Laatikaine koikkelehti käret kyynärpäit myäte taskus Mutikaise vaja nurka ympäri sahaäänie ohjailemana. Mutikaine ol siin jotta sahailemas olle nii keskittynees tilas ettei ensteks meinannu Laatikaise tullo huamatakka.
– Mikäs sul siin o syntymäs? Laatikaine uskaltautus kysymä Mutikaise sammuttaes saha ja kääntyes kattoma kuka siihe tul häirittemä.
– Tää o nykyaikane kulkueste eli La Nkku Aita. Käytetä yleens tonti lairoil, taik voi sen tiätty jonnekki muualki pykätä pystysse, myhäili Mutikaine ylppiänä aikaasaannoksistas.
– Mtäh? Laatikaise leuka loksahti ku ajatuselimet löi tyhjä.
– Joo, joo. Mä keksisi sen siit ku nykysi o kaikki noit tommossi järjestöiki joil o iha miälettömi nimihirviöi, ni miksei tää sit vois La Nkku Aita. Onha tää lankuist väsätty ja täst pitäis semmone aita tul. Ainaski olis tarkotus, tiär sit onnistuuk se, Mutikaine osotti sahattu lankkukassa.
– Ny men kuules vähä oli hilsse, eikä nii vähäkä, Laatikaine ei viäläkä päässy oike kärryil.
– Voisha tän lyhentäkki, vaik LNA mist vois tehrä trendi ja sitä sit vois markkinoira semmosil ku ei mittä tiätäis. Eiks se olis hiano irea? Mutikaine istaht sahapuki pääl ja kaivo tupakkiaski taskustas.
– Nii mikä? Mutikaise ajatusleikki men ny pahast Laatikaise järjejuaksult ohitte.
– Toi tommone. Myis vaa kasa määrämittasse sahatui lankkui ja ottais niist kauhhia hinna ku olisiva niisanottui merkkituattei, Mutikaine hymähteli sytyttäe tupakkias.
– Orot ny, mun pittä oikke isttu ja fundeerata tätä. Mää e ny oikke viälkä tajunnu tätä sun ajatuksejuaksuas, Laatikaine totes kaivae pöllikasast paksu pölli alles ja istahtae sen nokkasse.
– No, miäti rauhas, mää jatka tätä väsäämist, Mutikaine pist tupaki paremmi hampaittes välli ja alko kasailema sahattui lankui järjestykse.
– No ny mää tajusi. Sää meinaat myyrä iha tavallise lankkuaira palasina jollekki, mut vaa hianommal nimel, Laatikaisel vihro sytytti, ku ol hetke istunu ja kaivanu hänki tupaki hampaissis sekä verelly siit muutama henkose. Aivonystyrät tartti näköjä vaa piäne nikotiini herätykse jot alkova toimima.
– Just ja netota pirust välist, Mutikaine nauraht palate istuma saatuans lankut järjestyksse.
– Mut miks sen tartte ol lankuist? Eiks laurat olis käyny iha yht hyvi? Olis tullu halvemmakski, Laatikaine aprikoi imaste posket lommollas savvu tupakistas.
– Ei käy. Sitäpaitti mist mää tänne ny noi mont Lauraa saisi ja mist sää sen tiätäisit vaik niist joku tai vaik muutama olis ihan lankku kuiteski, Mutikaine vitsaili heittäe tumpi tuhkakupi virkka tekevä peltipurkkisse.
– No nii, nyt tää sit men taas iha seksistiseks; Laatikaine nauraht.
– No joo, mennäs asialinjal, ettei kukka Laura vaa ota piäne siävä nokkaas. Tää tartte kato ol keskikokose henkilöauto hyäkkäykse kestävä, vaik se kaahais kahreksa kympi nopeurel. Sit sil o jotta kansaivälisssi turvameriittei. Katos, ei sitä nykysi enä yhtikäs tiärä kummossi turvamääräykssi ne siäl Brysselis keksivä meirä päire menoks, Mutikane selost nouste ja alkae pistämä uut lankku sahpuki pääl.
– No mihis sää meinaat noi sit pystyttä? Sullahan on jo aita. Ekkä tommost järeet malli kyl tartte. Em määkä ol kertaaka sun aitaas telonu, Laatikaine kysäs katelle ympärilles.
– Jaa, semmost mää e kyl ollenka ajatellu, Mutikaine totes pysäyttäe touhus, jota taas ol alkanu jatkama uurel innol.
– Nii, et taas sitä Mutikaine touhu mittä ajattelemat. Iha vaa tekemise vuaks, Laatikaine tokas sammuttae hänki tupakkis peltipurkkisse.
– No, tartte oikke fundeerata tätä homma kaffekupi ääres. Mennä sisäl keittämä sumpit, Mutikaine totes pistäe saha vajasse ja sulkie ove.
– Kyl se mul vaa soppi, totes Laatikaine nouste puki päält ja kaveruksen suuntasiva sisäl Mutikaise huusholli.
