Tavaratalos

– Tiäräks mitä Eetu sano, ku mää kysysi silt, et miks se ost heilalles tommose kaulaketjus oleva kello? Mutikaine kysäs Laatikaiselt näyttäe kultasepäliikke akkunas roikkuva kello.
– Em mää vaa tiärä, Laatikaine vastas vilkaste kello päi.
– Mää osti sen sitä varte, ku vahinko ei tul kello kaulas, Mutikaine valist.
– Ai jaa, Eetuki o oppinu vääntämä jottai tommossi, Laatikaine virnist.
Mutikaine astus sisäl tavaratalosse ja käpystel kattoma vaateosastol. Ot kättees sukki katelle niit arvostelevast.
– Et sää tommossi voi osta niis o reikä, Laatikaine sanos katelle sukki.
– Mis ihmees, Mutikaine sanos tarkastelle niit tarkemmi.
– Ethä sää niit muute jalkkaska saa, Laatikaine höräht.
– Nii tiätty, pääsippä naruttama, Mutikaine nauro pistäe sukat takas. – Pitäiskös katto jotta housui täält ku tääl kerra olla?
– Mahtaaks tääl ol jotta sun mitoilles. Sul ku o vähä tommost ylipaino, Laatikaine virnis kattoe ympärilles noit langalaihoil suunnitetui vaattei.
– Ei mul mittä ylipaino ol, pituus vaa ei ol tullu nii pitkäks ku paino vaatis, Mutikaine virnus takas. – Näyttä kyl iha semmoselt et noihi lahkeissi ei men eres keskimmäine jalka. Mennä johonki muual täält.
– Mennääs ton elektroniikka kattoma, Laatikaine sanos lähtie niire suuntta.
– Mitäs täält meinasit katto? Mutikaine kysäs katelle ympärilles. – Meinaaks ostta täält uuret korvalaput ku o toi talviki koht tulos?
– Nää olis kivat, mut ku niis ei ol karvoi pääl, et ne lämmittäis, Laatikaine virnus kattoe komioi korvakuulokkei jokka peittivä koko korvat.
– Kysytää tolt myyjält. Hei neiti saiskos vaivat? Mutikaine kysäs ohimenevält myyjält.
– Niin? myyjä pysähtys kääntye Mutikaist kohre.
– Saaks näit karvapäällysteil kans ku o toi talviki tulos, Mutikaine kysäs näyttäe kuulokkei.
– Ei valitettavasti saa, myyjä vastas hymyille. Oliko muuta?
– Ei muut, kiitokssi vaa, Mutikaine kumars kohteliaast.
– Ei sit tainnu tul kauppoi, Mutikaine kääntys Laatikaise puale joka seisos hömistyne näkösenä ihmetelle Mutikaise pokka. Tehrä ny tommone temppu kaupas. Onneks ol huumoritajune myyjä.
– Tota, em mää ny iha ulkokäyttö ajatellu, Laatikaine sai sanottu.
– Meinaaks sää sit ostta noi, Mutikaine tivas. – Onha ne kätsät siäl kerrostalokämpäs. Ei häiritte naapurei ku sää asut semmoses muurahaiskeos.
– Kai sitä sit voi semmosekski sanno vaik o siin hyväkki puales, Mutikaine pualostel mennessäs kassal.
– Niiku mikä? Mutikaine uteli.
– Ei tartte talvisi luara luntaka eikä syksysi haravira lehtti eikä kesäl ajel nurmikoi. Kaikil tavoil pal helpommal pääse, Laatikaine selost kaivaessas lompsaas plakkaristas.
– Ja kuntoki rapisee et kohina käy, Mutikaine totes ykskantta.
– Se o kyl kiältämät tosi, Laatikaine sanos ottaessas vastta kassalt vaihtorahoi ja ostamas paketi.
– Jokos meirä sit alkais ol aika aik poisttu täält putiikist? Vai olik sul viäl jotta muut? Mutikaine sanos katelle ympärilles.
– Ei mul näitäkä ollu tarkotus ostta mut ku ny sattusiva olema alennuksel, Laatikaine totes.
– Suhu ja o tarttunu toi eläkeläiste pahe, vaikkes viäl eläkkeel olekka, kaikellaist sattu ain takertuma mukka ku ne o tarjoukses, Mutikaine tokas naureskelle.
– Em mää o ennenkä pal suunnitellu mitä mää ostaisi ellei joku ol hajonnu ja semmost tartte iha välttämät, Laatikaine pualustautus pysähtye tiatokonei täyn oleva hylly ette.
– Et sää kyl tommost tartte ainaka tähä hättä, Mutikaine sanos napate Laatikaist hihast ja lähtie vetämä Laatikaist ovve kohre.
– Em mää meinaa mittä ostakka, mut kato vaa mitä uut näis ny o. Tartte sitä pyssy kehitykses muka, Laatikaine haros vasta lähtemist.
– Nii kai ja sit o joku läppäri koht kainalos ku o sopivast tarjouksel. Sää ole koht pahemp ku akkaväki alusvaatekaupa alemyynnis, Mutikaine tokas.
– Äläs ny, Laatikaine kattos hiukka loukkaantue Mutikaist.
– Seuraas ny ittäes vähä. Kyl pahalt ruppe näyttämä, Mutikaine totes.
– Mennä sit vaik toho karukulmas oleva baari kaffel ja miätitä siäl mitä viäl tehtäis, Laatikaine sanos lähtie ovest pihal.
– Semmost määki kannata, Mutikaine sanos seurate peräs.

Kaffepöytä jutusteluu

Mutikaine seisos hualtikse baaritiski viäres kaffe ja munkki tarjottimel eressäs.
– Ei tää köyhyys ilo ol, vaik se välil pakkaa nauruttama, totes Mutikaine tutkie lompuukis syvyykssi löytämät muutku yhre kakskymmpise.
– Mitäs sää Mutikaine yrität hakke siält kukkarostas? kuulus tuttu ääni kysyvä Mutikaise takka.
– Morjens Laatikaine. Eilist päivä mää täält hae, mut ei näy missä. Se o varma vaipunu unho yähö, Mutikaine vastas kääntymät. – Ei maar, mut huamasi yht äkki ettem mää olkka käyny automaatil rahha nostamas.
Mutikaine makso kassal kaffes ja käpystel pöyrä ääre Laatikaise seurates peräs omaa tarjotintas kantae.
– Muistaks viäl niit aikoi ku ol pakko käyr pankis jonottamas, et sai käteist tililtäs? Laatikaine kysäs heirä istahtaessas.
– Muistan tok ja tilipussiski sai käteist kättes ain tilipäivisi. Ei tarvinnu vaivautu jonnekki pankki taik automaatil. Palvelukki ol sillo maksuttomi, Mutikaine muistel yrittäe saara sokeripaketti auki purottaakses sokeripalat kaffe joukko.
– Oi niit aikoi ku ei tarvinnu pakost tukke pankkie olemasolo, Laatikaine huakas hörpäte kaffetttas.
– Bensa-asemilki myytti vaa varaossi ja benssa ja ku ajo pumpul tul het poika siihe tankkama, pesemä klasei ja tarkistama veret ja öljyt, Mutikaine vaipus muisteluihi sekotelle kafettas.
– Se ol palvelu se, Laatikaine myäns haukate viineriäs. – Ny ei enä semmost ol missä ja sit ihmetellä miks tääl o nii pal tyättömi.
– Sillo ol hualtiksil jotta hualtto myäski ja korjaukssi. Hualtis tyällist melkke kymmenkunt henkke. Nykysi yhre taik kaks jos sitäkä, jollei ol mittä tämmössi baaripalvelui, Mutikaine totes katsahtae ympärilles.
– Mil ne tul sillo toime ku bensa ol halppa ja homma pelas. Nykysi o bensa piru kallist eikä ol ku pelkki mittarei vaa ja silti ei kuulemma kannat olleska, Laatikaine fundeeras.
– Nykysi olla vaa nii piru ahnei, Mutikaine totes.
– Ei se ny iha niinkä ol, tai oikeesta onki mut jossai muual. Kaikellaissi pakollissi maksui o kehitet yrittäjä maksettavaks viäl veroje lisäks, Laatikaine oikas.
– Tosi o. Tartte ol aikamoine liikevaihto enneku saa kaik pakollise maksut maksusse, Mutikaine myäns. – Ei ol helppo yrittäjä elämäkä.
– Ei nykysi mikkä ol, mut minkäs teet. Elettävä vaa o, Laatikaine huakas.
– Ja jollei jaksa sitäkä ni köys o senttä aika halppa viäl, Mutikaine venkos.
– Ei sekä enä nii halppa ol ja ajattele kui pal se rasva maksa, et saa sen silmuka luistama, miättis Laatikaine antautue viineri tuami makunautintoihi.
– No jaa mut se o kummiski viimene menoerä omalt kohralt, Mutikaine nauraht haukate hänki munkkias.
– Ja jää sit jälkee jäävil kauheet maksut maksettavaks noist kuappauskuluist. Kyl vähä tartte sitäki fundeerat ensteks ennenku alkka sitä solmu kiaputtama. Ossaaks muute viäl tehrä sen oikiaoppisest? Laatikaine kysäs miätteittes päätteeks.
– Ossaan tiätty, Mutikaine vastas, – Tiäräk sää mitä varte siin o se semmone paksu osa, siin silmukas? Mutikaine kysäs takas.
– Jos se o oikke tehty ja aseteltu enne purotust ni naksahtta niska nuri, ettei tartte tukehttu, vastas Laatikaine ohimenne niinku tämmöne jutu aihe olis iha arkipäiväst.
– Just, ja kyl sitä sit opetelti sillo mukulana tekemä et se olis iha oikiaoppine, Mutikaine muistel pyyhkie eresmennee munki sokerei sormistas. – Munkki ol hyvä ja rasvane mut tää sokeri sormis vähä harmitta ain joskus.
– On tää ja ruakapöyt keskustelu. Raaroist vaa puhuta ja niire tekemisest, Laatikaine nauraht niäleskellessäs viimessi viineripaloi ja höpäte kaffet pääl.
– No ei kai täs ny o mittä merkillist? Mutikaine vilkas ympärilles.
– No kato ny, ku noiki tos viäres jättivä syämises kesken ja tul kiirus jonnekki. Ei kai se siit johtunu, et taisiva kuul mitä me puhutti, Laatikaine huamaut katelle viäreisest pöyräst poistune nuarepari perrä.
– Meinaaks et niil men sapuska väärä kurrku taik tul jotta niälemisvaikeukssi? Mutikaine kysäs kattoe viäreist pöytä. – Eihä ne eres korjannu jälkiäs. Jät kaik ruakas toho leviäks. Mitä tommone ny o? Ei mittä tapoi noil nuaril.
– Ne men muute kalposina ton vessa. Ei ne mennykkä ulos viäl. Mahtavaks tul viäl uurestas jatkama syämistäs, Laatikaine huamaut seurate nuarepari eresottamukssi. – Ei ku siält ne tuleva ja menevä suarint tiät ulos.
– Mahtoks toi sapuska ol noi huano? Mutikaine ol iha airost ihmeissäs. – Eihä meirä puheis mittä merkillist ollu.
– Ehkä noire miälest ol kuiteski. Ei mut, mun tartte täst lähte, sanos Laatikaine vilkaste kello baari seinält keräte kuppis tarjottimelles.
– Nii munki, vaik just söin munki, vääns Mutikaine tehre sama homma.
Kaverukse nousiva pöyräst ja kuskasiva tarjottimes keräilyvaunusse poistue sit vähi ääni baarist kohre autojas.

Ihmettelyy maailma menost

– Kyl ny o aikoihi eletty, Mutikaine muris yksinäs.
– Kui ni? Laatikaine nost katsees läppäris ruurult jota ol just tutkimas.
– Puut tuleva syksy väreihi vaikkei ol ollu kertaaka pakkast eres lähelläkä, Mutikaine seisos akkunas katelle ulos.
– Eik se sit ol iha hianoo? Mikä värie riamu joka pualel, Laatikaine kysäs.
– Onha se muute, mut must tunttu jotenki luannottomalt, Mutikaine totes.
– Oleks taas ruvennu miättimä noit maailmalopu entei? Laatikaine hualestus.
– Väkisinki. Ajatteles ny viime talvve ja tän kesä kuumuut ja myrskyi tääl Suameski; Mutikaine kääntys akkunast ja men soffal istuma. – Kyl tää vuas kakstuhatkymmene o ollu aika merkilline.
– Olsik muute ajatellukka et tämmössi vuassi voi tullakka? Laatikaine kysäs kääntye kattoma Mutikaist.
– Ei täält oikeastas puutu enä ku maajäristykse ja tulivuarepurkaukse, Mutikaine totes oikaste ittes pitkäkses soffal.
– No joo, kaik muu o melkke jo koettu, ku tän o ruvennu tulema nykysi noit trompeiki, myäns Laatikaine.
– Niinpä. Melkke täs voi sanno et ei pal muut puutu ku jäisivä noi talvet pois, ni olis iha ku eteläs, Mutikaine sanos vilkaste ku varmistaakses akkuna suuntta, ettei siäl vaa olis taas yhtäkki ruvennu myskymä.
– Meinaaks et nii pal olla jo tätä pallo tuhottu, et kaik menis sekasi, Laatikaine kysys.
– Eik se silt jo näyt? Mutikaine tokas. – Ku ruskaki tul ilma pakkassi. Saas katto kui kamala talvi sit mahttaka tul.
– Toivottavast ei sentäs semmone ku viimeks, Laatikaine toivos.
– Mää luule et koht me olla tääl ku Siperias, Mutikaine ennust pistäe tupakiks.
– Viiskymment astet pakkast mont metri lunt vai? Laatikaine jo hualestus.
– Semmost mää vähä fundeerasi. Ei siit nii kaukan olla, Mutikaine sanos puhallelle savurenkkai katto kohre.
– Kyl sää olet jo aikaimoine pahailmalintu, Laatikaine totes.
– Ne o vaa tommossi syy ja seuraus teorioi, Mutikaine huakas vähä masentune tuntusena.
– Joo ja joku ennust et ufoiki alkais taas näkymä, mut ei ol näkyny ainaska meirä taivaal, nauraht Laatikaine. – Mitähä siinki tekis jos semmone parkkeerais toho pihamaal?
– Pistäis varma kaffet tulema ja huutelis viarai peremmäl. Mitä siin muutka vois? Mutikaine virnist.
– No ei kait niit ampuukka vois, ku jeparit o takavarikoinu jo kaik ritsoi tehokkaamma aseistukse, Laatikaine jatko.
– Eiks ritsoi viäl o kiälletty? Mutikaine kysäs ihmeissäs.
– Ei mun tiätääksen, vaik on neki sit nii kauhia vaarallissi. Niil voi tul vaik kuhmu päähä. Mää tiärä meinaa kokemuksest, Laatikaine totes.
– Ai sää olet joskus semmosenki kokenu? Vaik ei senpuale nii määki sillo ku oltti piänii ja ol näit kaupunkiosa sotii. Mutikaine virnist muistelle lapsuuttas.
– Sillo just. Se ol sitä aikka ku sai viäl kulkke vaik puukko vyäl, eikä siihe kukka puuttunu, jollei ruvennu toissi teurastama. Laatikaine muisteli.
– Ei mut jos me keitettäis vaik kaffet ja istuttais sumpil täs kiiruummaks aikka. Kai sullekki kaffe jo maistuis? Mutikaine sanos vääntäytye ylös soffalt ja läht kohre keittiö.
– Ei mul mittä sitä vastaanka ol, Laatikaine totes seuraten peräs.