Mutikaine tuijotteli synkeenä lumimyräkkä akkunaklasin takan. Pualiks poltet tupakki roikkus huules uhmate kaikki mahrollissi painovoimalakei. Joku autoki näyt tuleva tiät pitki ja kääntys Mutikaise portist sisäl tuprauttae aura tyäntämäst kinoksest valkose lumitussaka konepelli ylitte.
Vähä aja pääst piraht ovikello vaivalloisest ku viimesiäs olis vetäny, tais ol patteri vähis.
– Tul sisäl vaa siält, ovi o auki jollei ol jäätyny kiin, Mutikaine karjas siirtymät akkunalt.
– Tänä vuan tul sit toi talve-perkele aikasi, Laatikaine sanos tyäntyessäs sisäl ja ravistellessas itteäs ku koira saarakses isommat lumet varisettu eteisse.
– Niinpä, totes Mutikaine kääntye kattoma Laatikaist. – Siäl o kaffet keittimes. Jua siält vaa et saat räkäjarrus sulama.
– Ei mittä uut kuulu tänppäi maailma? Laatikaine kysäs kaivae kaapist ittelles muki ja kattae kaffet ittelles ja Mutikaisenki kuppii ku se näyt siin pöyräl oleva.
– Ei täs ny mittä kurjuut kummemppa, Mutikaine tuumas istahtae pöyrä viäree ottae kuppis kättes.
– Ei mittä? ihmettel Laatikaine.
– Jaa, joo mää tol Apil tos yks päivä soitteli ja se sanos et yks juttu meist o julkastu siin msllä antologias, Mutikaine muisti yhtäkki.
– Mikä se semmone msl o? Laatikaine tul uteliaaks.
– Se o joku maaseuru sivistys liitto. Api o sin laittanu näit meirä jutui esil. Se o mukan siäl kirjottajaporukas, Mutikaine valist. – Kaivas siält kaapis pari pulla esil ku olet lähempä.
– No olla sit eres jossai päästy kansienki sisäl, Laatikaine myhäil kaivae pari vinttura pöyräl.
– Mut oli se jostai lehtijutust vähä kärmeissäski, Mutikaine tuumas. – Määki kävi sen netis lukasemas ja ymmärrä kyl yskä.
– No mitä siin sit oli? Laatikaine kysäs haukate pala vintturastas.
– No ku siit sai semmose käsitykse et kaik ova jottai terapiakirjottaji ja iha harrastelijoi täl kirjottaja ural. Siin ol kuvaki siit kirjast yhre kirjottaja käres, Mutikaine selost.
– Onks Api jotenki terapia tarpees? Laatikaine kysäs virnistäe.
– Kyl se ain o ainaski omast miälestäs ollu vähä hullu, mut ei se ota mistä oikke raskast ressi, eikä kuulemma viäl ol ollu omast miälestäs terapia tarpees, Mutikaine nauro. – Siit mitä miält se ol siit kansikuvast, em mää viit sanno mittä. Mut jutut kyl siin kirjas o iha miälettömä hyvii, kuumemma.
– Ai, ettei ollenka harrrastelijamaissi. Saas katto sit paiskaaks se niit opukssi meillekki, miättis Laatikaine.
– Ans katto ny, Mutikainenki totes.
– Se Api ku o vähä semmone, et jollei se jotta tunne ossaavas, se ei semmost ruppe tekemäänkä. Siit o varmaanki loukkaava jos sanota et joku mitä se tekke o harrastelijamaist taik tökeröö. Sit se jättä koko homma sikses, Laatikainen muisteli.
– Niinhä meinas käyrä sillo ku sil ol ensmäine tairenäyttely. Semmose murskaava kritiiki jälkke se varmaa olis jättäny koko maalaamise jollei olis tullu sen perrä niit tilaukssi joihi se myäntys. Sit se ol viäl siäl taiteilijaporukas mukan ni ei se voinu heittä ko homma sikses, Mutikaine muisteli.
– Määki muistaisi et se ol aika murskaava, Laatikaine kaiveli muistis sopukoi.
– Joo, oliha se, mut sit se laitto het perrä sen toise näyttely mis ol niit piirustukssi. Siit tul sit jo tunnustustki. Mutikaine sanos.
– Niinpä ja taireinnostus ei onneks laantunu, Laatikaine totes. – Siin olis pal hianoi hommi jääny tekemät.
– Näire kahre viimese näyttely jälkke se kyl o taas sitä miält et ei siit ol mihinkä, ku ei niist tullu centtiikä, Mutikaine ilmot. – Se meinaa taas pistä pensselit roskikse. Olis varmaa ko pistänykki jollei sen vaimo olis alkanu maalailema. Niil pensseleil o sentäs jotta tekko. Itte se ei ol niihi koskenu.
– Mikähä tohonki taas auttais? Ei semmost sais pääst tapahtuma, Laatikaine mumisi viimeset vinttura palat suussas.
– En tiärä, just ny tunttu ettei mikkä., mut anta aja kulu, jos se siit tokenis taas ku tulee uurelles kesä ja kärpässi ja köyhälki o ystävi, Mutikaine fundeeras.
– Pitäiskös men joku kert morjestama, Laatikaine kysäs.
– Se vois piristtä, taik sit ei. Ei siit tiärä mil pääl se sattu sillo olema, Mutikaine totes.
– Ei, mut ny o toi lumisare loppunu. Mentäiskös kolaama pihatiä selväks, Laatikaine sanos kattoessas akkunast pihal.
– Ei helvetis, siäl tuulee viäl nii pirust. Oteta ennemmi santsikuppi kaffet, Mutikaine sanos ojentae kuppias.
lauantai 27. marraskuuta 2010
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Tavaratalos
– Tiäräks mitä Eetu sano, ku mää kysysi silt, et miks se ost heilalles tommose kaulaketjus oleva kello? Mutikaine kysäs Laatikaiselt näyttäe kultasepäliikke akkunas roikkuva kello.
– Em mää vaa tiärä, Laatikaine vastas vilkaste kello päi.
– Mää osti sen sitä varte, ku vahinko ei tul kello kaulas, Mutikaine valist.
– Ai jaa, Eetuki o oppinu vääntämä jottai tommossi, Laatikaine virnist.
Mutikaine astus sisäl tavaratalosse ja käpystel kattoma vaateosastol. Ot kättees sukki katelle niit arvostelevast.
– Et sää tommossi voi osta niis o reikä, Laatikaine sanos katelle sukki.
– Mis ihmees, Mutikaine sanos tarkastelle niit tarkemmi.
– Ethä sää niit muute jalkkaska saa, Laatikaine höräht.
– Nii tiätty, pääsippä naruttama, Mutikaine nauro pistäe sukat takas. – Pitäiskös katto jotta housui täält ku tääl kerra olla?
– Mahtaaks tääl ol jotta sun mitoilles. Sul ku o vähä tommost ylipaino, Laatikaine virnis kattoe ympärilles noit langalaihoil suunnitetui vaattei.
– Ei mul mittä ylipaino ol, pituus vaa ei ol tullu nii pitkäks ku paino vaatis, Mutikaine virnus takas. – Näyttä kyl iha semmoselt et noihi lahkeissi ei men eres keskimmäine jalka. Mennä johonki muual täält.
– Mennääs ton elektroniikka kattoma, Laatikaine sanos lähtie niire suuntta.
– Mitäs täält meinasit katto? Mutikaine kysäs katelle ympärilles. – Meinaaks ostta täält uuret korvalaput ku o toi talviki koht tulos?
– Nää olis kivat, mut ku niis ei ol karvoi pääl, et ne lämmittäis, Laatikaine virnus kattoe komioi korvakuulokkei jokka peittivä koko korvat.
– Kysytää tolt myyjält. Hei neiti saiskos vaivat? Mutikaine kysäs ohimenevält myyjält.
– Niin? myyjä pysähtys kääntye Mutikaist kohre.
– Saaks näit karvapäällysteil kans ku o toi talviki tulos, Mutikaine kysäs näyttäe kuulokkei.
– Ei valitettavasti saa, myyjä vastas hymyille. Oliko muuta?
– Ei muut, kiitokssi vaa, Mutikaine kumars kohteliaast.
– Ei sit tainnu tul kauppoi, Mutikaine kääntys Laatikaise puale joka seisos hömistyne näkösenä ihmetelle Mutikaise pokka. Tehrä ny tommone temppu kaupas. Onneks ol huumoritajune myyjä.
– Tota, em mää ny iha ulkokäyttö ajatellu, Laatikaine sai sanottu.
– Meinaaks sää sit ostta noi, Mutikaine tivas. – Onha ne kätsät siäl kerrostalokämpäs. Ei häiritte naapurei ku sää asut semmoses muurahaiskeos.
– Kai sitä sit voi semmosekski sanno vaik o siin hyväkki puales, Mutikaine pualostel mennessäs kassal.
– Niiku mikä? Mutikaine uteli.
– Ei tartte talvisi luara luntaka eikä syksysi haravira lehtti eikä kesäl ajel nurmikoi. Kaikil tavoil pal helpommal pääse, Laatikaine selost kaivaessas lompsaas plakkaristas.
– Ja kuntoki rapisee et kohina käy, Mutikaine totes ykskantta.
– Se o kyl kiältämät tosi, Laatikaine sanos ottaessas vastta kassalt vaihtorahoi ja ostamas paketi.
– Jokos meirä sit alkais ol aika aik poisttu täält putiikist? Vai olik sul viäl jotta muut? Mutikaine sanos katelle ympärilles.
– Ei mul näitäkä ollu tarkotus ostta mut ku ny sattusiva olema alennuksel, Laatikaine totes.
– Suhu ja o tarttunu toi eläkeläiste pahe, vaikkes viäl eläkkeel olekka, kaikellaist sattu ain takertuma mukka ku ne o tarjoukses, Mutikaine tokas naureskelle.
– Em mää o ennenkä pal suunnitellu mitä mää ostaisi ellei joku ol hajonnu ja semmost tartte iha välttämät, Laatikaine pualustautus pysähtye tiatokonei täyn oleva hylly ette.
– Et sää kyl tommost tartte ainaka tähä hättä, Mutikaine sanos napate Laatikaist hihast ja lähtie vetämä Laatikaist ovve kohre.
– Em mää meinaa mittä ostakka, mut kato vaa mitä uut näis ny o. Tartte sitä pyssy kehitykses muka, Laatikaine haros vasta lähtemist.
– Nii kai ja sit o joku läppäri koht kainalos ku o sopivast tarjouksel. Sää ole koht pahemp ku akkaväki alusvaatekaupa alemyynnis, Mutikaine tokas.
– Äläs ny, Laatikaine kattos hiukka loukkaantue Mutikaist.
– Seuraas ny ittäes vähä. Kyl pahalt ruppe näyttämä, Mutikaine totes.
– Mennä sit vaik toho karukulmas oleva baari kaffel ja miätitä siäl mitä viäl tehtäis, Laatikaine sanos lähtie ovest pihal.
– Semmost määki kannata, Mutikaine sanos seurate peräs.
– Em mää vaa tiärä, Laatikaine vastas vilkaste kello päi.
– Mää osti sen sitä varte, ku vahinko ei tul kello kaulas, Mutikaine valist.
– Ai jaa, Eetuki o oppinu vääntämä jottai tommossi, Laatikaine virnist.
Mutikaine astus sisäl tavaratalosse ja käpystel kattoma vaateosastol. Ot kättees sukki katelle niit arvostelevast.
– Et sää tommossi voi osta niis o reikä, Laatikaine sanos katelle sukki.
– Mis ihmees, Mutikaine sanos tarkastelle niit tarkemmi.
– Ethä sää niit muute jalkkaska saa, Laatikaine höräht.
– Nii tiätty, pääsippä naruttama, Mutikaine nauro pistäe sukat takas. – Pitäiskös katto jotta housui täält ku tääl kerra olla?
– Mahtaaks tääl ol jotta sun mitoilles. Sul ku o vähä tommost ylipaino, Laatikaine virnis kattoe ympärilles noit langalaihoil suunnitetui vaattei.
– Ei mul mittä ylipaino ol, pituus vaa ei ol tullu nii pitkäks ku paino vaatis, Mutikaine virnus takas. – Näyttä kyl iha semmoselt et noihi lahkeissi ei men eres keskimmäine jalka. Mennä johonki muual täält.
– Mennääs ton elektroniikka kattoma, Laatikaine sanos lähtie niire suuntta.
– Mitäs täält meinasit katto? Mutikaine kysäs katelle ympärilles. – Meinaaks ostta täält uuret korvalaput ku o toi talviki koht tulos?
– Nää olis kivat, mut ku niis ei ol karvoi pääl, et ne lämmittäis, Laatikaine virnus kattoe komioi korvakuulokkei jokka peittivä koko korvat.
– Kysytää tolt myyjält. Hei neiti saiskos vaivat? Mutikaine kysäs ohimenevält myyjält.
– Niin? myyjä pysähtys kääntye Mutikaist kohre.
– Saaks näit karvapäällysteil kans ku o toi talviki tulos, Mutikaine kysäs näyttäe kuulokkei.
– Ei valitettavasti saa, myyjä vastas hymyille. Oliko muuta?
– Ei muut, kiitokssi vaa, Mutikaine kumars kohteliaast.
– Ei sit tainnu tul kauppoi, Mutikaine kääntys Laatikaise puale joka seisos hömistyne näkösenä ihmetelle Mutikaise pokka. Tehrä ny tommone temppu kaupas. Onneks ol huumoritajune myyjä.
– Tota, em mää ny iha ulkokäyttö ajatellu, Laatikaine sai sanottu.
– Meinaaks sää sit ostta noi, Mutikaine tivas. – Onha ne kätsät siäl kerrostalokämpäs. Ei häiritte naapurei ku sää asut semmoses muurahaiskeos.
– Kai sitä sit voi semmosekski sanno vaik o siin hyväkki puales, Mutikaine pualostel mennessäs kassal.
– Niiku mikä? Mutikaine uteli.
– Ei tartte talvisi luara luntaka eikä syksysi haravira lehtti eikä kesäl ajel nurmikoi. Kaikil tavoil pal helpommal pääse, Laatikaine selost kaivaessas lompsaas plakkaristas.
– Ja kuntoki rapisee et kohina käy, Mutikaine totes ykskantta.
– Se o kyl kiältämät tosi, Laatikaine sanos ottaessas vastta kassalt vaihtorahoi ja ostamas paketi.
– Jokos meirä sit alkais ol aika aik poisttu täält putiikist? Vai olik sul viäl jotta muut? Mutikaine sanos katelle ympärilles.
– Ei mul näitäkä ollu tarkotus ostta mut ku ny sattusiva olema alennuksel, Laatikaine totes.
– Suhu ja o tarttunu toi eläkeläiste pahe, vaikkes viäl eläkkeel olekka, kaikellaist sattu ain takertuma mukka ku ne o tarjoukses, Mutikaine tokas naureskelle.
– Em mää o ennenkä pal suunnitellu mitä mää ostaisi ellei joku ol hajonnu ja semmost tartte iha välttämät, Laatikaine pualustautus pysähtye tiatokonei täyn oleva hylly ette.
– Et sää kyl tommost tartte ainaka tähä hättä, Mutikaine sanos napate Laatikaist hihast ja lähtie vetämä Laatikaist ovve kohre.
– Em mää meinaa mittä ostakka, mut kato vaa mitä uut näis ny o. Tartte sitä pyssy kehitykses muka, Laatikaine haros vasta lähtemist.
– Nii kai ja sit o joku läppäri koht kainalos ku o sopivast tarjouksel. Sää ole koht pahemp ku akkaväki alusvaatekaupa alemyynnis, Mutikaine tokas.
– Äläs ny, Laatikaine kattos hiukka loukkaantue Mutikaist.
– Seuraas ny ittäes vähä. Kyl pahalt ruppe näyttämä, Mutikaine totes.
– Mennä sit vaik toho karukulmas oleva baari kaffel ja miätitä siäl mitä viäl tehtäis, Laatikaine sanos lähtie ovest pihal.
– Semmost määki kannata, Mutikaine sanos seurate peräs.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Kaffepöytä jutusteluu
Mutikaine seisos hualtikse baaritiski viäres kaffe ja munkki tarjottimel eressäs.
– Ei tää köyhyys ilo ol, vaik se välil pakkaa nauruttama, totes Mutikaine tutkie lompuukis syvyykssi löytämät muutku yhre kakskymmpise.
– Mitäs sää Mutikaine yrität hakke siält kukkarostas? kuulus tuttu ääni kysyvä Mutikaise takka.
– Morjens Laatikaine. Eilist päivä mää täält hae, mut ei näy missä. Se o varma vaipunu unho yähö, Mutikaine vastas kääntymät. – Ei maar, mut huamasi yht äkki ettem mää olkka käyny automaatil rahha nostamas.
Mutikaine makso kassal kaffes ja käpystel pöyrä ääre Laatikaise seurates peräs omaa tarjotintas kantae.
– Muistaks viäl niit aikoi ku ol pakko käyr pankis jonottamas, et sai käteist tililtäs? Laatikaine kysäs heirä istahtaessas.
– Muistan tok ja tilipussiski sai käteist kättes ain tilipäivisi. Ei tarvinnu vaivautu jonnekki pankki taik automaatil. Palvelukki ol sillo maksuttomi, Mutikaine muistel yrittäe saara sokeripaketti auki purottaakses sokeripalat kaffe joukko.
– Oi niit aikoi ku ei tarvinnu pakost tukke pankkie olemasolo, Laatikaine huakas hörpäte kaffetttas.
– Bensa-asemilki myytti vaa varaossi ja benssa ja ku ajo pumpul tul het poika siihe tankkama, pesemä klasei ja tarkistama veret ja öljyt, Mutikaine vaipus muisteluihi sekotelle kafettas.
– Se ol palvelu se, Laatikaine myäns haukate viineriäs. – Ny ei enä semmost ol missä ja sit ihmetellä miks tääl o nii pal tyättömi.
– Sillo ol hualtiksil jotta hualtto myäski ja korjaukssi. Hualtis tyällist melkke kymmenkunt henkke. Nykysi yhre taik kaks jos sitäkä, jollei ol mittä tämmössi baaripalvelui, Mutikaine totes katsahtae ympärilles.
– Mil ne tul sillo toime ku bensa ol halppa ja homma pelas. Nykysi o bensa piru kallist eikä ol ku pelkki mittarei vaa ja silti ei kuulemma kannat olleska, Laatikaine fundeeras.
– Nykysi olla vaa nii piru ahnei, Mutikaine totes.
– Ei se ny iha niinkä ol, tai oikeesta onki mut jossai muual. Kaikellaissi pakollissi maksui o kehitet yrittäjä maksettavaks viäl veroje lisäks, Laatikaine oikas.
– Tosi o. Tartte ol aikamoine liikevaihto enneku saa kaik pakollise maksut maksusse, Mutikaine myäns. – Ei ol helppo yrittäjä elämäkä.
– Ei nykysi mikkä ol, mut minkäs teet. Elettävä vaa o, Laatikaine huakas.
– Ja jollei jaksa sitäkä ni köys o senttä aika halppa viäl, Mutikaine venkos.
– Ei sekä enä nii halppa ol ja ajattele kui pal se rasva maksa, et saa sen silmuka luistama, miättis Laatikaine antautue viineri tuami makunautintoihi.
– No jaa mut se o kummiski viimene menoerä omalt kohralt, Mutikaine nauraht haukate hänki munkkias.
– Ja jää sit jälkee jäävil kauheet maksut maksettavaks noist kuappauskuluist. Kyl vähä tartte sitäki fundeerat ensteks ennenku alkka sitä solmu kiaputtama. Ossaaks muute viäl tehrä sen oikiaoppisest? Laatikaine kysäs miätteittes päätteeks.
– Ossaan tiätty, Mutikaine vastas, – Tiäräk sää mitä varte siin o se semmone paksu osa, siin silmukas? Mutikaine kysäs takas.
– Jos se o oikke tehty ja aseteltu enne purotust ni naksahtta niska nuri, ettei tartte tukehttu, vastas Laatikaine ohimenne niinku tämmöne jutu aihe olis iha arkipäiväst.
– Just, ja kyl sitä sit opetelti sillo mukulana tekemä et se olis iha oikiaoppine, Mutikaine muistel pyyhkie eresmennee munki sokerei sormistas. – Munkki ol hyvä ja rasvane mut tää sokeri sormis vähä harmitta ain joskus.
– On tää ja ruakapöyt keskustelu. Raaroist vaa puhuta ja niire tekemisest, Laatikaine nauraht niäleskellessäs viimessi viineripaloi ja höpäte kaffet pääl.
– No ei kai täs ny o mittä merkillist? Mutikaine vilkas ympärilles.
– No kato ny, ku noiki tos viäres jättivä syämises kesken ja tul kiirus jonnekki. Ei kai se siit johtunu, et taisiva kuul mitä me puhutti, Laatikaine huamaut katelle viäreisest pöyräst poistune nuarepari perrä.
– Meinaaks et niil men sapuska väärä kurrku taik tul jotta niälemisvaikeukssi? Mutikaine kysäs kattoe viäreist pöytä. – Eihä ne eres korjannu jälkiäs. Jät kaik ruakas toho leviäks. Mitä tommone ny o? Ei mittä tapoi noil nuaril.
– Ne men muute kalposina ton vessa. Ei ne mennykkä ulos viäl. Mahtavaks tul viäl uurestas jatkama syämistäs, Laatikaine huamaut seurate nuarepari eresottamukssi. – Ei ku siält ne tuleva ja menevä suarint tiät ulos.
– Mahtoks toi sapuska ol noi huano? Mutikaine ol iha airost ihmeissäs. – Eihä meirä puheis mittä merkillist ollu.
– Ehkä noire miälest ol kuiteski. Ei mut, mun tartte täst lähte, sanos Laatikaine vilkaste kello baari seinält keräte kuppis tarjottimelles.
– Nii munki, vaik just söin munki, vääns Mutikaine tehre sama homma.
Kaverukse nousiva pöyräst ja kuskasiva tarjottimes keräilyvaunusse poistue sit vähi ääni baarist kohre autojas.
– Ei tää köyhyys ilo ol, vaik se välil pakkaa nauruttama, totes Mutikaine tutkie lompuukis syvyykssi löytämät muutku yhre kakskymmpise.
– Mitäs sää Mutikaine yrität hakke siält kukkarostas? kuulus tuttu ääni kysyvä Mutikaise takka.
– Morjens Laatikaine. Eilist päivä mää täält hae, mut ei näy missä. Se o varma vaipunu unho yähö, Mutikaine vastas kääntymät. – Ei maar, mut huamasi yht äkki ettem mää olkka käyny automaatil rahha nostamas.
Mutikaine makso kassal kaffes ja käpystel pöyrä ääre Laatikaise seurates peräs omaa tarjotintas kantae.
– Muistaks viäl niit aikoi ku ol pakko käyr pankis jonottamas, et sai käteist tililtäs? Laatikaine kysäs heirä istahtaessas.
– Muistan tok ja tilipussiski sai käteist kättes ain tilipäivisi. Ei tarvinnu vaivautu jonnekki pankki taik automaatil. Palvelukki ol sillo maksuttomi, Mutikaine muistel yrittäe saara sokeripaketti auki purottaakses sokeripalat kaffe joukko.
– Oi niit aikoi ku ei tarvinnu pakost tukke pankkie olemasolo, Laatikaine huakas hörpäte kaffetttas.
– Bensa-asemilki myytti vaa varaossi ja benssa ja ku ajo pumpul tul het poika siihe tankkama, pesemä klasei ja tarkistama veret ja öljyt, Mutikaine vaipus muisteluihi sekotelle kafettas.
– Se ol palvelu se, Laatikaine myäns haukate viineriäs. – Ny ei enä semmost ol missä ja sit ihmetellä miks tääl o nii pal tyättömi.
– Sillo ol hualtiksil jotta hualtto myäski ja korjaukssi. Hualtis tyällist melkke kymmenkunt henkke. Nykysi yhre taik kaks jos sitäkä, jollei ol mittä tämmössi baaripalvelui, Mutikaine totes katsahtae ympärilles.
– Mil ne tul sillo toime ku bensa ol halppa ja homma pelas. Nykysi o bensa piru kallist eikä ol ku pelkki mittarei vaa ja silti ei kuulemma kannat olleska, Laatikaine fundeeras.
– Nykysi olla vaa nii piru ahnei, Mutikaine totes.
– Ei se ny iha niinkä ol, tai oikeesta onki mut jossai muual. Kaikellaissi pakollissi maksui o kehitet yrittäjä maksettavaks viäl veroje lisäks, Laatikaine oikas.
– Tosi o. Tartte ol aikamoine liikevaihto enneku saa kaik pakollise maksut maksusse, Mutikaine myäns. – Ei ol helppo yrittäjä elämäkä.
– Ei nykysi mikkä ol, mut minkäs teet. Elettävä vaa o, Laatikaine huakas.
– Ja jollei jaksa sitäkä ni köys o senttä aika halppa viäl, Mutikaine venkos.
– Ei sekä enä nii halppa ol ja ajattele kui pal se rasva maksa, et saa sen silmuka luistama, miättis Laatikaine antautue viineri tuami makunautintoihi.
– No jaa mut se o kummiski viimene menoerä omalt kohralt, Mutikaine nauraht haukate hänki munkkias.
– Ja jää sit jälkee jäävil kauheet maksut maksettavaks noist kuappauskuluist. Kyl vähä tartte sitäki fundeerat ensteks ennenku alkka sitä solmu kiaputtama. Ossaaks muute viäl tehrä sen oikiaoppisest? Laatikaine kysäs miätteittes päätteeks.
– Ossaan tiätty, Mutikaine vastas, – Tiäräk sää mitä varte siin o se semmone paksu osa, siin silmukas? Mutikaine kysäs takas.
– Jos se o oikke tehty ja aseteltu enne purotust ni naksahtta niska nuri, ettei tartte tukehttu, vastas Laatikaine ohimenne niinku tämmöne jutu aihe olis iha arkipäiväst.
– Just, ja kyl sitä sit opetelti sillo mukulana tekemä et se olis iha oikiaoppine, Mutikaine muistel pyyhkie eresmennee munki sokerei sormistas. – Munkki ol hyvä ja rasvane mut tää sokeri sormis vähä harmitta ain joskus.
– On tää ja ruakapöyt keskustelu. Raaroist vaa puhuta ja niire tekemisest, Laatikaine nauraht niäleskellessäs viimessi viineripaloi ja höpäte kaffet pääl.
– No ei kai täs ny o mittä merkillist? Mutikaine vilkas ympärilles.
– No kato ny, ku noiki tos viäres jättivä syämises kesken ja tul kiirus jonnekki. Ei kai se siit johtunu, et taisiva kuul mitä me puhutti, Laatikaine huamaut katelle viäreisest pöyräst poistune nuarepari perrä.
– Meinaaks et niil men sapuska väärä kurrku taik tul jotta niälemisvaikeukssi? Mutikaine kysäs kattoe viäreist pöytä. – Eihä ne eres korjannu jälkiäs. Jät kaik ruakas toho leviäks. Mitä tommone ny o? Ei mittä tapoi noil nuaril.
– Ne men muute kalposina ton vessa. Ei ne mennykkä ulos viäl. Mahtavaks tul viäl uurestas jatkama syämistäs, Laatikaine huamaut seurate nuarepari eresottamukssi. – Ei ku siält ne tuleva ja menevä suarint tiät ulos.
– Mahtoks toi sapuska ol noi huano? Mutikaine ol iha airost ihmeissäs. – Eihä meirä puheis mittä merkillist ollu.
– Ehkä noire miälest ol kuiteski. Ei mut, mun tartte täst lähte, sanos Laatikaine vilkaste kello baari seinält keräte kuppis tarjottimelles.
– Nii munki, vaik just söin munki, vääns Mutikaine tehre sama homma.
Kaverukse nousiva pöyräst ja kuskasiva tarjottimes keräilyvaunusse poistue sit vähi ääni baarist kohre autojas.
lauantai 23. lokakuuta 2010
Ihmettelyy maailma menost
– Kyl ny o aikoihi eletty, Mutikaine muris yksinäs.
– Kui ni? Laatikaine nost katsees läppäris ruurult jota ol just tutkimas.
– Puut tuleva syksy väreihi vaikkei ol ollu kertaaka pakkast eres lähelläkä, Mutikaine seisos akkunas katelle ulos.
– Eik se sit ol iha hianoo? Mikä värie riamu joka pualel, Laatikaine kysäs.
– Onha se muute, mut must tunttu jotenki luannottomalt, Mutikaine totes.
– Oleks taas ruvennu miättimä noit maailmalopu entei? Laatikaine hualestus.
– Väkisinki. Ajatteles ny viime talvve ja tän kesä kuumuut ja myrskyi tääl Suameski; Mutikaine kääntys akkunast ja men soffal istuma. – Kyl tää vuas kakstuhatkymmene o ollu aika merkilline.
– Olsik muute ajatellukka et tämmössi vuassi voi tullakka? Laatikaine kysäs kääntye kattoma Mutikaist.
– Ei täält oikeastas puutu enä ku maajäristykse ja tulivuarepurkaukse, Mutikaine totes oikaste ittes pitkäkses soffal.
– No joo, kaik muu o melkke jo koettu, ku tän o ruvennu tulema nykysi noit trompeiki, myäns Laatikaine.
– Niinpä. Melkke täs voi sanno et ei pal muut puutu ku jäisivä noi talvet pois, ni olis iha ku eteläs, Mutikaine sanos vilkaste ku varmistaakses akkuna suuntta, ettei siäl vaa olis taas yhtäkki ruvennu myskymä.
– Meinaaks et nii pal olla jo tätä pallo tuhottu, et kaik menis sekasi, Laatikaine kysys.
– Eik se silt jo näyt? Mutikaine tokas. – Ku ruskaki tul ilma pakkassi. Saas katto kui kamala talvi sit mahttaka tul.
– Toivottavast ei sentäs semmone ku viimeks, Laatikaine toivos.
– Mää luule et koht me olla tääl ku Siperias, Mutikaine ennust pistäe tupakiks.
– Viiskymment astet pakkast mont metri lunt vai? Laatikaine jo hualestus.
– Semmost mää vähä fundeerasi. Ei siit nii kaukan olla, Mutikaine sanos puhallelle savurenkkai katto kohre.
– Kyl sää olet jo aikaimoine pahailmalintu, Laatikaine totes.
– Ne o vaa tommossi syy ja seuraus teorioi, Mutikaine huakas vähä masentune tuntusena.
– Joo ja joku ennust et ufoiki alkais taas näkymä, mut ei ol näkyny ainaska meirä taivaal, nauraht Laatikaine. – Mitähä siinki tekis jos semmone parkkeerais toho pihamaal?
– Pistäis varma kaffet tulema ja huutelis viarai peremmäl. Mitä siin muutka vois? Mutikaine virnist.
– No ei kait niit ampuukka vois, ku jeparit o takavarikoinu jo kaik ritsoi tehokkaamma aseistukse, Laatikaine jatko.
– Eiks ritsoi viäl o kiälletty? Mutikaine kysäs ihmeissäs.
– Ei mun tiätääksen, vaik on neki sit nii kauhia vaarallissi. Niil voi tul vaik kuhmu päähä. Mää tiärä meinaa kokemuksest, Laatikaine totes.
– Ai sää olet joskus semmosenki kokenu? Vaik ei senpuale nii määki sillo ku oltti piänii ja ol näit kaupunkiosa sotii. Mutikaine virnist muistelle lapsuuttas.
– Sillo just. Se ol sitä aikka ku sai viäl kulkke vaik puukko vyäl, eikä siihe kukka puuttunu, jollei ruvennu toissi teurastama. Laatikaine muisteli.
– Ei mut jos me keitettäis vaik kaffet ja istuttais sumpil täs kiiruummaks aikka. Kai sullekki kaffe jo maistuis? Mutikaine sanos vääntäytye ylös soffalt ja läht kohre keittiö.
– Ei mul mittä sitä vastaanka ol, Laatikaine totes seuraten peräs.
– Kui ni? Laatikaine nost katsees läppäris ruurult jota ol just tutkimas.
– Puut tuleva syksy väreihi vaikkei ol ollu kertaaka pakkast eres lähelläkä, Mutikaine seisos akkunas katelle ulos.
– Eik se sit ol iha hianoo? Mikä värie riamu joka pualel, Laatikaine kysäs.
– Onha se muute, mut must tunttu jotenki luannottomalt, Mutikaine totes.
– Oleks taas ruvennu miättimä noit maailmalopu entei? Laatikaine hualestus.
– Väkisinki. Ajatteles ny viime talvve ja tän kesä kuumuut ja myrskyi tääl Suameski; Mutikaine kääntys akkunast ja men soffal istuma. – Kyl tää vuas kakstuhatkymmene o ollu aika merkilline.
– Olsik muute ajatellukka et tämmössi vuassi voi tullakka? Laatikaine kysäs kääntye kattoma Mutikaist.
– Ei täält oikeastas puutu enä ku maajäristykse ja tulivuarepurkaukse, Mutikaine totes oikaste ittes pitkäkses soffal.
– No joo, kaik muu o melkke jo koettu, ku tän o ruvennu tulema nykysi noit trompeiki, myäns Laatikaine.
– Niinpä. Melkke täs voi sanno et ei pal muut puutu ku jäisivä noi talvet pois, ni olis iha ku eteläs, Mutikaine sanos vilkaste ku varmistaakses akkuna suuntta, ettei siäl vaa olis taas yhtäkki ruvennu myskymä.
– Meinaaks et nii pal olla jo tätä pallo tuhottu, et kaik menis sekasi, Laatikaine kysys.
– Eik se silt jo näyt? Mutikaine tokas. – Ku ruskaki tul ilma pakkassi. Saas katto kui kamala talvi sit mahttaka tul.
– Toivottavast ei sentäs semmone ku viimeks, Laatikaine toivos.
– Mää luule et koht me olla tääl ku Siperias, Mutikaine ennust pistäe tupakiks.
– Viiskymment astet pakkast mont metri lunt vai? Laatikaine jo hualestus.
– Semmost mää vähä fundeerasi. Ei siit nii kaukan olla, Mutikaine sanos puhallelle savurenkkai katto kohre.
– Kyl sää olet jo aikaimoine pahailmalintu, Laatikaine totes.
– Ne o vaa tommossi syy ja seuraus teorioi, Mutikaine huakas vähä masentune tuntusena.
– Joo ja joku ennust et ufoiki alkais taas näkymä, mut ei ol näkyny ainaska meirä taivaal, nauraht Laatikaine. – Mitähä siinki tekis jos semmone parkkeerais toho pihamaal?
– Pistäis varma kaffet tulema ja huutelis viarai peremmäl. Mitä siin muutka vois? Mutikaine virnist.
– No ei kait niit ampuukka vois, ku jeparit o takavarikoinu jo kaik ritsoi tehokkaamma aseistukse, Laatikaine jatko.
– Eiks ritsoi viäl o kiälletty? Mutikaine kysäs ihmeissäs.
– Ei mun tiätääksen, vaik on neki sit nii kauhia vaarallissi. Niil voi tul vaik kuhmu päähä. Mää tiärä meinaa kokemuksest, Laatikaine totes.
– Ai sää olet joskus semmosenki kokenu? Vaik ei senpuale nii määki sillo ku oltti piänii ja ol näit kaupunkiosa sotii. Mutikaine virnist muistelle lapsuuttas.
– Sillo just. Se ol sitä aikka ku sai viäl kulkke vaik puukko vyäl, eikä siihe kukka puuttunu, jollei ruvennu toissi teurastama. Laatikaine muisteli.
– Ei mut jos me keitettäis vaik kaffet ja istuttais sumpil täs kiiruummaks aikka. Kai sullekki kaffe jo maistuis? Mutikaine sanos vääntäytye ylös soffalt ja läht kohre keittiö.
– Ei mul mittä sitä vastaanka ol, Laatikaine totes seuraten peräs.
tiistai 17. elokuuta 2010
Kuldduuri ja kiärrätyst.
Kaks tutu näköst tyyppi nojas Martisilla kaitesse ja tuijot yläjuaksul päi. Ves virtas Aurajoes hiljaksilles ja joki näyt nii komialt ja isolt ku siin ei ollu enä notloselkäst Myllysiltta eikä noit pikkupaateika täyttämäs rantoi.
– Eiks ol komia näky, Mutikaine sanos ihaille näköalaa.
– Joo, tämmöne tää sais ollakki. Ei enää pal mikkä muistut Myllysillast, Laatikaine totes.
– Näyttä ny nii saakeli isoltki toi kuraprunni, Mutikaine jatko ihailemist.
– Yks suur onkelma o poistunu. Saas katto ny mimmone tulee sen tilal, Laatikaine sanos tihrute yläjuaksul päi.
– Toivottavast noi päättäjäkki ottiva onkkes eiväkkä tee mittä taireteost ku kunno silla, ku se kerra o siihe saatava, kuulemma, Mutikaine huakas. – Mut tämmösenäs toi joki olis mahtava.
– Oleks muute kuullu et ne meinaava tuara sen Bore höyrypaati tonne Marinumi tykö hotelliks? Laatikaine kysäs.
– Ai, ny ku olla ens vuan nii kuldurellei ettei mittä määrä, Mutikaine tokas.
– Eik se tos muutama vuas takaperi ollu tääl risteilypaattinaki? Laatikaine heit kysymykse.
– Oliha se ja iha mukavast men. Ei raiskannu noit rantoika niinku nää suuret peltipurkit ku siin ny menevä ruatti välii, Mutikaine myäns.
– Ens vuan tuleva noi isot purjepaatikki taas, Laatikaine huamaut.
– Mut ei sentäs ol Tall Ship kisaa? Mutikaine totes räkäste iso klimpi jokke lillimä. Siäl se vaels silla ali satama suuntta ku viherlevälautta.
– Ei, mut ne tuleva ton kuldduuripääkaupunki touhu takia, Laatikaine sanos.
– No, on sentäs jotta kateltavaaki sit taas, Mutikaine tuumas.
– Onha tän Turkku kaikenäköst touhuttu, Laatikaine huamaut. – Kai sitä ny jotta muutaki tääl o sillo kateltavan.
– Suame kuldduuri kehto esittäytty kaikel kansal. Kunnei vaa kehrost pirikkeet pettäis ja tulis alas ku Myllysilta, Mutikaine pohtis.
– Ku liikka yrittä voi käyr ohrasest. Se o tosi, myäns Laatikaine.
– Ny se sit o varma ettei nää meirä jutustelu tuakiot ot tuulta alles kustantajilt ainaska tääl Turus, Mutikaine vaihto taas puheeaihet.
– Kui nii? Oleks saanu jotta tiatto?, Laatikaine vilkas Mutikaist pistäe tupakaks.
– Kuulemma tul semmone tiato, et ei sovi kustannusohjelmasse, Mutikaine vastas laittae hänki tupakiks.
– Mikä se semmone ohjelma o? Laatikaine kysäs.
– Em mää vaa tiärä. Mää luule et se o hianomp muato sanno et jutut o paskoi ja kuivii, Mutikaine miättis.
– No kui Api sen sit ot? Laatikaine uteliaast kysys
– Em mää tiärä. Sitä varma ot päähä, mut kuulemma ol sen jo arvannukki, Mutikaine totes. – Toivottavast ei sentäs heit tiattistas akkunast pihal. On se sev verra aikkaas tähä kuluttanu.
– Ja toivottavast aukasse eres akkuna ensteks, muute voi veto käyr nivelisse, Laatikaine tuumas.
– Turus ei arvostet turkulaissi eikä turkulaisuut, mut niihä se o ain ollu, Mutikaine sanos.
– Taireta ol vähä kuivii jätkii, Laatikaine pohtis.
– Eiks täs iäs jo vähä kuivaks ruppe käymäänki? Mutikaine huamaut. – Sitähä varte tartte ain välil voirel sisukalujas ööli kans,
– No, tot helkutis. Nivelekki käyvä nii piru jäykiks. Ei se öölikä aut yhtikäs, Laatikaine myäns. – Ei enää tul mittä siitäkä, et ottais seiste varppaistas kii.
– Ei ol mullaka tullu tommosist tempuist vuaskaussi yhtikäs mittä, Mutikaine yhtys.
– Vaik ei muute itteäs vanhaks tuntiska, ni tommosist sen alkka huamaama, Laatikaine pohtis.
– Ei enää pääs puuhunka, saatikka pers erel, Mutikaine nauraht.
– Em mää ol koska pers erel päässykkä. Olek sää? Laatikaine tokas.
– No, en tosiaanka, mut kunha mainitti, Mutikaine hymäht. – Olem mää sirkukses nähny ku ne kiipesivä pers erel narui pitki ylös.
– No ne onki niit iha ihme tyyppei, Laatikaine totes.
– Mennääks täst vaik Wäiski kuppilasse kattoma josko kaffe olis kuumana? Mutikaine huamaut katelle Wäiskii päi.
– Autot o kyl tual tois pual jokke, Laatikaine tokas.
– Kyl ne siäl säilyvä. Jos joku tommossi rotiskoi tartte ni ne mene kyl mahrottoma suure tarppesse, Mutikaine sanos ja läht kävelemä Wäiskii kohre Laatikaise seurates.
– Paitti jos se sattu olema puhtaanapitolaitoksest. Päättävä yht äkki et ne o iha siivottomii ja katukuvasse sopimattomii. Viävä sit Topiojal taik mihi nykysi mahtava viäräkkä, Laatikaine virnist.
– Ei ne ny viäl iha nii siivottomii ol vaik vanhoi ovakki, Mutikaine vilkas Laatikaist. – Tartteeha niire ens laitta siihe siirtolappuki, mikäli mää jottai tiärä.
– Mut ei ne viäl ol tarppeks vanhoi, et säästyisivä vainolt, Laatikaine huamaut.
– Se o kyl iha sukkela homma, ku niist tulee iäkkäämppi ni ne ei sit olekka enää romui. Ne o vaa siin välis jonku aikka romui, Mutikaine aprikoi. – Siin välis ne pitäis sit kaik hävittä ettei jäis jälkipolvil enä mittä ihmettelemist.
– Em määkä sitä oikke ymmär, mut em mää ymmär muutenka kaikki ihmiste kotkotukssi, miät Laatikaine.
– No, em määkä. Tääl taitta ol kahrelaist porukka. Niit kenel tartte kaik olla viimese pääl ja sit tota museoväkke, Mutikaine tuumis.
– Kiärrätyksest puhuta, mut em mää tajuu mitä kiärrättämist se o ku iha toimivii vehkei viärä kaatopaikal, Laatikaine sanos.
– Jos se tarkotta sitä, et niit kiäritettä puskuraktoril siäl kaatopaikal, Mutikaine virnist.
– Säähä sen kekkasikki. Sitä se varmaa onki. Siin o vaa tullu piän kirjotusvirhe, kiärrättämine ja kiärittämine ku ova nii lähel toisias, Laatikaisel väläht.
– Enne siält sai myäs hakke jotta poiski, nykysi ei, Mutikaine muris.
– Se o varma joittenki tartunta juttuje tähre. Semmost mää tykkä kuulleeni joskus muino, muist Laatikaine.
– Eihä se enä voi tommot ol ku ei sinne sama paikka sais viär ruua jättei, Mutikaine miättis.
– Mää muista ku kiärrätyskeskus alko, ni sin viäti tavara ja siäl sai vaihtakki tavaroitas. Se ol kiärrätyst. Ny tartte niist tavaroist maksa, vaik jotta veisikki. Se o rahastust, Laatikaine muisteli.
– Välil saa tarjouksist halvemmal ja uut ku siält kiärrätyskeskuksest käytetty, Mutikaine murahteli.
– Mää ole huamannu sama ilmiö, mut jos niilt mene kysymä, ni ei se pirä paikkaas, Laatikaine totes virnuille.
– Toi o kunno kiärrätyst ku tehrä tual romukeräyspisteis, mis ei ol valvontta. Siäl menevä kaik pikkuvikaset koneekki semmosil ku ossaava laitta ne kunto ja laittava ne sit kiartto, Mutikaine saarnas.
– Se o torellist kiärrätyst se. Kaik kunnostetta mitä voira eikä rasitet kaatopaikkoi, Laatikaine myäns. – Mut ny olla Wäiski kohral. Mennääks kaffel?
– Sitähä varte tän tultti, men rappui ylös vaa, Mutikaine sanos pysähtye ylätasanteel viäl hetkeks kattoma tota jokimaisema tältki suunnalt enne sissämenoas.
– Eiks ol komia näky, Mutikaine sanos ihaille näköalaa.
– Joo, tämmöne tää sais ollakki. Ei enää pal mikkä muistut Myllysillast, Laatikaine totes.
– Näyttä ny nii saakeli isoltki toi kuraprunni, Mutikaine jatko ihailemist.
– Yks suur onkelma o poistunu. Saas katto ny mimmone tulee sen tilal, Laatikaine sanos tihrute yläjuaksul päi.
– Toivottavast noi päättäjäkki ottiva onkkes eiväkkä tee mittä taireteost ku kunno silla, ku se kerra o siihe saatava, kuulemma, Mutikaine huakas. – Mut tämmösenäs toi joki olis mahtava.
– Oleks muute kuullu et ne meinaava tuara sen Bore höyrypaati tonne Marinumi tykö hotelliks? Laatikaine kysäs.
– Ai, ny ku olla ens vuan nii kuldurellei ettei mittä määrä, Mutikaine tokas.
– Eik se tos muutama vuas takaperi ollu tääl risteilypaattinaki? Laatikaine heit kysymykse.
– Oliha se ja iha mukavast men. Ei raiskannu noit rantoika niinku nää suuret peltipurkit ku siin ny menevä ruatti välii, Mutikaine myäns.
– Ens vuan tuleva noi isot purjepaatikki taas, Laatikaine huamaut.
– Mut ei sentäs ol Tall Ship kisaa? Mutikaine totes räkäste iso klimpi jokke lillimä. Siäl se vaels silla ali satama suuntta ku viherlevälautta.
– Ei, mut ne tuleva ton kuldduuripääkaupunki touhu takia, Laatikaine sanos.
– No, on sentäs jotta kateltavaaki sit taas, Mutikaine tuumas.
– Onha tän Turkku kaikenäköst touhuttu, Laatikaine huamaut. – Kai sitä ny jotta muutaki tääl o sillo kateltavan.
– Suame kuldduuri kehto esittäytty kaikel kansal. Kunnei vaa kehrost pirikkeet pettäis ja tulis alas ku Myllysilta, Mutikaine pohtis.
– Ku liikka yrittä voi käyr ohrasest. Se o tosi, myäns Laatikaine.
– Ny se sit o varma ettei nää meirä jutustelu tuakiot ot tuulta alles kustantajilt ainaska tääl Turus, Mutikaine vaihto taas puheeaihet.
– Kui nii? Oleks saanu jotta tiatto?, Laatikaine vilkas Mutikaist pistäe tupakaks.
– Kuulemma tul semmone tiato, et ei sovi kustannusohjelmasse, Mutikaine vastas laittae hänki tupakiks.
– Mikä se semmone ohjelma o? Laatikaine kysäs.
– Em mää vaa tiärä. Mää luule et se o hianomp muato sanno et jutut o paskoi ja kuivii, Mutikaine miättis.
– No kui Api sen sit ot? Laatikaine uteliaast kysys
– Em mää tiärä. Sitä varma ot päähä, mut kuulemma ol sen jo arvannukki, Mutikaine totes. – Toivottavast ei sentäs heit tiattistas akkunast pihal. On se sev verra aikkaas tähä kuluttanu.
– Ja toivottavast aukasse eres akkuna ensteks, muute voi veto käyr nivelisse, Laatikaine tuumas.
– Turus ei arvostet turkulaissi eikä turkulaisuut, mut niihä se o ain ollu, Mutikaine sanos.
– Taireta ol vähä kuivii jätkii, Laatikaine pohtis.
– Eiks täs iäs jo vähä kuivaks ruppe käymäänki? Mutikaine huamaut. – Sitähä varte tartte ain välil voirel sisukalujas ööli kans,
– No, tot helkutis. Nivelekki käyvä nii piru jäykiks. Ei se öölikä aut yhtikäs, Laatikaine myäns. – Ei enää tul mittä siitäkä, et ottais seiste varppaistas kii.
– Ei ol mullaka tullu tommosist tempuist vuaskaussi yhtikäs mittä, Mutikaine yhtys.
– Vaik ei muute itteäs vanhaks tuntiska, ni tommosist sen alkka huamaama, Laatikaine pohtis.
– Ei enää pääs puuhunka, saatikka pers erel, Mutikaine nauraht.
– Em mää ol koska pers erel päässykkä. Olek sää? Laatikaine tokas.
– No, en tosiaanka, mut kunha mainitti, Mutikaine hymäht. – Olem mää sirkukses nähny ku ne kiipesivä pers erel narui pitki ylös.
– No ne onki niit iha ihme tyyppei, Laatikaine totes.
– Mennääks täst vaik Wäiski kuppilasse kattoma josko kaffe olis kuumana? Mutikaine huamaut katelle Wäiskii päi.
– Autot o kyl tual tois pual jokke, Laatikaine tokas.
– Kyl ne siäl säilyvä. Jos joku tommossi rotiskoi tartte ni ne mene kyl mahrottoma suure tarppesse, Mutikaine sanos ja läht kävelemä Wäiskii kohre Laatikaise seurates.
– Paitti jos se sattu olema puhtaanapitolaitoksest. Päättävä yht äkki et ne o iha siivottomii ja katukuvasse sopimattomii. Viävä sit Topiojal taik mihi nykysi mahtava viäräkkä, Laatikaine virnist.
– Ei ne ny viäl iha nii siivottomii ol vaik vanhoi ovakki, Mutikaine vilkas Laatikaist. – Tartteeha niire ens laitta siihe siirtolappuki, mikäli mää jottai tiärä.
– Mut ei ne viäl ol tarppeks vanhoi, et säästyisivä vainolt, Laatikaine huamaut.
– Se o kyl iha sukkela homma, ku niist tulee iäkkäämppi ni ne ei sit olekka enää romui. Ne o vaa siin välis jonku aikka romui, Mutikaine aprikoi. – Siin välis ne pitäis sit kaik hävittä ettei jäis jälkipolvil enä mittä ihmettelemist.
– Em määkä sitä oikke ymmär, mut em mää ymmär muutenka kaikki ihmiste kotkotukssi, miät Laatikaine.
– No, em määkä. Tääl taitta ol kahrelaist porukka. Niit kenel tartte kaik olla viimese pääl ja sit tota museoväkke, Mutikaine tuumis.
– Kiärrätyksest puhuta, mut em mää tajuu mitä kiärrättämist se o ku iha toimivii vehkei viärä kaatopaikal, Laatikaine sanos.
– Jos se tarkotta sitä, et niit kiäritettä puskuraktoril siäl kaatopaikal, Mutikaine virnist.
– Säähä sen kekkasikki. Sitä se varmaa onki. Siin o vaa tullu piän kirjotusvirhe, kiärrättämine ja kiärittämine ku ova nii lähel toisias, Laatikaisel väläht.
– Enne siält sai myäs hakke jotta poiski, nykysi ei, Mutikaine muris.
– Se o varma joittenki tartunta juttuje tähre. Semmost mää tykkä kuulleeni joskus muino, muist Laatikaine.
– Eihä se enä voi tommot ol ku ei sinne sama paikka sais viär ruua jättei, Mutikaine miättis.
– Mää muista ku kiärrätyskeskus alko, ni sin viäti tavara ja siäl sai vaihtakki tavaroitas. Se ol kiärrätyst. Ny tartte niist tavaroist maksa, vaik jotta veisikki. Se o rahastust, Laatikaine muisteli.
– Välil saa tarjouksist halvemmal ja uut ku siält kiärrätyskeskuksest käytetty, Mutikaine murahteli.
– Mää ole huamannu sama ilmiö, mut jos niilt mene kysymä, ni ei se pirä paikkaas, Laatikaine totes virnuille.
– Toi o kunno kiärrätyst ku tehrä tual romukeräyspisteis, mis ei ol valvontta. Siäl menevä kaik pikkuvikaset koneekki semmosil ku ossaava laitta ne kunto ja laittava ne sit kiartto, Mutikaine saarnas.
– Se o torellist kiärrätyst se. Kaik kunnostetta mitä voira eikä rasitet kaatopaikkoi, Laatikaine myäns. – Mut ny olla Wäiski kohral. Mennääks kaffel?
– Sitähä varte tän tultti, men rappui ylös vaa, Mutikaine sanos pysähtye ylätasanteel viäl hetkeks kattoma tota jokimaisema tältki suunnalt enne sissämenoas.
lauantai 7. elokuuta 2010
Mesettelyy
Mutikaine istus tiatokonees ääres, hän ku ei ollu mikkä fossiili vaik ikämiäs oliki. Sormet siin näppiksel ja miäl tyhjänäs. Piti alkka kirjottama, mut ku miäl ol tosiaanki nii tyhjä ettei mittä saanu aikaseks. Hän ol jo vuaskaussi touhunnu tiattiste kans. Tais ol oike nörttiki ku käyt Linuxii, eikä tota yleist windowssii. Hän ol opetellu niire tiattiste käyttämist ja rakentamistki. Mutikaine ku ol tämmöne ikune pikkupoika, et kaik tartti ain purka, et sais selvil mite se oikeestas toimis.
Mutikaine avas mese ja kattos olisko joku tuttu ollu vaik linjoil, mut täl kertta ei näyttäny kettä oleva. Kuvaruurul ol avoimena myäs writeri eli tommone kirjotusohjelma. Mut ei siihe tullu mittä. Ku jottai alot, ni vähä aika jatkettuas Mutikaine pyyhkäs koko teksti pois. Tupakki kulus ja kaljaaki, mut tekstii vaa ei tullu.
Yht äkki kuulus plimpahrus koneest. Se ilmot, et joku ol tullu mesesse paikal. Mutikaine klikkas alapalkist mese päällimmäiseks. Laatikaineha siäl ol avannu omas meses.
Plimpahrukse säestyksel avautus uus ikkuna näkyvii ja siihe teksti "Moi"
Mutikaine naputteli "Moi" ja napsautti enterii.
"Muistaks ton Pena tualt linnafäältilt?", ilmesty taas tekstii
"Jep", vastas Mutikaine siamaste samal oluttas ja sytyttäe tupaki.
"Mää kävi sen kans tänäpä hankkimas sil tiatsika", kirjot Laatikaine.
"Myyjä yrit kaikemmaailmassi tehomyllyi sil myyrä ja viäl Vista kans", tul seuraava viästi ku Mutikaine ei vastannu mittä.
"No ostik se semmose?", Mutikaine näpytti.
"Mää taisi pilata tommose suunnitelma. Lopuks mun kyselyje jälkke se siirtys asialliste koneire ääre, Saatii sit valita XP tai Win 7. Mää valittin sil seiskan ja saatii kaupa pääl XP jos seiska alkaa tökkii", Laatikaine kirjotti.
"Aika hyvi", Mutikaine kirjotti takas
"Nyt viäl pitäis opettaa se lahopää käyttämä sitä konettas. Netti sil jo onki ja toivo mukka myäs ossa käynnistää sen konee. Kyl mää sil aika pal opeti jos se vaa pysyy siäl kaalis", Laatikaine tekstas.
Mutikaine nyppis partakarvojas ja miättis "Et sit asentanu sil linuxii sentäs?", hän naputti.
"En ny viäl ainaska. Sekasinha se menis iha lopullisest näire eri käyttiksie kans", Laatikaine vastas.
"Niinpä kannatta alotta jostai yhrest vaa ensteks", Mutikaine naputti takas. Vetäs pitkä ryypy ja sytyt uure tupaki.
Hetkise kone ol hiljaa sit taas tul uus viästi ruutusse "Otaks kuva vasta?"
"An tul vaa", Mutikaine naputti vasta.
Aukes uus ruutu joka kaipas hyväksynttä tiarosiirrol. Mutikaine klikkas virtuaalinapist hyväksy ja sinine palkki alko kasvama siin luukus. Hetke pääst se ilmot tiedonsiirto valmis ja Mutikaine avas latauskansio ja siält just tulle kuva. Ruurul pläjäht kuva jostai valkosest isost avomallisest amerika
raurast ja tommosest al kolkymppisest naikkosest ja Laatikaisest.
"Aha, sää kävit siäl america car kokoontumises?", Mutikaine viästit.
"Eiks ol komee?", tul viästi Laatikaiselt.
"Olen mää sun ennenki nähny", naputti Mutikaine takas.
"En mää ny sitä tarkottanu", Laatikaine viästitti.
"Rotisko vai kimuli?", Mutikaine esitti tyhmää.
"Rotisko? Toi o kuuskytluvu Cadillakki", Laatikaine naput närkästynee tuntusest.
Mutikaine ei vastannu mittä vaa men hakema jääkaapist uure ööli. Sil välil tiatononeesse ol tullu taas uus viästi.
"Viimese pääl entisöity, meinaan auto", Laatikaine selvitti.
"Se o ton eukon auto", tuli uus viästi ku Mutikaine istu pöyrä ääre aukaste öölipullo.
"Pääsiks koeajol?", naput Mutikaine siamaste olut kiruksiis.
"Tiätty. Men sit pehmeest ja kehräs ku kissa", Laatikaine vastas.
"Kumpi?", Mutikaine naput kysymykse naureskelle ittekses.
Hetkeks viästiruutu hiljeni sit se näyt taas et Laatikaine kirjot villist uut viästii.
"Mitä sää ny munst oikke meinaat, Cadillakki tiätyst", ilmesty viästi ruurul.
"Mää fundeerasi just sitä sunst, ku ikämiähest vois ajatellakki. Eiks siin ol tilava takapenkki?", Mutikaine kirjot takas.
"Onha siin ja iha mukavaki", Laatikaiselt tul takas.
"Tuliks pruuvattu?", Mutikaine uteli.
"Ei sentäs kaikke saa urella.", Laatikaine kirjot.
"Miksei? Ain välil voi vanhalki käyr viuhka", Mutikaine naputteli.
"No sen verra mää voi valast, et em mää iha nii vanha viäl olekka, ku mää ole luullu", Laatikaine naputteli takas.
"Mää vähä meinasi kans, et koeajo tul suaritettu vähä kaikil tavoil, ku alkku pääs", Mutikaine kirjotti huvittuneena.
"Mut ol se komee peli, se auto meinaa", Laatikaine ilmot.
"Ja ny sit alko taas miäl tehrä amerikkalaist kärry?", Mutikaine totes viästissäs.
"Ei se miälteko mihinkä o karonnu täs vuasie saatos", Laatikaine kirjot takas.
Mutikaine sytyt uut tupakkii ku ilmestys uus viästi ruutusse. "Joku tööttäile tual karul, mää meen kattoma."
Hetkise kuluttu tul uus viästi, ku Mutikaine ol just miättimäs vastaust.
"Siäl näyt oleva semmone valkone avo-Cadillakki. Mun tartte ny men. Heippa" Laatikaine siäl ilmot.
"Moikka, ja muist ettes tee mittä mitä mää en tekis" Mutikaine vastas naureskelle ittekses.
Mutikaine sulki keskusteluruuru ja ot kättes öölipullo siamaste siit pitkä kulaukse. Nojautue taakse tualissas vetäs autuaast savut keuhkoihis ja jäi jälle orottama jottai kirjotus inspist.
Mutikaine avas mese ja kattos olisko joku tuttu ollu vaik linjoil, mut täl kertta ei näyttäny kettä oleva. Kuvaruurul ol avoimena myäs writeri eli tommone kirjotusohjelma. Mut ei siihe tullu mittä. Ku jottai alot, ni vähä aika jatkettuas Mutikaine pyyhkäs koko teksti pois. Tupakki kulus ja kaljaaki, mut tekstii vaa ei tullu.
Yht äkki kuulus plimpahrus koneest. Se ilmot, et joku ol tullu mesesse paikal. Mutikaine klikkas alapalkist mese päällimmäiseks. Laatikaineha siäl ol avannu omas meses.
Plimpahrukse säestyksel avautus uus ikkuna näkyvii ja siihe teksti "Moi"
Mutikaine naputteli "Moi" ja napsautti enterii.
"Muistaks ton Pena tualt linnafäältilt?", ilmesty taas tekstii
"Jep", vastas Mutikaine siamaste samal oluttas ja sytyttäe tupaki.
"Mää kävi sen kans tänäpä hankkimas sil tiatsika", kirjot Laatikaine.
"Myyjä yrit kaikemmaailmassi tehomyllyi sil myyrä ja viäl Vista kans", tul seuraava viästi ku Mutikaine ei vastannu mittä.
"No ostik se semmose?", Mutikaine näpytti.
"Mää taisi pilata tommose suunnitelma. Lopuks mun kyselyje jälkke se siirtys asialliste koneire ääre, Saatii sit valita XP tai Win 7. Mää valittin sil seiskan ja saatii kaupa pääl XP jos seiska alkaa tökkii", Laatikaine kirjotti.
"Aika hyvi", Mutikaine kirjotti takas
"Nyt viäl pitäis opettaa se lahopää käyttämä sitä konettas. Netti sil jo onki ja toivo mukka myäs ossa käynnistää sen konee. Kyl mää sil aika pal opeti jos se vaa pysyy siäl kaalis", Laatikaine tekstas.
Mutikaine nyppis partakarvojas ja miättis "Et sit asentanu sil linuxii sentäs?", hän naputti.
"En ny viäl ainaska. Sekasinha se menis iha lopullisest näire eri käyttiksie kans", Laatikaine vastas.
"Niinpä kannatta alotta jostai yhrest vaa ensteks", Mutikaine naputti takas. Vetäs pitkä ryypy ja sytyt uure tupaki.
Hetkise kone ol hiljaa sit taas tul uus viästi ruutusse "Otaks kuva vasta?"
"An tul vaa", Mutikaine naputti vasta.
Aukes uus ruutu joka kaipas hyväksynttä tiarosiirrol. Mutikaine klikkas virtuaalinapist hyväksy ja sinine palkki alko kasvama siin luukus. Hetke pääst se ilmot tiedonsiirto valmis ja Mutikaine avas latauskansio ja siält just tulle kuva. Ruurul pläjäht kuva jostai valkosest isost avomallisest amerika
raurast ja tommosest al kolkymppisest naikkosest ja Laatikaisest.
"Aha, sää kävit siäl america car kokoontumises?", Mutikaine viästit.
"Eiks ol komee?", tul viästi Laatikaiselt.
"Olen mää sun ennenki nähny", naputti Mutikaine takas.
"En mää ny sitä tarkottanu", Laatikaine viästitti.
"Rotisko vai kimuli?", Mutikaine esitti tyhmää.
"Rotisko? Toi o kuuskytluvu Cadillakki", Laatikaine naput närkästynee tuntusest.
Mutikaine ei vastannu mittä vaa men hakema jääkaapist uure ööli. Sil välil tiatononeesse ol tullu taas uus viästi.
"Viimese pääl entisöity, meinaan auto", Laatikaine selvitti.
"Se o ton eukon auto", tuli uus viästi ku Mutikaine istu pöyrä ääre aukaste öölipullo.
"Pääsiks koeajol?", naput Mutikaine siamaste olut kiruksiis.
"Tiätty. Men sit pehmeest ja kehräs ku kissa", Laatikaine vastas.
"Kumpi?", Mutikaine naput kysymykse naureskelle ittekses.
Hetkeks viästiruutu hiljeni sit se näyt taas et Laatikaine kirjot villist uut viästii.
"Mitä sää ny munst oikke meinaat, Cadillakki tiätyst", ilmesty viästi ruurul.
"Mää fundeerasi just sitä sunst, ku ikämiähest vois ajatellakki. Eiks siin ol tilava takapenkki?", Mutikaine kirjot takas.
"Onha siin ja iha mukavaki", Laatikaiselt tul takas.
"Tuliks pruuvattu?", Mutikaine uteli.
"Ei sentäs kaikke saa urella.", Laatikaine kirjot.
"Miksei? Ain välil voi vanhalki käyr viuhka", Mutikaine naputteli.
"No sen verra mää voi valast, et em mää iha nii vanha viäl olekka, ku mää ole luullu", Laatikaine naputteli takas.
"Mää vähä meinasi kans, et koeajo tul suaritettu vähä kaikil tavoil, ku alkku pääs", Mutikaine kirjotti huvittuneena.
"Mut ol se komee peli, se auto meinaa", Laatikaine ilmot.
"Ja ny sit alko taas miäl tehrä amerikkalaist kärry?", Mutikaine totes viästissäs.
"Ei se miälteko mihinkä o karonnu täs vuasie saatos", Laatikaine kirjot takas.
Mutikaine sytyt uut tupakkii ku ilmestys uus viästi ruutusse. "Joku tööttäile tual karul, mää meen kattoma."
Hetkise kuluttu tul uus viästi, ku Mutikaine ol just miättimäs vastaust.
"Siäl näyt oleva semmone valkone avo-Cadillakki. Mun tartte ny men. Heippa" Laatikaine siäl ilmot.
"Moikka, ja muist ettes tee mittä mitä mää en tekis" Mutikaine vastas naureskelle ittekses.
Mutikaine sulki keskusteluruuru ja ot kättes öölipullo siamaste siit pitkä kulaukse. Nojautue taakse tualissas vetäs autuaast savut keuhkoihis ja jäi jälle orottama jottai kirjotus inspist.
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Mutikaine kalas
Laatikaine lähestys rantta jos hän oletti Mutikaise oleva ainaski Ooppeli sijainnist päätelle. Hän pyssäs tähyilemä ympärilles, muttei saanu minkään näköst näköhavaintoo Mutikaisest.
– Ranta näyttää kyl iha tyhjält, mut mitäs tual o? Se tartte kyl tarkistta, Laatikaine ajatteli katellessas ympärilles.
– Sehä o Mutikaise lätsä, Laatikaine peljästys katellessas vette jos hiljaksilles ajeleht kulunu rähjäne liärihattu. – Ei kai se saakeli ol menny hukkuma ja näi kaunis päiväki ku ny o.
Laatikaine säntäs pitki rantta sin päi mist lätsä ol tulos. Pensaiko ohitettuas hän pysähtys huakaste helpotuksest. Siäl se äijäköriläs makas täysi taju kankaal, rauhallisest henkittäe, onkevapa kivie välii tunkettuna. Koho keinahtel laiskast aalloil ja pualiks juatu öölipullo ol viäl käres. Ol näköjäs ruvennu väsyttämä ku se o nii raskast toi onkimine. Laatikaine kääntys, men rantta ja nost märjä liärihatu merest. Meinas ens laitta sen kuivama mut sit tul ilkikurine ajatus miäle. Hän pistiki vet hatu täytte, istaht Mutikaise viäree, ot kaljapullo kärest ja plojautti hatu Mutikaise päähä.
– Hyi helvetti, karjas Mutikaine sännäte istuma iha märkänä. Viäl osittai unissas hän tuijot silmät pääs seiste ympärilles. Huamas sit Laaitkaise joka rauhallise näkösenä istus siin katelle meres keinuvaa kohoo ja vähä syrjäsilmäl seurate Mutikaise reaktioi.
– Laatikaine perkele, sääks tän teit? Mutikaine kysys vähä kimpaantunee tuntusest.
– Em mää mittä. Tual se lätsä ajelehtis iha ittekses. Mää vaa palauti sen alkuperäisel paikalles, Laatikaine ilmot.
– Olsit ny eres tyhjentäny sen ensteks, Mutikaine murisi. – Kato ny, mää ole iha märkä.
– Ai olik siäl vet viäl sisäl? Mää vähä meinasinki et mite sää jaksat pittä noi painava lakki päässäs, Laatikaine virnist ilkikurisest.
– Et muka sit huamannu vai? Kyl sää taisit sen iha tarkotulsel pistä täytte vet, Mutikaine alko jo vähä rauhottu.
– Täyty kai myänttä et mää taisi just nii tehrä. Mut tän mää sentäs myäs pelsti, ettei kaatunu hyvät kaljat hukka, Laatikaine sanos ojentae kaljapullo takas ja kaivae tupakei taskustas.
– Tattis, sanos Mutikaine ottae pullo ja Laatikaise tarjooma tupaka. Ryyppäs pullo tyhjäks ja ot Laatikaiselt tulta tupakkisse ny jo iha rauhottuneena.
– No onks tullu kaloi? Laatikaine kysys. – Vai onks sul matooka koukus?
– Jaa-a, enpäs tiärä, ku nukahri täs lämmös, Mutikaine sanos ottae onke kättees ja nostae se verest.
– Eihä siäl ol matooka. Pelkkä koukku vaa, Laatikaine huamas. – Ei tommottis oikke tair kaloi saara.
– Varttoos ny, Mutikaine tuumis kaivae matopurkist uure maro ja pujottae sen koukkusse.
– No nih, nys sit vaa orotella, Mutikaine jatko kaivae kassist pari öölii ja tarjote toise Laatikaisel.
Hetkise siin sit oroteltti vaiti olle. Eihä siin sovi pulist ku kas olla, pelästyyhä ne kalakki. Sit rupes tapahtuma. Koho ens vähä hypähteli ja nous sit vaakasuara makaama alkae hiljaksilles menemä etteppäi.
– Kato, lahna siäl varma o, Laatikaine vanhana onkimiähenä ja assia harrastaneena katkas ton hiljasuure.
– Niinpä taitta ol, Mutikaine yhtys vetäe varovast siima kiriäl. Tuntiessas siima kiristyvä hän nykäs hiuka ja tuns et koukku jäi kii.
– Kii o, Mutikaine hihkas alkea vettä onkee ylös mut vapa vaa taipus ja hän muut het vetosuuntta vetäe onkee melkke vaakasuaras matala rantta kohre.
– Men Laatikaine vastaa, mää verä sen toho matala rantta. Tuntuu se nii komialt et jos vetäis ylös ni pettäis leuat, siima tai vapa, Mutikaine selit.
– Onk sul haavii, Laatikaine touhtas innoissas potkaste kenkät ja sukat jaloistas.
– Ei, mut ota toi ämpäri ja paina se sen pääl ku se tulee rantta, Mutikaine sanos.
Mutikaine vet tasasest onkeas ratta kohre ja kala tul kiltist peräs kunnes huamas tulevas matala vette. Siin se ikkäku heräs ja alko potkiskelema. Laatikaine men äkki vette ja paino ämpäri sen pääl. Sit yhteisvoimi kiskotti kala kuivil. Mutikaine vet onkest ja Laatikaine siirs sitä mukka ämpärii pohja pitki. Ämpäri vaa täris Laatikaise kouris ku kala rupes tulema kuivil siin vaihees Mutikaise onki pääs irti ja kala ol vaa enää ämpäri al.
– Perkeles, se pääs irti. Älä vaa helppa siit ämpärist, Mutikaine huikkas syäksye myäs rantta auttama Laatikaist.
Yhteisvoimi siirretti liuttamal ämpäri kuivil ja otetti pois ku kala ol kuivil. Lahna se ol ja aikamoine kyrmyniska olki. Mutikaine tempas sitä het kuival oksal päähä ja siihe se jäi vähä kirukset ja pyrstö vaa täriste.
– Onpas komia. Harvo näkke tommossi onkel tuleva, Laatikaine ihasteli nostae ämpärii laitettuas lahna sin sisäl. – Ainaski parikilone. Yleensähä noi o jossai kilo paikkeil.
– Komia o, mää perkaa sen täs samantiä et päästä sit koton laittama suaraa uunisse, Mutikaine sanos kaivae perkuuveitte kassis pohjalta. Hän nappas lahna ämpärist suamustae sen pikasest, katkaste silt pää pois ja avate sulaval liikkeel maha repie sisälmykse kalliol.
– Kyl huamaa et sää olet tehny tota ennenki. Millase koulutukse sää oikke sillo armeijas saikka? Laatikaine totes seurate Mutikise touhui.
– Eiku sit äkki kotti laittama uunilahna, Mutikaine sanos kiataste lahna muavikassisse ja sivuuttae Laatikaise kysymykse.
– Jep, mää sain nää jo pakattu, Laatikaine ol jo täl välil koonnu onke ja laittanu matopurki ja muut tarppeet ämpärisse, siäl ne kulkeva näppäräst.
Kantamukset fölissäs kaverukset suuntasiva autoilles ja lähtivä Mutikaisel tekemä sapuska.
– Ranta näyttää kyl iha tyhjält, mut mitäs tual o? Se tartte kyl tarkistta, Laatikaine ajatteli katellessas ympärilles.
– Sehä o Mutikaise lätsä, Laatikaine peljästys katellessas vette jos hiljaksilles ajeleht kulunu rähjäne liärihattu. – Ei kai se saakeli ol menny hukkuma ja näi kaunis päiväki ku ny o.
Laatikaine säntäs pitki rantta sin päi mist lätsä ol tulos. Pensaiko ohitettuas hän pysähtys huakaste helpotuksest. Siäl se äijäköriläs makas täysi taju kankaal, rauhallisest henkittäe, onkevapa kivie välii tunkettuna. Koho keinahtel laiskast aalloil ja pualiks juatu öölipullo ol viäl käres. Ol näköjäs ruvennu väsyttämä ku se o nii raskast toi onkimine. Laatikaine kääntys, men rantta ja nost märjä liärihatu merest. Meinas ens laitta sen kuivama mut sit tul ilkikurine ajatus miäle. Hän pistiki vet hatu täytte, istaht Mutikaise viäree, ot kaljapullo kärest ja plojautti hatu Mutikaise päähä.
– Hyi helvetti, karjas Mutikaine sännäte istuma iha märkänä. Viäl osittai unissas hän tuijot silmät pääs seiste ympärilles. Huamas sit Laaitkaise joka rauhallise näkösenä istus siin katelle meres keinuvaa kohoo ja vähä syrjäsilmäl seurate Mutikaise reaktioi.
– Laatikaine perkele, sääks tän teit? Mutikaine kysys vähä kimpaantunee tuntusest.
– Em mää mittä. Tual se lätsä ajelehtis iha ittekses. Mää vaa palauti sen alkuperäisel paikalles, Laatikaine ilmot.
– Olsit ny eres tyhjentäny sen ensteks, Mutikaine murisi. – Kato ny, mää ole iha märkä.
– Ai olik siäl vet viäl sisäl? Mää vähä meinasinki et mite sää jaksat pittä noi painava lakki päässäs, Laatikaine virnist ilkikurisest.
– Et muka sit huamannu vai? Kyl sää taisit sen iha tarkotulsel pistä täytte vet, Mutikaine alko jo vähä rauhottu.
– Täyty kai myänttä et mää taisi just nii tehrä. Mut tän mää sentäs myäs pelsti, ettei kaatunu hyvät kaljat hukka, Laatikaine sanos ojentae kaljapullo takas ja kaivae tupakei taskustas.
– Tattis, sanos Mutikaine ottae pullo ja Laatikaise tarjooma tupaka. Ryyppäs pullo tyhjäks ja ot Laatikaiselt tulta tupakkisse ny jo iha rauhottuneena.
– No onks tullu kaloi? Laatikaine kysys. – Vai onks sul matooka koukus?
– Jaa-a, enpäs tiärä, ku nukahri täs lämmös, Mutikaine sanos ottae onke kättees ja nostae se verest.
– Eihä siäl ol matooka. Pelkkä koukku vaa, Laatikaine huamas. – Ei tommottis oikke tair kaloi saara.
– Varttoos ny, Mutikaine tuumis kaivae matopurkist uure maro ja pujottae sen koukkusse.
– No nih, nys sit vaa orotella, Mutikaine jatko kaivae kassist pari öölii ja tarjote toise Laatikaisel.
Hetkise siin sit oroteltti vaiti olle. Eihä siin sovi pulist ku kas olla, pelästyyhä ne kalakki. Sit rupes tapahtuma. Koho ens vähä hypähteli ja nous sit vaakasuara makaama alkae hiljaksilles menemä etteppäi.
– Kato, lahna siäl varma o, Laatikaine vanhana onkimiähenä ja assia harrastaneena katkas ton hiljasuure.
– Niinpä taitta ol, Mutikaine yhtys vetäe varovast siima kiriäl. Tuntiessas siima kiristyvä hän nykäs hiuka ja tuns et koukku jäi kii.
– Kii o, Mutikaine hihkas alkea vettä onkee ylös mut vapa vaa taipus ja hän muut het vetosuuntta vetäe onkee melkke vaakasuaras matala rantta kohre.
– Men Laatikaine vastaa, mää verä sen toho matala rantta. Tuntuu se nii komialt et jos vetäis ylös ni pettäis leuat, siima tai vapa, Mutikaine selit.
– Onk sul haavii, Laatikaine touhtas innoissas potkaste kenkät ja sukat jaloistas.
– Ei, mut ota toi ämpäri ja paina se sen pääl ku se tulee rantta, Mutikaine sanos.
Mutikaine vet tasasest onkeas ratta kohre ja kala tul kiltist peräs kunnes huamas tulevas matala vette. Siin se ikkäku heräs ja alko potkiskelema. Laatikaine men äkki vette ja paino ämpäri sen pääl. Sit yhteisvoimi kiskotti kala kuivil. Mutikaine vet onkest ja Laatikaine siirs sitä mukka ämpärii pohja pitki. Ämpäri vaa täris Laatikaise kouris ku kala rupes tulema kuivil siin vaihees Mutikaise onki pääs irti ja kala ol vaa enää ämpäri al.
– Perkeles, se pääs irti. Älä vaa helppa siit ämpärist, Mutikaine huikkas syäksye myäs rantta auttama Laatikaist.
Yhteisvoimi siirretti liuttamal ämpäri kuivil ja otetti pois ku kala ol kuivil. Lahna se ol ja aikamoine kyrmyniska olki. Mutikaine tempas sitä het kuival oksal päähä ja siihe se jäi vähä kirukset ja pyrstö vaa täriste.
– Onpas komia. Harvo näkke tommossi onkel tuleva, Laatikaine ihasteli nostae ämpärii laitettuas lahna sin sisäl. – Ainaski parikilone. Yleensähä noi o jossai kilo paikkeil.
– Komia o, mää perkaa sen täs samantiä et päästä sit koton laittama suaraa uunisse, Mutikaine sanos kaivae perkuuveitte kassis pohjalta. Hän nappas lahna ämpärist suamustae sen pikasest, katkaste silt pää pois ja avate sulaval liikkeel maha repie sisälmykse kalliol.
– Kyl huamaa et sää olet tehny tota ennenki. Millase koulutukse sää oikke sillo armeijas saikka? Laatikaine totes seurate Mutikise touhui.
– Eiku sit äkki kotti laittama uunilahna, Mutikaine sanos kiataste lahna muavikassisse ja sivuuttae Laatikaise kysymykse.
– Jep, mää sain nää jo pakattu, Laatikaine ol jo täl välil koonnu onke ja laittanu matopurki ja muut tarppeet ämpärisse, siäl ne kulkeva näppäräst.
Kantamukset fölissäs kaverukset suuntasiva autoilles ja lähtivä Mutikaisel tekemä sapuska.
perjantai 16. heinäkuuta 2010
Saretta mää kattelen
– Saretta mää kattelen, lauleskel Mutikaine katelle akkunast ku vet tul taivaa täyrelt. Hän ol kuivailemas tiskei handuuki kourassas.
– Mitä sää ny siäl haaveilet, ei kai siäl mittä vet tul, Laatikaine heräs päivätorkuiltas Mutikaise soffalt.
– Kyl siäl ny tulee vet ku Esteri jostaki, Mutikaine kääntys pois akkunast.
– On se ny perskeles ku ain sataa, Laatikaine totes virnistäe leveest.
– Sans muuta. Eihä tätä hellet o kestäny ku vähä yli kuukaure ilma vere tippaaka, Mutikaine sanos virnistäe myäski.
– Joo, pari päivää ku o tämmöst ni sit meinata et ain vaa satta, kyl sais joskus aurinkoki paista, Laatikaine myäns.
– Suamalaise ku ova nii heikkomuistist kansa ni ne voiva ain rutist jostai, Laatikaine virnus.
– Suamalaisil o kyl iha hyvä muisti, se o vaa nii piru lyhkäne, Mutikaine vähä pist hantti.
Laatikaine nous soffalt ja tul keittiö pöyrä viäre istahtae tualil. Pist kyynärpääs pöyräl ja tunki leukas kouriis ja tuijot ulos masentunee näkösenä.
– Olik sul johonki jotta tärkkiä menoo, ku oot nii masentunee näköne? Mutikaine lausaht.
– No joo, meinasin täs men aurikoo ottama ku ei tähä mennes ol oikke ehtiny, virnist Laatikaine.
– Et sää juur muut ol tehnykkä, nauro Mutikaine heittäe leikilläs Laatikaist pyyhkeel. – Ottanu suulberii ja juanu öölii, siin o ollu sun päiväohjelmas koko hellekaure aja.
– Hei, em mää viäl meinannu heittä pyyhet kehhä, kyl täält masennuksest viäl nousta, nauro Laatikaine paiskate pyyhke takas.
– Mitäs sitä ny sit oikke keksis, Mutikaine kaivo tupakit taskustas ja pan palama. – Meinaa et jos ton sateesse menee ni siälhä sulaa, ku mehä ollaa nii makei jätkii, melkke sokerii.
– Säähä sen sanosit. Mää ole iha samaa miält, Laatikaine tokas.
– Mää keiti muute tos tiskaukse ohes uut kaffetki, sanos Mutikaine kaivae kaapist pari mukii ja pistäe ne pöyräl.
– Onks sul jotta vehnäst myäski? Laatikaine kysäs aukaste leipäloora. – Jaa, on tääl jotta winttura tapassi.
Mutikaise kaataes kaffet Laatikaine ot loorast pari winttura esil. Äijät hiljentysivä hörppimä kafffeitas katelle akkunast ulos. Vet tul ny kyl ku parhaimmillas tropiikis.
– Taitaa taivaa isäl ol isoki saavi kaatunu ku tommot vet tryykä, Laatikaine huamaut katkaste hiljasuure. – Ei sem puale, et mää mikkä uskovaine olsi, mut tul vaa miäle.
– Kyl tää o aika metkaa nykysi, jos ei ol helvetimoissi myrskyi ja satei ni sit o helvetimoine helleaalto, Mutikaine miätti. – Ei ol oikke maailmakirjat kohrallas.
– Ja meit tavallissi taaperoi siit sit syytetä. Ei teollisuurel ol mittä tekemist sen kans, jos tää ny sit ihmisist johtuuka, Laatikaine julist vähä närkästye.
– Onha tääl tapahtunu kaikemaailmassi mullistukssi enne ihmissiiki, Mutikaine tuumas.
– Aatteles ny sitäki et täs o enne ollu vaa vet, Laatikaine sanos katelle ulos.
– Nii siäl näyttä kyl oleva nykki, vaik ei iha nii pal, Mutikaine nauraht.
– Ja tos mäel o saattanu kasva vaik palmui. Täälhä o kuulemma ollu joskus iha tropiikki ilmastoo, Laatikaine jatko fundeeraamistas.
– Onkoha jossai päi mahtanu ol sillo napajäätiköi olleska? Mutikaine miättis sytyttäe tupaki.
– Luultavast, vaikkei kyl siäl päinkä mis se o nykysi, Laatikaine totes.
– Nii, et kaikellaist o tääl pallo pääl tapahtunu ilma meirälaiste otuste assiohi puuttumistki, sanos Mutikaine vetäste nautinnolliset henkoset. – Ei kai meit sit ain voi kaikest syyttä.
– Katos ny, sul ruppe koht pihamajaki seilaama naapurii kohre, Laatikaine tuumas.
– Ei ny sentäs, vaik vet onki jo koko pihamaal muutama sentti. Iha ku asuis jossai järves, totes Mutikaine tarkistae kuiteski ettei Laatikaise väittees ollu perää. Ei ollu. Siäl se puutarhamaja könöt paikallas miheskä liikkumat.
– Peljästysiks jo, et se läht menemä? Laatikaine nauro.– Sää ole liia pal katellu noit tulva-uutissi telkkarist. Siälhä talot seilaava vere mukan ku sitä tulee nii pirust.
– No kyl sitä ny o muutamas minuutis tullu täälki iha tarppeeks ja ku maa o kuiva ni ei se pääs sitä imemä mihinkä, Mutikaine sanos. – Sit tulee tommossi jokii vaa joka paikka. Tän satte jälkke saa taas men tasottelema käytävii ku ves o viäny hiakat mennessäs.
– Tosi o, mut ny se sare ruppe jo lakkama, ainaski suurimmalt osi, Laatikaine totes.
– Joo, tual ruppe jo kaemppa aurinkoki taas näyttäytymä, Mutikaine katteli mettäreunaa kauempa. Siäl jo näyt aurinko valaseva märkii puit ja tekevä särehtivi kuvioi vesipisaroihi puire lehris.
– Siin se sit ol taas täl kertta. Saas katto kosk seuraavaks saara vet. Kyl toi luanto sitä ny kyl tarttis, Laatikaine fundeeras iha vakavissas.
– Niinpä, sanos Mutikaine kaatae toise kupillise kaffet ittells ja Laatikaisel.
– Mitä sää ny siäl haaveilet, ei kai siäl mittä vet tul, Laatikaine heräs päivätorkuiltas Mutikaise soffalt.
– Kyl siäl ny tulee vet ku Esteri jostaki, Mutikaine kääntys pois akkunast.
– On se ny perskeles ku ain sataa, Laatikaine totes virnistäe leveest.
– Sans muuta. Eihä tätä hellet o kestäny ku vähä yli kuukaure ilma vere tippaaka, Mutikaine sanos virnistäe myäski.
– Joo, pari päivää ku o tämmöst ni sit meinata et ain vaa satta, kyl sais joskus aurinkoki paista, Laatikaine myäns.
– Suamalaise ku ova nii heikkomuistist kansa ni ne voiva ain rutist jostai, Laatikaine virnus.
– Suamalaisil o kyl iha hyvä muisti, se o vaa nii piru lyhkäne, Mutikaine vähä pist hantti.
Laatikaine nous soffalt ja tul keittiö pöyrä viäre istahtae tualil. Pist kyynärpääs pöyräl ja tunki leukas kouriis ja tuijot ulos masentunee näkösenä.
– Olik sul johonki jotta tärkkiä menoo, ku oot nii masentunee näköne? Mutikaine lausaht.
– No joo, meinasin täs men aurikoo ottama ku ei tähä mennes ol oikke ehtiny, virnist Laatikaine.
– Et sää juur muut ol tehnykkä, nauro Mutikaine heittäe leikilläs Laatikaist pyyhkeel. – Ottanu suulberii ja juanu öölii, siin o ollu sun päiväohjelmas koko hellekaure aja.
– Hei, em mää viäl meinannu heittä pyyhet kehhä, kyl täält masennuksest viäl nousta, nauro Laatikaine paiskate pyyhke takas.
– Mitäs sitä ny sit oikke keksis, Mutikaine kaivo tupakit taskustas ja pan palama. – Meinaa et jos ton sateesse menee ni siälhä sulaa, ku mehä ollaa nii makei jätkii, melkke sokerii.
– Säähä sen sanosit. Mää ole iha samaa miält, Laatikaine tokas.
– Mää keiti muute tos tiskaukse ohes uut kaffetki, sanos Mutikaine kaivae kaapist pari mukii ja pistäe ne pöyräl.
– Onks sul jotta vehnäst myäski? Laatikaine kysäs aukaste leipäloora. – Jaa, on tääl jotta winttura tapassi.
Mutikaise kaataes kaffet Laatikaine ot loorast pari winttura esil. Äijät hiljentysivä hörppimä kafffeitas katelle akkunast ulos. Vet tul ny kyl ku parhaimmillas tropiikis.
– Taitaa taivaa isäl ol isoki saavi kaatunu ku tommot vet tryykä, Laatikaine huamaut katkaste hiljasuure. – Ei sem puale, et mää mikkä uskovaine olsi, mut tul vaa miäle.
– Kyl tää o aika metkaa nykysi, jos ei ol helvetimoissi myrskyi ja satei ni sit o helvetimoine helleaalto, Mutikaine miätti. – Ei ol oikke maailmakirjat kohrallas.
– Ja meit tavallissi taaperoi siit sit syytetä. Ei teollisuurel ol mittä tekemist sen kans, jos tää ny sit ihmisist johtuuka, Laatikaine julist vähä närkästye.
– Onha tääl tapahtunu kaikemaailmassi mullistukssi enne ihmissiiki, Mutikaine tuumas.
– Aatteles ny sitäki et täs o enne ollu vaa vet, Laatikaine sanos katelle ulos.
– Nii siäl näyttä kyl oleva nykki, vaik ei iha nii pal, Mutikaine nauraht.
– Ja tos mäel o saattanu kasva vaik palmui. Täälhä o kuulemma ollu joskus iha tropiikki ilmastoo, Laatikaine jatko fundeeraamistas.
– Onkoha jossai päi mahtanu ol sillo napajäätiköi olleska? Mutikaine miättis sytyttäe tupaki.
– Luultavast, vaikkei kyl siäl päinkä mis se o nykysi, Laatikaine totes.
– Nii, et kaikellaist o tääl pallo pääl tapahtunu ilma meirälaiste otuste assiohi puuttumistki, sanos Mutikaine vetäste nautinnolliset henkoset. – Ei kai meit sit ain voi kaikest syyttä.
– Katos ny, sul ruppe koht pihamajaki seilaama naapurii kohre, Laatikaine tuumas.
– Ei ny sentäs, vaik vet onki jo koko pihamaal muutama sentti. Iha ku asuis jossai järves, totes Mutikaine tarkistae kuiteski ettei Laatikaise väittees ollu perää. Ei ollu. Siäl se puutarhamaja könöt paikallas miheskä liikkumat.
– Peljästysiks jo, et se läht menemä? Laatikaine nauro.– Sää ole liia pal katellu noit tulva-uutissi telkkarist. Siälhä talot seilaava vere mukan ku sitä tulee nii pirust.
– No kyl sitä ny o muutamas minuutis tullu täälki iha tarppeeks ja ku maa o kuiva ni ei se pääs sitä imemä mihinkä, Mutikaine sanos. – Sit tulee tommossi jokii vaa joka paikka. Tän satte jälkke saa taas men tasottelema käytävii ku ves o viäny hiakat mennessäs.
– Tosi o, mut ny se sare ruppe jo lakkama, ainaski suurimmalt osi, Laatikaine totes.
– Joo, tual ruppe jo kaemppa aurinkoki taas näyttäytymä, Mutikaine katteli mettäreunaa kauempa. Siäl jo näyt aurinko valaseva märkii puit ja tekevä särehtivi kuvioi vesipisaroihi puire lehris.
– Siin se sit ol taas täl kertta. Saas katto kosk seuraavaks saara vet. Kyl toi luanto sitä ny kyl tarttis, Laatikaine fundeeras iha vakavissas.
– Niinpä, sanos Mutikaine kaatae toise kupillise kaffet ittells ja Laatikaisel.
torstai 15. heinäkuuta 2010
Ei kuumuut kummemppa
Mutikaine tuijot taivaal etsiskelle pilvehattaroi, siin kummiska onnistumat. Lämpömittaris ol tappi noussu kolmekymmene yläpualel - varjos. Mitä sit mahto auringos ollakka, sitä ei oikke uskaltanu eres fundeerat..
Hän makas ku hylje rantakalliol seuranas naru joka men vette. Narun toises pääs - siäl vere al - ol kassi ja siäl muutama öölipurkki etteivä päässe lämpiämä.
– Tervehrys Mutikaine, kajaht jostai häne yläpualeltas läkähtynee tuntune äännährys. – Mitäs tän päi kuuluu?
– Morjens Laatikaine, ei kuumuut kummemppa, vastas Mutikaine kääntymät eres kattoma, ol toi senttäs nii tuttu ääni ettei sitä sen paremmi tarvinnu tarkistta.
– Perkele, Laatikaine ilmot tullessas alas kallioo sammalte ja pikkukivie seuras liukastelle.
– Ei semmost senttäs ol näkyny, vaik lämpötila alka koht olema lähestulko helvetimmoine, Mutikaine totes käännähtäe kattoma et kaatusik Laatikaine. Ääne ku oliva lähestulko semmossi.
– Et sentäs kaatunu? hän jatko katelle Laatikaise kompuroimist.
– No, ei iha, mut lähelt piti, Laatikaine sanos saapue vihro Mutikaise viäre.
– Noi sammaleet o vähä petollissi ain välil, Mutikaine totes katelle irronnei sammalei kallios.
– Niihä ne pakkaava olema. Eikä sitä ain muist, vaik täs iäs jo pitäiski, Laatikaine yhtys kääntye hänki kattoma jälkiäs.
– Ol se hyvä ettes sentäs menny vette saak, Mutikaine totes hymähtäe.
– Se oliski oll aikamoine molskahrus. Onkik sää tommosel siimal vai on sul paatti tual naru pääs? Laatikaine kysäs katelle vette menevä naruu.
– Ei ny sentäs, mut otaks kylmä kalja? Mutikaine sanos.
– Mist tääl semmossi saa? Eihä tääl ol kapakoika lähimailka, Laatikaine hämmästys.
– Orotas ny hetki, Mutikaine virnist alkae lapat köyt ylös merest metri kaupal.
Hetke pääst siält ilmestys kaljatölkkei sisälläs säilövä verkkokassi. Mutikaine aukas kassi ja ojens Laatikaisel tölki ottae ittelleski.
– Ol hyvä vaa, Mutikaine virkko. – Kylmää öölii.
– No, nii tunttu oleva, Laatikaine hämmästeli. – Mist sää tommosenki olet honannu?
– Eihä tää ol sen ihmeellisemp ku sekä ko ennevanha laitetti mairot ja voit astias kaivoo ettei ne päässy lämppemä, Mutikaine sanos.
– No joo, nii tairetti tehräkki. Mää muista joskus noire vanhuksie semmosist puhunee, Laatikaine muistel kuullees.
– Mitäs me sit olla? Teinei vai? Mutikaine kysys vilkaste Laatikaist.
– No ainaski miälelt, mut mää tarkota sillo ku mää oli piän, ni ne sillose vanhukse, Laatikaine selit.
– Jaa, sillo vähä jälkke ajalasku alkku? Mutikaine virnist.
– Lähestulkko, taik sit hiukka aikasemmi, Laatikaine virnus takas.
– Tänä kesän ei pal ol tarvinnu muute kylmä kärssi, Mutikaine totes. – Ruahokki o iha ruskei.
– Joo, ja täs ku jonki aikka istuskele ni ihost tule iha ku muumio nahka, sanos Laatikaine kattoe käsvarsias.
– Jos me jäätäiski tähä ja sit tilattais vaa sargofaaki tähä viäre, et meirät sit vois sirttä siihe ja viärä suara museosse. Säästyis meinaa hautauskului, Mutikaine fundeeras taas iha merkillissi.
– Jasso, tekeek sun jo miäl heittä pyyhe kehässe ja potkast tyhjä? kysys Laatikaine.
– Periaattees mää ole jo nii pal nähny ja kokenukki et nää nykyse EU tirektiivit ei enää pal meikää pal sytyt. Melke kaik o pelkkä paska. Ei tän oikke sovi mikkä keskieurooppalaise tavat tehrä jotta ku meil o toi talviki ja erilaise olosuhteekki, Mutikaine tuahtus taas.
– Niihä ne sillo EU herrakki joskus meinasiva ku talvel tuliva tän, et tääl o piru pal peltoi. Eikä niit saanu enne tajuuma et ne oliva järve jääl ku poraamal reik jäähä, Laatikaine muisteli.
– Kyl siin alkka tajuuma ku alkava patiinit kastu kylmäst verest, Mutikaine nauro. – Mut otetaaks kassi fölii ja mennä meil vaik kaffel. Siit kyl tulee aikamoine hiki, mut kuiteski.
– Lähretä vaa, myäntys Laatikaine nouste.
Hän makas ku hylje rantakalliol seuranas naru joka men vette. Narun toises pääs - siäl vere al - ol kassi ja siäl muutama öölipurkki etteivä päässe lämpiämä.
– Tervehrys Mutikaine, kajaht jostai häne yläpualeltas läkähtynee tuntune äännährys. – Mitäs tän päi kuuluu?
– Morjens Laatikaine, ei kuumuut kummemppa, vastas Mutikaine kääntymät eres kattoma, ol toi senttäs nii tuttu ääni ettei sitä sen paremmi tarvinnu tarkistta.
– Perkele, Laatikaine ilmot tullessas alas kallioo sammalte ja pikkukivie seuras liukastelle.
– Ei semmost senttäs ol näkyny, vaik lämpötila alka koht olema lähestulko helvetimmoine, Mutikaine totes käännähtäe kattoma et kaatusik Laatikaine. Ääne ku oliva lähestulko semmossi.
– Et sentäs kaatunu? hän jatko katelle Laatikaise kompuroimist.
– No, ei iha, mut lähelt piti, Laatikaine sanos saapue vihro Mutikaise viäre.
– Noi sammaleet o vähä petollissi ain välil, Mutikaine totes katelle irronnei sammalei kallios.
– Niihä ne pakkaava olema. Eikä sitä ain muist, vaik täs iäs jo pitäiski, Laatikaine yhtys kääntye hänki kattoma jälkiäs.
– Ol se hyvä ettes sentäs menny vette saak, Mutikaine totes hymähtäe.
– Se oliski oll aikamoine molskahrus. Onkik sää tommosel siimal vai on sul paatti tual naru pääs? Laatikaine kysäs katelle vette menevä naruu.
– Ei ny sentäs, mut otaks kylmä kalja? Mutikaine sanos.
– Mist tääl semmossi saa? Eihä tääl ol kapakoika lähimailka, Laatikaine hämmästys.
– Orotas ny hetki, Mutikaine virnist alkae lapat köyt ylös merest metri kaupal.
Hetke pääst siält ilmestys kaljatölkkei sisälläs säilövä verkkokassi. Mutikaine aukas kassi ja ojens Laatikaisel tölki ottae ittelleski.
– Ol hyvä vaa, Mutikaine virkko. – Kylmää öölii.
– No, nii tunttu oleva, Laatikaine hämmästeli. – Mist sää tommosenki olet honannu?
– Eihä tää ol sen ihmeellisemp ku sekä ko ennevanha laitetti mairot ja voit astias kaivoo ettei ne päässy lämppemä, Mutikaine sanos.
– No joo, nii tairetti tehräkki. Mää muista joskus noire vanhuksie semmosist puhunee, Laatikaine muistel kuullees.
– Mitäs me sit olla? Teinei vai? Mutikaine kysys vilkaste Laatikaist.
– No ainaski miälelt, mut mää tarkota sillo ku mää oli piän, ni ne sillose vanhukse, Laatikaine selit.
– Jaa, sillo vähä jälkke ajalasku alkku? Mutikaine virnist.
– Lähestulkko, taik sit hiukka aikasemmi, Laatikaine virnus takas.
– Tänä kesän ei pal ol tarvinnu muute kylmä kärssi, Mutikaine totes. – Ruahokki o iha ruskei.
– Joo, ja täs ku jonki aikka istuskele ni ihost tule iha ku muumio nahka, sanos Laatikaine kattoe käsvarsias.
– Jos me jäätäiski tähä ja sit tilattais vaa sargofaaki tähä viäre, et meirät sit vois sirttä siihe ja viärä suara museosse. Säästyis meinaa hautauskului, Mutikaine fundeeras taas iha merkillissi.
– Jasso, tekeek sun jo miäl heittä pyyhe kehässe ja potkast tyhjä? kysys Laatikaine.
– Periaattees mää ole jo nii pal nähny ja kokenukki et nää nykyse EU tirektiivit ei enää pal meikää pal sytyt. Melke kaik o pelkkä paska. Ei tän oikke sovi mikkä keskieurooppalaise tavat tehrä jotta ku meil o toi talviki ja erilaise olosuhteekki, Mutikaine tuahtus taas.
– Niihä ne sillo EU herrakki joskus meinasiva ku talvel tuliva tän, et tääl o piru pal peltoi. Eikä niit saanu enne tajuuma et ne oliva järve jääl ku poraamal reik jäähä, Laatikaine muisteli.
– Kyl siin alkka tajuuma ku alkava patiinit kastu kylmäst verest, Mutikaine nauro. – Mut otetaaks kassi fölii ja mennä meil vaik kaffel. Siit kyl tulee aikamoine hiki, mut kuiteski.
– Lähretä vaa, myäntys Laatikaine nouste.
perjantai 9. heinäkuuta 2010
Riitelyst
Mutikaine ol istuskelemas taas rannal yksinäs ku siihe eksys Laatikaine öölikassis kans.
– Mitäs miäs tääl haaveilee? kysäs Laatikaine istahtae Mutikaise viäree.
– Ei täs kurjuut kummemppa, Mutikaine vastas heitelle pikkukivii vette.
– Samma här sano ruattalaine, Laatikaine ilmot, avas kassis ja tarjos ööli Mutikaisel, ottae ittelleski.
– Et ol kuullu semmost et meit ihmetellä ku me ei riirel koska, Mutikaine tokas ajatuksissas.
– Em mää ol tommost kuullu. Me taireta ol sit aika rauhharakastava porukka, Laatikaine totes.
– Miks tarttis riirel? Kyl riira saa aikka vaik mist. Vaik siit, et mää ole pikäpinnasemp ku sää, miätti Mutikaine.
– Älä valehtele. Kyl mul o pitemp pinna, Laatikaine ol het mukan juanes.
– Mulpas, tokas Mutikaine ääni kiristye.
– Saakeli toope, älä yritäkkä ol rauhallisemp ku mää, tiuskas Laatikaine mulkaste vihasest.
– Kyl mää vaa ole jumalaut, Mutikaine karjas tarttue Laatikaist rinnuksist.
Hetke aikka he siin mulkoiliva toisias repie toiste ryysyi vähä niinku uutte kuassi, mut sit he irrottiva ottees. Kauemppa eivä enä jaksane kinat vaa purskativa naurusse. Kohottiva öölipullojas ja kilistivä kinas kunniaks.
– Noi helppo se o ja tyhmää, Mutikaine sanos yhä naureskelle.
– Joo. Antta uskovaiste ja muire semmoste aateintoilijoire hoitta tommossi typeryykssi, myäns Laatikaine.
– Em mää ymmär semmost ollenka jot joku uskonto olis paremp ku toine. Tai joku aate paremp ku toine ja sit tapeta toissi ku ne ajattele toisi, Mutikaine miättis.
– Ei se mittä ku tappais toisias, mut ku sivullisekki joutuva kärsimä, Laatikaine myäns.
– Niinku sillo NYkis ku ne tornitalot tuhotti. Iha älytönt, Mutikaine muisteli.
– Ja siviilei men pilvin pimei manan mail, Laatikaine totes.
– Eikä se tappamine ol loppunu viälkä, Mutikaine sanos.
– Mää luule et se ei lopukka ennenku ihmiset o loppunu maan päält, Laatikaine jatko vähä surullise tuntusest.
– Kyl kai se o joistaki hianoo kinastel mut ku se mene jonku raja ylitte ni se ei enä ol pelkkä kinastelu, Mutikaine sanos. – Siin o sit mukan tappo meininki.
– Nii se o ku Leskinenki sanos "Rauhaa" laulussas et rauhanpuolustajakki tekee rauhan vaik sit väkisi, jollei muute ni ampumal rauhanvastustajat, Laatikaine muistel. – Miäletönt touhuu, mut sitähä tapahtuu jo nykki eri pualil maailma.
– Nii ja sit niit ihmissi tulee tän siält miälipiteines ku tääl o rauhallist. Ei mul niit mittä vasta ol mut jättäis ne jyrkät miälipitees sit sinne mist tulevakki muute tääl o koht samallaist kränää niire välil ku siälki. Mutikiane paasas. Toi o samallaist, ku laitettais kettu kanalasse rauhottuma, ku kanat o nii rauhallissi. Siin kyl kävis nii, et ne kanat olis entist rauhallisemppi ku ne olis hengettömi, eikä se kettu olis muuttunu mikskä.
– Tosi o, yhtys Laatikaine puheesse.
– Mut kyl me jo täst tairetti tarppeks jauha. Paska mikä paska, turha sitä o tonkki, haju vaa siin lissäänty, Mutikaine totes vaahtoomises pääl.
– Joo, viätetää me vaa rauhas vanhuut täs ööli kans. Aurinko paista ja linnut laula ja elämä o sulost ilma turhhi särmii ja nahistelui. Vaik me riireltäis kui, ei se kettä liikuttais paska vertta, Laatikaine myäns kohottae pullo huulilles ja siamaste nautinnollise ryypy.
– Just nii ja iha jetsulles, Mutikaine tuumas asettue makuul kalloil.
– Mitäs miäs tääl haaveilee? kysäs Laatikaine istahtae Mutikaise viäree.
– Ei täs kurjuut kummemppa, Mutikaine vastas heitelle pikkukivii vette.
– Samma här sano ruattalaine, Laatikaine ilmot, avas kassis ja tarjos ööli Mutikaisel, ottae ittelleski.
– Et ol kuullu semmost et meit ihmetellä ku me ei riirel koska, Mutikaine tokas ajatuksissas.
– Em mää ol tommost kuullu. Me taireta ol sit aika rauhharakastava porukka, Laatikaine totes.
– Miks tarttis riirel? Kyl riira saa aikka vaik mist. Vaik siit, et mää ole pikäpinnasemp ku sää, miätti Mutikaine.
– Älä valehtele. Kyl mul o pitemp pinna, Laatikaine ol het mukan juanes.
– Mulpas, tokas Mutikaine ääni kiristye.
– Saakeli toope, älä yritäkkä ol rauhallisemp ku mää, tiuskas Laatikaine mulkaste vihasest.
– Kyl mää vaa ole jumalaut, Mutikaine karjas tarttue Laatikaist rinnuksist.
Hetke aikka he siin mulkoiliva toisias repie toiste ryysyi vähä niinku uutte kuassi, mut sit he irrottiva ottees. Kauemppa eivä enä jaksane kinat vaa purskativa naurusse. Kohottiva öölipullojas ja kilistivä kinas kunniaks.
– Noi helppo se o ja tyhmää, Mutikaine sanos yhä naureskelle.
– Joo. Antta uskovaiste ja muire semmoste aateintoilijoire hoitta tommossi typeryykssi, myäns Laatikaine.
– Em mää ymmär semmost ollenka jot joku uskonto olis paremp ku toine. Tai joku aate paremp ku toine ja sit tapeta toissi ku ne ajattele toisi, Mutikaine miättis.
– Ei se mittä ku tappais toisias, mut ku sivullisekki joutuva kärsimä, Laatikaine myäns.
– Niinku sillo NYkis ku ne tornitalot tuhotti. Iha älytönt, Mutikaine muisteli.
– Ja siviilei men pilvin pimei manan mail, Laatikaine totes.
– Eikä se tappamine ol loppunu viälkä, Mutikaine sanos.
– Mää luule et se ei lopukka ennenku ihmiset o loppunu maan päält, Laatikaine jatko vähä surullise tuntusest.
– Kyl kai se o joistaki hianoo kinastel mut ku se mene jonku raja ylitte ni se ei enä ol pelkkä kinastelu, Mutikaine sanos. – Siin o sit mukan tappo meininki.
– Nii se o ku Leskinenki sanos "Rauhaa" laulussas et rauhanpuolustajakki tekee rauhan vaik sit väkisi, jollei muute ni ampumal rauhanvastustajat, Laatikaine muistel. – Miäletönt touhuu, mut sitähä tapahtuu jo nykki eri pualil maailma.
– Nii ja sit niit ihmissi tulee tän siält miälipiteines ku tääl o rauhallist. Ei mul niit mittä vasta ol mut jättäis ne jyrkät miälipitees sit sinne mist tulevakki muute tääl o koht samallaist kränää niire välil ku siälki. Mutikiane paasas. Toi o samallaist, ku laitettais kettu kanalasse rauhottuma, ku kanat o nii rauhallissi. Siin kyl kävis nii, et ne kanat olis entist rauhallisemppi ku ne olis hengettömi, eikä se kettu olis muuttunu mikskä.
– Tosi o, yhtys Laatikaine puheesse.
– Mut kyl me jo täst tairetti tarppeks jauha. Paska mikä paska, turha sitä o tonkki, haju vaa siin lissäänty, Mutikaine totes vaahtoomises pääl.
– Joo, viätetää me vaa rauhas vanhuut täs ööli kans. Aurinko paista ja linnut laula ja elämä o sulost ilma turhhi särmii ja nahistelui. Vaik me riireltäis kui, ei se kettä liikuttais paska vertta, Laatikaine myäns kohottae pullo huulilles ja siamaste nautinnollise ryypy.
– Just nii ja iha jetsulles, Mutikaine tuumas asettue makuul kalloil.
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Käyrä kaupaski
Laatikaine ol ollu tulos Mutikaisel, mut ol kuiteski soittanu ensteks. Mutikaine ol sanonu, et ol menos kauppasse käymä ja nii he oliva treffanne kaupa parkis. Poltellee siin tupakit ensteks ja sit suunnanne kauppa kohre.
– Minut tuntee kaikki ja minä en ketään, skitsofrenia, lauleskel Mutikaine Juice levyy tapaille ku joutus melkke jatkuvast heilauttelema kättäs ja moikkailema joka suuntta kauppa mennessäs.
– Oleks sää joku paikalline julkkis? Laatikaine kysys katelle tota ihmeissäs ottae kärryt mukka.
– Mää ole tainnu tarppeeks kaua assu tääl päi, et ruppee jo joku tuntema, Mutikaine totes viuhtoe leipähyllyil ja napate siit pari pussii kärrysse.
– Eiks tost jo ruppe saama jotta henkist kärsimyst? Laatikaine tuumas.
– Ei elämästä selviydy vaurioitta, lausus Mutikaine taas Juicee mukaille lastate maitoi kärrysse.
– No ei varmaanka, Laatikaine fundeeras.
– Ja tost vähä ranskalaissi. Mää nii tykkä noist ranskalaisist, Mutikaine totes lastate kärrysse pakastepussi.
– Vaikkes olkka koska käyny Pariisis, Laatikaine tuumas.
– Se o kyl aikamoine aukko sivistykses, mut ei se mittä, jollei pääs Ranska ni rankalaise tuleva tän, vaikkei ny iha samas muaros, Mutikaine taas vääns vitsei.
– Niihä ne muukki ulkolaise tän pakkava tunkema, Laatikaine myäns virnistäe.
– Ja tost pari laatikko kaljaa.sanos Mutikaine nostae ne kärrysse. – Otaks siit muutama paketi grillimakkara.
– Ei sul mittä jano olkka ku kaks laatikko otit. Eiks mittä pihvei oteta, Laatikaine kysys katelle lihahyllyi ottae pari paketti makkaroi fölii.
– Ei kai sun tee miäl semmossi, Mutikaine kysäs takas. – Ot ny siit sit jottai lai.
– Riittääks tää, täs o pual tusina, kysy Laatikaine heilutelle jotta leikepaketti käressäs.
– Kyl se varmaa yhreks kerraks, siinhä o sit jo kilo varmaa, Mutikaine totes
– Niin näyttä oleva, Laatikaine sanos luettua paketis oleva klapu.
– Kyl siit sit riittä kahteenki kertta, Mutikaine tuumas miättie jo et mitä muut viäl pitikä osta.
– Mitäs ny siihe seisahtusit? Laatikaine kysäs ku Mutikaine parkkeeras käytävä viäree kattelema ympärilles väh karoksis oleva näkösenä.
– Jotta se ol mitä viäl piti osta. Jotta semmost ku ei ostet iha joka päivä, Mutikaine fundeeras.
– Jaha, et sua alkka toi vanhuus vaivaama. Et tarttis kirjotta klapul mitä pitäis ostel, Laatikaine virnist. – Kui kaffet taik sokeri?
– Sokeriha se ol. Hyvä Laatikaine. Kui sää ossaakki lukke mun aivosopukoi? Kyl mul o viäl iha hyvä muisti, se vaa o käyny niin lyhkäseks, Mutikaine sanos ilahtue. – Kaffet voi kyl ja osta ku sitä o viimene paket menos.
– Va kosta sanos ruattalaine ja ost Costa Rica, tätähä sul ain o, tuumas Laatikaine laittae kärrysse kaffepaketi.
– Ot kaks samantiä ku näyttävä oleva tarjoukses. Kyl se ain mene ku sää käyt nii usse mun luan kyläs, huamaut Mutikaine. – Ja tota makeutus ainet o tosa, tuumas Laatikaine laittae sokeripaketi fölii. Mut kui noire winttureitte kans?
– Kai maar sitä ny tartte sit otta pari vehnäst ja fölii, Mutikaine myäntys kurvate pullahyllyi kohre.
– Otetaaks näit? Näis o tota keltast mössö pääl, Laatikaine kysys.
– Ota niit vaa. Sit taittaki ol kaik. Ei ku kassa kohre. Siält viäl tupakit mukka ni assia o klaari, Mutikaine tuumas kiihrytelle kassa kohre.
– Et sit mittä vihanneksi ota? Laatikaine kysäs katelle kärrys oleva tavarakassa.
– Mulha o jo näit suamalaise miähe vihanneksii, Mutikaine sanos näyttäe grillimakkaroi.
– No nii tiätty, nauraht Laatikaine.
– Jep, em mää mikkä jänö ol. Ei mul o semmossi hampaika, Mutikaine totes nostelle tavaroi kassa liukul.
– Tost viäl tupakit, Mutikaine kurkot painama tupakkiautomaati nappi Laatikaise lastates lopui tavaroi liukul.
– Montaks kassi? Laatikaine kysys katelle tavaramäärä joka men kassal.
– Ei tartte, mul o tääl perstaskus pari kassi, Mutikaine sanos kaivae ne essi ja ojentae ne sit Laatikaisel.
Maksettuas ja pakattuas tavarat kasseihi Mutikaine ja Laatikaine taapersiva autoilles ja suuntasiva koslies nokat Mutikaise kotti kohre.
– Minut tuntee kaikki ja minä en ketään, skitsofrenia, lauleskel Mutikaine Juice levyy tapaille ku joutus melkke jatkuvast heilauttelema kättäs ja moikkailema joka suuntta kauppa mennessäs.
– Oleks sää joku paikalline julkkis? Laatikaine kysys katelle tota ihmeissäs ottae kärryt mukka.
– Mää ole tainnu tarppeeks kaua assu tääl päi, et ruppee jo joku tuntema, Mutikaine totes viuhtoe leipähyllyil ja napate siit pari pussii kärrysse.
– Eiks tost jo ruppe saama jotta henkist kärsimyst? Laatikaine tuumas.
– Ei elämästä selviydy vaurioitta, lausus Mutikaine taas Juicee mukaille lastate maitoi kärrysse.
– No ei varmaanka, Laatikaine fundeeras.
– Ja tost vähä ranskalaissi. Mää nii tykkä noist ranskalaisist, Mutikaine totes lastate kärrysse pakastepussi.
– Vaikkes olkka koska käyny Pariisis, Laatikaine tuumas.
– Se o kyl aikamoine aukko sivistykses, mut ei se mittä, jollei pääs Ranska ni rankalaise tuleva tän, vaikkei ny iha samas muaros, Mutikaine taas vääns vitsei.
– Niihä ne muukki ulkolaise tän pakkava tunkema, Laatikaine myäns virnistäe.
– Ja tost pari laatikko kaljaa.sanos Mutikaine nostae ne kärrysse. – Otaks siit muutama paketi grillimakkara.
– Ei sul mittä jano olkka ku kaks laatikko otit. Eiks mittä pihvei oteta, Laatikaine kysys katelle lihahyllyi ottae pari paketti makkaroi fölii.
– Ei kai sun tee miäl semmossi, Mutikaine kysäs takas. – Ot ny siit sit jottai lai.
– Riittääks tää, täs o pual tusina, kysy Laatikaine heilutelle jotta leikepaketti käressäs.
– Kyl se varmaa yhreks kerraks, siinhä o sit jo kilo varmaa, Mutikaine totes
– Niin näyttä oleva, Laatikaine sanos luettua paketis oleva klapu.
– Kyl siit sit riittä kahteenki kertta, Mutikaine tuumas miättie jo et mitä muut viäl pitikä osta.
– Mitäs ny siihe seisahtusit? Laatikaine kysäs ku Mutikaine parkkeeras käytävä viäree kattelema ympärilles väh karoksis oleva näkösenä.
– Jotta se ol mitä viäl piti osta. Jotta semmost ku ei ostet iha joka päivä, Mutikaine fundeeras.
– Jaha, et sua alkka toi vanhuus vaivaama. Et tarttis kirjotta klapul mitä pitäis ostel, Laatikaine virnist. – Kui kaffet taik sokeri?
– Sokeriha se ol. Hyvä Laatikaine. Kui sää ossaakki lukke mun aivosopukoi? Kyl mul o viäl iha hyvä muisti, se vaa o käyny niin lyhkäseks, Mutikaine sanos ilahtue. – Kaffet voi kyl ja osta ku sitä o viimene paket menos.
– Va kosta sanos ruattalaine ja ost Costa Rica, tätähä sul ain o, tuumas Laatikaine laittae kärrysse kaffepaketi.
– Ot kaks samantiä ku näyttävä oleva tarjoukses. Kyl se ain mene ku sää käyt nii usse mun luan kyläs, huamaut Mutikaine. – Ja tota makeutus ainet o tosa, tuumas Laatikaine laittae sokeripaketi fölii. Mut kui noire winttureitte kans?
– Kai maar sitä ny tartte sit otta pari vehnäst ja fölii, Mutikaine myäntys kurvate pullahyllyi kohre.
– Otetaaks näit? Näis o tota keltast mössö pääl, Laatikaine kysys.
– Ota niit vaa. Sit taittaki ol kaik. Ei ku kassa kohre. Siält viäl tupakit mukka ni assia o klaari, Mutikaine tuumas kiihrytelle kassa kohre.
– Et sit mittä vihanneksi ota? Laatikaine kysäs katelle kärrys oleva tavarakassa.
– Mulha o jo näit suamalaise miähe vihanneksii, Mutikaine sanos näyttäe grillimakkaroi.
– No nii tiätty, nauraht Laatikaine.
– Jep, em mää mikkä jänö ol. Ei mul o semmossi hampaika, Mutikaine totes nostelle tavaroi kassa liukul.
– Tost viäl tupakit, Mutikaine kurkot painama tupakkiautomaati nappi Laatikaise lastates lopui tavaroi liukul.
– Montaks kassi? Laatikaine kysys katelle tavaramäärä joka men kassal.
– Ei tartte, mul o tääl perstaskus pari kassi, Mutikaine sanos kaivae ne essi ja ojentae ne sit Laatikaisel.
Maksettuas ja pakattuas tavarat kasseihi Mutikaine ja Laatikaine taapersiva autoilles ja suuntasiva koslies nokat Mutikaise kotti kohre.
Huh hellet
Mutikaine ja Laatikaine loikoiliva Mutikaise puutarhamajas pelkis sortseis ja nautiskeliva öölist ku ilma ol nii saakeli tukala kuuma. Tämmöst hellet ol jo jatkunu viikkotolkul. Ruahikkoki ol alkanu käyrä ruskeeks satte puutteest. Jos sil olis ollu ääni se varmast olis huutanu tuskast janoissas.
– Voi jukupätkä tämmöst hellet, tuumail Mutikaine pyyhkie hikke ottaltas ja siamaille jääkaapist ottamaas ööli nautinnollisest huakaille.
– Sans muut, kyl sais jo välil vettäki tul. Se raikastais vähä ilmaaki, Laatikaine myäns siristelle silmiäs kirkkaas aurikopaistees.
– Täs vois melkke grillat makkaroit ilma grilli. Pistäis vaa toho pellim pääl paistuma, Mutikaine näyt nokisetumma pelli jok ol grilli pääl suajana.
– Kyl varmaa ainaski lämpeis jollei ny iha käristyis, myäns Laatikaine.
– Tää o kyl meirä ilmastos vähä liikka ku läppö tule yli kolkkymment astet, tääl ei toi kosteus nous ollenkka, Mutikaine totes kaatae päähäs vet viärelläs olevast ämpärist. Se ol tuatu siihe pöyrä viäre puutarhamajasse just tommost varte, et siit sai vähä vilvoket jos ol tarppe.
– Et sit viäl ol laittanu tän suihku sentäs, huamaut Laatikaine hymähtäe Mutikaise touhul.
– Perhana Laatikaine, sul ain välil välähttä. Semmone olis kyl iha miällyttävä täl ilmal, ku ei ain jaksa men sisäl saak. Toiha ol hiano irea, ihastus Mutikaine. – Tota täyty oikke fundeerat.
– Älä ny kaikke ota iha tosissas mitä mää sano, Laatikaine sanos kitate ööli kiruksiis.
– Ei mut se o iha hiano irea. Älä ny aliarvioi itteäs, Mutikaine tyrmäs Laatikaise vähättely.
– Meinaaks et täst ruppeis menemä enemmä naissi ohi ku olsit tääl ilkite mulkite kuivattelemas, virnus Laatikaine.
– Ei muns ol enä mittä kattomist, rintalihaksekki o valahtanu vyätäröl. Semmost se o ku lopetta ton voimailemise, Mutikaine totes vähä alakulosest.
– Em mää ny iha sitä kyl tarkottanu, Laatikaine oikas.
– Jaa sää tota pikku-Eikka meinasit. Se o jo nii sikistyny ettei sitä ilma tehokast kaukoputke tualt tiält saak näkis ja ei se mittä vaik näkiski. Ei siit kukka jaksais kiinnostu, Mutikaine huamaut.
– Joopa joo, kukas ny aliarvioi itteäs, Laatikaine virnist. – Kyl siit viäl vois moniki vanha leski, tai muu semmone, jol o kauhee puutostauti, ol kovinki kiinnostunu.
– Jos taas puhuttais jostai muust ku siit ja sen kestävyyrest ja annettais sen ol vanhuurelevos iha rauhas vaa, Mutikaine tuumis vaivautunee tuntusena.
– Kasvamas hämyriseittei ja muumioitumas vai, Laatikaine jatko viälki.
– Vaik niinki, Mutikaine tokas. – Mut toi sun suihkus o iha kehittelemise arvone irea. Voiha noi akkuna aukokki peittä vaik rullaverhoil.
– Ja voiha sin suihkusse men uikkarikki jalas, ettei ol hävytö, Laatikainenki myäns.
– Hävytö mää ole joka tapaukses, Mutikaine virnist ottae tupakkiaski pöyrält ja sytyttäe tupaki.
– Mite ni? Ny mää e kässänny, Laatikaine hämmästys siamaste ööliäs.
– No ei mul o häpyy, ku en o naine, Mutikaine selit.
– Nii tiätty. Sehä o ny iha selvä juttu se, Laatikaine myäns. – Mää e vaa ens hoksannu.
– Semmost se o tää hiano suamekiäl. Siit saa vaik mimmossi kaksmiälisyyksi aikaseks, Mutikaine nauraht.
– Mite nii? Mis päi ol aika seks? Oikke orgiat vai? Laatikaine virnist olle het täs leikis mukan.
– Just tommost mää tarkota. Semmostki ku se Bekkenbaueri tul tän Turkku ja sai orku puukost ja het tul koipi paremmaks. Mutikaine naureskel.
– Sai orku puukost? Mahtta se ol aika masokisti, Laatikaine miättis ja sit väläht. – Ai juu, sää tarkotakki Orava. Oravaha o orkku.
– Just nii, mut mennä sisäl täält paahteest, siäl o senttäs hiuka viileemppä, Mutikaine ehrot.
– Mennää vaa ja laiteta vaik kaffet, vaik onki kuuma ni kyl se vaa maistuis, Laatikaine sanos nouste ja seurate Mutikaist sisäl.
– Voi jukupätkä tämmöst hellet, tuumail Mutikaine pyyhkie hikke ottaltas ja siamaille jääkaapist ottamaas ööli nautinnollisest huakaille.
– Sans muut, kyl sais jo välil vettäki tul. Se raikastais vähä ilmaaki, Laatikaine myäns siristelle silmiäs kirkkaas aurikopaistees.
– Täs vois melkke grillat makkaroit ilma grilli. Pistäis vaa toho pellim pääl paistuma, Mutikaine näyt nokisetumma pelli jok ol grilli pääl suajana.
– Kyl varmaa ainaski lämpeis jollei ny iha käristyis, myäns Laatikaine.
– Tää o kyl meirä ilmastos vähä liikka ku läppö tule yli kolkkymment astet, tääl ei toi kosteus nous ollenkka, Mutikaine totes kaatae päähäs vet viärelläs olevast ämpärist. Se ol tuatu siihe pöyrä viäre puutarhamajasse just tommost varte, et siit sai vähä vilvoket jos ol tarppe.
– Et sit viäl ol laittanu tän suihku sentäs, huamaut Laatikaine hymähtäe Mutikaise touhul.
– Perhana Laatikaine, sul ain välil välähttä. Semmone olis kyl iha miällyttävä täl ilmal, ku ei ain jaksa men sisäl saak. Toiha ol hiano irea, ihastus Mutikaine. – Tota täyty oikke fundeerat.
– Älä ny kaikke ota iha tosissas mitä mää sano, Laatikaine sanos kitate ööli kiruksiis.
– Ei mut se o iha hiano irea. Älä ny aliarvioi itteäs, Mutikaine tyrmäs Laatikaise vähättely.
– Meinaaks et täst ruppeis menemä enemmä naissi ohi ku olsit tääl ilkite mulkite kuivattelemas, virnus Laatikaine.
– Ei muns ol enä mittä kattomist, rintalihaksekki o valahtanu vyätäröl. Semmost se o ku lopetta ton voimailemise, Mutikaine totes vähä alakulosest.
– Em mää ny iha sitä kyl tarkottanu, Laatikaine oikas.
– Jaa sää tota pikku-Eikka meinasit. Se o jo nii sikistyny ettei sitä ilma tehokast kaukoputke tualt tiält saak näkis ja ei se mittä vaik näkiski. Ei siit kukka jaksais kiinnostu, Mutikaine huamaut.
– Joopa joo, kukas ny aliarvioi itteäs, Laatikaine virnist. – Kyl siit viäl vois moniki vanha leski, tai muu semmone, jol o kauhee puutostauti, ol kovinki kiinnostunu.
– Jos taas puhuttais jostai muust ku siit ja sen kestävyyrest ja annettais sen ol vanhuurelevos iha rauhas vaa, Mutikaine tuumis vaivautunee tuntusena.
– Kasvamas hämyriseittei ja muumioitumas vai, Laatikaine jatko viälki.
– Vaik niinki, Mutikaine tokas. – Mut toi sun suihkus o iha kehittelemise arvone irea. Voiha noi akkuna aukokki peittä vaik rullaverhoil.
– Ja voiha sin suihkusse men uikkarikki jalas, ettei ol hävytö, Laatikainenki myäns.
– Hävytö mää ole joka tapaukses, Mutikaine virnist ottae tupakkiaski pöyrält ja sytyttäe tupaki.
– Mite ni? Ny mää e kässänny, Laatikaine hämmästys siamaste ööliäs.
– No ei mul o häpyy, ku en o naine, Mutikaine selit.
– Nii tiätty. Sehä o ny iha selvä juttu se, Laatikaine myäns. – Mää e vaa ens hoksannu.
– Semmost se o tää hiano suamekiäl. Siit saa vaik mimmossi kaksmiälisyyksi aikaseks, Mutikaine nauraht.
– Mite nii? Mis päi ol aika seks? Oikke orgiat vai? Laatikaine virnist olle het täs leikis mukan.
– Just tommost mää tarkota. Semmostki ku se Bekkenbaueri tul tän Turkku ja sai orku puukost ja het tul koipi paremmaks. Mutikaine naureskel.
– Sai orku puukost? Mahtta se ol aika masokisti, Laatikaine miättis ja sit väläht. – Ai juu, sää tarkotakki Orava. Oravaha o orkku.
– Just nii, mut mennä sisäl täält paahteest, siäl o senttäs hiuka viileemppä, Mutikaine ehrot.
– Mennää vaa ja laiteta vaik kaffet, vaik onki kuuma ni kyl se vaa maistuis, Laatikaine sanos nouste ja seurate Mutikaist sisäl.
Kunno ukoilma
Mutikaine ja Laatikaine oliva käpystelemäs vähä rannal. Oliva tullee tän Mutikaise Ooppelil.
– Mustina roikkuiva pilvenlonkat, kuolemaa ennustea, myrskyy rajuu, kovaa tuult, Mutikaine lausu paatoksisel äänel tuijottae taivaarantta kohre.
– Näyttä kyl aika pahalt ja taita noust aika pianki toi myrskypoikane, Laatikaine myäns katelle hänki hiukka hualestuneena taivaarantta.
– Onneks ei olla ny paatil missä menos, Mutikaine sanos.
– Katos, se leimuuki jo ja taajaa, Laatikaine huamas.
– Salamat ne iskee ja leikkiäs lyä, runoili Mutikaine taas.
– Mikäs ihmee runosuani sul ny o haljennu pulppuuma, Laatikaine ihmeentys.
– Ain joskus näit vaa tulee suust ulos vaikkei oikke olis väliks, selit Mutikaine.
– Kyl mää muista sun joskus ennenki jotta lausunee mut ne ol pal härskimppi sillo, Laatikaine muist virnistäe.
– Se ol sillo se. Perskeles ku löi rajust ja aika lähelki, Mutikaine totes salama leimahrettu aika komiast. Jyrinä seuras het peräs.
– Toi ol joku ku eksys etukätte tänppäi. Ei noi pilvet ol viäl lähelläkkä ja vetkä ei tul viäl ollenka, Laatikaine huamaut.
– Taitais ol aika men johonki suajaa, koht tulee vettäki meinaa ja pal, Mutikaine totes
– Juastaas ton autol. Eiks kumipyärät suajaakki salamaiskuilt, Laatikaine ehrot.
– Se o joku vanha uskomus mis ei ol kyl mittä perää, Mutikaine sanos
– Mut ei siäl kastu kummiska, Laatikaine tokas. – Onks sul muute tiatsikka ja netti pois verkost?
– Joo se o ollu eilise myräkä jäljilt pois. Kyl tää o aikamoist ku päiväkaupal ukkostaa. Oleks muute kuullu sen vitsi mil tiatsikka toimii? Mutikaine kysäs heirä sulloutuessas autoo sisäl.
– No savul tiätty. Ku se savu pääsee ulos ni tiatsikka sammuu siihe. Kyl mää ole ton kuullu, virkkos Laatikaine.
– Se o kyl iha mainiost keksitty, Mutikaine nauraht.
– Ny se rupes sit satama, Laatikaine huamas ensmäiste pisaroitte iskies tuulilassi.
– Mut tääl olla ainaski suajas. Lähretääks johonki? Mutikaine totes.
– Mennää vaa, Laatikaine sanos. – Huamaaks et tuuliki nous hetkes. Aallokki alkava kasvama, koht ne o iha vaahtopäit vaa. Jäärää viäl vähääks aikka. Katella ku toi meri alkka myllertämä.
– Okei, ei täs mikkä kiire ol mihinkäs, Mutikaine myäntys.
Kavekrukse katteliva ku aallokko kasvo ja alko heittämä valkost vaahto aalloharjoilt. Vähä aja pääst se ol iha valkosena. Rannan puutki oliva iha luakillas ku tuul paino niitki nii pirust.
– Taitais ol aik poistu täält. Tää autoki jo huajuu tuule voimast, Mutikaine sanos käynnistäe Ooppeli.
– Varmaa o vähä turvallisemppa, Laatikainenki myäns.
– Katos ku sare alkka voimistuma, tarttee pistä pyyhkijäkki jo kovemmal, Mutikaine huamaut muutama minuuti ajettuas.
– Täl ilmal o valokki iha tarppe, Laatikaine totes.
– Perskeles täälhä tulee kunnol vettä, kiros Mutikaine laittae pyyhkijät täysil eikä ne silti ehtiny pyyhkimä klasii puhtaaks.
– Ja iha pimeeksi muuttus, koit pitkii valoi et näkis tiänki, Laatikaine ehrotti.
Mutikaine pist pitkät pääl mut ei se mittä auttanu, konepelli eres näkys vaa yhtenäine vesiseinä.
– Huanommi näkkyy pitkil, Mutikaine totes. – Ei eres tiät näy.
– Ei täs pääs mihinkä. Jäärää johonki parkkisse, Laatikaine lausaht hiuka jo hualestue.
– Tos o tommone levennys jäärää siihe, Mutikaine sanos kurvate parkkilevennyksel.
– Hei kato, vaik o kesä ni noi on kyl rakei, Laatikaine huamas tuijottaessas tuulilassi.
– Nii näyttävä oleva ja isoi. Toivottavast akkuna kestävä, Mutikaine hualestus.
– Tää o kyl jo aika mahtava ukoilma, oikia myrsky, Laatikaine huamaut.
– Torellaki, myäns Mutikaine ku käsvarre paksune oksa putos maaha muutama metri päähä konepellist.
– Oltaiskoha ehritty ton alt menemä? Laatikaine huamaut ääni väriste.
– Voi ol et nippa nappa, tai sit ei, Mutikaine sano tuijottae tiäl.
– Olis voinu käyrä köpelöst, Laatikaine tuumas.
– Toi olis tullu katost sisäl et pamahtanu, Mutikaine myäns. – Onneks pyssätti tähä.
– Orotellaa täs hetki, Laatikaine ehrot kaivae tupakei ja tarjote Mutikaiselki.
– Mikäs siin. Meirä kohral ei ol puitaka et voisiva kaatuu pääl, Mutikaine sanos tarjota tulta.
Hetkise ol hiljast ja savukkee päät vaa hehkus autos ku jätkät yrittivä saara pulssejas tasaantuma.
– Näyttää pahin laantuva, Laatikaine huamaut.
– Tosi o. Enää ei tul rakeit ja vesisarekki alkka laantuma, Mutikaine myäns. – Mennä vaik meil kattoma jos olis sähköt tallel ja sais vaik kaffet keitetyks, jollei saa ni öölii o jääkaapis.
Mutikaine starttas Ooppelis ja alettiin jatkama näit joiks muuttunei teit pitki matkaa satte ja salamoinni hiljentyes ukoilma siirtyes etteppäi johonki muual raivooma.
– Mustina roikkuiva pilvenlonkat, kuolemaa ennustea, myrskyy rajuu, kovaa tuult, Mutikaine lausu paatoksisel äänel tuijottae taivaarantta kohre.
– Näyttä kyl aika pahalt ja taita noust aika pianki toi myrskypoikane, Laatikaine myäns katelle hänki hiukka hualestuneena taivaarantta.
– Onneks ei olla ny paatil missä menos, Mutikaine sanos.
– Katos, se leimuuki jo ja taajaa, Laatikaine huamas.
– Salamat ne iskee ja leikkiäs lyä, runoili Mutikaine taas.
– Mikäs ihmee runosuani sul ny o haljennu pulppuuma, Laatikaine ihmeentys.
– Ain joskus näit vaa tulee suust ulos vaikkei oikke olis väliks, selit Mutikaine.
– Kyl mää muista sun joskus ennenki jotta lausunee mut ne ol pal härskimppi sillo, Laatikaine muist virnistäe.
– Se ol sillo se. Perskeles ku löi rajust ja aika lähelki, Mutikaine totes salama leimahrettu aika komiast. Jyrinä seuras het peräs.
– Toi ol joku ku eksys etukätte tänppäi. Ei noi pilvet ol viäl lähelläkkä ja vetkä ei tul viäl ollenka, Laatikaine huamaut.
– Taitais ol aika men johonki suajaa, koht tulee vettäki meinaa ja pal, Mutikaine totes
– Juastaas ton autol. Eiks kumipyärät suajaakki salamaiskuilt, Laatikaine ehrot.
– Se o joku vanha uskomus mis ei ol kyl mittä perää, Mutikaine sanos
– Mut ei siäl kastu kummiska, Laatikaine tokas. – Onks sul muute tiatsikka ja netti pois verkost?
– Joo se o ollu eilise myräkä jäljilt pois. Kyl tää o aikamoist ku päiväkaupal ukkostaa. Oleks muute kuullu sen vitsi mil tiatsikka toimii? Mutikaine kysäs heirä sulloutuessas autoo sisäl.
– No savul tiätty. Ku se savu pääsee ulos ni tiatsikka sammuu siihe. Kyl mää ole ton kuullu, virkkos Laatikaine.
– Se o kyl iha mainiost keksitty, Mutikaine nauraht.
– Ny se rupes sit satama, Laatikaine huamas ensmäiste pisaroitte iskies tuulilassi.
– Mut tääl olla ainaski suajas. Lähretääks johonki? Mutikaine totes.
– Mennää vaa, Laatikaine sanos. – Huamaaks et tuuliki nous hetkes. Aallokki alkava kasvama, koht ne o iha vaahtopäit vaa. Jäärää viäl vähääks aikka. Katella ku toi meri alkka myllertämä.
– Okei, ei täs mikkä kiire ol mihinkäs, Mutikaine myäntys.
Kavekrukse katteliva ku aallokko kasvo ja alko heittämä valkost vaahto aalloharjoilt. Vähä aja pääst se ol iha valkosena. Rannan puutki oliva iha luakillas ku tuul paino niitki nii pirust.
– Taitais ol aik poistu täält. Tää autoki jo huajuu tuule voimast, Mutikaine sanos käynnistäe Ooppeli.
– Varmaa o vähä turvallisemppa, Laatikainenki myäns.
– Katos ku sare alkka voimistuma, tarttee pistä pyyhkijäkki jo kovemmal, Mutikaine huamaut muutama minuuti ajettuas.
– Täl ilmal o valokki iha tarppe, Laatikaine totes.
– Perskeles täälhä tulee kunnol vettä, kiros Mutikaine laittae pyyhkijät täysil eikä ne silti ehtiny pyyhkimä klasii puhtaaks.
– Ja iha pimeeksi muuttus, koit pitkii valoi et näkis tiänki, Laatikaine ehrotti.
Mutikaine pist pitkät pääl mut ei se mittä auttanu, konepelli eres näkys vaa yhtenäine vesiseinä.
– Huanommi näkkyy pitkil, Mutikaine totes. – Ei eres tiät näy.
– Ei täs pääs mihinkä. Jäärää johonki parkkisse, Laatikaine lausaht hiuka jo hualestue.
– Tos o tommone levennys jäärää siihe, Mutikaine sanos kurvate parkkilevennyksel.
– Hei kato, vaik o kesä ni noi on kyl rakei, Laatikaine huamas tuijottaessas tuulilassi.
– Nii näyttävä oleva ja isoi. Toivottavast akkuna kestävä, Mutikaine hualestus.
– Tää o kyl jo aika mahtava ukoilma, oikia myrsky, Laatikaine huamaut.
– Torellaki, myäns Mutikaine ku käsvarre paksune oksa putos maaha muutama metri päähä konepellist.
– Oltaiskoha ehritty ton alt menemä? Laatikaine huamaut ääni väriste.
– Voi ol et nippa nappa, tai sit ei, Mutikaine sano tuijottae tiäl.
– Olis voinu käyrä köpelöst, Laatikaine tuumas.
– Toi olis tullu katost sisäl et pamahtanu, Mutikaine myäns. – Onneks pyssätti tähä.
– Orotellaa täs hetki, Laatikaine ehrot kaivae tupakei ja tarjote Mutikaiselki.
– Mikäs siin. Meirä kohral ei ol puitaka et voisiva kaatuu pääl, Mutikaine sanos tarjota tulta.
Hetkise ol hiljast ja savukkee päät vaa hehkus autos ku jätkät yrittivä saara pulssejas tasaantuma.
– Näyttää pahin laantuva, Laatikaine huamaut.
– Tosi o. Enää ei tul rakeit ja vesisarekki alkka laantuma, Mutikaine myäns. – Mennä vaik meil kattoma jos olis sähköt tallel ja sais vaik kaffet keitetyks, jollei saa ni öölii o jääkaapis.
Mutikaine starttas Ooppelis ja alettiin jatkama näit joiks muuttunei teit pitki matkaa satte ja salamoinni hiljentyes ukoilma siirtyes etteppäi johonki muual raivooma.
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Viäläki Uitul
Mutikaine ja Laatikaine oliva kivunne alas Uitu entisel uimarannal. Mutikaine katteli ympärilles vähä surkkiana.
– Muistaks kummone tää pikkane uimaranta ol enne. Mont metrii ol tos hianoo hiakkarantta ton Pitkäsalmee päi. Keinut tual ylhääl rinttees ja porukka ain ku pipo, Mutikaine alko muistelema.
– Eikä kettä haitannu jos välil tualt Aurajoe viämärie suunnast lillus jokune pökäle ain välil uimarie seas. Sillo ei pal välitetty tost verepuhritukse hianouksist, Laatikaine totes.
– Paskat jokke ja meree, kyl meri ne hoita ol sillone ohjesääntö. Ihme ettei mittä epitemia koska tullu uimaskävijöil, Mutikaine totes.
– Nyt o meri viäny suurimma osa hiakast jonnekki muihi maisemi; Laatikaine sanos.
– Uimalaitos o pistetty matalaks ja sen tilal ja siit ton Ispoissi päi o miäletö määrä paattilaiturei. Melojie vajaki o karonnu maisemast. Muutenki tääl ol semmone alakulone synkkä hiljasuus, Mutikaine jatko.
– Joo, kyl tääl o hiljast ku taivaa portil juhannukse jälkke. Eihä sinne syntiset pääs, Laatikaine virnist.
Mutikaine potkiskeli santta kenkies kärjil ja katteli ku aallot tasotti kasat olemattomii.
– Tääl sitä juasti piänenä ku piänet apinat vaa hännät heilue, eikä sillo kukkan kattonu semmost paheksue, Mutikaine muisteli katelle hiekkaranna jäännöksii vähä haikeena.
– Ja flikat juaks hahlo tuulettue meirä kans, eikä kukka tiänny miks me oltti erilaissi, eikä siihe niipal kiinnitet huamiotaka siin iäs, Laatikaine yhtys muisteluihi.
– Nii surutont ol lapsuusaik, sit tultti nuariks ja kaikki merkillissi kialtoi alko sarell joka pualelt, Mutikaine virnist.
– Piti ain pittä housut jalas nii flikkoje ku poikienki ja vähä myähemmi flikat rupes viäl käyttämä joko paita taik sit niit hassui rintsikoi. Ne ol nii typerä näkössi ku ei niis rintsikois ollu mittä muut sisäl ku nännit vaa, mut neki piti piilotta, Laatikaine nauro.
– Häveliäisyys astu kuvaa mukka, Mutikaine hekotti.
– Kyl sillo oltti aika piukkapipoi, Laatikaine jatko naurus lomas.
– Mut ei sillo ollu mittä petofiilikssi eikä pal muitaka fiilikssi, jokka olis tehny mukuloil jotta, Mutikaine totes vakavoitue.
– Ja jos olis ollu ni kyl niil olis huanost käyny, joku selittämätö hukkumine tai muut semmost, Laatikaine sanos.
– Munist ne olis ripustettu hirtte, tai sit vaa salvettu ku eunukit. Sit siit ei enää olis ollu hualt, olis meinaa ollu lauhkee jätkä, Mutikaine saarnas.
– Mut eiks meirä pitäny men iha johonkis muual ku tän hiakkaranna jätteil, Laatikaine kysäs vaihtae puheeaihet.
– Ai nii, se näköalapaik, Mutikaine palas takas tähä hetkke.
Kaverukset kompasteliva ylös rannast vesiurii väistelle ja pysähtysivä näköalapaikal johtava polu päähä.
– Tota näköalatasannet piti men kattoma, jot onks viäl paikallas, mut em mää tiär kannattaak sin lähtte kiipustama, Mutikaine totes. – Kato tota polkuuki se o iha veren syämä, pelkkii urii vaa. Tossaha voi tuiskahtta nuri ja loukat ittes vaik kui pahast. Enkä mää kyl ajatellu yhtikäs mennä kotti pää kainalos. Se olis nii saakeli vaikeet ajaa autooki semmottis.
– Tää kyl masentta. Kui tää o tämmöttis jätettyki hunninkol? Laatikaine myäns.
– Mennän pois täält, tää alkaa suaraa sanoe vituttama, Mutikaine ehrot.
Kaverukse kapusiva polkuu pitki tanssuril päi. Kyl siinki ol urii mut huamattavast vähemmä ja pal harvemmas.
– Tämähä ol jo ku valtaväylä, täst olis melkke päässy maasturil, Laatikaine totes ku he oliva päässe tanssilava viäree ehji nahoi.
– Ei puuttunu ku ajorata merkinnät, Mutikaine myäns virnistäe.
– Täst etteppäi onki sit jo helpomppa, Laatikaine sanos heirä kulkiessas parkkipaikal autoilles.
– Mihis ny sit suunnistetta? Mutikaine kysäs.
– Jos sul o jotta pulla jäljel ni mennää vaik sin kaffel, Laatikaine ehrot avatessas Foorti ove.
– Ei ol mut poiketa tos mennes ostama, Mutikaine vastas hypäte Ooppeliis.
Kaverukset käynnist autons ja lähtivä parkist peräkanaa Mutikaise talol päi.
– Muistaks kummone tää pikkane uimaranta ol enne. Mont metrii ol tos hianoo hiakkarantta ton Pitkäsalmee päi. Keinut tual ylhääl rinttees ja porukka ain ku pipo, Mutikaine alko muistelema.
– Eikä kettä haitannu jos välil tualt Aurajoe viämärie suunnast lillus jokune pökäle ain välil uimarie seas. Sillo ei pal välitetty tost verepuhritukse hianouksist, Laatikaine totes.
– Paskat jokke ja meree, kyl meri ne hoita ol sillone ohjesääntö. Ihme ettei mittä epitemia koska tullu uimaskävijöil, Mutikaine totes.
– Nyt o meri viäny suurimma osa hiakast jonnekki muihi maisemi; Laatikaine sanos.
– Uimalaitos o pistetty matalaks ja sen tilal ja siit ton Ispoissi päi o miäletö määrä paattilaiturei. Melojie vajaki o karonnu maisemast. Muutenki tääl ol semmone alakulone synkkä hiljasuus, Mutikaine jatko.
– Joo, kyl tääl o hiljast ku taivaa portil juhannukse jälkke. Eihä sinne syntiset pääs, Laatikaine virnist.
Mutikaine potkiskeli santta kenkies kärjil ja katteli ku aallot tasotti kasat olemattomii.
– Tääl sitä juasti piänenä ku piänet apinat vaa hännät heilue, eikä sillo kukkan kattonu semmost paheksue, Mutikaine muisteli katelle hiekkaranna jäännöksii vähä haikeena.
– Ja flikat juaks hahlo tuulettue meirä kans, eikä kukka tiänny miks me oltti erilaissi, eikä siihe niipal kiinnitet huamiotaka siin iäs, Laatikaine yhtys muisteluihi.
– Nii surutont ol lapsuusaik, sit tultti nuariks ja kaikki merkillissi kialtoi alko sarell joka pualelt, Mutikaine virnist.
– Piti ain pittä housut jalas nii flikkoje ku poikienki ja vähä myähemmi flikat rupes viäl käyttämä joko paita taik sit niit hassui rintsikoi. Ne ol nii typerä näkössi ku ei niis rintsikois ollu mittä muut sisäl ku nännit vaa, mut neki piti piilotta, Laatikaine nauro.
– Häveliäisyys astu kuvaa mukka, Mutikaine hekotti.
– Kyl sillo oltti aika piukkapipoi, Laatikaine jatko naurus lomas.
– Mut ei sillo ollu mittä petofiilikssi eikä pal muitaka fiilikssi, jokka olis tehny mukuloil jotta, Mutikaine totes vakavoitue.
– Ja jos olis ollu ni kyl niil olis huanost käyny, joku selittämätö hukkumine tai muut semmost, Laatikaine sanos.
– Munist ne olis ripustettu hirtte, tai sit vaa salvettu ku eunukit. Sit siit ei enää olis ollu hualt, olis meinaa ollu lauhkee jätkä, Mutikaine saarnas.
– Mut eiks meirä pitäny men iha johonkis muual ku tän hiakkaranna jätteil, Laatikaine kysäs vaihtae puheeaihet.
– Ai nii, se näköalapaik, Mutikaine palas takas tähä hetkke.
Kaverukset kompasteliva ylös rannast vesiurii väistelle ja pysähtysivä näköalapaikal johtava polu päähä.
– Tota näköalatasannet piti men kattoma, jot onks viäl paikallas, mut em mää tiär kannattaak sin lähtte kiipustama, Mutikaine totes. – Kato tota polkuuki se o iha veren syämä, pelkkii urii vaa. Tossaha voi tuiskahtta nuri ja loukat ittes vaik kui pahast. Enkä mää kyl ajatellu yhtikäs mennä kotti pää kainalos. Se olis nii saakeli vaikeet ajaa autooki semmottis.
– Tää kyl masentta. Kui tää o tämmöttis jätettyki hunninkol? Laatikaine myäns.
– Mennän pois täält, tää alkaa suaraa sanoe vituttama, Mutikaine ehrot.
Kaverukse kapusiva polkuu pitki tanssuril päi. Kyl siinki ol urii mut huamattavast vähemmä ja pal harvemmas.
– Tämähä ol jo ku valtaväylä, täst olis melkke päässy maasturil, Laatikaine totes ku he oliva päässe tanssilava viäree ehji nahoi.
– Ei puuttunu ku ajorata merkinnät, Mutikaine myäns virnistäe.
– Täst etteppäi onki sit jo helpomppa, Laatikaine sanos heirä kulkiessas parkkipaikal autoilles.
– Mihis ny sit suunnistetta? Mutikaine kysäs.
– Jos sul o jotta pulla jäljel ni mennää vaik sin kaffel, Laatikaine ehrot avatessas Foorti ove.
– Ei ol mut poiketa tos mennes ostama, Mutikaine vastas hypäte Ooppeliis.
Kaverukset käynnist autons ja lähtivä parkist peräkanaa Mutikaise talol päi.
torstai 10. kesäkuuta 2010
Uittamol muistelemas
Mutikaine istuskeli Uitun kalliol Pitkäsalme rannas ku kännykkä paraht soittama. Hän kattos kuka siäl soittel ja Laatikaineha siäl ol.
– Morjens, hän vastas.
– Missäs olet ku et ol koton, Laatikaine kysäs.
– Uittamol mää ole. Täs paviljonki takan kalliol, Mutikaine vastas.
– Jaa, siäl tanssilava takan, Laatikaine sanos.
– Just, tääl mää paistattele päivää, Mutikaine myäns.
– Okei, mää tule sit sinne. Näkyilee, Laatikaine ilmot.
– Selvä, Mutikaine lopet puhelu.
Parikymment minuutti myähemmi Laatikaine puuskut kalliokylkke ylös.
– Onks nää kalliot tullu isommiks ku otta nii henkke, ei ne kyl silt näytä, päivasto piänemmilt, Laatikaine huahot istahtae kalliol.
– Ei ku se o iha ikäkysymys ja kunnost kii myäski, Mutikaine tokas.
– Mää vanha vai ja huanokuntone? Äläs ny tommossi ruppe väittämä, Laatikaine virnist vähä tuskasest.
– Miäl ja kroppa o iha eri assioi, Mutikaine totes.
– No, kyl se kyl nii taitta ol. Enne tääl juasti ku piäne varsat vaa, eikä ottanu olleska henke pääl tommottis, Laatikaine myäns.
– Käviks tääl jo sillo ku täs ol uimalaitos? Mutikaine kysys.
– Em mää simmost ol koskaa nähny, Laatikaine ihmettel. – Mis tääl? Kyl sää sillo siit paattireisul jotta juttelikki.
– Se ol suaraa tos alapualel. Se maailmapyärä mist sillo jo jutteli ol just täs mis ny istuta, selost Mutikaine.
– Ja siit näki sit Airistol saak? Laatikaine kysäs.
– Iha komiast, jollei ollu sumppust, Mutikaine sanos.
– Mää huamasi et ol nii komia tanssuriki toi uus, Laatikaine tuumas.
– Joo, jokku perkeleen koltiaise ku men polttama sen vanha. Täst uurest vähä sillo käytti kärevääntö et laitetaak semmost enää olleska, Mutikaine selitti.
– Onneks laitetti. Eiks tääl käy aikalail porukka viälki, Laatikaine huamaut.
– No joo, toi tanssurikulttuuri o taas nousus, Mutikaine totes.
– Mut peliteltta siäl ei ennä ol? kysäs Laatikaine.
– Ei tair ol, Mutikaine myäns.
– Mää joskus kakruna kävin siin ampumas ilkkaril. Kaikkial muual taisi ossu paitti siihe maalitaulusse, Laatikaine muistel.
– Jaa, et men nii huanost, Mutikaine virnist.
– Joo, em mää mittä semmosest pyssyst tiännykkä. Ei mul ollu semmost lapsuut ku sul, et ol tommoset tappovehkeet het piänest ast tuttui, Laatikaine heitt.
– Ei mulka alus ollu. Mää oli vast seittemä ku mää pyssyihi paremmi tutustusi, Mutikaine totes.
– Ei sul jo aikasemmi ollu pyssyt tutui, Laatikaine ol muistavinas.
– Jaa, siäl mummun tykön ol niit luarikkoi mitä pappa ol tehny seppänä ollessas, mut em mää niihi saanu men koskema. Mää olin sillo kuus varmaanki, vai olisinkoha ollu viis, em mää muist, Mutikaine fundeeras.
– Ei niist ajoist viäl mittä oikke muistakka, Laatikainenki myäns.
– Ei nii, mut olis se vaa nii hianoo jos muistais kaik, Mutikaine sanos.
– Nii oliski. Mut istuks sää tääl viäl kauanki, mul ruppe kaffehammast kolottama, Laatikaine sanos nouste kalliolt.
– Lähretä vaa johonkis kaffel, myäntys Mutikaine nouste hänki.
– Morjens, hän vastas.
– Missäs olet ku et ol koton, Laatikaine kysäs.
– Uittamol mää ole. Täs paviljonki takan kalliol, Mutikaine vastas.
– Jaa, siäl tanssilava takan, Laatikaine sanos.
– Just, tääl mää paistattele päivää, Mutikaine myäns.
– Okei, mää tule sit sinne. Näkyilee, Laatikaine ilmot.
– Selvä, Mutikaine lopet puhelu.
Parikymment minuutti myähemmi Laatikaine puuskut kalliokylkke ylös.
– Onks nää kalliot tullu isommiks ku otta nii henkke, ei ne kyl silt näytä, päivasto piänemmilt, Laatikaine huahot istahtae kalliol.
– Ei ku se o iha ikäkysymys ja kunnost kii myäski, Mutikaine tokas.
– Mää vanha vai ja huanokuntone? Äläs ny tommossi ruppe väittämä, Laatikaine virnist vähä tuskasest.
– Miäl ja kroppa o iha eri assioi, Mutikaine totes.
– No, kyl se kyl nii taitta ol. Enne tääl juasti ku piäne varsat vaa, eikä ottanu olleska henke pääl tommottis, Laatikaine myäns.
– Käviks tääl jo sillo ku täs ol uimalaitos? Mutikaine kysys.
– Em mää simmost ol koskaa nähny, Laatikaine ihmettel. – Mis tääl? Kyl sää sillo siit paattireisul jotta juttelikki.
– Se ol suaraa tos alapualel. Se maailmapyärä mist sillo jo jutteli ol just täs mis ny istuta, selost Mutikaine.
– Ja siit näki sit Airistol saak? Laatikaine kysäs.
– Iha komiast, jollei ollu sumppust, Mutikaine sanos.
– Mää huamasi et ol nii komia tanssuriki toi uus, Laatikaine tuumas.
– Joo, jokku perkeleen koltiaise ku men polttama sen vanha. Täst uurest vähä sillo käytti kärevääntö et laitetaak semmost enää olleska, Mutikaine selitti.
– Onneks laitetti. Eiks tääl käy aikalail porukka viälki, Laatikaine huamaut.
– No joo, toi tanssurikulttuuri o taas nousus, Mutikaine totes.
– Mut peliteltta siäl ei ennä ol? kysäs Laatikaine.
– Ei tair ol, Mutikaine myäns.
– Mää joskus kakruna kävin siin ampumas ilkkaril. Kaikkial muual taisi ossu paitti siihe maalitaulusse, Laatikaine muistel.
– Jaa, et men nii huanost, Mutikaine virnist.
– Joo, em mää mittä semmosest pyssyst tiännykkä. Ei mul ollu semmost lapsuut ku sul, et ol tommoset tappovehkeet het piänest ast tuttui, Laatikaine heitt.
– Ei mulka alus ollu. Mää oli vast seittemä ku mää pyssyihi paremmi tutustusi, Mutikaine totes.
– Ei sul jo aikasemmi ollu pyssyt tutui, Laatikaine ol muistavinas.
– Jaa, siäl mummun tykön ol niit luarikkoi mitä pappa ol tehny seppänä ollessas, mut em mää niihi saanu men koskema. Mää olin sillo kuus varmaanki, vai olisinkoha ollu viis, em mää muist, Mutikaine fundeeras.
– Ei niist ajoist viäl mittä oikke muistakka, Laatikainenki myäns.
– Ei nii, mut olis se vaa nii hianoo jos muistais kaik, Mutikaine sanos.
– Nii oliski. Mut istuks sää tääl viäl kauanki, mul ruppe kaffehammast kolottama, Laatikaine sanos nouste kalliolt.
– Lähretä vaa johonkis kaffel, myäntys Mutikaine nouste hänki.
maanantai 31. toukokuuta 2010
Jokilaiva kannel
Mutikaine ja Laatikaine istusiva jokilaiva kannel öölil, kui muuteska. Katteliva siin ihmiste touhui
ja Aurajoe sameen veren hirast virtaust merel päi.
– Oleks kuullu siit näire meirä juttuje julkasust mittä? Laatikaine kysys.
– Jaa niist ku kerto meist? Mutikane sano.
– Just niist. Mitä niil mahtta tapahtuu? Onks se kynämaakari mittä saanu aikaseks? Laatikaine jatko kyselyäs.
– Näyttä silt ettei ainaska Turu puales näyt ottava tuult purjessis, kuulemma, Mutikaine tokas.
– Jaa, ettei tääl päi pal kiinnost, Laatikaine totes.
– Jep, ja ei näis ny pal olkka hurraamist tämmöste vanhoje ukkoje paska puhumises. Tyhjäpäiväst turinointti. Em mää oikke eres ymmär miks toi Api niit rupes taltte laittama, Mutikaine virnist.
– No ei näis kyl oikke mittä filosofiaaka ol, saatikka jotta muut, Laatikaine myäns.
– Nii-ih, me vaa ain istuta jossa kaljal tai kaffel ja polteta tupakki, Mutikaine totes ottaen klasistas siamaukse ööli.
– Ja puhuta iha mitä sylki suuhu tua. Kyl näis jutuis pitäis ol jotta sisältööki, Laatikaine fundeeras.
– Niinku seinil kiipelevi ninjoi tai yhrel kärel rynnäril ampuvii naissi ja paljo kaikke ryminöi ja räjähtelyi, se o aja henki se, Mutikaine pääst miälikuvitukses lentto.
– Tai jotta alienei tai aavei. Sarvipäine saatanaki vois ain välil tul maa sisuksist meit moikkama ja me luettais jostai homeisest vanhast opuksest jotta liirum laarumei ja syästäis se takas maarakko, Laatikainenki innostus.
– Se olis iha sitä nykyaja meininkki. Sääki ku olet noit hameväe peräs juaksijoi viälki, ni voisit jouttu johonki hankaluukssi ja commandot tulis pelastana sunt ku sää vaa joisit jotta kolajuamaa, nauro Mutikaine.
– Hyi helkutti, kyl ööli olis paremppa, Laatikaine sanos.
– Mut ei öölist mittä tommossi tapahru, ainaska mainoste mukka, Mutikaine virnist.
– Nii joo, ei tosiaa näyt tapahtuva, Laatikaine myäns.
– Mut jos katto peilii ni ei meil tommost vois tapahtuukka. Ei me olla mittä tommossi rimmattui lihaskimppui taik eres nuarii enää, Muikaine totes.
– Tosi o ku ves ja pittä ku seula, myäns Laatikaine taas.
– Mut kyl se o nii mahrotont toi mainostenki maailma nykysi. Niilt o tainnu unohttu se sääntö ettei mainos sais luara valheellist kuvaa tuatteest. Vai onks semmost enä olleska? Mutikaine sanos.
– Munst tuttu ettei tair enä ol. Kaikki muit sääntöi kyl sit onki sen erest, Laatikaine fundeeras.
– Koht ei varma saa lähtte kaupunkilka ilma viraomaiste luppa tai ainaski ilma jottai asiamukassi varustei. Siinhä voi vaik loukata ittes, Mutikaine innostu taas.
– Ai niinku pyäräl? Laatikaine kysys.
– Ei ku kävelle. Kypärä tartte ol pääs jottei loukka jos kaattu ja kyynär ja polvisuajakki niinku rullaluitelijoil. Kato kyl toi käveleminenki o nii vaarallist. Siinhä o vaa kahrel jalal pystys ja kui helpost ne voi men alt, ainaski muutama olue jälkke, Mutikaine selit.
– Nii tiätty jos sitä tommottis fundeera, Laatikaine myäns.
– Kui moni onka kolhinu itteäs kännispäite, Mutikaine totes iha tosissas.
– Se o kyl iha totine tosi, Laatikainenki yhtys.
– Siit tulki miälee et kai maar meiränki olis aik lähtte niinkaua ku jala kantava, Mutikaine sanos.
– Ai helkkari kelloki o jo noi pal, Laatikainenki huamas katottuas kelloas.
– Onks sul jotta menoo viäl? Mutikaine kysäs heirä astellessas lankonkii pitki maihi.
– Tarttee viäl käyrä kaupaski, Laatikaine selit.
– Ny tartteeki men bussil kotti, on meinaa semmone olo ny. Morjens, Mutikaine totes lähtie lähint pysäkkii kohre.
– Morjens, vastas Laatikaine lähtie luavima keskusta suuntta.
ja Aurajoe sameen veren hirast virtaust merel päi.
– Oleks kuullu siit näire meirä juttuje julkasust mittä? Laatikaine kysys.
– Jaa niist ku kerto meist? Mutikane sano.
– Just niist. Mitä niil mahtta tapahtuu? Onks se kynämaakari mittä saanu aikaseks? Laatikaine jatko kyselyäs.
– Näyttä silt ettei ainaska Turu puales näyt ottava tuult purjessis, kuulemma, Mutikaine tokas.
– Jaa, ettei tääl päi pal kiinnost, Laatikaine totes.
– Jep, ja ei näis ny pal olkka hurraamist tämmöste vanhoje ukkoje paska puhumises. Tyhjäpäiväst turinointti. Em mää oikke eres ymmär miks toi Api niit rupes taltte laittama, Mutikaine virnist.
– No ei näis kyl oikke mittä filosofiaaka ol, saatikka jotta muut, Laatikaine myäns.
– Nii-ih, me vaa ain istuta jossa kaljal tai kaffel ja polteta tupakki, Mutikaine totes ottaen klasistas siamaukse ööli.
– Ja puhuta iha mitä sylki suuhu tua. Kyl näis jutuis pitäis ol jotta sisältööki, Laatikaine fundeeras.
– Niinku seinil kiipelevi ninjoi tai yhrel kärel rynnäril ampuvii naissi ja paljo kaikke ryminöi ja räjähtelyi, se o aja henki se, Mutikaine pääst miälikuvitukses lentto.
– Tai jotta alienei tai aavei. Sarvipäine saatanaki vois ain välil tul maa sisuksist meit moikkama ja me luettais jostai homeisest vanhast opuksest jotta liirum laarumei ja syästäis se takas maarakko, Laatikainenki innostus.
– Se olis iha sitä nykyaja meininkki. Sääki ku olet noit hameväe peräs juaksijoi viälki, ni voisit jouttu johonki hankaluukssi ja commandot tulis pelastana sunt ku sää vaa joisit jotta kolajuamaa, nauro Mutikaine.
– Hyi helkutti, kyl ööli olis paremppa, Laatikaine sanos.
– Mut ei öölist mittä tommossi tapahru, ainaska mainoste mukka, Mutikaine virnist.
– Nii joo, ei tosiaa näyt tapahtuva, Laatikaine myäns.
– Mut jos katto peilii ni ei meil tommost vois tapahtuukka. Ei me olla mittä tommossi rimmattui lihaskimppui taik eres nuarii enää, Muikaine totes.
– Tosi o ku ves ja pittä ku seula, myäns Laatikaine taas.
– Mut kyl se o nii mahrotont toi mainostenki maailma nykysi. Niilt o tainnu unohttu se sääntö ettei mainos sais luara valheellist kuvaa tuatteest. Vai onks semmost enä olleska? Mutikaine sanos.
– Munst tuttu ettei tair enä ol. Kaikki muit sääntöi kyl sit onki sen erest, Laatikaine fundeeras.
– Koht ei varma saa lähtte kaupunkilka ilma viraomaiste luppa tai ainaski ilma jottai asiamukassi varustei. Siinhä voi vaik loukata ittes, Mutikaine innostu taas.
– Ai niinku pyäräl? Laatikaine kysys.
– Ei ku kävelle. Kypärä tartte ol pääs jottei loukka jos kaattu ja kyynär ja polvisuajakki niinku rullaluitelijoil. Kato kyl toi käveleminenki o nii vaarallist. Siinhä o vaa kahrel jalal pystys ja kui helpost ne voi men alt, ainaski muutama olue jälkke, Mutikaine selit.
– Nii tiätty jos sitä tommottis fundeera, Laatikaine myäns.
– Kui moni onka kolhinu itteäs kännispäite, Mutikaine totes iha tosissas.
– Se o kyl iha totine tosi, Laatikainenki yhtys.
– Siit tulki miälee et kai maar meiränki olis aik lähtte niinkaua ku jala kantava, Mutikaine sanos.
– Ai helkkari kelloki o jo noi pal, Laatikainenki huamas katottuas kelloas.
– Onks sul jotta menoo viäl? Mutikaine kysäs heirä astellessas lankonkii pitki maihi.
– Tarttee viäl käyrä kaupaski, Laatikaine selit.
– Ny tartteeki men bussil kotti, on meinaa semmone olo ny. Morjens, Mutikaine totes lähtie lähint pysäkkii kohre.
– Morjens, vastas Laatikaine lähtie luavima keskusta suuntta.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Patsai ja pötsäi
Laatikaine ol iha vaa ajelemas ajankulukses. Ulkoiluttamas Foorttias, niinku myäs vois sanno. Iha ilma mittä määränpäät, mut Foortti ol ku omii aikojas ohjautunu Mutikaise talol. Iha niinku jokku konit joskus aikoinas ol tullu ravinteli erest kotti ku isäntä ol sammunu rattail. Ei Foortti tiätty voinu kotti tul ku Mutikaine ei ollu koskaa sitä omistanu eikä Laatikaine ollu tääl asunu, mut tuttu paik kummiski. Taik sit se ol vaa Laatikaise alitajunt tai kaffehammas ku ol ohjannu Foorti tän.
Laatikaine nous autostas ja kuuntel viheltely vajan takka. Ilmeisest Mutikaine ol siäl. Laatikaine suuntas vihellykse suuntta, kiärs vaja ja seisaht hämmästyksissäs paikalles.
Laatikaine toljot ihmeissäs Mutikaise aikaansaannost. Siin ol kasas kaikennäköst peltiromuu, paloi jostai moottoreist ja kaikellaist muutaki mist ei oikke saanu selkko. Tää ol varmaa joku patsas olevanas. Kiältämät siin ol jotta mikä aiheutti kiinnostustki ja iso se ol ainaki. Pitkält yli kaks metri korkkiaki.
- Morjens, terveht Mutikaine joka istus hitsauspöyrä kulmal.
- Onks tää ny olevinas mukamas patsas? Laatikaine töksäytti.
- Ei ollenska, tää o romuveistos. Mää sanoisi sitä ennemmi pötsääks, Mutikaine myhäili.
- Pötsäs. Aika veikee nimitys, Laatikaine nauraht. - Mist sää semmose keksitki?
- No ku se o tommone epämääräne kasa erilaissi romukappalei, eikä sitä ol kyl veistetty mitenkä, hitsailtu vaa yhtte, ni eiks se ol sil sopiva nimitys, Mutikaine naureskeli. - Yht naurettava tekele ku mite hauskaa ol sen tekeminenki.
Laatikaine kiärteli romukassa ympär ja huamas et se ol maalattu ruiskul iha riamunkirjavaks.
- Oleks ollu juavuksis ku olet ton ruiskuttanu? Laatikaine lohkas.
- Ei ku iha selvin päi mää sen suihkuti, Mutikaine selvit katelle aikaansaannostas pää kallellas.
- Tualt sisält olet sit jättäny mustaks ja vaalentanu eri väreil ulospäi, Laatikaine totes tutkie pötsäst tarkemmi ja yrittäe hahmottaa siit jottai järkevää, kuiteska onnistumat.
- Joo, sil sai vähä syvyyt siihe ja vähä vaihtelevaisuut, Mutikaine selost.
- Kyl tos o mun miälest kyl vaihtelevuut iha tarppeeks muutenki, Laatikaine sanos raappie päätäs.
- No jaa, em mää ny tiärä, olisha siit voinu tehrä jottai muutaki, jottai järkevää, Mutikaine sanos.
- Mitä muuta? Mitä ton ny pitäis esittää? Laatikaine uteli.
- Esimerkiks siit olis voinu tehrä vaik poijun paino. Upottaa sen toho meree ja laitta siihe paatin kiin. Ei toi mittä esitä, se vaa o, Mutikaine fundeeras sivelle viiksiäs.
- Pötsäs, totes Laatikaine toistelle Mutikaise keksimää nimee.
- Just, ei tullu patsast tul pötsäs, nauraht Mutikaine. - Tonne pääl vois viäl hitsat pari vaihrekeppii noin niinku tuntosarviks tai antenneiks.
- Just joo, eiks toi ol jo muutenki monitahone luamus, Laatikaine tokas.
- Ei se viäl, jottai viäl tartte laitta lissä, Mutikaine raappis päätäs.
- Mihi sää meinaat ton sit siirttä ja mite, toiha painaa ku poikamiähe syntisäkki, Laatikaine kysäs.
- Em mää tommost ol ajatellu, siin onki sit pulma, Mutikaine tuijot aikaasaannostas. - Antta sit ol tos, jos ei saa siirretty.
- Sehä o sun tiäl, jos ruppeet jottai muut väsäämä, Laatikaine huamaut.
- Miätitää sitä sit toiste. Miks sää muute tulit käymää? Iha muute vaa vai? Mutikaine muutti puheeaihet.
- Em mää tiär ittekkä, mää oli vaa ajelemas ja täält sit itteni löysi, Laatikaine raappi päätäs.
- Maistuisko kaffet? Mutikaine kysys.
- Ai mul vai? Tiätty maistuis, Laatikaine sanos.
- Mennä sit keittämä, Mutikaine nous hitsipöyrält ja läht taloo kohre.
- Jep, vastas Laatikaine seurate peräs vilkastuas viäl tota häkkyrää vajan takan.
- Patsai ja pötsäi, kaikkee se Mutikaine keksiiki, hän viäl miättis seuratessas Mutikaist sisäl.
Laatikaine nous autostas ja kuuntel viheltely vajan takka. Ilmeisest Mutikaine ol siäl. Laatikaine suuntas vihellykse suuntta, kiärs vaja ja seisaht hämmästyksissäs paikalles.
Laatikaine toljot ihmeissäs Mutikaise aikaansaannost. Siin ol kasas kaikennäköst peltiromuu, paloi jostai moottoreist ja kaikellaist muutaki mist ei oikke saanu selkko. Tää ol varmaa joku patsas olevanas. Kiältämät siin ol jotta mikä aiheutti kiinnostustki ja iso se ol ainaki. Pitkält yli kaks metri korkkiaki.
- Morjens, terveht Mutikaine joka istus hitsauspöyrä kulmal.
- Onks tää ny olevinas mukamas patsas? Laatikaine töksäytti.
- Ei ollenska, tää o romuveistos. Mää sanoisi sitä ennemmi pötsääks, Mutikaine myhäili.
- Pötsäs. Aika veikee nimitys, Laatikaine nauraht. - Mist sää semmose keksitki?
- No ku se o tommone epämääräne kasa erilaissi romukappalei, eikä sitä ol kyl veistetty mitenkä, hitsailtu vaa yhtte, ni eiks se ol sil sopiva nimitys, Mutikaine naureskeli. - Yht naurettava tekele ku mite hauskaa ol sen tekeminenki.
Laatikaine kiärteli romukassa ympär ja huamas et se ol maalattu ruiskul iha riamunkirjavaks.
- Oleks ollu juavuksis ku olet ton ruiskuttanu? Laatikaine lohkas.
- Ei ku iha selvin päi mää sen suihkuti, Mutikaine selvit katelle aikaansaannostas pää kallellas.
- Tualt sisält olet sit jättäny mustaks ja vaalentanu eri väreil ulospäi, Laatikaine totes tutkie pötsäst tarkemmi ja yrittäe hahmottaa siit jottai järkevää, kuiteska onnistumat.
- Joo, sil sai vähä syvyyt siihe ja vähä vaihtelevaisuut, Mutikaine selost.
- Kyl tos o mun miälest kyl vaihtelevuut iha tarppeeks muutenki, Laatikaine sanos raappie päätäs.
- No jaa, em mää ny tiärä, olisha siit voinu tehrä jottai muutaki, jottai järkevää, Mutikaine sanos.
- Mitä muuta? Mitä ton ny pitäis esittää? Laatikaine uteli.
- Esimerkiks siit olis voinu tehrä vaik poijun paino. Upottaa sen toho meree ja laitta siihe paatin kiin. Ei toi mittä esitä, se vaa o, Mutikaine fundeeras sivelle viiksiäs.
- Pötsäs, totes Laatikaine toistelle Mutikaise keksimää nimee.
- Just, ei tullu patsast tul pötsäs, nauraht Mutikaine. - Tonne pääl vois viäl hitsat pari vaihrekeppii noin niinku tuntosarviks tai antenneiks.
- Just joo, eiks toi ol jo muutenki monitahone luamus, Laatikaine tokas.
- Ei se viäl, jottai viäl tartte laitta lissä, Mutikaine raappis päätäs.
- Mihi sää meinaat ton sit siirttä ja mite, toiha painaa ku poikamiähe syntisäkki, Laatikaine kysäs.
- Em mää tommost ol ajatellu, siin onki sit pulma, Mutikaine tuijot aikaasaannostas. - Antta sit ol tos, jos ei saa siirretty.
- Sehä o sun tiäl, jos ruppeet jottai muut väsäämä, Laatikaine huamaut.
- Miätitää sitä sit toiste. Miks sää muute tulit käymää? Iha muute vaa vai? Mutikaine muutti puheeaihet.
- Em mää tiär ittekkä, mää oli vaa ajelemas ja täält sit itteni löysi, Laatikaine raappi päätäs.
- Maistuisko kaffet? Mutikaine kysys.
- Ai mul vai? Tiätty maistuis, Laatikaine sanos.
- Mennä sit keittämä, Mutikaine nous hitsipöyrält ja läht taloo kohre.
- Jep, vastas Laatikaine seurate peräs vilkastuas viäl tota häkkyrää vajan takan.
- Patsai ja pötsäi, kaikkee se Mutikaine keksiiki, hän viäl miättis seuratessas Mutikaist sisäl.
lauantai 29. toukokuuta 2010
Pihagrillil halstraamas
- Perskeles, Mutikaine kiros juaste talo nurkal oleval tynnäril ja upottae kätes vette.
- Poltiks näppis? Laatikaine kysäs lopettae leipie voitelu ja kattoe Mutikaise touhui.
- Joo, katos toi halsteri meinas purot ja mää tiätty oti siit kiin vaistomaisest tönäste sen takas grillil, Mutikaine selost uittae sormias tynnäris.
- Semmost se o ku ei ajattele yhtikäs mitä tekke jos sattuu jottai yllättävä, Laatikaine sanos.
- Nii se o et pitäs ajatella ensteks mitä tekke ettei tee mitä ajattelee. Ei onneks palanu pahemmi, Mutikaine tutkis sormias. - Toho ku vetässe hiukka Aloe Veraa ni kyl se siit tokenee. Mää käy laittamas, vahri sää tota halsterii etteivä silakat pala. Ne ku o nii pikassi kypsymä.
- Kyl mää ne hoira, hoira sää ittes vaa, Laatikaine ilmot kääntäe jo halsterii.
Laatikaine käänteli vihellelle halsterii, kaato kypsät lautasel ja latas uure satsi halterisse. Pist tupakiks ja nojas taakseppäi tualissas.
- Jokos sää olet saanu ne kärventymä piloil? Mutikaine kysäs tullessas takas.
- Em mää ny mikkä iha poropeukalo ol näis hommis, Laatikaine tokas kattoe sin päi mist Mutikaise ään kuulus.
- Ai sää laitot oikke tukonki siihe, palo sit nii pahast kuiteski, hän jatko huamattuas sitte Mutikaise käres.
- Kyl siihe näyt halsteri kuva vähä jäärä, mut kyl se siit lähtte ku o kunno aineet, Mutikane vilkas tukkoas.
- Miks näit silakoit ei perat lainkka? Laiteta vaa sisälmyksines päivines halsterisse, ihmetteli Laatikaine.
- Ne ei pääs kuivama tos paistuassa ku niis o sisälmyksekki mukan, selit Mutikaine.
- Mut eik niis ol sit kaikki myrkyi mukan, fosfori ja elohoppia ja semmossi, Laatikaine kysäs.
- No jaa, ei niit sisälmykssi tartte silt syärä, Mutikaine totes.
- Ja ajattele posittisest vaikkes Olvii joiska. Sää näyt pimiäs paremmi ku suns o vähä fosforii ja pääset liukkaas liikkeel ku veres o vähä elohoppiaaki, yrit Mutikaine viäl väänttä jottai piänt vitsiiki.
- Joopa joo, ja ku syät tsernomarjoi tai vihannekssi ni sunst tulee iha säteilevä kaunis, Laatikaine jatko näit vanhoi vitsei.
Silakat valmistusiva ja hiljasuure vallites kaverukset syventysivä nauttima pöyrä antimist.
- Mää ole usse ihmetelly, mikses sää Mutikaine ol menny naimissi lainkka? Laatikaine katkas hiljasuure. - Sulha ol se joku muija usseemppi vuassi siin pyärimäs sillo nuarena. Me luultti sillo et teist kyl varmast tulee pari.
- Nii ol, vastas Mutikaine lyhyest vilkaste Laatikaist.
- Mihis se kaatus sit? Laatikaine uteli yhä.
- Kaatumisse, Mutikaine totes hörpäte oluttas.
- Ei toi ny pal selvittäny, Laatikaine jatko yhä röyhtäste ja sytyttäe tupaki.
- No se kaatu jonku jätkä al ja mää vähä ärsyyntysi siit sit, Mutikaine tokas sytyttäe hänki tupaki.
- Ei kait ny yhre kerra fibaukse mikkä kaaru, Laatikaine ihmeentys.
- Se ol sillo nii kauhhia kolaus, et ei meikäläine semmost siätäny, Mutikaine totes.
- Niinhä sillo nuarempana kaik ol nii yksoikost, Laatikainenki myäns.
- Ja sit se varmaa sillo, ku pääs munst eroo, huamas et kyl kool o välii ja alko olema yhre toise kans. Sil ku ol mont numeroo isomp, Mutikaine jatko viäl.
- Mikä? Laatikaine ei oikke het päässy jyväl.
- Kato, piän ja teknilline ei ain pärjää koon kans, Mutikaine totes kiärrelle selvitykseks.
- Ai jaa, se, Laatikaisel väläht. - Se onki sit jo huanomp homma. Mut jos se vaa siit olis kii parisuhteet olis heikoil kantimil. Kyl siin tarttee ol jottai muutki.
- Nii tiätty tarttis, mut em mää ol sit sen jälkke mittä vakavammi ottanu. Yksinki tul toimee ja paremmi ku toisen kans. Ittes kans ei tul nii usse riitaaka. Oleks huamannu? Mutikaine virnist.
- Se o kyl tosi. Jos päättää johonki mennäkki ni ei tartte toiselt kysellä, sen ku vaa lähte menemä, Laatikainenki myäns.
- Nii ja mitä vuaskerral tekis ku o irtopainoksiiki o ollu iha tarppeeks tarjol, Mutikaine nauraht piän katkeruus kuiteski äänessäs ja jatko, - Olisha ne omat kakarakki ollu iha kivoi, mut ei kyl iha välttämättömii. Tää suku kyl katkee mun pualelt tähä, mut onha niit ihmissi ilmanki tääl iha liikka.
- Joo noit mukuloi määki ole joskus aatellu, Laatikaine totes.
- Se o varmaa geeneis tommonen, varsinki sillo ku fundeeraa enemmä alapääl ku yläpääl, virnist Mutikaine. - Näi vanhemmite o kyl huamannu et tost alapääst kunto pakka pettämä usseemmi ku yläpääst.
- Sit ku alkaa pettämä yläpäästki o paha, Laatikaine myäns.
- Sit o kyl aika men tilaama arkku. Mut mennää sisäl keittämä kunno kaffet syämise pääl, sanos Mutikaine nouste.
- Mennää vaa, Laatikaine totes nouste hänki tualistas.
- Poltiks näppis? Laatikaine kysäs lopettae leipie voitelu ja kattoe Mutikaise touhui.
- Joo, katos toi halsteri meinas purot ja mää tiätty oti siit kiin vaistomaisest tönäste sen takas grillil, Mutikaine selost uittae sormias tynnäris.
- Semmost se o ku ei ajattele yhtikäs mitä tekke jos sattuu jottai yllättävä, Laatikaine sanos.
- Nii se o et pitäs ajatella ensteks mitä tekke ettei tee mitä ajattelee. Ei onneks palanu pahemmi, Mutikaine tutkis sormias. - Toho ku vetässe hiukka Aloe Veraa ni kyl se siit tokenee. Mää käy laittamas, vahri sää tota halsterii etteivä silakat pala. Ne ku o nii pikassi kypsymä.
- Kyl mää ne hoira, hoira sää ittes vaa, Laatikaine ilmot kääntäe jo halsterii.
Laatikaine käänteli vihellelle halsterii, kaato kypsät lautasel ja latas uure satsi halterisse. Pist tupakiks ja nojas taakseppäi tualissas.
- Jokos sää olet saanu ne kärventymä piloil? Mutikaine kysäs tullessas takas.
- Em mää ny mikkä iha poropeukalo ol näis hommis, Laatikaine tokas kattoe sin päi mist Mutikaise ään kuulus.
- Ai sää laitot oikke tukonki siihe, palo sit nii pahast kuiteski, hän jatko huamattuas sitte Mutikaise käres.
- Kyl siihe näyt halsteri kuva vähä jäärä, mut kyl se siit lähtte ku o kunno aineet, Mutikane vilkas tukkoas.
- Miks näit silakoit ei perat lainkka? Laiteta vaa sisälmyksines päivines halsterisse, ihmetteli Laatikaine.
- Ne ei pääs kuivama tos paistuassa ku niis o sisälmyksekki mukan, selit Mutikaine.
- Mut eik niis ol sit kaikki myrkyi mukan, fosfori ja elohoppia ja semmossi, Laatikaine kysäs.
- No jaa, ei niit sisälmykssi tartte silt syärä, Mutikaine totes.
- Ja ajattele posittisest vaikkes Olvii joiska. Sää näyt pimiäs paremmi ku suns o vähä fosforii ja pääset liukkaas liikkeel ku veres o vähä elohoppiaaki, yrit Mutikaine viäl väänttä jottai piänt vitsiiki.
- Joopa joo, ja ku syät tsernomarjoi tai vihannekssi ni sunst tulee iha säteilevä kaunis, Laatikaine jatko näit vanhoi vitsei.
Silakat valmistusiva ja hiljasuure vallites kaverukset syventysivä nauttima pöyrä antimist.
- Mää ole usse ihmetelly, mikses sää Mutikaine ol menny naimissi lainkka? Laatikaine katkas hiljasuure. - Sulha ol se joku muija usseemppi vuassi siin pyärimäs sillo nuarena. Me luultti sillo et teist kyl varmast tulee pari.
- Nii ol, vastas Mutikaine lyhyest vilkaste Laatikaist.
- Mihis se kaatus sit? Laatikaine uteli yhä.
- Kaatumisse, Mutikaine totes hörpäte oluttas.
- Ei toi ny pal selvittäny, Laatikaine jatko yhä röyhtäste ja sytyttäe tupaki.
- No se kaatu jonku jätkä al ja mää vähä ärsyyntysi siit sit, Mutikaine tokas sytyttäe hänki tupaki.
- Ei kait ny yhre kerra fibaukse mikkä kaaru, Laatikaine ihmeentys.
- Se ol sillo nii kauhhia kolaus, et ei meikäläine semmost siätäny, Mutikaine totes.
- Niinhä sillo nuarempana kaik ol nii yksoikost, Laatikainenki myäns.
- Ja sit se varmaa sillo, ku pääs munst eroo, huamas et kyl kool o välii ja alko olema yhre toise kans. Sil ku ol mont numeroo isomp, Mutikaine jatko viäl.
- Mikä? Laatikaine ei oikke het päässy jyväl.
- Kato, piän ja teknilline ei ain pärjää koon kans, Mutikaine totes kiärrelle selvitykseks.
- Ai jaa, se, Laatikaisel väläht. - Se onki sit jo huanomp homma. Mut jos se vaa siit olis kii parisuhteet olis heikoil kantimil. Kyl siin tarttee ol jottai muutki.
- Nii tiätty tarttis, mut em mää ol sit sen jälkke mittä vakavammi ottanu. Yksinki tul toimee ja paremmi ku toisen kans. Ittes kans ei tul nii usse riitaaka. Oleks huamannu? Mutikaine virnist.
- Se o kyl tosi. Jos päättää johonki mennäkki ni ei tartte toiselt kysellä, sen ku vaa lähte menemä, Laatikainenki myäns.
- Nii ja mitä vuaskerral tekis ku o irtopainoksiiki o ollu iha tarppeeks tarjol, Mutikaine nauraht piän katkeruus kuiteski äänessäs ja jatko, - Olisha ne omat kakarakki ollu iha kivoi, mut ei kyl iha välttämättömii. Tää suku kyl katkee mun pualelt tähä, mut onha niit ihmissi ilmanki tääl iha liikka.
- Joo noit mukuloi määki ole joskus aatellu, Laatikaine totes.
- Se o varmaa geeneis tommonen, varsinki sillo ku fundeeraa enemmä alapääl ku yläpääl, virnist Mutikaine. - Näi vanhemmite o kyl huamannu et tost alapääst kunto pakka pettämä usseemmi ku yläpääst.
- Sit ku alkaa pettämä yläpäästki o paha, Laatikaine myäns.
- Sit o kyl aika men tilaama arkku. Mut mennää sisäl keittämä kunno kaffet syämise pääl, sanos Mutikaine nouste.
- Mennää vaa, Laatikaine totes nouste hänki tualistas.
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Ajatuksii pihanurmikol
Aurinko paisto oike kuumast ensmäise kerra tänä kesän. Muitkaine ja Laatikaine oliva majottune Mutikaise pihamaal löhöilemä seuranas Karjalan mäyräkoira. Se o näit nykyssi juamareitte seurakoirii.
- Mää e ny ymmär lainkka tämmöst. Munst o iha veto pois. Ei jaksais tehrä mittä, Mutikaine miättis lojue pihanurmikollas filti pääl.
- Se o varma ton äkillise kuumuure syy, Laatikaine ilmot puutarhatualist. - Tää kesä tul ny ku joku olis iskeny nyrkil päi pläsii.
- Se o kyl tosi. Yhres päiväs ku lämpötila muuttus viiresttoist kahtekymmeneviite ni se o kyl hurja muutos, Mutikaine sanos nouste istuma ettei olis saanu ööli pälles ku otti pitkä hörpy jot vähä olis tullu friskimp olo.
- Katos kyl lämpö hyvääki tekke, muttei iha näi nopees tahris tarttis muuttuma, Laatikaine totes kulauttae pitkä ryypy hänki pullostas.
- Ja oliskoha täl iäl ja jotta ton assia kans tekko, Mutikaine fundeeras iha vakavissas.
- Ky seki voi vaikutta vähä, Laatikaine myäns. - Ollaanha me jo ehtoopuale kulkijoi.
- Kyl sitä sillo nuarempana vaa kaikellaist jakso. Yätmyäte kohelletti joka pual ja touhutti kaike näköst, Mutikaine jatko fundeeraustas.
- Joo, tukka putkel painetti eikä pal katottu mitä kello ol. Kui sitä sillo nii helkutist jaksettiinki, Laatikaine totes.
- Ei sillo riittäny Turu rajakka alkuunka. Käyti vaik mis vaikkei ajopelinä ol va fillari, Mutikaine muisteli ottae taas piänet ja pan tupakaks.
- Paraisil käyti, Naantalis ja tairetti me käyrä siäl Rymättylä iha nokaski, jollem mää vääri muist, Laatikaine jatko muistelui.
- Nii käytiinki. Nykysi ne tuntuva jo aika pitkilt matkoilt autonki kans, Mutikaine totes.
- Ne matkat kestäväkki nii saakeli kaua. Meil taitta nykysi ain ol vaa nii kiire joka paikka sit ku lähretä menemä, em mää kyl ymmär mitä varte, Laatikaine tokas. - Eihä meil pitäis ol mihenkäs kiire ennä nykysi.
- Ei pitäiskä. Luulis et paremmi vois ain lähte johonki, mut ei vaa tul ennä lähretty, Mutikaine huamaut.
- Tääl sitä vaa olla ja nyhjätä lipittämäs kalja ja sauhuttamas ku korsteenit, Laatikaine totes vähä alakulosest.
- Ja aika kuluu, Mutikaine huamaut. - Eikä sitä meil enä mont vuat varmaa olkka jäljel.
- Älä ny viäl ruppe ittelles muistovärssyi laatima, Laatikaine kattos vähä hualestuneena Mutikaist.
- Kyl mää semmostki vähä ole ajatellu ain välil, Mutikaine sanos. - Ku mää kuale ni mun muistojuhlis tartte soira rokki ja muu hyvä musa. Ainaski tää "Päivät kuin unta" tarttee laulaa siäl kappelis, se o nii hyvä pätkä.
- Mut jos sää kualekki talvel. Kuis sit? Laatikaine tokas muistellessas sanoi.
- Ei se nii kranttuu ol, kyl se tarttee silti laulaa siäl kappelis, Mutikaine virkkos. - Yks lysti mikä vuareaika sattu sillo olema,
- No jaa, ei kai sil nii välii ol sillo enää, Laatikainenki myäns. - Hyvä levy semmosse tilanteesse kummiski.
- Jep. Kyl mää ole johonki kansiosse tiattiksel vähä jo koonnu levyi jotka mää haluaisi siäl muistotilaisuures kuuluvil. Semmost tulee ain yksinäs olles väsäiltyy, Mutikaine sanos nouste ylös filtiltäs. - Mut ny mää mene laittama kaffet et saara jotta muutaki sualistosse ku kaljaa. Otaks leippi kans?
- Mää voisi tul laittama niit leippi, Laatikaine totes nouste tualistas ja seurate Mutikaist sisäl.
- Mää e ny ymmär lainkka tämmöst. Munst o iha veto pois. Ei jaksais tehrä mittä, Mutikaine miättis lojue pihanurmikollas filti pääl.
- Se o varma ton äkillise kuumuure syy, Laatikaine ilmot puutarhatualist. - Tää kesä tul ny ku joku olis iskeny nyrkil päi pläsii.
- Se o kyl tosi. Yhres päiväs ku lämpötila muuttus viiresttoist kahtekymmeneviite ni se o kyl hurja muutos, Mutikaine sanos nouste istuma ettei olis saanu ööli pälles ku otti pitkä hörpy jot vähä olis tullu friskimp olo.
- Katos kyl lämpö hyvääki tekke, muttei iha näi nopees tahris tarttis muuttuma, Laatikaine totes kulauttae pitkä ryypy hänki pullostas.
- Ja oliskoha täl iäl ja jotta ton assia kans tekko, Mutikaine fundeeras iha vakavissas.
- Ky seki voi vaikutta vähä, Laatikaine myäns. - Ollaanha me jo ehtoopuale kulkijoi.
- Kyl sitä sillo nuarempana vaa kaikellaist jakso. Yätmyäte kohelletti joka pual ja touhutti kaike näköst, Mutikaine jatko fundeeraustas.
- Joo, tukka putkel painetti eikä pal katottu mitä kello ol. Kui sitä sillo nii helkutist jaksettiinki, Laatikaine totes.
- Ei sillo riittäny Turu rajakka alkuunka. Käyti vaik mis vaikkei ajopelinä ol va fillari, Mutikaine muisteli ottae taas piänet ja pan tupakaks.
- Paraisil käyti, Naantalis ja tairetti me käyrä siäl Rymättylä iha nokaski, jollem mää vääri muist, Laatikaine jatko muistelui.
- Nii käytiinki. Nykysi ne tuntuva jo aika pitkilt matkoilt autonki kans, Mutikaine totes.
- Ne matkat kestäväkki nii saakeli kaua. Meil taitta nykysi ain ol vaa nii kiire joka paikka sit ku lähretä menemä, em mää kyl ymmär mitä varte, Laatikaine tokas. - Eihä meil pitäis ol mihenkäs kiire ennä nykysi.
- Ei pitäiskä. Luulis et paremmi vois ain lähte johonki, mut ei vaa tul ennä lähretty, Mutikaine huamaut.
- Tääl sitä vaa olla ja nyhjätä lipittämäs kalja ja sauhuttamas ku korsteenit, Laatikaine totes vähä alakulosest.
- Ja aika kuluu, Mutikaine huamaut. - Eikä sitä meil enä mont vuat varmaa olkka jäljel.
- Älä ny viäl ruppe ittelles muistovärssyi laatima, Laatikaine kattos vähä hualestuneena Mutikaist.
- Kyl mää semmostki vähä ole ajatellu ain välil, Mutikaine sanos. - Ku mää kuale ni mun muistojuhlis tartte soira rokki ja muu hyvä musa. Ainaski tää "Päivät kuin unta" tarttee laulaa siäl kappelis, se o nii hyvä pätkä.
- Mut jos sää kualekki talvel. Kuis sit? Laatikaine tokas muistellessas sanoi.
- Ei se nii kranttuu ol, kyl se tarttee silti laulaa siäl kappelis, Mutikaine virkkos. - Yks lysti mikä vuareaika sattu sillo olema,
- No jaa, ei kai sil nii välii ol sillo enää, Laatikainenki myäns. - Hyvä levy semmosse tilanteesse kummiski.
- Jep. Kyl mää ole johonki kansiosse tiattiksel vähä jo koonnu levyi jotka mää haluaisi siäl muistotilaisuures kuuluvil. Semmost tulee ain yksinäs olles väsäiltyy, Mutikaine sanos nouste ylös filtiltäs. - Mut ny mää mene laittama kaffet et saara jotta muutaki sualistosse ku kaljaa. Otaks leippi kans?
- Mää voisi tul laittama niit leippi, Laatikaine totes nouste tualistas ja seurate Mutikaist sisäl.
Kesä o tullu
Mutikaine ja Laatikaine istusiva Ruissalo kärjes rantakalliol ja nauttisiva aurinkost ja oluest.
- Kesä o tullu. Linnukki kiljuva puis ja taivaal nii et melkke korvii särkke, mutis Mutikaine
- Äläs ny. Toiset kyl sanosiva et kyl sit o ihanaa ku linnukki laulava nii kesäsest, Laatikane oikas.
- Se kyl o kaukka ihanuurest ku sisäl o nii kuuma et tartte pittä akkunat auki ja akkuna ulkopual puus huutta satakiäl kakskymmentneljä tuntti yhtsoitto. Ei siin pal unt saa, Muitkaine ilmas miälipitees. - Mil se jaksaaki. Kyl o kaveril miäletö kiima ku ei eres hetkist ol hilja.
- Taitaa ol josta Savost tai Karjala laulumailt tullu tän Turkku, Laatikaine arveli.
- Tai voi se ol niinki, et niit o ussemppi ja ne vuarotteleva niinku noi rokkarikki tual ruisrokis keskikesäl, Mutikaine miättis sivuuttae Laatikaise miälipitte iräiste heimoveljie puheliaisuurest. Vaik olisha heil ollu kantti otta siihenki kantta ku kumpasenki suvus ol sitäki verta niinku nimistki voi jo päätel. Onneks ne isät ol jo olle Turkulaissi vaik niire isät sit oliski ollu josta maankorvest.
- Mut kuiteski kaike kaikkia se o hianoo ku o nii lämpöst et o jo tukala pittä kalsareika housuje al vaik olsiva kui piänii. Paita kyl tartte pittä pääl ainaski näi vanhal iäl ettei polt nahkaas. Vanhas nahas ku ei ol enää sitä nuaruure kosteut vaa näyttä ja tunttu vähä niinku parkkiintuneelt, Laatikaine vuaratti.
- Et kai sää enää nii nuaruusmuari perrä ol et olsit ilma kalsarei, Mutikaine ihmeentys.
- No ei senttä, tulisha siin housukki keltaseks niist viimesist tipois, Laatikaine sanos.
- Sitä määki. Mehä aleta koht olla siin iäs et tullaa takas vaippaikkä, Mutikaine totes.
- Toivottavast ei, se o semmost sähläämist sit niire kans. Kummottis mää eres ossaisi ku ei ol ollu noit kakaroika, Laatikaine fundeeras.
- Kai maar niis paketeis o ohjeiki, Mutikaine tokas.
- No sithä se o iha helppo homma. Nourattaa vaa ohjeit, Laatikaine tuhaht. - Toivo mukka se ohjeire laatija ei ol sama ku se joka tekee noi erilaiste mööpeleire kokkoomisohjei tehtaire nimii mainittemat.
- Aika paha veto. Niit mööpelei ei kyl tahro saara oikial taval kokko millä niit ohjei nourattamal, Mutikaine rupes naurama.
- Ja jos saaki ni lopputulos voi ol iha muu ku siin kuvas, Laatikaine tuumas.
- Jos niist onki tarkotus saara aikaseks joku nykymoterni taireteos, joka hämäräst muistutta esimerkiks kaappii tai pöyttä tai muut semmost käytännö kapistust, Mutikaine fundeeras.
- Ainaska ne ei oikke käytöskä pakka kestämä, Laatikaine sanos.
- Se o kyl iha tosi. Nykysi ei enä mikkä kest mittä. Mut nerokkai ova noi suunnittelijakki, se kestä just sen aikka ku takuuki, tai oikeestas muutama päivä kauemmi, Mutikaine totes.
- Just nii. Se o tarkka harkittu et sit taas tartte osta kokonas uus, korjaamine o liia kallist, vaahtos Laatikaine.
- Se o kato aja henki semmone, kuluta, kuluta, Mutikaine sanos tuahtuneena.
- Niinhä se taitta ol, Laatikainenki myäns vähä hamppaitas kiristelle.
- Mut ny kyl tarttis ol täs onki mukan, vois vaik kaloi narrat, Mutikaine tuumas.
- Ei mul ol ainaka tual auton takakontis mittä kalavehkei. Onks sul? Laatikaine totes.
- Ei ol kyl nii mittä, Mutikaine sanos ja ojentautus pitkäkses kalliol sytytettyäs tupaki.
- Tartte täs sit vaa nautiskel aurinkost ku ei enää voi tota ööliikä otta, et pääse kottiinki auton kans, Laatikaine sanos ja pist myäski pitkäkses tupakki hampais.
Siin he sit löhöilivä kalliol ku kaks hyljet paitti ettei hylkeist kyl tuprahtele tommossi savupilvii yläilmoihi. Uimaranna suunnast kuulu metelii mut ei se häirinny, kunha eivä tän niämenokkasse tul metelöittemä.
- Kesä o tullu. Linnukki kiljuva puis ja taivaal nii et melkke korvii särkke, mutis Mutikaine
- Äläs ny. Toiset kyl sanosiva et kyl sit o ihanaa ku linnukki laulava nii kesäsest, Laatikane oikas.
- Se kyl o kaukka ihanuurest ku sisäl o nii kuuma et tartte pittä akkunat auki ja akkuna ulkopual puus huutta satakiäl kakskymmentneljä tuntti yhtsoitto. Ei siin pal unt saa, Muitkaine ilmas miälipitees. - Mil se jaksaaki. Kyl o kaveril miäletö kiima ku ei eres hetkist ol hilja.
- Taitaa ol josta Savost tai Karjala laulumailt tullu tän Turkku, Laatikaine arveli.
- Tai voi se ol niinki, et niit o ussemppi ja ne vuarotteleva niinku noi rokkarikki tual ruisrokis keskikesäl, Mutikaine miättis sivuuttae Laatikaise miälipitte iräiste heimoveljie puheliaisuurest. Vaik olisha heil ollu kantti otta siihenki kantta ku kumpasenki suvus ol sitäki verta niinku nimistki voi jo päätel. Onneks ne isät ol jo olle Turkulaissi vaik niire isät sit oliski ollu josta maankorvest.
- Mut kuiteski kaike kaikkia se o hianoo ku o nii lämpöst et o jo tukala pittä kalsareika housuje al vaik olsiva kui piänii. Paita kyl tartte pittä pääl ainaski näi vanhal iäl ettei polt nahkaas. Vanhas nahas ku ei ol enää sitä nuaruure kosteut vaa näyttä ja tunttu vähä niinku parkkiintuneelt, Laatikaine vuaratti.
- Et kai sää enää nii nuaruusmuari perrä ol et olsit ilma kalsarei, Mutikaine ihmeentys.
- No ei senttä, tulisha siin housukki keltaseks niist viimesist tipois, Laatikaine sanos.
- Sitä määki. Mehä aleta koht olla siin iäs et tullaa takas vaippaikkä, Mutikaine totes.
- Toivottavast ei, se o semmost sähläämist sit niire kans. Kummottis mää eres ossaisi ku ei ol ollu noit kakaroika, Laatikaine fundeeras.
- Kai maar niis paketeis o ohjeiki, Mutikaine tokas.
- No sithä se o iha helppo homma. Nourattaa vaa ohjeit, Laatikaine tuhaht. - Toivo mukka se ohjeire laatija ei ol sama ku se joka tekee noi erilaiste mööpeleire kokkoomisohjei tehtaire nimii mainittemat.
- Aika paha veto. Niit mööpelei ei kyl tahro saara oikial taval kokko millä niit ohjei nourattamal, Mutikaine rupes naurama.
- Ja jos saaki ni lopputulos voi ol iha muu ku siin kuvas, Laatikaine tuumas.
- Jos niist onki tarkotus saara aikaseks joku nykymoterni taireteos, joka hämäräst muistutta esimerkiks kaappii tai pöyttä tai muut semmost käytännö kapistust, Mutikaine fundeeras.
- Ainaska ne ei oikke käytöskä pakka kestämä, Laatikaine sanos.
- Se o kyl iha tosi. Nykysi ei enä mikkä kest mittä. Mut nerokkai ova noi suunnittelijakki, se kestä just sen aikka ku takuuki, tai oikeestas muutama päivä kauemmi, Mutikaine totes.
- Just nii. Se o tarkka harkittu et sit taas tartte osta kokonas uus, korjaamine o liia kallist, vaahtos Laatikaine.
- Se o kato aja henki semmone, kuluta, kuluta, Mutikaine sanos tuahtuneena.
- Niinhä se taitta ol, Laatikainenki myäns vähä hamppaitas kiristelle.
- Mut ny kyl tarttis ol täs onki mukan, vois vaik kaloi narrat, Mutikaine tuumas.
- Ei mul ol ainaka tual auton takakontis mittä kalavehkei. Onks sul? Laatikaine totes.
- Ei ol kyl nii mittä, Mutikaine sanos ja ojentautus pitkäkses kalliol sytytettyäs tupaki.
- Tartte täs sit vaa nautiskel aurinkost ku ei enää voi tota ööliikä otta, et pääse kottiinki auton kans, Laatikaine sanos ja pist myäski pitkäkses tupakki hampais.
Siin he sit löhöilivä kalliol ku kaks hyljet paitti ettei hylkeist kyl tuprahtele tommossi savupilvii yläilmoihi. Uimaranna suunnast kuulu metelii mut ei se häirinny, kunha eivä tän niämenokkasse tul metelöittemä.
Rautlankaa pihamajas
Mutikaine ol virittäny sähköt puutarhamajaas ja viäny sin vahvitimes ja kitaras. Istus siäl ny siit näppäilemäs lojue tualissas. Pöyräl ol kasa nuattivihkoi.
- Onks tääl joku rokkikonsertti alkamas? kuulus maja ovelt ja Laatikise pää ilmestys oviaukkosse.
- Morjens. Mää vaa vähä täs yritä palautta miälee noit ottei, ettei turhaa tätä skittaa olis hankkinu, Mutikaine tervehtis.
- Silt se kuulost. Iha niinku tual Ruissalos enne ruisroki alkuu, Laatikaine tuumas tyäntye sisäl.
- Kuuluuks se kauaski? Mutikaine kysäs hiuka hualestue.
- Ei se oikeesta kuulu ku pual kilometrii, Laatikaine sanos istue tualisses.
- Ei kai? Tarttee varmaa hiljenttä hiukka, Mutikaine sano ojentae kättäs vahvistint kohre.
- Ei tartte, mää vähä liiotteli vaa, Laatikaine oikas. - Onks sul kaffet kans?
- Tos sitä o termaris. Ota kuppei siit pöyrä pääst ja kaara mulki, Mutikaine näyt seinä viäres oleval tarjoilupöyräl.
- Vetäses ny sit pari lemmeluritust, Laatikaine ehrotti kaatae kaffet kuppeihi ja kantae ne maja keskel oleval pyäriäl pöyräl.
- Em mää enää oikke ossa tommossii. Helskutti ku o sormet jäykistyny ku ei ol enää rimputtanu ku ovikelloo, Mutikane vähätteli, mut vetäs kuitenki Emma soolo-osuure.
- Iha kivastha toi men, Laatikaine totes hörppie kaffettas, laskie kuppis pöyräl ja kaivae tupakit taskustas pistäe palama.
- Ans kattoo ny mitä täst viäl vanhal iäl tulee. Jos vaik oppis vetäsee tahtii noil sorminivelie naksumisel. Ne o nii jäykki jo et paukkuva, Mutikaine vähätteli.
- Em mää kyl mittä naksumist kuullu, Laatikaine totes.
- Olsit laittanu kuulolaittees pääl, Mutikaine virnus laittae kitaras syrjää ja hörpäte kaffet.
- Äläs ny, ei mul mittä kuulolaitet viäl ol. Ei ol viäl tarvet semmosel, Laatikaine oikas. - Hianost toi kaiku toimii.
- Niinpä. Saa melkke samallaissi ääni aikaseks ku sillo kuuskymmentluvul, Mutikaine totes sytyttäe hänki rööki.
- Onks tos särö ja? Laatikaine kysäs osottae vahvistint.
- On siin seki. Ny sit voi soittaa ku Jimi Hendriksi, Mutikaine naureskeli.
- Onk sul jotta Jimi nuattei tos? Laatikaine uteli.
- Ei ol semmossi. Nää o tätä varsinaist rautlankka vaa. Näit kuuskymmenluvu nuatei. On siin kyl jottai uuremppaaki, Mutikaine totes ottae taas kitaras syliis ja alkae näpytellä Syksy sävelt.
- Ai sää olet opetellu Leskistki, Laatikaine totes alkae hyräilemä mukan.
- Joo, kyl Juicee tartte ol, Mutikaine virkkos kappalee loputtuu.
- Jep, oli se aika poika tekemä kaiken näköst, Laatikaine yhtys.
- Katos ku meinaa alkka satama, Mutikaine vilkas ulos.
- Ku tänää sataa ja huamen sataa, ni se o jo kaks sataa, Laatikaine heit vanha vitsi.
- Ku lakkaa satamasta, haetaa lakkaa satamasta, murjas Mutikaine toise yht vanha sanaleiki.
- Viäl sitä vaa ossaa noit ikivanhoi vitseiki, Laatikaine totes.
- Mihi ne unhottuis, Mutikaine sanos. - Ei me viäl iha kalkkiksii olla, vaik mun tukka jo ruppee olema kalki värine.
- Tosi o et sul o aika pal valkost jo pääs, Laatikaine katteli Mutikaise hiuskuantaloo.
- Sul o vast tos ohimoil, tommottis elegantist, Mutikaine totes.
- Ei maar, mut mää muisti yht äkki et mun tartte viäl käyrä kaupaski, Laatikaine virkko nouste tualistas.
- Ai jaa, et muisti o hyvä, mut kulkee vähä pätkis, Mutikane virnist. - Ei vanhuus tul yksinäs.
- Ei tulkka, mut moro ny sit, Laatikaine läht menemä autolles.
- Moro, näkyilee taas, moikkas Mutikaine ja syventys taas nuattivihkoihis tapaille jottai sävelmää kitarastas.
- Onks tääl joku rokkikonsertti alkamas? kuulus maja ovelt ja Laatikise pää ilmestys oviaukkosse.
- Morjens. Mää vaa vähä täs yritä palautta miälee noit ottei, ettei turhaa tätä skittaa olis hankkinu, Mutikaine tervehtis.
- Silt se kuulost. Iha niinku tual Ruissalos enne ruisroki alkuu, Laatikaine tuumas tyäntye sisäl.
- Kuuluuks se kauaski? Mutikaine kysäs hiuka hualestue.
- Ei se oikeesta kuulu ku pual kilometrii, Laatikaine sanos istue tualisses.
- Ei kai? Tarttee varmaa hiljenttä hiukka, Mutikaine sano ojentae kättäs vahvistint kohre.
- Ei tartte, mää vähä liiotteli vaa, Laatikaine oikas. - Onks sul kaffet kans?
- Tos sitä o termaris. Ota kuppei siit pöyrä pääst ja kaara mulki, Mutikaine näyt seinä viäres oleval tarjoilupöyräl.
- Vetäses ny sit pari lemmeluritust, Laatikaine ehrotti kaatae kaffet kuppeihi ja kantae ne maja keskel oleval pyäriäl pöyräl.
- Em mää enää oikke ossa tommossii. Helskutti ku o sormet jäykistyny ku ei ol enää rimputtanu ku ovikelloo, Mutikane vähätteli, mut vetäs kuitenki Emma soolo-osuure.
- Iha kivastha toi men, Laatikaine totes hörppie kaffettas, laskie kuppis pöyräl ja kaivae tupakit taskustas pistäe palama.
- Ans kattoo ny mitä täst viäl vanhal iäl tulee. Jos vaik oppis vetäsee tahtii noil sorminivelie naksumisel. Ne o nii jäykki jo et paukkuva, Mutikaine vähätteli.
- Em mää kyl mittä naksumist kuullu, Laatikaine totes.
- Olsit laittanu kuulolaittees pääl, Mutikaine virnus laittae kitaras syrjää ja hörpäte kaffet.
- Äläs ny, ei mul mittä kuulolaitet viäl ol. Ei ol viäl tarvet semmosel, Laatikaine oikas. - Hianost toi kaiku toimii.
- Niinpä. Saa melkke samallaissi ääni aikaseks ku sillo kuuskymmentluvul, Mutikaine totes sytyttäe hänki rööki.
- Onks tos särö ja? Laatikaine kysäs osottae vahvistint.
- On siin seki. Ny sit voi soittaa ku Jimi Hendriksi, Mutikaine naureskeli.
- Onk sul jotta Jimi nuattei tos? Laatikaine uteli.
- Ei ol semmossi. Nää o tätä varsinaist rautlankka vaa. Näit kuuskymmenluvu nuatei. On siin kyl jottai uuremppaaki, Mutikaine totes ottae taas kitaras syliis ja alkae näpytellä Syksy sävelt.
- Ai sää olet opetellu Leskistki, Laatikaine totes alkae hyräilemä mukan.
- Joo, kyl Juicee tartte ol, Mutikaine virkkos kappalee loputtuu.
- Jep, oli se aika poika tekemä kaiken näköst, Laatikaine yhtys.
- Katos ku meinaa alkka satama, Mutikaine vilkas ulos.
- Ku tänää sataa ja huamen sataa, ni se o jo kaks sataa, Laatikaine heit vanha vitsi.
- Ku lakkaa satamasta, haetaa lakkaa satamasta, murjas Mutikaine toise yht vanha sanaleiki.
- Viäl sitä vaa ossaa noit ikivanhoi vitseiki, Laatikaine totes.
- Mihi ne unhottuis, Mutikaine sanos. - Ei me viäl iha kalkkiksii olla, vaik mun tukka jo ruppee olema kalki värine.
- Tosi o et sul o aika pal valkost jo pääs, Laatikaine katteli Mutikaise hiuskuantaloo.
- Sul o vast tos ohimoil, tommottis elegantist, Mutikaine totes.
- Ei maar, mut mää muisti yht äkki et mun tartte viäl käyrä kaupaski, Laatikaine virkko nouste tualistas.
- Ai jaa, et muisti o hyvä, mut kulkee vähä pätkis, Mutikane virnist. - Ei vanhuus tul yksinäs.
- Ei tulkka, mut moro ny sit, Laatikaine läht menemä autolles.
- Moro, näkyilee taas, moikkas Mutikaine ja syventys taas nuattivihkoihis tapaille jottai sävelmää kitarastas.
keskiviikko 12. toukokuuta 2010
Mutikaise ihmetys
Mutikaine ei usse ihmeentyny mistää, mut ny hän kyl ol hämmästyny. Hän tul keittiöst kaffen keitost kupit käres olohuanesse.
- Kyl tää ny o sit jo kumma, mää en kyl ymmärrä ny mittä, hän tokas.
- Mitä sää ny et ymmärrä? Laatikaine nost pääs lukemastas kirjast.
- Sää luet kirjaa. Ny o kyl kaik maailmankirjakki sekasi, Mutikaine ihmetteli.
- Kyl kai määki lukke ossa, Laatikaine vähä näräst.
- Joo, mut ku toi ei ol mikkä sarjiskirja eikä moottorioppika, eikä myäskä mikkä autorakennus kirjaka, Mutikaine totes.
- Ei olkka, tää o iha romaani ja viäl pitkäki juttu. Tää o Sormuste herra kolmest kirjast ekaosa, Laatikaine selost.
- Hups. Mää olen ne lukenu. Saas kattoo pääseks loppuu saak, Mutikaine tokas.
- Miksem mää pääsis jos mää päätä nii, Laatikaine pohtis. - Ei tää nii vaikeet tekstii ol. Eikä ykstoikkostka.
- No, ei voi sannoo et olis ykstoikkone juttu, Mutikaine totes.
- Kuules ny Mutikaine, olem mää lukenu Sinuhenki, Laatikaine pualusteli.
- Olet vai? Mää taisi lukkee pari lukuu ja sit pisti kanne kii, ei ollu mun makkuu se opus, totes Mutikaine.
- Kyl se vähä vaikeest mullaki sujus, mut luin ku olin kerra alottanu, Laatikaine sanos.
Mutikaine haki keittiöst kaffepannu ja tarjottime jos ol sokerikippo, maitotölkki ja pari pullaaki. Laitto ne olohuane pöyräl, kaato kaffet ja laski pannu kärestäs.
- Ot ny kaffet sentäs ja vähä vehnästki, Mutikaine ehrotti istahtae tualisse.
- Kyl se vaa passaa, vastas Laatikane laskie kirja kärestäs ja ot pulla kättees.
- Mää en olkka pitkää aikka lukenu kirjaa, se ottaa nii silmie pääl, Mutikaine virkkos.
- Kunnes sit käyt klasei, Laatikaine ihmetteli.
- Em mää niit semmot tartte. Kyl mää iha hyvi näe, mut rasittuva vaa nii pirust tommosest piänest tekstist, Mutikaine selost.
- Niinhä se pakkaa kyl tekemä, varsinki jos o vähänki hämärä, Laatiane myäns.
- Just, kyl enne vaa näk kaikkee vähä pimeemmäski, Mutikaine muisteli.
- Jollei nähny ni sit käskopelol kyl löys vaik mitä, virnist Laatikaine.
- Mitä? Ai jaa, sää menit taas niihi naisjuttuihis, Mutikaine honas.
- Tiätty. Mihinkäs muuhu? Laatikaine hymähti.
- Käskopelol, käskopelol. Siit flikakki tykkäs, tai ainaski enimmäkses, Mutikaine muisti.
- Kyl välil sai ympär korviis, Laatikaine hohotteli.
- Ei sitä kaikkii sopinu men kopeloima, Mutikainenki nauro.
- No eipä tosiaa. Määki sai muutama kerra nii korvillei et oikke kuullukka vähää aikka, Laatikaine muisti.
- Mut sul oliki aika levottoma käret, mun muistin mukka, Mutikaine vinoili.
- Mul vai? Äläs ny tommossi ruppe väittämä, tai voi se tiätty niinki ol, Laatikaine fundeeras.
- Kyl se ol ussemma kerra ku sai tul auttama niit flikoi sun kynsistäs, Mutikaine sanos.
- No jaa, sillo oltti nuarii ja hormooni hyrräsivä nii ettei pal mittä muut kuullukka, Laatikaine myäns naureskelle.
- Mut mää lähre ny ton pihal laittama grilli pääl et saatais jotta särvintki, Mutikaine tokas nouste tualistas.
- Jaa, mitäs meinasit et tänäpä syätäis? Laatikaine kysäs.
- Mitäs muut ku suamalaise miahe vihanneksii ja öölii, Mutikaine totes.
- Ai et makkaraa ja kaljaa, kyl se mul kelppa, Laatikaine sanos ottae taas kirja kättees.
- Syvenny sää vaa toho kulttuurii, ni mää hoira tän ruakakulttuuri puale, sano Mutikaine ottae hiilipussi ja sytysnestepullo kouriis ja poistue pihal.
- Kyl tää ny o sit jo kumma, mää en kyl ymmärrä ny mittä, hän tokas.
- Mitä sää ny et ymmärrä? Laatikaine nost pääs lukemastas kirjast.
- Sää luet kirjaa. Ny o kyl kaik maailmankirjakki sekasi, Mutikaine ihmetteli.
- Kyl kai määki lukke ossa, Laatikaine vähä näräst.
- Joo, mut ku toi ei ol mikkä sarjiskirja eikä moottorioppika, eikä myäskä mikkä autorakennus kirjaka, Mutikaine totes.
- Ei olkka, tää o iha romaani ja viäl pitkäki juttu. Tää o Sormuste herra kolmest kirjast ekaosa, Laatikaine selost.
- Hups. Mää olen ne lukenu. Saas kattoo pääseks loppuu saak, Mutikaine tokas.
- Miksem mää pääsis jos mää päätä nii, Laatikaine pohtis. - Ei tää nii vaikeet tekstii ol. Eikä ykstoikkostka.
- No, ei voi sannoo et olis ykstoikkone juttu, Mutikaine totes.
- Kuules ny Mutikaine, olem mää lukenu Sinuhenki, Laatikaine pualusteli.
- Olet vai? Mää taisi lukkee pari lukuu ja sit pisti kanne kii, ei ollu mun makkuu se opus, totes Mutikaine.
- Kyl se vähä vaikeest mullaki sujus, mut luin ku olin kerra alottanu, Laatikaine sanos.
Mutikaine haki keittiöst kaffepannu ja tarjottime jos ol sokerikippo, maitotölkki ja pari pullaaki. Laitto ne olohuane pöyräl, kaato kaffet ja laski pannu kärestäs.
- Ot ny kaffet sentäs ja vähä vehnästki, Mutikaine ehrotti istahtae tualisse.
- Kyl se vaa passaa, vastas Laatikane laskie kirja kärestäs ja ot pulla kättees.
- Mää en olkka pitkää aikka lukenu kirjaa, se ottaa nii silmie pääl, Mutikaine virkkos.
- Kunnes sit käyt klasei, Laatikaine ihmetteli.
- Em mää niit semmot tartte. Kyl mää iha hyvi näe, mut rasittuva vaa nii pirust tommosest piänest tekstist, Mutikaine selost.
- Niinhä se pakkaa kyl tekemä, varsinki jos o vähänki hämärä, Laatiane myäns.
- Just, kyl enne vaa näk kaikkee vähä pimeemmäski, Mutikaine muisteli.
- Jollei nähny ni sit käskopelol kyl löys vaik mitä, virnist Laatikaine.
- Mitä? Ai jaa, sää menit taas niihi naisjuttuihis, Mutikaine honas.
- Tiätty. Mihinkäs muuhu? Laatikaine hymähti.
- Käskopelol, käskopelol. Siit flikakki tykkäs, tai ainaski enimmäkses, Mutikaine muisti.
- Kyl välil sai ympär korviis, Laatikaine hohotteli.
- Ei sitä kaikkii sopinu men kopeloima, Mutikainenki nauro.
- No eipä tosiaa. Määki sai muutama kerra nii korvillei et oikke kuullukka vähää aikka, Laatikaine muisti.
- Mut sul oliki aika levottoma käret, mun muistin mukka, Mutikaine vinoili.
- Mul vai? Äläs ny tommossi ruppe väittämä, tai voi se tiätty niinki ol, Laatikaine fundeeras.
- Kyl se ol ussemma kerra ku sai tul auttama niit flikoi sun kynsistäs, Mutikaine sanos.
- No jaa, sillo oltti nuarii ja hormooni hyrräsivä nii ettei pal mittä muut kuullukka, Laatikaine myäns naureskelle.
- Mut mää lähre ny ton pihal laittama grilli pääl et saatais jotta särvintki, Mutikaine tokas nouste tualistas.
- Jaa, mitäs meinasit et tänäpä syätäis? Laatikaine kysäs.
- Mitäs muut ku suamalaise miahe vihanneksii ja öölii, Mutikaine totes.
- Ai et makkaraa ja kaljaa, kyl se mul kelppa, Laatikaine sanos ottae taas kirja kättees.
- Syvenny sää vaa toho kulttuurii, ni mää hoira tän ruakakulttuuri puale, sano Mutikaine ottae hiilipussi ja sytysnestepullo kouriis ja poistue pihal.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
Superil toist kertta
Mutikaine ja tupakki, ainane näky. Täl kertta ne näkysivä superi-grilli pöyrä viäres. Siin Kaskenkarul.
Mutikaine orot kaht superii valmistuvaks ja seuras karu vilsket pualunise näkösenä. Hän ol tullu tän taas syämä ku ei jaksanu ittelles vaa tota sapuskapualt valmistama ruvet.
Helpomppa tää ol näi. Toiset tekevä ja toiset syävä. Ol tos ajatellu josko olis soittanu vaik Laatikaiselki, mut ol sit luapunu ireast kummiski. Yksinäs siin sit vaa nökötti pöyrä ääres.
- Tääl nää ny sit ova. Mää jätä ton toise toho lämppimä ettei pääs jähtymä, Masa ilmot luukust.
- Tattis, kyl se vaa soppii, sanos Mutikaine hakie superis ja tulle takas pöyrä viäre.
- Morjens Mutikaine, kuulus tuttu ääni jostai Mutikaise takka.
- Morjens Laatikaine. Mää meinasi sul soittaakki, mutten mää sit viittiny kuiteska, virkko Mutikaine kääntymät, tunnistae het ääne.
- Mikses soittanu? Laatikaine tivas.
- Em mää vaa viittiny, Mutikaine tokas takas.
- Mää ota yhre superi vaaleel, Laatikaine ilmot Eiral tyäntye melkke luukust sisäl.
- Älä ny sin sisäl tunke, Mutikaine sanos. - Masa tulee viäl mustankippeeks eikä myy meil enä mittä. Hyväs lykys tinautta sult nenä niska pualel.
- Ai mää vai? Mult vai?Laatikaine veti pääs äkki pois luukust.
- Sää just, koit ny osat käyttäytyykki, ainaski joskus, Mutikaine torus.
- Enks mää sitt kayttäyry, Laatikaine ihmeentys.
- Joo, sillo ku sää nukut, Mutikaine totes.
- Heh heh, toi ol kyl vitsi, Laatikaine pahastu hiuka.
- Joopa joo, muttei moskovitsi, virnist Mutikaine tulle hakeen toist superias.
- Oleppa hyvä, Masa sano ojentae superi.
- Kyl täs taas napa paukkuu, Mutikaine totes palatessas pöyttä.
Laatikainenki sai superis ja tul istuma pöyräviäre. Hetke ol hiljast ku äijät söivä supereitas ja hörppisivä juatavias. Aurinkoki lämmint nii sulosest ja ohiajavie autoje pakokaasu hais.
Tää ol ny sitä ku kesäks sanotti.
- Hoh hoijaa, sanos Mutikaine . - Kyl rupes ramasema toi syämine.
- Tuleeks herroil kaffet kans? Masa huikkas luukust.
- Em mää herroist tiärä, mut mää voisi kyl otta, Mutikaine totes.
- Kyl määki, Laatikaine yhtys.
- Sää olet muute taas HD:n kans liikentees, Laatikaine huamaut ku Mutikaine siirs kypärääs syrjemmäl.
- Hiano ilma ajella senki kans, Mutikaine totes.
- Onks toi jotta uut nuaruut, hapsutakki ja prätkä? Laatikaine uteli.
- Em mää tiärä? Oleks mää joskus vanhentunu sit? Mutikaine naureskeli. - Mää ole vaa kaua eläny.
- No se o tosi, et sää olet kyl iha niinku ain, Laatikaine myäntys. - Em mää ainaska muist et sul olis toi tyyli pal mihinkäs muuttunu.
- Kato ihmise pitää löytää oma tyylis ni sen o pal mukavamp ol. Ei toiste peräs juaksemal tul onnelliseks, Mutikaine totes. - Sääki olet ollu tos tyylis vuaskymmenii, mikäli mää oikke muista.
- Se o kyl tosi, Laatikaine myäns. - Omana ittenäs o pal kivamp ol.
- Mitä siitki tulis jos mää ruppeisi asustauma ku vanhat ukot. Naurais sil naurismaa airatki. Enkä mää ossais semmosis ollakka, Mutikaine tokas.
- Mahtais se ol näky. Ei mut olem mää nähny sunt puvuski ja iha tyylikkääst sää sitäki kannoit, Laatikaine miätti.
- Kyl siinki ol jotta piänt ettei ollu samallaine ku muut, kute paira väri ja se ettei mul ollu krakuu vaa huivi, Mutikaine huamaut.
- Jaa, et ain tartte rikkoo etikettii, Laatikaine myhäili.
- Just. Ei muute tul mittä täst elämäst, Mutikaine totes. - Mut kyl nyt tarttee lähtee kotti huilima, kyl nii ramasee.
- Okei, morjens, Laatikaine sano. - Mul o viäl kaffe keske, mut näkyilee.
- Näkyilee, totes Mutikaine ottae kypäräs ja poistue grilli taakse.
Koht siält alko kuuluma mahtava jyrinä ja Mutikainen kurvas koht näkyvii saapue Kaskenkaru kulma valoihi. Morjest siin kättäs nostae ja men risteyksest yli kottiis päi.
- Vai vaa kaua eläny, tuumis Laatikaine heilauttae kättäs ja katteli hapsut liahue Harrikal poistuva Mutikaise perää.
Mutikaine orot kaht superii valmistuvaks ja seuras karu vilsket pualunise näkösenä. Hän ol tullu tän taas syämä ku ei jaksanu ittelles vaa tota sapuskapualt valmistama ruvet.
Helpomppa tää ol näi. Toiset tekevä ja toiset syävä. Ol tos ajatellu josko olis soittanu vaik Laatikaiselki, mut ol sit luapunu ireast kummiski. Yksinäs siin sit vaa nökötti pöyrä ääres.
- Tääl nää ny sit ova. Mää jätä ton toise toho lämppimä ettei pääs jähtymä, Masa ilmot luukust.
- Tattis, kyl se vaa soppii, sanos Mutikaine hakie superis ja tulle takas pöyrä viäre.
- Morjens Mutikaine, kuulus tuttu ääni jostai Mutikaise takka.
- Morjens Laatikaine. Mää meinasi sul soittaakki, mutten mää sit viittiny kuiteska, virkko Mutikaine kääntymät, tunnistae het ääne.
- Mikses soittanu? Laatikaine tivas.
- Em mää vaa viittiny, Mutikaine tokas takas.
- Mää ota yhre superi vaaleel, Laatikaine ilmot Eiral tyäntye melkke luukust sisäl.
- Älä ny sin sisäl tunke, Mutikaine sanos. - Masa tulee viäl mustankippeeks eikä myy meil enä mittä. Hyväs lykys tinautta sult nenä niska pualel.
- Ai mää vai? Mult vai?Laatikaine veti pääs äkki pois luukust.
- Sää just, koit ny osat käyttäytyykki, ainaski joskus, Mutikaine torus.
- Enks mää sitt kayttäyry, Laatikaine ihmeentys.
- Joo, sillo ku sää nukut, Mutikaine totes.
- Heh heh, toi ol kyl vitsi, Laatikaine pahastu hiuka.
- Joopa joo, muttei moskovitsi, virnist Mutikaine tulle hakeen toist superias.
- Oleppa hyvä, Masa sano ojentae superi.
- Kyl täs taas napa paukkuu, Mutikaine totes palatessas pöyttä.
Laatikainenki sai superis ja tul istuma pöyräviäre. Hetke ol hiljast ku äijät söivä supereitas ja hörppisivä juatavias. Aurinkoki lämmint nii sulosest ja ohiajavie autoje pakokaasu hais.
Tää ol ny sitä ku kesäks sanotti.
- Hoh hoijaa, sanos Mutikaine . - Kyl rupes ramasema toi syämine.
- Tuleeks herroil kaffet kans? Masa huikkas luukust.
- Em mää herroist tiärä, mut mää voisi kyl otta, Mutikaine totes.
- Kyl määki, Laatikaine yhtys.
- Sää olet muute taas HD:n kans liikentees, Laatikaine huamaut ku Mutikaine siirs kypärääs syrjemmäl.
- Hiano ilma ajella senki kans, Mutikaine totes.
- Onks toi jotta uut nuaruut, hapsutakki ja prätkä? Laatikaine uteli.
- Em mää tiärä? Oleks mää joskus vanhentunu sit? Mutikaine naureskeli. - Mää ole vaa kaua eläny.
- No se o tosi, et sää olet kyl iha niinku ain, Laatikaine myäntys. - Em mää ainaska muist et sul olis toi tyyli pal mihinkäs muuttunu.
- Kato ihmise pitää löytää oma tyylis ni sen o pal mukavamp ol. Ei toiste peräs juaksemal tul onnelliseks, Mutikaine totes. - Sääki olet ollu tos tyylis vuaskymmenii, mikäli mää oikke muista.
- Se o kyl tosi, Laatikaine myäns. - Omana ittenäs o pal kivamp ol.
- Mitä siitki tulis jos mää ruppeisi asustauma ku vanhat ukot. Naurais sil naurismaa airatki. Enkä mää ossais semmosis ollakka, Mutikaine tokas.
- Mahtais se ol näky. Ei mut olem mää nähny sunt puvuski ja iha tyylikkääst sää sitäki kannoit, Laatikaine miätti.
- Kyl siinki ol jotta piänt ettei ollu samallaine ku muut, kute paira väri ja se ettei mul ollu krakuu vaa huivi, Mutikaine huamaut.
- Jaa, et ain tartte rikkoo etikettii, Laatikaine myhäili.
- Just. Ei muute tul mittä täst elämäst, Mutikaine totes. - Mut kyl nyt tarttee lähtee kotti huilima, kyl nii ramasee.
- Okei, morjens, Laatikaine sano. - Mul o viäl kaffe keske, mut näkyilee.
- Näkyilee, totes Mutikaine ottae kypäräs ja poistue grilli taakse.
Koht siält alko kuuluma mahtava jyrinä ja Mutikainen kurvas koht näkyvii saapue Kaskenkaru kulma valoihi. Morjest siin kättäs nostae ja men risteyksest yli kottiis päi.
- Vai vaa kaua eläny, tuumis Laatikaine heilauttae kättäs ja katteli hapsut liahue Harrikal poistuva Mutikaise perää.
Lapsuure leluilui
- Kyl maar määki, Laatikaine mumisi ittekses.
- Häh? kysäs Mutikaine ja nost katsees tiattiksest.
- Em mää mittää sanonu, tai jos sanosi ni ajatteli äänee, Laatikaine tokas.
- Mihi se sit ol kommentti? Mutikaine uteli viälki.
- Se tais ol toho telkkariohjelmasse, Laatikaine sano hörpäte öölistäs siivu.
- Mitäs siin sit tapahtu? Mutikaine ol yhä pihal.
- Siin vaa ol tommone joku tyyppi ku sai valita jonku sussu ittelles, se valitti tommose uhkee mut kummiski piäne prunette. Siihe mää taisi sanno, et kyl maar määki. Tarkoti et kyl määki olsi ton ottanu, Laatikaine selost.
- Oleks tulos vanhaks ku telkkarin kans jutustat? Mutikaine kysys ja sytyt tupaki.
- Mää taira ol liikka yksinäs nykysi, Laatikaine tuumis.
- Aika usse sää täälki käyt, Mutikaine totes.
- Joo, mut sen lisäks ei pal kaverei enää ol jäljel. Eikä yksinäs tul mentyy eres kaljal mihinkä, tuumis Laatikaine. - Sitä o ku orpo piru taivaa portil, voi vaa tuumii: Miks ovi ei aukane mulle, onks rotuni syytä ny tää.
- Heh heh, aikas ovela vertaus toi, kyl sul viäl ainaski lanttu leikkaa, Mutikaine nauro.
- Ei se pal auta. Mihi ihmeesse koko se iso porukka katos sit ku tultti aikuisikkä? Laatikaine miättis alakulosena.
- Ne o noi muut askareet ku tul sit päällimmäisiks, niinku muija ja mukulat, tyä ja uraputki, Mutikaine selost. - Siihe ne porukat hajoova ja kaverisuhteet kariutuva.
- Nii se tais ol, ku tul muija kainaloo ni sit ei enää pal kettä näkyny, tai viimeistä sit ku tyäns höökivaunuu erelläs, Laatikaine myäns. - Tyä peräski men mont jopa ulkomailki.
- Semmost se o elämä, kovaa ja karuu. Sitä ei moni kestä selvinpäi olleska, ainaska sit ku se sattuu muutama kerra kunnol potkasema ja talloma, Mutikaine totes. - Siihe o sit taas moni jo kuallukki.
- Nii o, pää tai maksa ei kestä juamari elon tiäl, ku juamine o humalahakuist, Laatikaine myäns.
- Mut mitä me täs synkistellää, me ollaa sentäs aika hyväs kunnos viäl, Mutikaine huamautti.
- Ihme kyl. Tarttee koputtaa puuta, sanos Laatikaine ja hakkas päätäs nyrkilläs.
- Älä helkutis noi kovi hakkaa, menee viäl posliinikalustos hajal, Mutikaine varotti.
- Ei mul viäl ol tekarei, Laatikaine hymähti.
- Ja pääki o iha tyhjä, kuunteles ny, Laatikaine jatko pistäe suus ympyrkäisest auki ja koput rystysil päälakeas saare aikka onto kumina.
- No perhana, nii kuuluu oleva, Mutikaine totes naurae. - Kaikkii vanhoi konstei sää viäl ossaakki.
- Ossaa mää tänki, Laatikaine innostu ja pist kätes kainalosse kouruks ja heilaut olkavartes siihe kiin kajauttae komia piaruääne ilmoil.
- Nii näyt ossaava, Mutikaine nauro.
- Ossaaks viäl ton lorun mitä sillo jauhetti "singsingsaana tekelikipaana tekeliki tikimani putsanhai". Se piti lausuu yhtä pötköö, jatko Mutikaine.
Muutama kerra yritettyäs ja takerreltuas Laatikaine luavutti. Pualeevälii saakka men aika hyvi mut sit alko takertelema.
- Ei onnistu enää ja tost viäl kisailti et kuka lausuu sen rotlan nopeimmi, Laatikaine totes.
- Kaikkee hulluu sitä o kokeiltukki, mut pääasia et hauskaa ol, Mutikaine nauro viälki Laatikaise lausuntayrityst.
- No nii no, tommoset lapsuure hauskuuret o taakse jäänyt elämää, vaik sää kyl osasit ton lorun iha mukavaste, Laatikaine huamautti.
- Mää ain välil rallattele sitä joskus viälki, ettei pääs unohtumaa. Mut yks me sentäs osataa kumpiki. Kippis ja kulaus, sanos Mutikaine kohottae olutpulloas.
- Kippis ja kulaus, toisti Laatikaine kohottae omaa pulloas.
- Häh? kysäs Mutikaine ja nost katsees tiattiksest.
- Em mää mittää sanonu, tai jos sanosi ni ajatteli äänee, Laatikaine tokas.
- Mihi se sit ol kommentti? Mutikaine uteli viälki.
- Se tais ol toho telkkariohjelmasse, Laatikaine sano hörpäte öölistäs siivu.
- Mitäs siin sit tapahtu? Mutikaine ol yhä pihal.
- Siin vaa ol tommone joku tyyppi ku sai valita jonku sussu ittelles, se valitti tommose uhkee mut kummiski piäne prunette. Siihe mää taisi sanno, et kyl maar määki. Tarkoti et kyl määki olsi ton ottanu, Laatikaine selost.
- Oleks tulos vanhaks ku telkkarin kans jutustat? Mutikaine kysys ja sytyt tupaki.
- Mää taira ol liikka yksinäs nykysi, Laatikaine tuumis.
- Aika usse sää täälki käyt, Mutikaine totes.
- Joo, mut sen lisäks ei pal kaverei enää ol jäljel. Eikä yksinäs tul mentyy eres kaljal mihinkä, tuumis Laatikaine. - Sitä o ku orpo piru taivaa portil, voi vaa tuumii: Miks ovi ei aukane mulle, onks rotuni syytä ny tää.
- Heh heh, aikas ovela vertaus toi, kyl sul viäl ainaski lanttu leikkaa, Mutikaine nauro.
- Ei se pal auta. Mihi ihmeesse koko se iso porukka katos sit ku tultti aikuisikkä? Laatikaine miättis alakulosena.
- Ne o noi muut askareet ku tul sit päällimmäisiks, niinku muija ja mukulat, tyä ja uraputki, Mutikaine selost. - Siihe ne porukat hajoova ja kaverisuhteet kariutuva.
- Nii se tais ol, ku tul muija kainaloo ni sit ei enää pal kettä näkyny, tai viimeistä sit ku tyäns höökivaunuu erelläs, Laatikaine myäns. - Tyä peräski men mont jopa ulkomailki.
- Semmost se o elämä, kovaa ja karuu. Sitä ei moni kestä selvinpäi olleska, ainaska sit ku se sattuu muutama kerra kunnol potkasema ja talloma, Mutikaine totes. - Siihe o sit taas moni jo kuallukki.
- Nii o, pää tai maksa ei kestä juamari elon tiäl, ku juamine o humalahakuist, Laatikaine myäns.
- Mut mitä me täs synkistellää, me ollaa sentäs aika hyväs kunnos viäl, Mutikaine huamautti.
- Ihme kyl. Tarttee koputtaa puuta, sanos Laatikaine ja hakkas päätäs nyrkilläs.
- Älä helkutis noi kovi hakkaa, menee viäl posliinikalustos hajal, Mutikaine varotti.
- Ei mul viäl ol tekarei, Laatikaine hymähti.
- Ja pääki o iha tyhjä, kuunteles ny, Laatikaine jatko pistäe suus ympyrkäisest auki ja koput rystysil päälakeas saare aikka onto kumina.
- No perhana, nii kuuluu oleva, Mutikaine totes naurae. - Kaikkii vanhoi konstei sää viäl ossaakki.
- Ossaa mää tänki, Laatikaine innostu ja pist kätes kainalosse kouruks ja heilaut olkavartes siihe kiin kajauttae komia piaruääne ilmoil.
- Nii näyt ossaava, Mutikaine nauro.
- Ossaaks viäl ton lorun mitä sillo jauhetti "singsingsaana tekelikipaana tekeliki tikimani putsanhai". Se piti lausuu yhtä pötköö, jatko Mutikaine.
Muutama kerra yritettyäs ja takerreltuas Laatikaine luavutti. Pualeevälii saakka men aika hyvi mut sit alko takertelema.
- Ei onnistu enää ja tost viäl kisailti et kuka lausuu sen rotlan nopeimmi, Laatikaine totes.
- Kaikkee hulluu sitä o kokeiltukki, mut pääasia et hauskaa ol, Mutikaine nauro viälki Laatikaise lausuntayrityst.
- No nii no, tommoset lapsuure hauskuuret o taakse jäänyt elämää, vaik sää kyl osasit ton lorun iha mukavaste, Laatikaine huamautti.
- Mää ain välil rallattele sitä joskus viälki, ettei pääs unohtumaa. Mut yks me sentäs osataa kumpiki. Kippis ja kulaus, sanos Mutikaine kohottae olutpulloas.
- Kippis ja kulaus, toisti Laatikaine kohottae omaa pulloas.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)