrimäki. Siin piretti iha jottai kisoiki. Turus ol myäs toinenki hyppyrimäki, se ol siin saunan takan Urheilupuistos.
- Joo, kyl mää urkkarin tiärä, Laatikaine sanos. - Mut en kyl ol tiänny et siäl o joskus ollu hyppyrimäki.
- Kato, Turus ei piretä mittä metelii tommosist mitkä o saatu purettu, Mutikaine murisi.
Mutikaine kääns paattis ympäri ja aletti menee takas. Ohitetti Ispoiste uimaranta. Sit Mutikaine alko taas paasaama.
- Tää korkee kallio o syvyri siit sai enne hyvi ahvenii. Jokku hyppis tualt ylhääl vetteenki. Tartti vaa hypät aika kauas ettei osunu kivikkosse. Ny ku ohitetti tää kallio ni tos kohras ol naulatehtaa johtaja huvila ja siit tonne Uittamo rantta päi ol naulatehras. Hiano punatiiline rakennus joka sit piti tiätyst men purkama. Siin o ny noit rivitaloi. Ei pal silmää hivele, vai kui?
- No ei tosiaanka, päätteli Laatikaine ja purottautus alas kajuutta. Hän kaiveli kassistas vähä eväi ja paluumatka sujus hiljasuure vallites eväi mutustaes.
Tivolis
Mutikaine ja Laatikaine pujotteliva tivoli ruuhkas Kupittaal. Oliva tullee tän väh kattelemaa ku ei oikke ollu muutaka tekemist näi vappuna. Ilma ol tosi hiano, aurinko paisto täysil ja ol vuareaika nähre tosi lämmi.
Yleens vappuna sato, joko vettä taik ränttä. Mahtokoha sil ol jotta tekemist ilma kans ku joillaki ol tota lunta päänspääl, tai ainaski sev värine lakki pääs. Jos se vaik houkutteli sitä lumiräntää tualt pilvist alaspäi.
- Kaukaa o ne ajat ku käyti viäl kaupunkil piruilemas kiltseil toril, muisteli Mutikaine nuaruusaikoi katellessas nuarisoo joka pyäris kaikemaailmasis härveleis.Ol siäl kyl vanhempiiki mukuloittes kans ja paljo noit valkolakkeiki.
- Oi niit aikoi ku flikoil ol noit tupeerattui korkei nutturoi pääs. Niihi ku heit markkinapallol alakaut ni ne levis ku Jokise eväät Piikkiö tiähaaraa, jatko siihe Laatikaine virnistelle ja kaivae tupakkiaski taskustas ja tarjote Mutikaiselki.
- Sit kyl ol ain paree ottaa äkkii jalat alles ettei joutunu tutustuma pitkii punaseks lakattuihi kynsii, totes Mutikaine vakavoitue hiuka ja sytyttäe tupaki ja antae tult myäs Laatikaisel.
- Jumat, mut ne suutusiva. Mut kyl senki tul vanhemmite ymmärtämä, ku pystys jo näil putkiaivoillas ajattelema, et kui kaua semmose tukkalaittee tekemisee oikke menee, aprikoi Laatikaine potkiskelle hajamiälisest tyhjää paffimukii, jonka joku nykynuar ol siisteyspuuskassas heittäny maaha kättäs roskastamast.
- Kato ny noitki nuarii. Ei ol varmaa neljäätoistka ja iha käkenä, Mutikaine paheksus katellessas kahreksa nuare porukkaa joka yritt pittää yht flikkaa pystys. Flikka taas yrit silmät harottae kumartuu mahrollisimma syvää ettei oli saanu kaikkee mahas sisältöö päälles huurellessas Yrjöö avukses.
- Ei sentäs kuku. Ykää tuntuu huuteleva, mut kyl toi o jo aika surkeet. Me oltii sillo lähempän kahtkymment ku ens kertoi olttii tommoses kunnos, Laatikainenki tuumaili. - Vai muistaks mää vääri?
- Kyl me sillo tairettii ol siin seittemä- tai kahreksantoist paikkeil, muisteli Mutikaine. - Eihä sillo saanu kaljaaka joka kaupast ja hualtikselt.
- Kyl noi vehkeekki o kehittyny iha mahrottomiks, vaihto Mutikaine puheeaihet katellessas tivolilaittei.
- Nii o, eihä tommosse uskal enää meikämanne mennäkkä, Laatikaine aprikois. - Eks sää ollu joskus tääl hommiski? Nii mää iha muistaisi.
- No joo, sillo mää taisi ol semmone al parikymppine koltiaine, muisteli Mutikaine.
- Mitäs sää tääl sit teit? Laatikaine uteli katelle ympärilles.
- Mää oli oikeastas järkkäri tääl, mut ku ol kiirus, niinku esmerkiks näi vappuna, ni mää oli nois laitteis auttelemas. Repimäs lippui ja muut semmost, Mutikaine muisteli.
- Kummost se oikke ol? Laatikaine utel yhä.
- Ykstoikkost, paitti et flikoi kyl pyäris ympäril. Ne yrittivä ain pääst ilmaseks laitteisii, selit Mutikaine.
- Ja sää tiätty heltysi ja päästikki, vai kui, Laatikaine veikkas. - Tais käyrä aika viuhka?
- No jaa, kyl siin ol varaa valita, Mutikaine virkkos vähä vaivautunee näkösenä.
- Ol sillo viäl semmone kakara ettei oike osannu otta kaikist tilasuuksist vaari, hän jatko.
Laatikaine vilkas Mutikaist joka ol vaipunu johonki muisteluihis vähä niinku pintaa syvemmäl.
- Jaa, ettet sit saanu? Laatikaine tokas ja virnisti
- Mää oli sillo nii ujo poika viäl ette oikke yrittänykkä, enkä osannu kait kaikkii kehokiäle viästei, Mutikaine tunnust ja jatko virnistäe. - Mut kunno kiälipusu mää sentäs sillo oppisi. Kai olsi jotta muutaki, jos olsi ymmärtäny oikke kaikkii niire vihjailui.
- Katos ny totaki vehjet luulis menevä sisuskalukki sekasi, Laatikaine vaihto puheeaihet osottae twisterii.
- Ei toi viäl ol nii paha, iha kiva härveli, totes Mutikaine huajentuneena puheeaihee vaihtumisest.
- Ei tää oikke enä ol tän ikäste huvittelupaikka, Laatikaine totes. - Mut kyl hattara täyty saara.
- Tual niit myyrä. Ku tommoset syärä ni ollaa sit nii makei, nii makei, jot oksat pois, sanos Mutikaine näyttäe yht kojuu.
Kaverukse menivä ostama hattarat. Niit mutustelle kävelivä parkkialueel päi ku euroopa omistajat, mut sit Mutikaine yht äkki pysähtys.
- Tota sentäs tartte viäl kokeil, se o ain vähä pakkorako ku tääl o käymäs, Mutikaine innostus ja läht menemä ampumateltta kohre ku olis yhtäkki nuartunu vuaskymmenii.
- Piräks tota vähä, Mutikaine ojens hattaras Laatikaisel. Näyt yht aset ja teltapitäjä, joka näyt oleva Mutikaise tuttu, latas siihe pötköllise kuulii sisäl. Mutikaine ol valinnu tommose suaralippaise Thompson konepistooli näkösse ilmapyssy ja alko sen kans sit sihtailema maalitauluu jos ol joku linnu kuva. Piänii sarjoi paukutelle hän sit ampus kuulat loppuu, eikä saanu koko tipuu pois taulust. Hän koitti viäl toisenki kerra samal tuloksel. Virnistäe leviäst hän laski pyssy kärestäs ja otti vastaa molemmist kerroist korkiavaaja lohrutuspalkinnoks ja teltahoitajal moikate läht menemä.
- Mul käy ain samal taval, vuarest toisee. Harakoil menee mut ei harakka puttoo oksaltas, hän ilmotti ottae hattarans Laatikaiselt.
Mutikaine anto toise niist korkiavaajist, jokka ol voittanu, Laatikaisel ku he tallusteliva hattaroitas syäre laitteire välist parkkipaikal.
Yleens vappuna sato, joko vettä taik ränttä. Mahtokoha sil ol jotta tekemist ilma kans ku joillaki ol tota lunta päänspääl, tai ainaski sev värine lakki pääs. Jos se vaik houkutteli sitä lumiräntää tualt pilvist alaspäi.
- Kaukaa o ne ajat ku käyti viäl kaupunkil piruilemas kiltseil toril, muisteli Mutikaine nuaruusaikoi katellessas nuarisoo joka pyäris kaikemaailmasis härveleis.Ol siäl kyl vanhempiiki mukuloittes kans ja paljo noit valkolakkeiki.
- Oi niit aikoi ku flikoil ol noit tupeerattui korkei nutturoi pääs. Niihi ku heit markkinapallol alakaut ni ne levis ku Jokise eväät Piikkiö tiähaaraa, jatko siihe Laatikaine virnistelle ja kaivae tupakkiaski taskustas ja tarjote Mutikaiselki.
- Sit kyl ol ain paree ottaa äkkii jalat alles ettei joutunu tutustuma pitkii punaseks lakattuihi kynsii, totes Mutikaine vakavoitue hiuka ja sytyttäe tupaki ja antae tult myäs Laatikaisel.
- Jumat, mut ne suutusiva. Mut kyl senki tul vanhemmite ymmärtämä, ku pystys jo näil putkiaivoillas ajattelema, et kui kaua semmose tukkalaittee tekemisee oikke menee, aprikoi Laatikaine potkiskelle hajamiälisest tyhjää paffimukii, jonka joku nykynuar ol siisteyspuuskassas heittäny maaha kättäs roskastamast.
- Kato ny noitki nuarii. Ei ol varmaa neljäätoistka ja iha käkenä, Mutikaine paheksus katellessas kahreksa nuare porukkaa joka yritt pittää yht flikkaa pystys. Flikka taas yrit silmät harottae kumartuu mahrollisimma syvää ettei oli saanu kaikkee mahas sisältöö päälles huurellessas Yrjöö avukses.
- Ei sentäs kuku. Ykää tuntuu huuteleva, mut kyl toi o jo aika surkeet. Me oltii sillo lähempän kahtkymment ku ens kertoi olttii tommoses kunnos, Laatikainenki tuumaili. - Vai muistaks mää vääri?
- Kyl me sillo tairettii ol siin seittemä- tai kahreksantoist paikkeil, muisteli Mutikaine. - Eihä sillo saanu kaljaaka joka kaupast ja hualtikselt.
- Kyl noi vehkeekki o kehittyny iha mahrottomiks, vaihto Mutikaine puheeaihet katellessas tivolilaittei.
- Nii o, eihä tommosse uskal enää meikämanne mennäkkä, Laatikaine aprikois. - Eks sää ollu joskus tääl hommiski? Nii mää iha muistaisi.
- No joo, sillo mää taisi ol semmone al parikymppine koltiaine, muisteli Mutikaine.
- Mitäs sää tääl sit teit? Laatikaine uteli katelle ympärilles.
- Mää oli oikeastas järkkäri tääl, mut ku ol kiirus, niinku esmerkiks näi vappuna, ni mää oli nois laitteis auttelemas. Repimäs lippui ja muut semmost, Mutikaine muisteli.
- Kummost se oikke ol? Laatikaine utel yhä.
- Ykstoikkost, paitti et flikoi kyl pyäris ympäril. Ne yrittivä ain pääst ilmaseks laitteisii, selit Mutikaine.
- Ja sää tiätty heltysi ja päästikki, vai kui, Laatikaine veikkas. - Tais käyrä aika viuhka?
- No jaa, kyl siin ol varaa valita, Mutikaine virkkos vähä vaivautunee näkösenä.
- Ol sillo viäl semmone kakara ettei oike osannu otta kaikist tilasuuksist vaari, hän jatko.
Laatikaine vilkas Mutikaist joka ol vaipunu johonki muisteluihis vähä niinku pintaa syvemmäl.
- Jaa, ettet sit saanu? Laatikaine tokas ja virnisti
- Mää oli sillo nii ujo poika viäl ette oikke yrittänykkä, enkä osannu kait kaikkii kehokiäle viästei, Mutikaine tunnust ja jatko virnistäe. - Mut kunno kiälipusu mää sentäs sillo oppisi. Kai olsi jotta muutaki, jos olsi ymmärtäny oikke kaikkii niire vihjailui.
- Katos ny totaki vehjet luulis menevä sisuskalukki sekasi, Laatikaine vaihto puheeaihet osottae twisterii.
- Ei toi viäl ol nii paha, iha kiva härveli, totes Mutikaine huajentuneena puheeaihee vaihtumisest.
- Ei tää oikke enä ol tän ikäste huvittelupaikka, Laatikaine totes. - Mut kyl hattara täyty saara.
- Tual niit myyrä. Ku tommoset syärä ni ollaa sit nii makei, nii makei, jot oksat pois, sanos Mutikaine näyttäe yht kojuu.
Kaverukse menivä ostama hattarat. Niit mutustelle kävelivä parkkialueel päi ku euroopa omistajat, mut sit Mutikaine yht äkki pysähtys.
- Tota sentäs tartte viäl kokeil, se o ain vähä pakkorako ku tääl o käymäs, Mutikaine innostus ja läht menemä ampumateltta kohre ku olis yhtäkki nuartunu vuaskymmenii.
- Piräks tota vähä, Mutikaine ojens hattaras Laatikaisel. Näyt yht aset ja teltapitäjä, joka näyt oleva Mutikaise tuttu, latas siihe pötköllise kuulii sisäl. Mutikaine ol valinnu tommose suaralippaise Thompson konepistooli näkösse ilmapyssy ja alko sen kans sit sihtailema maalitauluu jos ol joku linnu kuva. Piänii sarjoi paukutelle hän sit ampus kuulat loppuu, eikä saanu koko tipuu pois taulust. Hän koitti viäl toisenki kerra samal tuloksel. Virnistäe leviäst hän laski pyssy kärestäs ja otti vastaa molemmist kerroist korkiavaaja lohrutuspalkinnoks ja teltahoitajal moikate läht menemä.
- Mul käy ain samal taval, vuarest toisee. Harakoil menee mut ei harakka puttoo oksaltas, hän ilmotti ottae hattarans Laatikaiselt.
Mutikaine anto toise niist korkiavaajist, jokka ol voittanu, Laatikaisel ku he tallusteliva hattaroitas syäre laitteire välist parkkipaikal.
Syys
Vettä tul ku saavist kaatae. Ooppeli pyyhkijäkki ol täysil mut eivä tahtonee millää saara tuulilasii pysymää auki. Mutikaine ajeli varovast kaatosatees Itäsel rantakarul alajuaksuu päi. Aurajoes ol aikamoine virtaus huamas Mutikaine. Oliha tota jo satanukki muutama päivä aja. Tää ol torellist syysilmaa. Aikamoine tuuliki viäl ton satee lisäks rasitti puire oksistoo katkoe heikompii oksii ja heittäe niit karul autoilijoire harmiks.
Mutikaine luavut ton satee kans taistelemise ja kaars Ooopelis Aaltose Wäiski museo ette. Hän nous rivakast autost ja paikas ove äkki lukkoo lähtie juaksema ylös Wäski rappussi päästäkses sisäl eres jotenki kuivana. Puristelle vet vaatteistas hän seisahtus Wäiski aulasse. Ei näkyny kettä tutuika jote hän men baari pualel ostama pullakaffet.
Mutikaine purjehtis sit akvaario al olevaa pöytää tarjottimens kans ja istus huakaste. Aukas sokeripaketi ja purotti siäl olevat kaks palaa kuppisse. Hämmentäe kaffettas hän seuraili isoje monnie uiskenteluu akvaarios. Monnit mulkoili siält Mutikaist iha ku tunnistaakses, oliha Mutikaine istunu täs monee otteese ennenki.
Yhtee aikaa Mutikaine ol aika usse käyny tääl kaffel ja viälki moni muist Mutikaise naama.Niinpä Mutikaine joutus ain tääl käyressäs aika taajast nyäkkäilemä tervehryksii ja kättäs heilauttelema.
- Terve, kuulus nykki joku sanova Mutikaise selän takka.
- Moro, sanos Mutikaine kääntymät. Ton ääne hän kyl tuns vähä liianki hyvi.
- Et sit huamannu mun tuloo ollenka, virkko Laatikaine, laski tarjottimes pöyräl ja istaht pöyrä ääre. - Mää olin tual näyttelyy kattomas ja huamasi et sää olikki tääl kaffel.
- Joo, mää en jaksanu ajella tos kaatosatees. Se o syksyy ny, vastas Mutikaine
- Jep, ei tonne pal kannattais lähtee olleska, Laatikaine sanos katelle akkunast Aurajoel päi.
- Oliks näyttely hyvä? kysys Mutikaine vilkaste Laatikaist.
- Aika miälettömii surrealistisii älyväläytyksii, kyl kannatti kattoo, Laatikaine ylisti.
- Mää kävi jo kuukaus takaperi kattomas ton läpi, Mutikaine tokas.
- Nii tiätty, turha sul sit o tota kehhuu, sul o jo miälipire valmis, Laatikaine tuumas.
- Nii onki. Mut mua harmitta toi tänkertane sare, piti tänäpä lähtee paatil.
- Ei tommosse hurrikaanisse kukka lähre. Siinhä lähtee jo kalsarikki jalast ja paatistki voi tul sukellusvene, liiotteli Laatikaine.
- No, voi ol et olis vaikeet pittä sapuskakki sisälläs, tuumis Mutikaine virnistäe.
- Ja ku heittäis Yrjöt ni sais kyl kaike naamalles. Olis se näky ku olis sapuskat pisi naama ja tukkaaki, Laatikaine totes ja molemma naurova kuval mikä nous miälee. Mutikaine yltympäri oksennuksessas paattis ruaris kovas merekäynnis. Aallokki löis viäl naamal ja levittäis sen pitki rinnuksii. Olis maar se näky.
He nousiva pöyräst ja asteliva toisel pualel baarii, siit näki Aurajoel. Kosk baari ol melkei tyhjä he istusiva akkunapöytää. Katteliva vaitonaisina Aurajoe aaltoi. Kosk tuuli paino pitki Aurajokke ni vesiki melke kuahus ja sare repis aaltoje pintaa hajottae vaahro lentäväks utupilveks. Ihmissi kulki Myllysillal ja yrittivä pyssy pystys.
Joku hullu men sillal avonaise satteenkepi kans ja huamas erehrykses liia myähä. Tuuli repäs satteenkepi väärimpuali ja repäs sit viäl sen kankaanki siit irti. Kankas lens tyylikkääst lepattae melke teatteritalol saak ennenku laskeutus aaltoihi, jokka ottiva sen heti syleilyys ja hetken kuluttuu siit ei näkyny enää mittää. Se ol varma upoksis matkal kohre satamaa.
Mutikaine ja Laatikaine eivä voinee pirättä vahinkoiloas, joka sit purkautus ilmoil naurupyrskähryksinä. Muutama baarisolija kääntys kattoma et mikä noit papparaissi oike noi naurat, mut Mutikaine ja Laatikaine eivä saane sanaa suustas. Ain ky yrit sanno jottai ni naurupyrskährys esti sen.
- Kyl täs syksys o sentäs jottai ilossiiki assioi, jollei muut ni vahinkoilossii, Mutikaine sai vihro sanottuu.
- Toi ol kyl tän vuare paras temppu, sanos Laatikaine katelle sillal oleva tyyppii joka viälki seisos siäl sillakaitee viäres iha litimärkänä, satteenkepi vars käressäs ja tuijot epäuskose näkösenä jokke.
- Siin o taas kaloil ihmettelemist mikähä tommonenki kankasrausku o ku seilailee kohre satamaa, Mutikaine tuumaili virnistelle viäläki.
- Jep, mut jos ova järkevii ni voiva tehrä siit vaik kirkolliskokoustelta, tuumas siihe Laatikaine.
- Jolleiva viäl ol semmossi harrastanee ni ny olis hyvä mahrollisuus alotta, hän jatko.
- Mut mahtaaks niil ol insnöörei siäl olleska, tuumi Mutikaine. - Täytyishä jonku se suunnitellakki. Tai jollei ol ni se voi onnistuu paremminki.
- Teknikot kehii, ni siit voi jotta tullakki, sanos Laatikaine
- Aha, teknikko puhuu ja omakehu haisee, Mutikaine virnuili Laatikaisel.
Laatikaine vilkas seinäl olevaa kello ja ponkas pystyy.
- Voi piru, mul o vartti aikaa ehtii Manhattanil, ei tair ehtii. Näkyilee, hän tokas lähtie ovee kohre.
- Tiukkaa tekee, heippa, Mutikaine totes.
Mutikaine päätti jäärä viäl joksiki aikka saret pitämä ennenku lähtis tonne satteesse ajelema kotti päi.
Mutikaine luavut ton satee kans taistelemise ja kaars Ooopelis Aaltose Wäiski museo ette. Hän nous rivakast autost ja paikas ove äkki lukkoo lähtie juaksema ylös Wäski rappussi päästäkses sisäl eres jotenki kuivana. Puristelle vet vaatteistas hän seisahtus Wäiski aulasse. Ei näkyny kettä tutuika jote hän men baari pualel ostama pullakaffet.
Mutikaine purjehtis sit akvaario al olevaa pöytää tarjottimens kans ja istus huakaste. Aukas sokeripaketi ja purotti siäl olevat kaks palaa kuppisse. Hämmentäe kaffettas hän seuraili isoje monnie uiskenteluu akvaarios. Monnit mulkoili siält Mutikaist iha ku tunnistaakses, oliha Mutikaine istunu täs monee otteese ennenki.
Yhtee aikaa Mutikaine ol aika usse käyny tääl kaffel ja viälki moni muist Mutikaise naama.Niinpä Mutikaine joutus ain tääl käyressäs aika taajast nyäkkäilemä tervehryksii ja kättäs heilauttelema.
- Terve, kuulus nykki joku sanova Mutikaise selän takka.
- Moro, sanos Mutikaine kääntymät. Ton ääne hän kyl tuns vähä liianki hyvi.
- Et sit huamannu mun tuloo ollenka, virkko Laatikaine, laski tarjottimes pöyräl ja istaht pöyrä ääre. - Mää olin tual näyttelyy kattomas ja huamasi et sää olikki tääl kaffel.
- Joo, mää en jaksanu ajella tos kaatosatees. Se o syksyy ny, vastas Mutikaine
- Jep, ei tonne pal kannattais lähtee olleska, Laatikaine sanos katelle akkunast Aurajoel päi.
- Oliks näyttely hyvä? kysys Mutikaine vilkaste Laatikaist.
- Aika miälettömii surrealistisii älyväläytyksii, kyl kannatti kattoo, Laatikaine ylisti.
- Mää kävi jo kuukaus takaperi kattomas ton läpi, Mutikaine tokas.
- Nii tiätty, turha sul sit o tota kehhuu, sul o jo miälipire valmis, Laatikaine tuumas.
- Nii onki. Mut mua harmitta toi tänkertane sare, piti tänäpä lähtee paatil.
- Ei tommosse hurrikaanisse kukka lähre. Siinhä lähtee jo kalsarikki jalast ja paatistki voi tul sukellusvene, liiotteli Laatikaine.
- No, voi ol et olis vaikeet pittä sapuskakki sisälläs, tuumis Mutikaine virnistäe.
- Ja ku heittäis Yrjöt ni sais kyl kaike naamalles. Olis se näky ku olis sapuskat pisi naama ja tukkaaki, Laatikaine totes ja molemma naurova kuval mikä nous miälee. Mutikaine yltympäri oksennuksessas paattis ruaris kovas merekäynnis. Aallokki löis viäl naamal ja levittäis sen pitki rinnuksii. Olis maar se näky.
He nousiva pöyräst ja asteliva toisel pualel baarii, siit näki Aurajoel. Kosk baari ol melkei tyhjä he istusiva akkunapöytää. Katteliva vaitonaisina Aurajoe aaltoi. Kosk tuuli paino pitki Aurajokke ni vesiki melke kuahus ja sare repis aaltoje pintaa hajottae vaahro lentäväks utupilveks. Ihmissi kulki Myllysillal ja yrittivä pyssy pystys.
Joku hullu men sillal avonaise satteenkepi kans ja huamas erehrykses liia myähä. Tuuli repäs satteenkepi väärimpuali ja repäs sit viäl sen kankaanki siit irti. Kankas lens tyylikkääst lepattae melke teatteritalol saak ennenku laskeutus aaltoihi, jokka ottiva sen heti syleilyys ja hetken kuluttuu siit ei näkyny enää mittää. Se ol varma upoksis matkal kohre satamaa.
Mutikaine ja Laatikaine eivä voinee pirättä vahinkoiloas, joka sit purkautus ilmoil naurupyrskähryksinä. Muutama baarisolija kääntys kattoma et mikä noit papparaissi oike noi naurat, mut Mutikaine ja Laatikaine eivä saane sanaa suustas. Ain ky yrit sanno jottai ni naurupyrskährys esti sen.
- Kyl täs syksys o sentäs jottai ilossiiki assioi, jollei muut ni vahinkoilossii, Mutikaine sai vihro sanottuu.
- Toi ol kyl tän vuare paras temppu, sanos Laatikaine katelle sillal oleva tyyppii joka viälki seisos siäl sillakaitee viäres iha litimärkänä, satteenkepi vars käressäs ja tuijot epäuskose näkösenä jokke.
- Siin o taas kaloil ihmettelemist mikähä tommonenki kankasrausku o ku seilailee kohre satamaa, Mutikaine tuumaili virnistelle viäläki.
- Jep, mut jos ova järkevii ni voiva tehrä siit vaik kirkolliskokoustelta, tuumas siihe Laatikaine.
- Jolleiva viäl ol semmossi harrastanee ni ny olis hyvä mahrollisuus alotta, hän jatko.
- Mut mahtaaks niil ol insnöörei siäl olleska, tuumi Mutikaine. - Täytyishä jonku se suunnitellakki. Tai jollei ol ni se voi onnistuu paremminki.
- Teknikot kehii, ni siit voi jotta tullakki, sanos Laatikaine
- Aha, teknikko puhuu ja omakehu haisee, Mutikaine virnuili Laatikaisel.
Laatikaine vilkas seinäl olevaa kello ja ponkas pystyy.
- Voi piru, mul o vartti aikaa ehtii Manhattanil, ei tair ehtii. Näkyilee, hän tokas lähtie ovee kohre.
- Tiukkaa tekee, heippa, Mutikaine totes.
Mutikaine päätti jäärä viäl joksiki aikka saret pitämä ennenku lähtis tonne satteesse ajelema kotti päi.
Lunt ja taas lunt
- Voi perkele, taas tulee tota halvatu lunt, huuraht Mutikaine katelle ulos akkunast ja nost tuskasena kätes kohre taivast. Hän ol jo viikkotolkul luanu sitä tänä talven. Kinoksekki alko ol jo ku piänii vuarii pihateire varsil ja lissää vaa tryykää taivaa täyrelt. Eiks tää ikinä lopu. Tää ol taas vaihteeks tämmöne talvi. Kylmää ol ku Siperias ja lunt joka paikas ja jatkuvast.
- Ikävä juttu jos viäl juhannukse tiätämiski o tommossi lumikinoksii tos nurmikol. Kärsiihä siit jo esteettine maailmankatsomuski. Onks tämmöst ollukka enne? hymäht Laatikaine joka sattumalt ol tullu käymää Mutikaise omakotitalos. Enstyäkses ol joutunu luama pihal tilaa Foortilles ku Mutikaine ei ollu luanu ku vaa Opelilles sopivan tila. Miks sitä ny enemppä, ku ei ollu ku vaa yks autoka. Jos kerra Laatikaine tul käymää ni luakoo oma parkkis. Kyl näit lumihommii ol tänä vuan suivaantunu iha tarppeeks omiinki tarpeissi.
- Ei sul sattuis olema vähä ylimääräst pankkitililläs, Mutikaine murisi tuijotelle naama kiukust punasena pihal putoilevii lumihiutalei pureskelle tupakkii hampaissas.
- Ei ny oikke olis ja mihis tarttisit, kysäsi Laatikaine.
- Mää ajatteli, et olis iha kiva lähte johonki lämpösemppä paikka. Mis ei olis lumest tiatooka. Tai sit mää ostaisi semmose lumilinko et se paiskais munt johonki välimere maihi, Mutikaine haaveili.
- Ai jai, mahtais sattuu se alastulo, Laatikaine hymäht. - Aatteles ny. Olis se näky ku sää ton kaljavattas kans liitäsit yli maire ja mantuje kapsäkki kouras. Siin sais linnukki ripuli.
- Joo joo, mut kyl tää ruppee ottaa päähä. Melkei joka aamu ku tulee ulos ni saa ensteks otta lumilappio kourasses et pääse eres rappusilt alas, muris Mutikaine. - Kyl mää vaa ennemmi istusi jossai palmupuu juurel trinkki käres ja antasi aurinko hyväil mun ihoo ja mksei jonku muunki.
Laatikaine jäi haaveilema miälikuvist joit Mutikaine ol häne päässäs herättäny ja kiros yhtäkki ku tupakki polt näpei. Oli ittekses päässy palama loppuu. Laatikaine viskas natsa tuhkiksee ja tyäns sormes kylmä vesikraana al. Kylmä ves sentäs helpot polttava tunnet sormis ja Laatikaine huakas helpotuksest.
- Kato ny, mää polti näppini enkä ollu eres pahoil teil, paitti ny ehkä ajatuksis, puuskaht Laatikaine.
- Mite nii, ethä sää ol naimisis, sen enmppä ku määkä. Ei sillo voi ol pahoil teil, Mutikaine pohti.
- Ai nii. Ei tiäteskä, sanos Laatikaine. Häne katsees muuttus lasittuneeks ja jotenki omituine ilme tul naamal. Mutikaine värkkäs kaffekeittime kans lissä kaffet jote ei het sitä huamannu.
- Kui mont kuppillist sää juat? kysäs Mutikaine kääntymät.
- Hei, Laatikaine montaks kupillist? Mutikaine toist kääntye kattoma Laatikaist. Hetkise hän ol suu auki ja vaa tuijot Laatikaist.
- Mikä sul o? Laatikaine. LAATIKAINE ! karjus Mutikaine lopultas ravistae Laatikaist ku viarast sikkaa. Laatikaine säpsäht äkkii hereil tolt päiväuneltas.
- Mitä, mikä, kuka, missä, hän örähti pompate melkke pystyy tualistas.
- Mikä sul tul? Mutikaine tivas tuijottae tarkkaavaisest Laatikaist.
- Ei mul mittää. Mää vaa oli jossai haavemaailmas mis ei ollu lunt sem paremmi ku kylmääkä, tokas Laatikaine.
- No oliks hianoo? kysäs Mutikaine
- Aluks kyl, mut sit tul kauhee myrsky ja mää juaksi pakko jottai melkei vuarekorkust tsunamii vuarel. Ku mää pääsi sinne ni se vuarerinne muuttus mutavirraks ja mää istusi jollai tukil ja tuli alas sitä virtaa pitki. Ku pääsi alas ni huamasi et se tukki oliki krokotiili ja se meinas syärä munt nälissäs. Mää hyppäsi siit seläst rannal jos ol kauheest käärmei ja skorpioonei ja mitä liä muitki elukoi. Enkä mää tiänny mitä mää tee. Sit joku nappas munst kii ja ravisteli, mut se olikki sit sää. Sää pelastit munt niilt Mutikaine.
- Se ol jottai painajaist vaa. Mitä sää olet ottanu? Mutikaine hualestus.
- Emmää ol mittää ottanu. Mää taisi vaa nukahtaa, selvit Laatikaine
- No se o hyvä, mää luuli jo et sää olekki sortunu huumeisii, huajentus Mutikaine.
- Jos me jäätäis vaa tän Suamee se o sentäs turvallisemppa ja otettais kaffet. Onks se jo valmist? päätteli Laatikaine katelle kaffekeitint. - Mää tarviin kyl tän jälkke mont kupillist.
- Ei ol viäl, mut tulee kyl kohtsiltäs, ilmotti Mutikaine palate kaffenkeittosse.
- Ikävä juttu jos viäl juhannukse tiätämiski o tommossi lumikinoksii tos nurmikol. Kärsiihä siit jo esteettine maailmankatsomuski. Onks tämmöst ollukka enne? hymäht Laatikaine joka sattumalt ol tullu käymää Mutikaise omakotitalos. Enstyäkses ol joutunu luama pihal tilaa Foortilles ku Mutikaine ei ollu luanu ku vaa Opelilles sopivan tila. Miks sitä ny enemppä, ku ei ollu ku vaa yks autoka. Jos kerra Laatikaine tul käymää ni luakoo oma parkkis. Kyl näit lumihommii ol tänä vuan suivaantunu iha tarppeeks omiinki tarpeissi.
- Ei sul sattuis olema vähä ylimääräst pankkitililläs, Mutikaine murisi tuijotelle naama kiukust punasena pihal putoilevii lumihiutalei pureskelle tupakkii hampaissas.
- Ei ny oikke olis ja mihis tarttisit, kysäsi Laatikaine.
- Mää ajatteli, et olis iha kiva lähte johonki lämpösemppä paikka. Mis ei olis lumest tiatooka. Tai sit mää ostaisi semmose lumilinko et se paiskais munt johonki välimere maihi, Mutikaine haaveili.
- Ai jai, mahtais sattuu se alastulo, Laatikaine hymäht. - Aatteles ny. Olis se näky ku sää ton kaljavattas kans liitäsit yli maire ja mantuje kapsäkki kouras. Siin sais linnukki ripuli.
- Joo joo, mut kyl tää ruppee ottaa päähä. Melkei joka aamu ku tulee ulos ni saa ensteks otta lumilappio kourasses et pääse eres rappusilt alas, muris Mutikaine. - Kyl mää vaa ennemmi istusi jossai palmupuu juurel trinkki käres ja antasi aurinko hyväil mun ihoo ja mksei jonku muunki.
Laatikaine jäi haaveilema miälikuvist joit Mutikaine ol häne päässäs herättäny ja kiros yhtäkki ku tupakki polt näpei. Oli ittekses päässy palama loppuu. Laatikaine viskas natsa tuhkiksee ja tyäns sormes kylmä vesikraana al. Kylmä ves sentäs helpot polttava tunnet sormis ja Laatikaine huakas helpotuksest.
- Kato ny, mää polti näppini enkä ollu eres pahoil teil, paitti ny ehkä ajatuksis, puuskaht Laatikaine.
- Mite nii, ethä sää ol naimisis, sen enmppä ku määkä. Ei sillo voi ol pahoil teil, Mutikaine pohti.
- Ai nii. Ei tiäteskä, sanos Laatikaine. Häne katsees muuttus lasittuneeks ja jotenki omituine ilme tul naamal. Mutikaine värkkäs kaffekeittime kans lissä kaffet jote ei het sitä huamannu.
- Kui mont kuppillist sää juat? kysäs Mutikaine kääntymät.
- Hei, Laatikaine montaks kupillist? Mutikaine toist kääntye kattoma Laatikaist. Hetkise hän ol suu auki ja vaa tuijot Laatikaist.
- Mikä sul o? Laatikaine. LAATIKAINE ! karjus Mutikaine lopultas ravistae Laatikaist ku viarast sikkaa. Laatikaine säpsäht äkkii hereil tolt päiväuneltas.
- Mitä, mikä, kuka, missä, hän örähti pompate melkke pystyy tualistas.
- Mikä sul tul? Mutikaine tivas tuijottae tarkkaavaisest Laatikaist.
- Ei mul mittää. Mää vaa oli jossai haavemaailmas mis ei ollu lunt sem paremmi ku kylmääkä, tokas Laatikaine.
- No oliks hianoo? kysäs Mutikaine
- Aluks kyl, mut sit tul kauhee myrsky ja mää juaksi pakko jottai melkei vuarekorkust tsunamii vuarel. Ku mää pääsi sinne ni se vuarerinne muuttus mutavirraks ja mää istusi jollai tukil ja tuli alas sitä virtaa pitki. Ku pääsi alas ni huamasi et se tukki oliki krokotiili ja se meinas syärä munt nälissäs. Mää hyppäsi siit seläst rannal jos ol kauheest käärmei ja skorpioonei ja mitä liä muitki elukoi. Enkä mää tiänny mitä mää tee. Sit joku nappas munst kii ja ravisteli, mut se olikki sit sää. Sää pelastit munt niilt Mutikaine.
- Se ol jottai painajaist vaa. Mitä sää olet ottanu? Mutikaine hualestus.
- Emmää ol mittää ottanu. Mää taisi vaa nukahtaa, selvit Laatikaine
- No se o hyvä, mää luuli jo et sää olekki sortunu huumeisii, huajentus Mutikaine.
- Jos me jäätäis vaa tän Suamee se o sentäs turvallisemppa ja otettais kaffet. Onks se jo valmist? päätteli Laatikaine katelle kaffekeitint. - Mää tarviin kyl tän jälkke mont kupillist.
- Ei ol viäl, mut tulee kyl kohtsiltäs, ilmotti Mutikaine palate kaffenkeittosse.
Grillihetki
Aurinko porotti siniselt taivaalt pihakatokse pressukattoo. Grillist nous hianone savuvana hiilie valmistues. Makkarapaketti ol pöyräl valmiiks avattuna ruastumattomast pellist valmistetul tarjoiluvatil. Samoi leivät valmiiks voireltuina, pari tölkkii olut seuranas. Hiljane tuulehenkäys leyhyttel hiljaksee grillintuaksuu ympäristöö. Mutikaine makkaa röhötti puusohval orotelle grillihiilie valmistumist.
Linnukki sirkutteli pihapuis orotelle leivämurui ja pari lokkiiki kaarteli yläpualel. Varmaanki orotteliva neki jos vaik niil heitettäis jottai ruuatähtei tälki kertta niinku monast muullonki, makkarakuarii ja muut semmost. ne ol jo tullu nii kesyikski et välil tuliva maaha muutama metri päähä seuraama grillaukse eristymist. Mutikaisel ei ollu mittä sitä vastaanka, kunha jättivä rauhaa pöyräl olevat ruuat.
Mutikaine mulkas kännykkääs, joka paraht soittamaa tota soneran tunnussävelmää "Mitä hittoo, kuka soittaa, enpä vastaakkaa". Vähä aikaa tuijotettuas hän ojens kätes ja kattos kuka soittaa. Laatikaineha siäl.
- Moi, Mutikaine möräht.
- Terve, vai ootko? Mää ajattelin käväst siäl. Oleks kotosal? Laatikaine intoili.
- Olem mää. Sekä terve et kotosal. Jos tuut, ni tua omat makkaras ja juamas, mul o grilli paraikaa lämpeemäs. Menee varmaan viäl vartti, Mutikaine selosti.
- Kyl mul vähä kauemmi taitaa men, varsinki ku poikkeen kaupas. Mut näkyilee, Laatikaine laskeskeli.
- Näkyilee, kuittas Mutikaine ja laitto puhelimes pöyräl. Nous kattomaan grillii ja totes sen alkava pikkuhiljaa syttyy. Hän rojaht takas puusohval ja korkkas öölitolki. Maistelle oluttas hän sytyt tupaki.
Hän pist cd-soittime pääl ja alko kuunnel rokkii. Naputelle pöyräreunaa sormillas poltteli tupakkias nautinnollisest. Vartti ol menny ja pualikas öölitölkist. Mutikaine nous taas tarkistama hiillost, totes sen hyväks ja laitto muutama makkara käristymä. Cd:lt tul CCR:ää ja Mutikaine alko kiamurtelema ja heiluma ku olis ampiassi ollu pusero tai housuje sisäs, mut se o väärä luulo. Tommone kiamurtelu ol Mutikaise versio tanssist. Siin olis kyl aika monel sivullisel tullu piän hymykare suupiälii jos olis tommost nähny, paitti jossai ravintelis, mis kaik muukki tommottis kiamurteleva ja yrittävä pyssyy pystys urhoollisest.
Mutikaine kääns makkaroitas ain sillo tällö ja herkulline tuaksu alko levitä ympäristöö. Tarkkaavaisest hän seuras kui mustiks makkarat tulisiva. Mutikaine tykkäs siit hiilest joka makkarakuarest muarostuu sen hiukka palaes. Hän alko nostelema niit pois grillist paffilautasel ku Laatikaise Foortti kaars pihal. Laatikaine ilmaantus autostas muavikassi toises ja mäyräkoira toises käres. Mää en ny tarkota semmost mäyräkoiraa ku kulkee narus ja paskoo ja kuseksii joka paikka, vaa tommost suamen suasituimma koiraroru erustajaa joka o paffii ja sil o klasisisällyksekki. Niire sisälmyste sisäl o sit taas jotta juamist jota myäs ööliks kutsuta, tai nuarisokiälel bisseks. Toi mäyräkoira näyt ollee hotkinu sisälles karhui ku siält pilkisti karhunnaamoi..
- Moron, huuteli Laatikaine alkae laahusta grillikatoksee. - Ai sää olet jo saanu makkaras valmiiks.
- Jep, lait siihe omas vaa käristyy, sanos Mutikaine osottae grilliäs. - Otaks leipää kans?
- Voisha tota ottaakki, vastas Laatikaine. Istahti tualil ku oli saanu laitettu muutama makkara grilliritiläl käristymä.
- Ota siit, mää tei vähä liikka itteleni, lausus Mutikaine sysäte leipälautase lähemmäs Laatikaist.
- Mitäs tän luannorauhaa kuuluu? Laatikaine uteli haukate voileiväst ja avate karhupullo.
- Linnut laulaa ja paskoo niinku ennenki, vastas Mutikaine. - Noi lokit o tullu rohkeiks.
Laatikaine nost katsees ja tuijot kaht lokkii jokka ol laskeutunu katoräystääl iha muutama metri päähä. Lokit keikutteliva päätäs pualelt toisel ja tuijottiva takas.
- Toi taitaa ol joku pariskunta, tokas Laatikaine. - Jos ne tekevä pesäs tän ni ei tän voi enää tullakka. Meinaa vaa et ne pualustava pesääs niinku syäksypommittajat. Ne syäksyvä päi ja ampuva sarjatulel paskaa iha kohti. Osumatarkkuuski o yleens iha hyvä.
- Ai nii, säähä sen tiärät, Mutikaine nauro muistelle saariretkee ku Laatikaine ol erehtyny löytämä lokinpesä. Oli ollu aika valkone sej jälkke, eikä kyl mistää pelost vaa jostai iha muust. Oli poika muuttunu iha melke seepraks. Tai oli se kyl ollu samallaine sillonki ku se putos tikkailt seinää maalatessas ja sai maalipurki päähäs väärinpuali tiätyst.
Lokit laskiva maaha ku Mutikaine heit niil makkarakuarii ja vähä makkarapaloiki. Varovast ne tuliva lähemmäs ja nokkasiva äkkiä pala suuhus ja pomppisiva kaemmas niälemä sen alas. Mutikaine ja Laatikaine seurasiva niit naureskelle ja heittelivä lissää makupaloi niil.
Päivä ol jo pitkäl ku Laatikaine läht kottiis taksil. Laatikaise kunto alko ol siin pistees, ettei oikke uskaltanu itte lähtee ajama. Ei sempualee, ettei se olis onnistunu, mut Mutikaisel päi ol aika usse ratsioi ja Laatikaine arvost sev verra ajokorttias ettei viittiny riskeerata. Aika ol menny huriste muistelle mennei, lipitelles öölii ja syäres viäl lissää makkaroi. Lokikki tais ol tyytyväissi. Ei ne ainaska enää lissää ruikuttanu.
Linnukki sirkutteli pihapuis orotelle leivämurui ja pari lokkiiki kaarteli yläpualel. Varmaanki orotteliva neki jos vaik niil heitettäis jottai ruuatähtei tälki kertta niinku monast muullonki, makkarakuarii ja muut semmost. ne ol jo tullu nii kesyikski et välil tuliva maaha muutama metri päähä seuraama grillaukse eristymist. Mutikaisel ei ollu mittä sitä vastaanka, kunha jättivä rauhaa pöyräl olevat ruuat.
Mutikaine mulkas kännykkääs, joka paraht soittamaa tota soneran tunnussävelmää "Mitä hittoo, kuka soittaa, enpä vastaakkaa". Vähä aikaa tuijotettuas hän ojens kätes ja kattos kuka soittaa. Laatikaineha siäl.
- Moi, Mutikaine möräht.
- Terve, vai ootko? Mää ajattelin käväst siäl. Oleks kotosal? Laatikaine intoili.
- Olem mää. Sekä terve et kotosal. Jos tuut, ni tua omat makkaras ja juamas, mul o grilli paraikaa lämpeemäs. Menee varmaan viäl vartti, Mutikaine selosti.
- Kyl mul vähä kauemmi taitaa men, varsinki ku poikkeen kaupas. Mut näkyilee, Laatikaine laskeskeli.
- Näkyilee, kuittas Mutikaine ja laitto puhelimes pöyräl. Nous kattomaan grillii ja totes sen alkava pikkuhiljaa syttyy. Hän rojaht takas puusohval ja korkkas öölitolki. Maistelle oluttas hän sytyt tupaki.
Hän pist cd-soittime pääl ja alko kuunnel rokkii. Naputelle pöyräreunaa sormillas poltteli tupakkias nautinnollisest. Vartti ol menny ja pualikas öölitölkist. Mutikaine nous taas tarkistama hiillost, totes sen hyväks ja laitto muutama makkara käristymä. Cd:lt tul CCR:ää ja Mutikaine alko kiamurtelema ja heiluma ku olis ampiassi ollu pusero tai housuje sisäs, mut se o väärä luulo. Tommone kiamurtelu ol Mutikaise versio tanssist. Siin olis kyl aika monel sivullisel tullu piän hymykare suupiälii jos olis tommost nähny, paitti jossai ravintelis, mis kaik muukki tommottis kiamurteleva ja yrittävä pyssyy pystys urhoollisest.
Mutikaine kääns makkaroitas ain sillo tällö ja herkulline tuaksu alko levitä ympäristöö. Tarkkaavaisest hän seuras kui mustiks makkarat tulisiva. Mutikaine tykkäs siit hiilest joka makkarakuarest muarostuu sen hiukka palaes. Hän alko nostelema niit pois grillist paffilautasel ku Laatikaise Foortti kaars pihal. Laatikaine ilmaantus autostas muavikassi toises ja mäyräkoira toises käres. Mää en ny tarkota semmost mäyräkoiraa ku kulkee narus ja paskoo ja kuseksii joka paikka, vaa tommost suamen suasituimma koiraroru erustajaa joka o paffii ja sil o klasisisällyksekki. Niire sisälmyste sisäl o sit taas jotta juamist jota myäs ööliks kutsuta, tai nuarisokiälel bisseks. Toi mäyräkoira näyt ollee hotkinu sisälles karhui ku siält pilkisti karhunnaamoi..
- Moron, huuteli Laatikaine alkae laahusta grillikatoksee. - Ai sää olet jo saanu makkaras valmiiks.
- Jep, lait siihe omas vaa käristyy, sanos Mutikaine osottae grilliäs. - Otaks leipää kans?
- Voisha tota ottaakki, vastas Laatikaine. Istahti tualil ku oli saanu laitettu muutama makkara grilliritiläl käristymä.
- Ota siit, mää tei vähä liikka itteleni, lausus Mutikaine sysäte leipälautase lähemmäs Laatikaist.
- Mitäs tän luannorauhaa kuuluu? Laatikaine uteli haukate voileiväst ja avate karhupullo.
- Linnut laulaa ja paskoo niinku ennenki, vastas Mutikaine. - Noi lokit o tullu rohkeiks.
Laatikaine nost katsees ja tuijot kaht lokkii jokka ol laskeutunu katoräystääl iha muutama metri päähä. Lokit keikutteliva päätäs pualelt toisel ja tuijottiva takas.
- Toi taitaa ol joku pariskunta, tokas Laatikaine. - Jos ne tekevä pesäs tän ni ei tän voi enää tullakka. Meinaa vaa et ne pualustava pesääs niinku syäksypommittajat. Ne syäksyvä päi ja ampuva sarjatulel paskaa iha kohti. Osumatarkkuuski o yleens iha hyvä.
- Ai nii, säähä sen tiärät, Mutikaine nauro muistelle saariretkee ku Laatikaine ol erehtyny löytämä lokinpesä. Oli ollu aika valkone sej jälkke, eikä kyl mistää pelost vaa jostai iha muust. Oli poika muuttunu iha melke seepraks. Tai oli se kyl ollu samallaine sillonki ku se putos tikkailt seinää maalatessas ja sai maalipurki päähäs väärinpuali tiätyst.
Lokit laskiva maaha ku Mutikaine heit niil makkarakuarii ja vähä makkarapaloiki. Varovast ne tuliva lähemmäs ja nokkasiva äkkiä pala suuhus ja pomppisiva kaemmas niälemä sen alas. Mutikaine ja Laatikaine seurasiva niit naureskelle ja heittelivä lissää makupaloi niil.
Päivä ol jo pitkäl ku Laatikaine läht kottiis taksil. Laatikaise kunto alko ol siin pistees, ettei oikke uskaltanu itte lähtee ajama. Ei sempualee, ettei se olis onnistunu, mut Mutikaisel päi ol aika usse ratsioi ja Laatikaine arvost sev verra ajokorttias ettei viittiny riskeerata. Aika ol menny huriste muistelle mennei, lipitelles öölii ja syäres viäl lissää makkaroi. Lokikki tais ol tyytyväissi. Ei ne ainaska enää lissää ruikuttanu.
Töit kattomas
Mutikaine istuskeli aurinkoisel terassil iäikune tupakki hampaissas. Eino Eetvartti Mutikaine, kutsumanimeltäns Eikka, syntysi Turust, Heidekeinilt vuaskymmenii enne sen lopettamist. Enne ain sanotti et oikia Turkulaine o vaa semmone ku o syntyny Heidekeinil. Nykysi ei sen mukkaa sit synny oikioi Turkulaissi ollenka ku ei semmost synnytyslaitost ol enä olemaska.
Hän katteli eressäs avautuvaa floska ja tulvavere peittämä maisemaa. Vihronki tää keväkki ol tullu. Räystääkki juaksi nii ettei kiin saanu. Vesi lainehtis kaikis tiäl olevis montuis ja syvänteis. Viämärikkä ei vetäny. Tulvapuamei ol vähä joka pual estämäs liikennet. Joissai kohre tuntus et niist olis paremmi päässy paatil ku jollai autol, jollei satuunu olema tommost monsterii.
Mutikaine ol lähteny töit kattoma. Ku ei ollu mittä näi vanhal äijäl tarjol, ni hän ol sit istahtanu yhre baari terassil, mikä sattus jo olema auk. Taik ei se oikeesta aukika viäl ollu, mut tualit ja pöyrät ol jo tuatu tuulettuma ulos varasto pimeyrest. Kyl siin ol iha lämmint jo istuskel ku toi aurinkoki jo möllötti suaraa siihe. Tähä ku olis viäl tuapi saanu, mut laki ja määräykse kiälsivä. Ol viäl liia varhane kevät.
Mutikaine katteli ku kaupunkin tyäläiset yrittivä tota sulaneest lumest syntynyt tulvavet saara johonki valuma. Miätteissäs tuijot tota toivottomalt tuntuva touhu.
- Kai maar tääki o töitte kattelemist, hän tuumail sytyttäe uure tupaki.
- Noil taitta ol aikamoine homma saara kaik viämäri vetämä. Luulis et o kellareiski aikalail vet, kuulus joku sanova Mutikaise viäres.
Mutikaine kääns päätäs ja huamas et viäreisel penkil ol tullu Laatikaine. Muavikassi käres Laatikaine nojas etteppäi tualissas ja tuijot karu tapahtumii.
- Tervehrys, tokas Mutikaine. - Mistäs sää siihen tupsahrit?
- Mää näi ton Opelin tos karumpiäles ja päätteli et sää olet jossa lähistöl ja täält sit löytysit, Laatikaine selost. - Ei kai tän ulos mittä viäl tarjoilla?
- Ei viäl. Muutama viikko viäl tarttee orotella, mut täs o nii mukava lekotel aurinkos, Mutikaine sanos, oikas jalkojas ja tumppas tupakkis.
- Mennääks sisäl kaffel? Mutikaine ehrotti.
- Ei ollenka hullumpi ehrotus, vastas Laatikaine nostae ruhos tualist.
Kaverukset asteli sisäl kuppilasse ja ostiva tiskilt kaffeet ja wintturat. Suuntasiva siit sit kantamuksines akkuna viäreisse pöytää. Istahtiva ja alkova syärä mutustama wiinereitäs ja hörppimä kaffet.
- No mitäs sää tääl? kysäs Laatikaine vuarostas.
- Mää tuli töit kattoma, Mutikaine vastas katelle akkunast ulos.
- No siinähä niit tehrä nii et melkke hiki tulee ittelki, virnist Laatikaine vilkaste myäski akkunast karul. - Taitaa pojil tul pitkii päivii
- Niinpä, mut lissä porukkaa ei tarvit, kuulemma, tuumas Mutikaine.
- Ei kait ne tonne muumioi tartte, Laatikaine sanos. - Mehä ollaa jo iha fossiilei. Ei me oltais ku tiäl vaa ja onnettomuusriski. Mehä ollaa jo pitkält yli viiskymppissii. Nuarii o iha tarpeeks, vaik ei sitä ny tostka kyl oikke huamaa. Katos ny ku eivä neljään pekkaa saa tota letkuu siirrettyy.
- Näyttää pojil jäänee noi kehorakennushommelit iha pubi-asteel. Ei noil lihaksil tota letkuu saa minnekkää, hymähteli Mutikainenki. - Kyl se on nii vääri, ettei meit vanhoi hyväkuntossi äijii päästet tommossii hommii lainka. Kyl me verettäis toi letku vaik Painsioo saak kahteen pekkaa, vai kui?
- Ainaski ku laitettais naru kiin toho ja verettäis se autol. Ei tyhmä sais olla, naureskeli Laatikaine.
- Iha kui vaa, mut tommosest seisoskelust ei kyl tul mittä. Ei last eikä paska, Mutikaine tuumaili.
- Joopa joo, kyl meirä sit kelppa. Ei tartte tommossiinka hommii käsiäs liata, Laatikaine nojas taakseppäi tualissas ja kysäs baariflikalt tuhkist.
- Ei tääl saa enää polttaa sisäl, valitti flikka anteekspyytävä näkösenä. - Siks me laitetti noit pöyrät jo toho ulos et sin voi sit mennä tupakil. Sori vaa, mut semossii sääntöi o taas keksitty meirä sauhuttelijoire päämmenoks.
- Ai, sääki röökaat? puuttus Mutikaine keskustelusse. - Tääl näyttä ny oleva sev verra hiljast et tul meirä kans toho aurinkosse tupakal. Mää tarjoo.
- No mikä ettei, flikka sanos ja nii sitä sit siirrytti ulkopualel nauttima aurinkost ja nikotiinist.
Kateltii siin sit noire tyämiäste touhuilui sauhuttelu lomas. Baariflikkaki vähä hymähteli niire touhuil.
- Vetäkää se letku auton kans jos ei rahkeet riitä, huus hän lopult.
Tyäporukka jäi tuijottama baariflikkaa ja sit toisians. Hetke he siin sit jottai pulisiva keskenäs ja yks poistus porukast.
- Mahtovak otta opikses, tuumaili Mutikaine. - Me täs viäl ajateltii kattoo kui kaua niil menee ennenku joku hoksaa ton.
- Kyl sais vähä ol ällii sentäs, sanos siihe flikka. - Ei ain tarttis orottaa jottai insnöörei toho sanoma et mite pitäis toimii. Jollei niil ol paperei mukan ni ei nekä varma tommost keksis.
- Välil se kyl tuntuu semmoselt, Laatikainenki yhtys puhesse.
- On tääl sit hiano ilma, jollei ota tota floskaa ja vet huamioo, Mutikaine huamaut.
- Kevät tulee kohiste, tuumas baariflikkaki ja siristel silmiäs.
Hetken pääst se tyyppi ku poistus tul takas tommose Unimoki kans. Se o semmone piän avolavakuarmuri jos o aikamoine maavaraki. Siin ol jopa hiioppiki laval. Se hiioppi o tommone nosturi joka toimii paineen kans. Kaveri ajo sen sinne lammikkosse ja sit ne laittova liinat kiin letkusse ja siit se sit siirtys iha köykiäst toisse paikka. Oliva sentäs sev verra kohteliai kaverei et heilauttiva kiitokseks käsiäs baarii päi ku oliva saanee sen letkun siirrettyy.
- Tommost se o toi raavas tyä. Ei pal päätä pakota toi ajattelemine, tuumas Laatikaine.
- Kiittivä sentäs, sanos Mutikaine
- Tuletteks viäl kaffel? Talo tarjoo, sanos flikka tumpaten tupakkas tuhkiksee.
- No, mikä ettei, vastas Mutikaine. - Jos kerra talo tarjoo. Saaks pullat kans?
- Jos ny tän kerra, ku ei tavaks tul, baariflikka naureskeli.
Mutikaine ja Laatikaine tumppasiva tupakkas ja siirtysivä sisäpualel baariflika kans Mutikaine kohteliaana miähenä avas ove ja piti sitä auki et toiset pääs sisäl. Baariflikka men tiski taakse ja kaato heil kaffeet ja anto viäl äijie valita pullakki iha itte.
- Kyl täs nys sitt o tullu jo tarppeeks noit töit jo katottuuki, tuumas Mutikaine ja hörppäs kaffettas.
- Melke hiki tul, vai? kysäs Laatikaine naureskelle.
- Joo, melkei o jo paita märkä, Mutikaine nauro. - Tartteks kyytii?
- Ei ku mul o se Foortti tos nurkan takan. Sun Ooppelis viäres, vastas Laatikaine.
- No, terve sit, hyvästeli Mutikaine nouste pöyräst saatuaa kaffens juatuu ja pullans syätyy.
- Hei vaa sullekki, hän huikkas viäl baariflikalki.
- Heippa, seuraava kertta, huuteli flikka takas.
- Moikka, mää jään viäl tänne kaupunkil ku o noit assioi, Laatikaine virkko heilauttae kättäs.
Niinpä Mutikaine astus baarist ulos suunnate Ooppelilles ja miättie mitäs kaut mahtais pääst parhaite kottii, ettei tarttis kovi pal harrasta tota veneilyy, ku toi Ooppeli ei oike ol tehty semmosse tarkotuksee.
Hän katteli eressäs avautuvaa floska ja tulvavere peittämä maisemaa. Vihronki tää keväkki ol tullu. Räystääkki juaksi nii ettei kiin saanu. Vesi lainehtis kaikis tiäl olevis montuis ja syvänteis. Viämärikkä ei vetäny. Tulvapuamei ol vähä joka pual estämäs liikennet. Joissai kohre tuntus et niist olis paremmi päässy paatil ku jollai autol, jollei satuunu olema tommost monsterii.
Mutikaine ol lähteny töit kattoma. Ku ei ollu mittä näi vanhal äijäl tarjol, ni hän ol sit istahtanu yhre baari terassil, mikä sattus jo olema auk. Taik ei se oikeesta aukika viäl ollu, mut tualit ja pöyrät ol jo tuatu tuulettuma ulos varasto pimeyrest. Kyl siin ol iha lämmint jo istuskel ku toi aurinkoki jo möllötti suaraa siihe. Tähä ku olis viäl tuapi saanu, mut laki ja määräykse kiälsivä. Ol viäl liia varhane kevät.
Mutikaine katteli ku kaupunkin tyäläiset yrittivä tota sulaneest lumest syntynyt tulvavet saara johonki valuma. Miätteissäs tuijot tota toivottomalt tuntuva touhu.
- Kai maar tääki o töitte kattelemist, hän tuumail sytyttäe uure tupaki.
- Noil taitta ol aikamoine homma saara kaik viämäri vetämä. Luulis et o kellareiski aikalail vet, kuulus joku sanova Mutikaise viäres.
Mutikaine kääns päätäs ja huamas et viäreisel penkil ol tullu Laatikaine. Muavikassi käres Laatikaine nojas etteppäi tualissas ja tuijot karu tapahtumii.
- Tervehrys, tokas Mutikaine. - Mistäs sää siihen tupsahrit?
- Mää näi ton Opelin tos karumpiäles ja päätteli et sää olet jossa lähistöl ja täält sit löytysit, Laatikaine selost. - Ei kai tän ulos mittä viäl tarjoilla?
- Ei viäl. Muutama viikko viäl tarttee orotella, mut täs o nii mukava lekotel aurinkos, Mutikaine sanos, oikas jalkojas ja tumppas tupakkis.
- Mennääks sisäl kaffel? Mutikaine ehrotti.
- Ei ollenka hullumpi ehrotus, vastas Laatikaine nostae ruhos tualist.
Kaverukset asteli sisäl kuppilasse ja ostiva tiskilt kaffeet ja wintturat. Suuntasiva siit sit kantamuksines akkuna viäreisse pöytää. Istahtiva ja alkova syärä mutustama wiinereitäs ja hörppimä kaffet.
- No mitäs sää tääl? kysäs Laatikaine vuarostas.
- Mää tuli töit kattoma, Mutikaine vastas katelle akkunast ulos.
- No siinähä niit tehrä nii et melkke hiki tulee ittelki, virnist Laatikaine vilkaste myäski akkunast karul. - Taitaa pojil tul pitkii päivii
- Niinpä, mut lissä porukkaa ei tarvit, kuulemma, tuumas Mutikaine.
- Ei kait ne tonne muumioi tartte, Laatikaine sanos. - Mehä ollaa jo iha fossiilei. Ei me oltais ku tiäl vaa ja onnettomuusriski. Mehä ollaa jo pitkält yli viiskymppissii. Nuarii o iha tarpeeks, vaik ei sitä ny tostka kyl oikke huamaa. Katos ny ku eivä neljään pekkaa saa tota letkuu siirrettyy.
- Näyttää pojil jäänee noi kehorakennushommelit iha pubi-asteel. Ei noil lihaksil tota letkuu saa minnekkää, hymähteli Mutikainenki. - Kyl se on nii vääri, ettei meit vanhoi hyväkuntossi äijii päästet tommossii hommii lainka. Kyl me verettäis toi letku vaik Painsioo saak kahteen pekkaa, vai kui?
- Ainaski ku laitettais naru kiin toho ja verettäis se autol. Ei tyhmä sais olla, naureskeli Laatikaine.
- Iha kui vaa, mut tommosest seisoskelust ei kyl tul mittä. Ei last eikä paska, Mutikaine tuumaili.
- Joopa joo, kyl meirä sit kelppa. Ei tartte tommossiinka hommii käsiäs liata, Laatikaine nojas taakseppäi tualissas ja kysäs baariflikalt tuhkist.
- Ei tääl saa enää polttaa sisäl, valitti flikka anteekspyytävä näkösenä. - Siks me laitetti noit pöyrät jo toho ulos et sin voi sit mennä tupakil. Sori vaa, mut semossii sääntöi o taas keksitty meirä sauhuttelijoire päämmenoks.
- Ai, sääki röökaat? puuttus Mutikaine keskustelusse. - Tääl näyttä ny oleva sev verra hiljast et tul meirä kans toho aurinkosse tupakal. Mää tarjoo.
- No mikä ettei, flikka sanos ja nii sitä sit siirrytti ulkopualel nauttima aurinkost ja nikotiinist.
Kateltii siin sit noire tyämiäste touhuilui sauhuttelu lomas. Baariflikkaki vähä hymähteli niire touhuil.
- Vetäkää se letku auton kans jos ei rahkeet riitä, huus hän lopult.
Tyäporukka jäi tuijottama baariflikkaa ja sit toisians. Hetke he siin sit jottai pulisiva keskenäs ja yks poistus porukast.
- Mahtovak otta opikses, tuumaili Mutikaine. - Me täs viäl ajateltii kattoo kui kaua niil menee ennenku joku hoksaa ton.
- Kyl sais vähä ol ällii sentäs, sanos siihe flikka. - Ei ain tarttis orottaa jottai insnöörei toho sanoma et mite pitäis toimii. Jollei niil ol paperei mukan ni ei nekä varma tommost keksis.
- Välil se kyl tuntuu semmoselt, Laatikainenki yhtys puhesse.
- On tääl sit hiano ilma, jollei ota tota floskaa ja vet huamioo, Mutikaine huamaut.
- Kevät tulee kohiste, tuumas baariflikkaki ja siristel silmiäs.
Hetken pääst se tyyppi ku poistus tul takas tommose Unimoki kans. Se o semmone piän avolavakuarmuri jos o aikamoine maavaraki. Siin ol jopa hiioppiki laval. Se hiioppi o tommone nosturi joka toimii paineen kans. Kaveri ajo sen sinne lammikkosse ja sit ne laittova liinat kiin letkusse ja siit se sit siirtys iha köykiäst toisse paikka. Oliva sentäs sev verra kohteliai kaverei et heilauttiva kiitokseks käsiäs baarii päi ku oliva saanee sen letkun siirrettyy.
- Tommost se o toi raavas tyä. Ei pal päätä pakota toi ajattelemine, tuumas Laatikaine.
- Kiittivä sentäs, sanos Mutikaine
- Tuletteks viäl kaffel? Talo tarjoo, sanos flikka tumpaten tupakkas tuhkiksee.
- No, mikä ettei, vastas Mutikaine. - Jos kerra talo tarjoo. Saaks pullat kans?
- Jos ny tän kerra, ku ei tavaks tul, baariflikka naureskeli.
Mutikaine ja Laatikaine tumppasiva tupakkas ja siirtysivä sisäpualel baariflika kans Mutikaine kohteliaana miähenä avas ove ja piti sitä auki et toiset pääs sisäl. Baariflikka men tiski taakse ja kaato heil kaffeet ja anto viäl äijie valita pullakki iha itte.
- Kyl täs nys sitt o tullu jo tarppeeks noit töit jo katottuuki, tuumas Mutikaine ja hörppäs kaffettas.
- Melke hiki tul, vai? kysäs Laatikaine naureskelle.
- Joo, melkei o jo paita märkä, Mutikaine nauro. - Tartteks kyytii?
- Ei ku mul o se Foortti tos nurkan takan. Sun Ooppelis viäres, vastas Laatikaine.
- No, terve sit, hyvästeli Mutikaine nouste pöyräst saatuaa kaffens juatuu ja pullans syätyy.
- Hei vaa sullekki, hän huikkas viäl baariflikalki.
- Heippa, seuraava kertta, huuteli flikka takas.
- Moikka, mää jään viäl tänne kaupunkil ku o noit assioi, Laatikaine virkko heilauttae kättäs.
Niinpä Mutikaine astus baarist ulos suunnate Ooppelilles ja miättie mitäs kaut mahtais pääst parhaite kottii, ettei tarttis kovi pal harrasta tota veneilyy, ku toi Ooppeli ei oike ol tehty semmosse tarkotuksee.
Laatikaise onkelma
- Mutikaine perkele, tervehtis baarii sisäl saapuva miakkone. Heit olallas killunee isohko kassi lattial koval kolauksel. Pyyhäs hikkee ottaltas vasempaa hihaas ja rojaht istuma tualil.
- Yks jumalattoma suur tuappi, hän tilas sit silmät pyäriänä tuijottavalt baariflikalt.
Mutikaine tuijot hänt kuivast siamaille kaljatas. Sytyt sit tupaka ja vetäs pitkä henkose. Nojail taakseppäi tualissas renno ja viilee näkösenä. Tää ol viäl niit harvoi paikoi mis sai viäl rööki verel.
- Mitäs Laatikaine tiärät? hän kysäs rauhallisest hiukka kylmähköl äänel.
- Mitäs täs ny ihmeempä. Ei kurjuut kummemppa, vastas Laatikaine ottae kättees baariflika kantama tuapi ja kaato siit het pualikkaa kurkkuus. Syvä huakaus pääs melkke maha pohjast ast kalja kostuttaes melkke rutikuivaks päässe kurku. Hän makso kaljas ja asettus rauhallisemmi pöyrä ääre.
- Mitäs sää ny olet tehny ku tommone jano o päässy yllättämä? Mutikaine kysäs vilkaste akkunast pihal. Siäl baariomistaja vanha susikoiraki makas vaa torkkue aamuaurinkos eikä oikke jaksanu heilautta korvaaska vaik kärpäsparvi yrit sitä koko aja kiusat.
- Raahannu tota helveti kassii tonne kirppiksel, mää ole menos sin myymä noit kamoi, Laatikaine sanos ja potkas kassias.- Auto hajos tonne vähä matka päähä ja mää jouru ny sit kantama kamat siält saak.
- Mikäs siihe sit? kysäs Mutikaine karistae tuhkaa tupakastas.
- Em mää tiärä, se vaa otti luvu, eikä lähre käyntii, Laatikaine selit.
- No mennääs kattoo, mul o auto tos nurkal, Mutikaine tokas nouste ylös.
- Meinaaks? Okei, mennää, Laatikaine nous ja otti reppus lattialt.
Kaverukse löntystelivä Mutikaise vanhal Opelil ja pakkautusiva sisäl. Laatikainenki iso kassis kans.
Mutikaine starttas ja kurvas baari pihast tiäl. Ei se Laatikaise vanha Fortti nii kaukan ollukka pari kilometrii vaa ehritti ajelema ennenku se jo näkys tiän poskes.
Mutikaine kurvas sen ettee ja Laatikaine tunki ittes ratin taakse. Konepelti nous kevyest ja Mutikaine tunki ittes konehuaneese. Vähä aikka se siäl jotta touhus ja käski sit startata. Kyl kone pyäris, mut ei tapahtunu muut. Mutikaine kävi hakemas omast autostas jottai tyäkalui ja men takas konee pääl maate. Hetke touhuttuas hän nous taas siält ylös ja käski taas startata. Kone vähä yskis ja pari kerta paukaht pölläyttäe aikamoise savupilve pakoputkest. Sit se hyräht käymää.
Mutikaine men viämä tyäkalus takas autoos ja haki siäl sit Laatikaise kassi ja heit sen Forti penkil.
- Ei ku menoks, sanos Anne Lenox, tokas Mutikaine.
- Lähretä kirppiksel. Mää tule peräs ja katota ruppeek se pelaama kunnol, Mutikaine sanos purottae konepellin kiin ja panne taas tupakaks.
- Mikäs siäl sit oike ol? Laatikaine kysäs uteliaana.
- Ei siäl mittä ihmeellist. Karparaattori käki ei kukkunu, venkos Mutikaine - Ei maar, siäl ol vaa piikki jakajan kärkie välis. Ei tullu kipinää. Kyl nää vanhat paskat o hyvii, ku niil voi viäl jottai ittekki tehrä.
Nii Laatikaine läht sit menemää ja Mutikaine seuras peräs. Ajeltii siit sit kirppikse pihal ja kaik pelas taas niinku pitiki. Mutikaine kävi sit siäl viäl kaffel ku Laatikaine iha väkisi tarjos oike pullakaffet siit syyst ku Mutikaine ei ottanu mittä maksuu vastaa tost korjauksestas. Kui sitä ny kavereitte keske.
- Yks jumalattoma suur tuappi, hän tilas sit silmät pyäriänä tuijottavalt baariflikalt.
Mutikaine tuijot hänt kuivast siamaille kaljatas. Sytyt sit tupaka ja vetäs pitkä henkose. Nojail taakseppäi tualissas renno ja viilee näkösenä. Tää ol viäl niit harvoi paikoi mis sai viäl rööki verel.
- Mitäs Laatikaine tiärät? hän kysäs rauhallisest hiukka kylmähköl äänel.
- Mitäs täs ny ihmeempä. Ei kurjuut kummemppa, vastas Laatikaine ottae kättees baariflika kantama tuapi ja kaato siit het pualikkaa kurkkuus. Syvä huakaus pääs melkke maha pohjast ast kalja kostuttaes melkke rutikuivaks päässe kurku. Hän makso kaljas ja asettus rauhallisemmi pöyrä ääre.
- Mitäs sää ny olet tehny ku tommone jano o päässy yllättämä? Mutikaine kysäs vilkaste akkunast pihal. Siäl baariomistaja vanha susikoiraki makas vaa torkkue aamuaurinkos eikä oikke jaksanu heilautta korvaaska vaik kärpäsparvi yrit sitä koko aja kiusat.
- Raahannu tota helveti kassii tonne kirppiksel, mää ole menos sin myymä noit kamoi, Laatikaine sanos ja potkas kassias.- Auto hajos tonne vähä matka päähä ja mää jouru ny sit kantama kamat siält saak.
- Mikäs siihe sit? kysäs Mutikaine karistae tuhkaa tupakastas.
- Em mää tiärä, se vaa otti luvu, eikä lähre käyntii, Laatikaine selit.
- No mennääs kattoo, mul o auto tos nurkal, Mutikaine tokas nouste ylös.
- Meinaaks? Okei, mennää, Laatikaine nous ja otti reppus lattialt.
Kaverukse löntystelivä Mutikaise vanhal Opelil ja pakkautusiva sisäl. Laatikainenki iso kassis kans.
Mutikaine starttas ja kurvas baari pihast tiäl. Ei se Laatikaise vanha Fortti nii kaukan ollukka pari kilometrii vaa ehritti ajelema ennenku se jo näkys tiän poskes.
Mutikaine kurvas sen ettee ja Laatikaine tunki ittes ratin taakse. Konepelti nous kevyest ja Mutikaine tunki ittes konehuaneese. Vähä aikka se siäl jotta touhus ja käski sit startata. Kyl kone pyäris, mut ei tapahtunu muut. Mutikaine kävi hakemas omast autostas jottai tyäkalui ja men takas konee pääl maate. Hetke touhuttuas hän nous taas siält ylös ja käski taas startata. Kone vähä yskis ja pari kerta paukaht pölläyttäe aikamoise savupilve pakoputkest. Sit se hyräht käymää.
Mutikaine men viämä tyäkalus takas autoos ja haki siäl sit Laatikaise kassi ja heit sen Forti penkil.
- Ei ku menoks, sanos Anne Lenox, tokas Mutikaine.
- Lähretä kirppiksel. Mää tule peräs ja katota ruppeek se pelaama kunnol, Mutikaine sanos purottae konepellin kiin ja panne taas tupakaks.
- Mikäs siäl sit oike ol? Laatikaine kysäs uteliaana.
- Ei siäl mittä ihmeellist. Karparaattori käki ei kukkunu, venkos Mutikaine - Ei maar, siäl ol vaa piikki jakajan kärkie välis. Ei tullu kipinää. Kyl nää vanhat paskat o hyvii, ku niil voi viäl jottai ittekki tehrä.
Nii Laatikaine läht sit menemää ja Mutikaine seuras peräs. Ajeltii siit sit kirppikse pihal ja kaik pelas taas niinku pitiki. Mutikaine kävi sit siäl viäl kaffel ku Laatikaine iha väkisi tarjos oike pullakaffet siit syyst ku Mutikaine ei ottanu mittä maksuu vastaa tost korjauksestas. Kui sitä ny kavereitte keske.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)