Mutikaine kalas

Laatikaine lähestys rantta jos hän oletti Mutikaise oleva ainaski Ooppeli sijainnist päätelle. Hän pyssäs tähyilemä ympärilles, muttei saanu minkään näköst näköhavaintoo Mutikaisest.
– Ranta näyttää kyl iha tyhjält, mut mitäs tual o? Se tartte kyl tarkistta, Laatikaine ajatteli katellessas ympärilles.
– Sehä o Mutikaise lätsä, Laatikaine peljästys katellessas vette jos hiljaksilles ajeleht kulunu rähjäne liärihattu. – Ei kai se saakeli ol menny hukkuma ja näi kaunis päiväki ku ny o.
Laatikaine säntäs pitki rantta sin päi mist lätsä ol tulos. Pensaiko ohitettuas hän pysähtys huakaste helpotuksest. Siäl se äijäköriläs makas täysi taju kankaal, rauhallisest henkittäe, onkevapa kivie välii tunkettuna. Koho keinahtel laiskast aalloil ja pualiks juatu öölipullo ol viäl käres. Ol näköjäs ruvennu väsyttämä ku se o nii raskast toi onkimine. Laatikaine kääntys, men rantta ja nost märjä liärihatu merest. Meinas ens laitta sen kuivama mut sit tul ilkikurine ajatus miäle. Hän pistiki vet hatu täytte, istaht Mutikaise viäree, ot kaljapullo kärest ja plojautti hatu Mutikaise päähä.
– Hyi helvetti, karjas Mutikaine sännäte istuma iha märkänä. Viäl osittai unissas hän tuijot silmät pääs seiste ympärilles. Huamas sit Laaitkaise joka rauhallise näkösenä istus siin katelle meres keinuvaa kohoo ja vähä syrjäsilmäl seurate Mutikaise reaktioi.
– Laatikaine perkele, sääks tän teit? Mutikaine kysys vähä kimpaantunee tuntusest.
– Em mää mittä. Tual se lätsä ajelehtis iha ittekses. Mää vaa palauti sen alkuperäisel paikalles, Laatikaine ilmot.
– Olsit ny eres tyhjentäny sen ensteks, Mutikaine murisi. – Kato ny, mää ole iha märkä.
– Ai olik siäl vet viäl sisäl? Mää vähä meinasinki et mite sää jaksat pittä noi painava lakki päässäs, Laatikaine virnist ilkikurisest.
– Et muka sit huamannu vai? Kyl sää taisit sen iha tarkotulsel pistä täytte vet, Mutikaine alko jo vähä rauhottu.
– Täyty kai myänttä et mää taisi just nii tehrä. Mut tän mää sentäs myäs pelsti, ettei kaatunu hyvät kaljat hukka, Laatikaine sanos ojentae kaljapullo takas ja kaivae tupakei taskustas.
– Tattis, sanos Mutikaine ottae pullo ja Laatikaise tarjooma tupaka. Ryyppäs pullo tyhjäks ja ot Laatikaiselt tulta tupakkisse ny jo iha rauhottuneena.
– No onks tullu kaloi? Laatikaine kysys. – Vai onks sul matooka koukus?
– Jaa-a, enpäs tiärä, ku nukahri täs lämmös, Mutikaine sanos ottae onke kättees ja nostae se verest.
– Eihä siäl ol matooka. Pelkkä koukku vaa, Laatikaine huamas. – Ei tommottis oikke tair kaloi saara.
– Varttoos ny, Mutikaine tuumis kaivae matopurkist uure maro ja pujottae sen koukkusse.
– No nih, nys sit vaa orotella, Mutikaine jatko kaivae kassist pari öölii ja tarjote toise Laatikaisel.
Hetkise siin sit oroteltti vaiti olle. Eihä siin sovi pulist ku kas olla, pelästyyhä ne kalakki. Sit rupes tapahtuma. Koho ens vähä hypähteli ja nous sit vaakasuara makaama alkae hiljaksilles menemä etteppäi.
– Kato, lahna siäl varma o, Laatikaine vanhana onkimiähenä ja assia harrastaneena katkas ton hiljasuure.
– Niinpä taitta ol, Mutikaine yhtys vetäe varovast siima kiriäl. Tuntiessas siima kiristyvä hän nykäs hiuka ja tuns et koukku jäi kii.
– Kii o, Mutikaine hihkas alkea vettä onkee ylös mut vapa vaa taipus ja hän muut het vetosuuntta vetäe onkee melkke vaakasuaras matala rantta kohre.
– Men Laatikaine vastaa, mää verä sen toho matala rantta. Tuntuu se nii komialt et jos vetäis ylös ni pettäis leuat, siima tai vapa, Mutikaine selit.
– Onk sul haavii, Laatikaine touhtas innoissas potkaste kenkät ja sukat jaloistas.
– Ei, mut ota toi ämpäri ja paina se sen pääl ku se tulee rantta, Mutikaine sanos.
Mutikaine vet tasasest onkeas ratta kohre ja kala tul kiltist peräs kunnes huamas tulevas matala vette. Siin se ikkäku heräs ja alko potkiskelema. Laatikaine men äkki vette ja paino ämpäri sen pääl. Sit yhteisvoimi kiskotti kala kuivil. Mutikaine vet onkest ja Laatikaine siirs sitä mukka ämpärii pohja pitki. Ämpäri vaa täris Laatikaise kouris ku kala rupes tulema kuivil siin vaihees Mutikaise onki pääs irti ja kala ol vaa enää ämpäri al.
– Perkeles, se pääs irti. Älä vaa helppa siit ämpärist, Mutikaine huikkas syäksye myäs rantta auttama Laatikaist.
Yhteisvoimi siirretti liuttamal ämpäri kuivil ja otetti pois ku kala ol kuivil. Lahna se ol ja aikamoine kyrmyniska olki. Mutikaine tempas sitä het kuival oksal päähä ja siihe se jäi vähä kirukset ja pyrstö vaa täriste.
– Onpas komia. Harvo näkke tommossi onkel tuleva, Laatikaine ihasteli nostae ämpärii laitettuas lahna sin sisäl. – Ainaski parikilone. Yleensähä noi o jossai kilo paikkeil.
– Komia o, mää perkaa sen täs samantiä et päästä sit koton laittama suaraa uunisse, Mutikaine sanos kaivae perkuuveitte kassis pohjalta. Hän nappas lahna ämpärist suamustae sen pikasest, katkaste silt pää pois ja avate sulaval liikkeel maha repie sisälmykse kalliol.
– Kyl huamaa et sää olet tehny tota ennenki. Millase koulutukse sää oikke sillo armeijas saikka? Laatikaine totes seurate Mutikise touhui.
– Eiku sit äkki kotti laittama uunilahna, Mutikaine sanos kiataste lahna muavikassisse ja sivuuttae Laatikaise kysymykse.
– Jep, mää sain nää jo pakattu, Laatikaine ol jo täl välil koonnu onke ja laittanu matopurki ja muut tarppeet ämpärisse, siäl ne kulkeva näppäräst.
Kantamukset fölissäs kaverukset suuntasiva autoilles ja lähtivä Mutikaisel tekemä sapuska.

Saretta mää kattelen

– Saretta mää kattelen, lauleskel Mutikaine katelle akkunast ku vet tul taivaa täyrelt. Hän ol kuivailemas tiskei handuuki kourassas.
– Mitä sää ny siäl haaveilet, ei kai siäl mittä vet tul, Laatikaine heräs päivätorkuiltas Mutikaise soffalt.
– Kyl siäl ny tulee vet ku Esteri jostaki, Mutikaine kääntys pois akkunast.
– On se ny perskeles ku ain sataa, Laatikaine totes virnistäe leveest.
– Sans muuta. Eihä tätä hellet o kestäny ku vähä yli kuukaure ilma vere tippaaka, Mutikaine sanos virnistäe myäski.
– Joo, pari päivää ku o tämmöst ni sit meinata et ain vaa satta, kyl sais joskus aurinkoki paista, Laatikaine myäns.
– Suamalaise ku ova nii heikkomuistist kansa ni ne voiva ain rutist jostai, Laatikaine virnus.
– Suamalaisil o kyl iha hyvä muisti, se o vaa nii piru lyhkäne, Mutikaine vähä pist hantti.
Laatikaine nous soffalt ja tul keittiö pöyrä viäre istahtae tualil. Pist kyynärpääs pöyräl ja tunki leukas kouriis ja tuijot ulos masentunee näkösenä.
– Olik sul johonki jotta tärkkiä menoo, ku oot nii masentunee näköne? Mutikaine lausaht.
– No joo, meinasin täs men aurikoo ottama ku ei tähä mennes ol oikke ehtiny, virnist Laatikaine.
– Et sää juur muut ol tehnykkä, nauro Mutikaine heittäe leikilläs Laatikaist pyyhkeel. – Ottanu suulberii ja juanu öölii, siin o ollu sun päiväohjelmas koko hellekaure aja.
– Hei, em mää viäl meinannu heittä pyyhet kehhä, kyl täält masennuksest viäl nousta, nauro Laatikaine paiskate pyyhke takas.
– Mitäs sitä ny sit oikke keksis, Mutikaine kaivo tupakit taskustas ja pan palama. – Meinaa et jos ton sateesse menee ni siälhä sulaa, ku mehä ollaa nii makei jätkii, melkke sokerii.
– Säähä sen sanosit. Mää ole iha samaa miält, Laatikaine tokas.
– Mää keiti muute tos tiskaukse ohes uut kaffetki, sanos Mutikaine kaivae kaapist pari mukii ja pistäe ne pöyräl.
– Onks sul jotta vehnäst myäski? Laatikaine kysäs aukaste leipäloora. – Jaa, on tääl jotta winttura tapassi.
Mutikaise kaataes kaffet Laatikaine ot loorast pari winttura esil. Äijät hiljentysivä hörppimä kafffeitas katelle akkunast ulos. Vet tul ny kyl ku parhaimmillas tropiikis.
– Taitaa taivaa isäl ol isoki saavi kaatunu ku tommot vet tryykä, Laatikaine huamaut katkaste hiljasuure. – Ei sem puale, et mää mikkä uskovaine olsi, mut tul vaa miäle.
– Kyl tää o aika metkaa nykysi, jos ei ol helvetimoissi myrskyi ja satei ni sit o helvetimoine helleaalto, Mutikaine miätti. – Ei ol oikke maailmakirjat kohrallas.
– Ja meit tavallissi taaperoi siit sit syytetä. Ei teollisuurel ol mittä tekemist sen kans, jos tää ny sit ihmisist johtuuka, Laatikaine julist vähä närkästye.
– Onha tääl tapahtunu kaikemaailmassi mullistukssi enne ihmissiiki, Mutikaine tuumas.
– Aatteles ny sitäki et täs o enne ollu vaa vet, Laatikaine sanos katelle ulos.
– Nii siäl näyttä kyl oleva nykki, vaik ei iha nii pal, Mutikaine nauraht.
– Ja tos mäel o saattanu kasva vaik palmui. Täälhä o kuulemma ollu joskus iha tropiikki ilmastoo, Laatikaine jatko fundeeraamistas.
– Onkoha jossai päi mahtanu ol sillo napajäätiköi olleska? Mutikaine miättis sytyttäe tupaki.
– Luultavast, vaikkei kyl siäl päinkä mis se o nykysi, Laatikaine totes.
– Nii, et kaikellaist o tääl pallo pääl tapahtunu ilma meirälaiste otuste assiohi puuttumistki, sanos Mutikaine vetäste nautinnolliset henkoset. – Ei kai meit sit ain voi kaikest syyttä.
– Katos ny, sul ruppe koht pihamajaki seilaama naapurii kohre, Laatikaine tuumas.
– Ei ny sentäs, vaik vet onki jo koko pihamaal muutama sentti. Iha ku asuis jossai järves, totes Mutikaine tarkistae kuiteski ettei Laatikaise väittees ollu perää. Ei ollu. Siäl se puutarhamaja könöt paikallas miheskä liikkumat.
– Peljästysiks jo, et se läht menemä? Laatikaine nauro.– Sää ole liia pal katellu noit tulva-uutissi telkkarist. Siälhä talot seilaava vere mukan ku sitä tulee nii pirust.
– No kyl sitä ny o muutamas minuutis tullu täälki iha tarppeeks ja ku maa o kuiva ni ei se pääs sitä imemä mihinkä, Mutikaine sanos. – Sit tulee tommossi jokii vaa joka paikka. Tän satte jälkke saa taas men tasottelema käytävii ku ves o viäny hiakat mennessäs.
– Tosi o, mut ny se sare ruppe jo lakkama, ainaski suurimmalt osi, Laatikaine totes.
– Joo, tual ruppe jo kaemppa aurinkoki taas näyttäytymä, Mutikaine katteli mettäreunaa kauempa. Siäl jo näyt aurinko valaseva märkii puit ja tekevä särehtivi kuvioi vesipisaroihi puire lehris.
– Siin se sit ol taas täl kertta. Saas katto kosk seuraavaks saara vet. Kyl toi luanto sitä ny kyl tarttis, Laatikaine fundeeras iha vakavissas.
– Niinpä, sanos Mutikaine kaatae toise kupillise kaffet ittells ja Laatikaisel.

Ei kuumuut kummemppa

Mutikaine tuijot taivaal etsiskelle pilvehattaroi, siin kummiska onnistumat. Lämpömittaris ol tappi noussu kolmekymmene yläpualel - varjos. Mitä sit mahto auringos ollakka, sitä ei oikke uskaltanu eres fundeerat..
Hän makas ku hylje rantakalliol seuranas naru joka men vette. Narun toises pääs - siäl vere al - ol kassi ja siäl muutama öölipurkki etteivä päässe lämpiämä.
– Tervehrys Mutikaine, kajaht jostai häne yläpualeltas läkähtynee tuntune äännährys. – Mitäs tän päi kuuluu?
– Morjens Laatikaine, ei kuumuut kummemppa, vastas Mutikaine kääntymät eres kattoma, ol toi senttäs nii tuttu ääni ettei sitä sen paremmi tarvinnu tarkistta.
– Perkele, Laatikaine ilmot tullessas alas kallioo sammalte ja pikkukivie seuras liukastelle.
– Ei semmost senttäs ol näkyny, vaik lämpötila alka koht olema lähestulko helvetimmoine, Mutikaine totes käännähtäe kattoma et kaatusik Laatikaine. Ääne ku oliva lähestulko semmossi.
– Et sentäs kaatunu? hän jatko katelle Laatikaise kompuroimist.
– No, ei iha, mut lähelt piti, Laatikaine sanos saapue vihro Mutikaise viäre.
– Noi sammaleet o vähä petollissi ain välil, Mutikaine totes katelle irronnei sammalei kallios.
– Niihä ne pakkaava olema. Eikä sitä ain muist, vaik täs iäs jo pitäiski, Laatikaine yhtys kääntye hänki kattoma jälkiäs.
– Ol se hyvä ettes sentäs menny vette saak, Mutikaine totes hymähtäe.
– Se oliski oll aikamoine molskahrus. Onkik sää tommosel siimal vai on sul paatti tual naru pääs? Laatikaine kysäs katelle vette menevä naruu.
– Ei ny sentäs, mut otaks kylmä kalja? Mutikaine sanos.
– Mist tääl semmossi saa? Eihä tääl ol kapakoika lähimailka, Laatikaine hämmästys.
– Orotas ny hetki, Mutikaine virnist alkae lapat köyt ylös merest metri kaupal.
Hetke pääst siält ilmestys kaljatölkkei sisälläs säilövä verkkokassi. Mutikaine aukas kassi ja ojens Laatikaisel tölki ottae ittelleski.
– Ol hyvä vaa, Mutikaine virkko. – Kylmää öölii.
– No, nii tunttu oleva, Laatikaine hämmästeli. – Mist sää tommosenki olet honannu?
– Eihä tää ol sen ihmeellisemp ku sekä ko ennevanha laitetti mairot ja voit astias kaivoo ettei ne päässy lämppemä, Mutikaine sanos.
– No joo, nii tairetti tehräkki. Mää muista joskus noire vanhuksie semmosist puhunee, Laatikaine muistel kuullees.
– Mitäs me sit olla? Teinei vai? Mutikaine kysys vilkaste Laatikaist.
– No ainaski miälelt, mut mää tarkota sillo ku mää oli piän, ni ne sillose vanhukse, Laatikaine selit.
– Jaa, sillo vähä jälkke ajalasku alkku? Mutikaine virnist.
– Lähestulkko, taik sit hiukka aikasemmi, Laatikaine virnus takas.
– Tänä kesän ei pal ol tarvinnu muute kylmä kärssi, Mutikaine totes. – Ruahokki o iha ruskei.
– Joo, ja täs ku jonki aikka istuskele ni ihost tule iha ku muumio nahka, sanos Laatikaine kattoe käsvarsias.
– Jos me jäätäiski tähä ja sit tilattais vaa sargofaaki tähä viäre, et meirät sit vois sirttä siihe ja viärä suara museosse. Säästyis meinaa hautauskului, Mutikaine fundeeras taas iha merkillissi.
– Jasso, tekeek sun jo miäl heittä pyyhe kehässe ja potkast tyhjä? kysys Laatikaine.
– Periaattees mää ole jo nii pal nähny ja kokenukki et nää nykyse EU tirektiivit ei enää pal meikää pal sytyt. Melke kaik o pelkkä paska. Ei tän oikke sovi mikkä keskieurooppalaise tavat tehrä jotta ku meil o toi talviki ja erilaise olosuhteekki, Mutikaine tuahtus taas.
– Niihä ne sillo EU herrakki joskus meinasiva ku talvel tuliva tän, et tääl o piru pal peltoi. Eikä niit saanu enne tajuuma et ne oliva järve jääl ku poraamal reik jäähä, Laatikaine muisteli.
– Kyl siin alkka tajuuma ku alkava patiinit kastu kylmäst verest, Mutikaine nauro. – Mut otetaaks kassi fölii ja mennä meil vaik kaffel. Siit kyl tulee aikamoine hiki, mut kuiteski.
– Lähretä vaa, myäntys Laatikaine nouste.

Riitelyst

Mutikaine ol istuskelemas taas rannal yksinäs ku siihe eksys Laatikaine öölikassis kans.
– Mitäs miäs tääl haaveilee? kysäs Laatikaine istahtae Mutikaise viäree.
– Ei täs kurjuut kummemppa, Mutikaine vastas heitelle pikkukivii vette.
– Samma här sano ruattalaine, Laatikaine ilmot, avas kassis ja tarjos ööli Mutikaisel, ottae ittelleski.
– Et ol kuullu semmost et meit ihmetellä ku me ei riirel koska, Mutikaine tokas ajatuksissas.
– Em mää ol tommost kuullu. Me taireta ol sit aika rauhharakastava porukka, Laatikaine totes.
– Miks tarttis riirel? Kyl riira saa aikka vaik mist. Vaik siit, et mää ole pikäpinnasemp ku sää, miätti Mutikaine.
– Älä valehtele. Kyl mul o pitemp pinna, Laatikaine ol het mukan juanes.
– Mulpas, tokas Mutikaine ääni kiristye.
– Saakeli toope, älä yritäkkä ol rauhallisemp ku mää, tiuskas Laatikaine mulkaste vihasest.
– Kyl mää vaa ole jumalaut, Mutikaine karjas tarttue Laatikaist rinnuksist.
Hetke aikka he siin mulkoiliva toisias repie toiste ryysyi vähä niinku uutte kuassi, mut sit he irrottiva ottees. Kauemppa eivä enä jaksane kinat vaa purskativa naurusse. Kohottiva öölipullojas ja kilistivä kinas kunniaks.
– Noi helppo se o ja tyhmää, Mutikaine sanos yhä naureskelle.
– Joo. Antta uskovaiste ja muire semmoste aateintoilijoire hoitta tommossi typeryykssi, myäns Laatikaine.
– Em mää ymmär semmost ollenka jot joku uskonto olis paremp ku toine. Tai joku aate paremp ku toine ja sit tapeta toissi ku ne ajattele toisi, Mutikaine miättis.
– Ei se mittä ku tappais toisias, mut ku sivullisekki joutuva kärsimä, Laatikaine myäns.
– Niinku sillo NYkis ku ne tornitalot tuhotti. Iha älytönt, Mutikaine muisteli.
– Ja siviilei men pilvin pimei manan mail, Laatikaine totes.
– Eikä se tappamine ol loppunu viälkä, Mutikaine sanos.
– Mää luule et se ei lopukka ennenku ihmiset o loppunu maan päält, Laatikaine jatko vähä surullise tuntusest.
– Kyl kai se o joistaki hianoo kinastel mut ku se mene jonku raja ylitte ni se ei enä ol pelkkä kinastelu, Mutikaine sanos. – Siin o sit mukan tappo meininki.
– Nii se o ku Leskinenki sanos "Rauhaa" laulussas et rauhanpuolustajakki tekee rauhan vaik sit väkisi, jollei muute ni ampumal rauhanvastustajat, Laatikaine muistel. – Miäletönt touhuu, mut sitähä tapahtuu jo nykki eri pualil maailma.
– Nii ja sit niit ihmissi tulee tän siält miälipiteines ku tääl o rauhallist. Ei mul niit mittä vasta ol mut jättäis ne jyrkät miälipitees sit sinne mist tulevakki muute tääl o koht samallaist kränää niire välil ku siälki. Mutikiane paasas. Toi o samallaist, ku laitettais kettu kanalasse rauhottuma, ku kanat o nii rauhallissi. Siin kyl kävis nii, et ne kanat olis entist rauhallisemppi ku ne olis hengettömi, eikä se kettu olis muuttunu mikskä.
– Tosi o, yhtys Laatikaine puheesse.
– Mut kyl me jo täst tairetti tarppeks jauha. Paska mikä paska, turha sitä o tonkki, haju vaa siin lissäänty, Mutikaine totes vaahtoomises pääl.
– Joo, viätetää me vaa rauhas vanhuut täs ööli kans. Aurinko paista ja linnut laula ja elämä o sulost ilma turhhi särmii ja nahistelui. Vaik me riireltäis kui, ei se kettä liikuttais paska vertta, Laatikaine myäns kohottae pullo huulilles ja siamaste nautinnollise ryypy.
– Just nii ja iha jetsulles, Mutikaine tuumas asettue makuul kalloil.

Käyrä kaupaski

Laatikaine ol ollu tulos Mutikaisel, mut ol kuiteski soittanu ensteks. Mutikaine ol sanonu, et ol menos kauppasse käymä ja nii he oliva treffanne kaupa parkis. Poltellee siin tupakit ensteks ja sit suunnanne kauppa kohre.
– Minut tuntee kaikki ja minä en ketään, skitsofrenia, lauleskel Mutikaine Juice levyy tapaille ku joutus melkke jatkuvast heilauttelema kättäs ja moikkailema joka suuntta kauppa mennessäs.
– Oleks sää joku paikalline julkkis? Laatikaine kysys katelle tota ihmeissäs ottae kärryt mukka.
– Mää ole tainnu tarppeeks kaua assu tääl päi, et ruppee jo joku tuntema, Mutikaine totes viuhtoe leipähyllyil ja napate siit pari pussii kärrysse.
– Eiks tost jo ruppe saama jotta henkist kärsimyst? Laatikaine tuumas.
– Ei elämästä selviydy vaurioitta, lausus Mutikaine taas Juicee mukaille lastate maitoi kärrysse.
– No ei varmaanka, Laatikaine fundeeras.
– Ja tost vähä ranskalaissi. Mää nii tykkä noist ranskalaisist, Mutikaine totes lastate kärrysse pakastepussi.
– Vaikkes olkka koska käyny Pariisis, Laatikaine tuumas.
– Se o kyl aikamoine aukko sivistykses, mut ei se mittä, jollei pääs Ranska ni rankalaise tuleva tän, vaikkei ny iha samas muaros, Mutikaine taas vääns vitsei.
– Niihä ne muukki ulkolaise tän pakkava tunkema, Laatikaine myäns virnistäe.
– Ja tost pari laatikko kaljaa.sanos Mutikaine nostae ne kärrysse. – Otaks siit muutama paketi grillimakkara.
– Ei sul mittä jano olkka ku kaks laatikko otit. Eiks mittä pihvei oteta, Laatikaine kysys katelle lihahyllyi ottae pari paketti makkaroi fölii.
– Ei kai sun tee miäl semmossi, Mutikaine kysäs takas. – Ot ny siit sit jottai lai.
– Riittääks tää, täs o pual tusina, kysy Laatikaine heilutelle jotta leikepaketti käressäs.
– Kyl se varmaa yhreks kerraks, siinhä o sit jo kilo varmaa, Mutikaine totes
– Niin näyttä oleva, Laatikaine sanos luettua paketis oleva klapu.
– Kyl siit sit riittä kahteenki kertta, Mutikaine tuumas miättie jo et mitä muut viäl pitikä osta.
– Mitäs ny siihe seisahtusit? Laatikaine kysäs ku Mutikaine parkkeeras käytävä viäree kattelema ympärilles väh karoksis oleva näkösenä.
– Jotta se ol mitä viäl piti osta. Jotta semmost ku ei ostet iha joka päivä, Mutikaine fundeeras.
– Jaha, et sua alkka toi vanhuus vaivaama. Et tarttis kirjotta klapul mitä pitäis ostel, Laatikaine virnist. – Kui kaffet taik sokeri?
– Sokeriha se ol. Hyvä Laatikaine. Kui sää ossaakki lukke mun aivosopukoi? Kyl mul o viäl iha hyvä muisti, se vaa o käyny niin lyhkäseks, Mutikaine sanos ilahtue. – Kaffet voi kyl ja osta ku sitä o viimene paket menos.
– Va kosta sanos ruattalaine ja ost Costa Rica, tätähä sul ain o, tuumas Laatikaine laittae kärrysse kaffepaketi.
– Ot kaks samantiä ku näyttävä oleva tarjoukses. Kyl se ain mene ku sää käyt nii usse mun luan kyläs, huamaut Mutikaine. – Ja tota makeutus ainet o tosa, tuumas Laatikaine laittae sokeripaketi fölii. Mut kui noire winttureitte kans?
– Kai maar sitä ny tartte sit otta pari vehnäst ja fölii, Mutikaine myäntys kurvate pullahyllyi kohre.
– Otetaaks näit? Näis o tota keltast mössö pääl, Laatikaine kysys.
– Ota niit vaa. Sit taittaki ol kaik. Ei ku kassa kohre. Siält viäl tupakit mukka ni assia o klaari, Mutikaine tuumas kiihrytelle kassa kohre.
– Et sit mittä vihanneksi ota? Laatikaine kysäs katelle kärrys oleva tavarakassa.
– Mulha o jo näit suamalaise miähe vihanneksii, Mutikaine sanos näyttäe grillimakkaroi.
– No nii tiätty, nauraht Laatikaine.
– Jep, em mää mikkä jänö ol. Ei mul o semmossi hampaika, Mutikaine totes nostelle tavaroi kassa liukul.
– Tost viäl tupakit, Mutikaine kurkot painama tupakkiautomaati nappi Laatikaise lastates lopui tavaroi liukul.
– Montaks kassi? Laatikaine kysys katelle tavaramäärä joka men kassal.
– Ei tartte, mul o tääl perstaskus pari kassi, Mutikaine sanos kaivae ne essi ja ojentae ne sit Laatikaisel.
Maksettuas ja pakattuas tavarat kasseihi Mutikaine ja Laatikaine taapersiva autoilles ja suuntasiva koslies nokat Mutikaise kotti kohre.

Huh hellet

Mutikaine ja Laatikaine loikoiliva Mutikaise puutarhamajas pelkis sortseis ja nautiskeliva öölist ku ilma ol nii saakeli tukala kuuma. Tämmöst hellet ol jo jatkunu viikkotolkul. Ruahikkoki ol alkanu käyrä ruskeeks satte puutteest. Jos sil olis ollu ääni se varmast olis huutanu tuskast janoissas.
– Voi jukupätkä tämmöst hellet, tuumail Mutikaine pyyhkie hikke ottaltas ja siamaille jääkaapist ottamaas ööli nautinnollisest huakaille.
– Sans muut, kyl sais jo välil vettäki tul. Se raikastais vähä ilmaaki, Laatikaine myäns siristelle silmiäs kirkkaas aurikopaistees.
– Täs vois melkke grillat makkaroit ilma grilli. Pistäis vaa toho pellim pääl paistuma, Mutikaine näyt nokisetumma pelli jok ol grilli pääl suajana.
– Kyl varmaa ainaski lämpeis jollei ny iha käristyis, myäns Laatikaine.
– Tää o kyl meirä ilmastos vähä liikka ku läppö tule yli kolkkymment astet, tääl ei toi kosteus nous ollenkka, Mutikaine totes kaatae päähäs vet viärelläs olevast ämpärist. Se ol tuatu siihe pöyrä viäre puutarhamajasse just tommost varte, et siit sai vähä vilvoket jos ol tarppe.
– Et sit viäl ol laittanu tän suihku sentäs, huamaut Laatikaine hymähtäe Mutikaise touhul.
– Perhana Laatikaine, sul ain välil välähttä. Semmone olis kyl iha miällyttävä täl ilmal, ku ei ain jaksa men sisäl saak. Toiha ol hiano irea, ihastus Mutikaine. – Tota täyty oikke fundeerat.
– Älä ny kaikke ota iha tosissas mitä mää sano, Laatikaine sanos kitate ööli kiruksiis.
– Ei mut se o iha hiano irea. Älä ny aliarvioi itteäs, Mutikaine tyrmäs Laatikaise vähättely.
– Meinaaks et täst ruppeis menemä enemmä naissi ohi ku olsit tääl ilkite mulkite kuivattelemas, virnus Laatikaine.
– Ei muns ol enä mittä kattomist, rintalihaksekki o valahtanu vyätäröl. Semmost se o ku lopetta ton voimailemise, Mutikaine totes vähä alakulosest.
– Em mää ny iha sitä kyl tarkottanu, Laatikaine oikas.
– Jaa sää tota pikku-Eikka meinasit. Se o jo nii sikistyny ettei sitä ilma tehokast kaukoputke tualt tiält saak näkis ja ei se mittä vaik näkiski. Ei siit kukka jaksais kiinnostu, Mutikaine huamaut.
– Joopa joo, kukas ny aliarvioi itteäs, Laatikaine virnist. – Kyl siit viäl vois moniki vanha leski, tai muu semmone, jol o kauhee puutostauti, ol kovinki kiinnostunu.
– Jos taas puhuttais jostai muust ku siit ja sen kestävyyrest ja annettais sen ol vanhuurelevos iha rauhas vaa, Mutikaine tuumis vaivautunee tuntusena.
– Kasvamas hämyriseittei ja muumioitumas vai, Laatikaine jatko viälki.
– Vaik niinki, Mutikaine tokas. – Mut toi sun suihkus o iha kehittelemise arvone irea. Voiha noi akkuna aukokki peittä vaik rullaverhoil.
– Ja voiha sin suihkusse men uikkarikki jalas, ettei ol hävytö, Laatikainenki myäns.
– Hävytö mää ole joka tapaukses, Mutikaine virnist ottae tupakkiaski pöyrält ja sytyttäe tupaki.
– Mite ni? Ny mää e kässänny, Laatikaine hämmästys siamaste ööliäs.
– No ei mul o häpyy, ku en o naine, Mutikaine selit.
– Nii tiätty. Sehä o ny iha selvä juttu se, Laatikaine myäns. – Mää e vaa ens hoksannu.
– Semmost se o tää hiano suamekiäl. Siit saa vaik mimmossi kaksmiälisyyksi aikaseks, Mutikaine nauraht.
– Mite nii? Mis päi ol aika seks? Oikke orgiat vai? Laatikaine virnist olle het täs leikis mukan.
– Just tommost mää tarkota. Semmostki ku se Bekkenbaueri tul tän Turkku ja sai orku puukost ja het tul koipi paremmaks. Mutikaine naureskel.
– Sai orku puukost? Mahtta se ol aika masokisti, Laatikaine miättis ja sit väläht. – Ai juu, sää tarkotakki Orava. Oravaha o orkku.
– Just nii, mut mennä sisäl täält paahteest, siäl o senttäs hiuka viileemppä, Mutikaine ehrot.
– Mennää vaa ja laiteta vaik kaffet, vaik onki kuuma ni kyl se vaa maistuis, Laatikaine sanos nouste ja seurate Mutikaist sisäl.

Kunno ukoilma

Mutikaine ja Laatikaine oliva käpystelemäs vähä rannal. Oliva tullee tän Mutikaise Ooppelil.
– Mustina roikkuiva pilvenlonkat, kuolemaa ennustea, myrskyy rajuu, kovaa tuult, Mutikaine lausu paatoksisel äänel tuijottae taivaarantta kohre.
– Näyttä kyl aika pahalt ja taita noust aika pianki toi myrskypoikane, Laatikaine myäns katelle hänki hiukka hualestuneena taivaarantta.
– Onneks ei olla ny paatil missä menos, Mutikaine sanos.
– Katos, se leimuuki jo ja taajaa, Laatikaine huamas.
– Salamat ne iskee ja leikkiäs lyä, runoili Mutikaine taas.
– Mikäs ihmee runosuani sul ny o haljennu pulppuuma, Laatikaine ihmeentys.
– Ain joskus näit vaa tulee suust ulos vaikkei oikke olis väliks, selit Mutikaine.
– Kyl mää muista sun joskus ennenki jotta lausunee mut ne ol pal härskimppi sillo, Laatikaine muist virnistäe.
– Se ol sillo se. Perskeles ku löi rajust ja aika lähelki, Mutikaine totes salama leimahrettu aika komiast. Jyrinä seuras het peräs.
– Toi ol joku ku eksys etukätte tänppäi. Ei noi pilvet ol viäl lähelläkkä ja vetkä ei tul viäl ollenka, Laatikaine huamaut.
– Taitais ol aika men johonki suajaa, koht tulee vettäki meinaa ja pal, Mutikaine totes
– Juastaas ton autol. Eiks kumipyärät suajaakki salamaiskuilt, Laatikaine ehrot.
– Se o joku vanha uskomus mis ei ol kyl mittä perää, Mutikaine sanos
– Mut ei siäl kastu kummiska, Laatikaine tokas. – Onks sul muute tiatsikka ja netti pois verkost?
– Joo se o ollu eilise myräkä jäljilt pois. Kyl tää o aikamoist ku päiväkaupal ukkostaa. Oleks muute kuullu sen vitsi mil tiatsikka toimii? Mutikaine kysäs heirä sulloutuessas autoo sisäl.
– No savul tiätty. Ku se savu pääsee ulos ni tiatsikka sammuu siihe. Kyl mää ole ton kuullu, virkkos Laatikaine.
– Se o kyl iha mainiost keksitty, Mutikaine nauraht.
– Ny se rupes sit satama, Laatikaine huamas ensmäiste pisaroitte iskies tuulilassi.
– Mut tääl olla ainaski suajas. Lähretääks johonki? Mutikaine totes.
– Mennää vaa, Laatikaine sanos. – Huamaaks et tuuliki nous hetkes. Aallokki alkava kasvama, koht ne o iha vaahtopäit vaa. Jäärää viäl vähääks aikka. Katella ku toi meri alkka myllertämä.
– Okei, ei täs mikkä kiire ol mihinkäs, Mutikaine myäntys.
Kavekrukse katteliva ku aallokko kasvo ja alko heittämä valkost vaahto aalloharjoilt. Vähä aja pääst se ol iha valkosena. Rannan puutki oliva iha luakillas ku tuul paino niitki nii pirust.
– Taitais ol aik poistu täält. Tää autoki jo huajuu tuule voimast, Mutikaine sanos käynnistäe Ooppeli.
– Varmaa o vähä turvallisemppa, Laatikainenki myäns.
– Katos ku sare alkka voimistuma, tarttee pistä pyyhkijäkki jo kovemmal, Mutikaine huamaut muutama minuuti ajettuas.
– Täl ilmal o valokki iha tarppe, Laatikaine totes.
– Perskeles täälhä tulee kunnol vettä, kiros Mutikaine laittae pyyhkijät täysil eikä ne silti ehtiny pyyhkimä klasii puhtaaks.
– Ja iha pimeeksi muuttus, koit pitkii valoi et näkis tiänki, Laatikaine ehrotti.
Mutikaine pist pitkät pääl mut ei se mittä auttanu, konepelli eres näkys vaa yhtenäine vesiseinä.
– Huanommi näkkyy pitkil, Mutikaine totes. – Ei eres tiät näy.
– Ei täs pääs mihinkä. Jäärää johonki parkkisse, Laatikaine lausaht hiuka jo hualestue.
– Tos o tommone levennys jäärää siihe, Mutikaine sanos kurvate parkkilevennyksel.
– Hei kato, vaik o kesä ni noi on kyl rakei, Laatikaine huamas tuijottaessas tuulilassi.
– Nii näyttävä oleva ja isoi. Toivottavast akkuna kestävä, Mutikaine hualestus.
– Tää o kyl jo aika mahtava ukoilma, oikia myrsky, Laatikaine huamaut.
– Torellaki, myäns Mutikaine ku käsvarre paksune oksa putos maaha muutama metri päähä konepellist.
– Oltaiskoha ehritty ton alt menemä? Laatikaine huamaut ääni väriste.
– Voi ol et nippa nappa, tai sit ei, Mutikaine sano tuijottae tiäl.
– Olis voinu käyrä köpelöst, Laatikaine tuumas.
– Toi olis tullu katost sisäl et pamahtanu, Mutikaine myäns. – Onneks pyssätti tähä.
– Orotellaa täs hetki, Laatikaine ehrot kaivae tupakei ja tarjote Mutikaiselki.
– Mikäs siin. Meirä kohral ei ol puitaka et voisiva kaatuu pääl, Mutikaine sanos tarjota tulta.
Hetkise ol hiljast ja savukkee päät vaa hehkus autos ku jätkät yrittivä saara pulssejas tasaantuma.
– Näyttää pahin laantuva, Laatikaine huamaut.
– Tosi o. Enää ei tul rakeit ja vesisarekki alkka laantuma, Mutikaine myäns. – Mennä vaik meil kattoma jos olis sähköt tallel ja sais vaik kaffet keitetyks, jollei saa ni öölii o jääkaapis.
Mutikaine starttas Ooppelis ja alettiin jatkama näit joiks muuttunei teit pitki matkaa satte ja salamoinni hiljentyes ukoilma siirtyes etteppäi johonki muual raivooma.