Mutikaise touhuilui

Laatikaine koikkelehti käret kyynärpäit myäte taskus Mutikaise vaja nurka ympäri sahaäänie ohjailemana. Mutikaine ol siin jotta sahailemas olle nii keskittynees tilas ettei ensteks meinannu Laatikaise tullo huamatakka.
– Mikäs sul siin o syntymäs? Laatikaine uskaltautus kysymä Mutikaise sammuttaes saha ja kääntyes kattoma kuka siihe tul häirittemä.
– Tää o nykyaikane kulkueste eli La Nkku Aita. Käytetä yleens tonti lairoil, taik voi sen tiätty jonnekki muualki pykätä pystysse, myhäili Mutikaine ylppiänä aikaasaannoksistas.
– Mtäh? Laatikaise leuka loksahti ku ajatuselimet löi tyhjä.
– Joo, joo. Mä keksisi sen siit ku nykysi o kaikki noit tommossi järjestöiki joil o iha miälettömi nimihirviöi, ni miksei tää sit vois La Nkku Aita. Onha tää lankuist väsätty ja täst pitäis semmone aita tul. Ainaski olis tarkotus, tiär sit onnistuuk se, Mutikaine osotti sahattu lankkukassa.
– Ny men kuules vähä oli hilsse, eikä nii vähäkä, Laatikaine ei viäläkä päässy oike kärryil.
– Voisha tän lyhentäkki, vaik LNA mist vois tehrä trendi ja sitä sit vois markkinoira semmosil ku ei mittä tiätäis. Eiks se olis hiano irea? Mutikaine istaht sahapuki pääl ja kaivo tupakkiaski taskustas.
– Nii mikä? Mutikaise ajatusleikki men ny pahast Laatikaise järjejuaksult ohitte.
– Toi tommone. Myis vaa kasa määrämittasse sahatui lankkui ja ottais niist kauhhia hinna ku olisiva niisanottui merkkituattei, Mutikaine hymähteli sytyttäe tupakkias.
– Orot ny, mun pittä oikke isttu ja fundeerata tätä. Mää e ny oikke viälkä tajunnu tätä sun ajatuksejuaksuas, Laatikaine totes kaivae pöllikasast paksu pölli alles ja istahtae sen nokkasse.
– No, miäti rauhas, mää jatka tätä väsäämist, Mutikaine pist tupaki paremmi hampaittes välli ja alko kasailema sahattui lankui järjestykse.
– No ny mää tajusi. Sää meinaat myyrä iha tavallise lankkuaira palasina jollekki, mut vaa hianommal nimel, Laatikaisel vihro sytytti, ku ol hetke istunu ja kaivanu hänki tupaki hampaissis sekä verelly siit muutama henkose. Aivonystyrät tartti näköjä vaa piäne nikotiini herätykse jot alkova toimima.
– Just ja netota pirust välist, Mutikaine nauraht palate istuma saatuans lankut järjestyksse.
– Mut miks sen tartte ol lankuist? Eiks laurat olis käyny iha yht hyvi? Olis tullu halvemmakski, Laatikaine aprikoi imaste posket lommollas savvu tupakistas.
– Ei käy. Sitäpaitti mist mää tänne ny noi mont Lauraa saisi ja mist sää sen tiätäisit vaik niist joku tai vaik muutama olis ihan lankku kuiteski, Mutikaine vitsaili heittäe tumpi tuhkakupi virkka tekevä peltipurkkisse.
– No nii, nyt tää sit men taas iha seksistiseks; Laatikaine nauraht.
– No joo, mennäs asialinjal, ettei kukka Laura vaa ota piäne siävä nokkaas. Tää tartte kato ol keskikokose henkilöauto hyäkkäykse kestävä, vaik se kaahais kahreksa kympi nopeurel. Sit sil o jotta kansaivälisssi turvameriittei. Katos, ei sitä nykysi enä yhtikäs tiärä kummossi turvamääräykssi ne siäl Brysselis keksivä meirä päire menoks, Mutikane selost nouste ja alkae pistämä uut lankku sahpuki pääl.
– No mihis sää meinaat noi sit pystyttä? Sullahan on jo aita. Ekkä tommost järeet malli kyl tartte. Em määkä ol kertaaka sun aitaas telonu, Laatikaine kysäs katelle ympärilles.
– Jaa, semmost mää e kyl ollenka ajatellu, Mutikaine totes pysäyttäe touhus, jota taas ol alkanu jatkama uurel innol.
– Nii, et taas sitä Mutikaine touhu mittä ajattelemat. Iha vaa tekemise vuaks, Laatikaine tokas sammuttae hänki tupakkis peltipurkkisse.
– No, tartte oikke fundeerata tätä homma kaffekupi ääres. Mennä sisäl keittämä sumpit, Mutikaine totes pistäe saha vajasse ja sulkie ove.
– Kyl se mul vaa soppi, totes Laatikaine nouste puki päält ja kaveruksen suuntasiva sisäl Mutikaise huusholli.

Mittumaari

Mutikaine touhus grillis puhristuspuuhis ku Laatikase Foortti tryykäs portist sisäl. Ääni ol jo nii tuttu ettei Mutikaine eres viittiny vilkasta kuka siält tul.
– Heipparallaa ja miällyttävää mittumaarii, kailotti Laatikaine kömpiessäs Foortistas ulos Mutikaise pihamaal.
– Joo. Juhannust vaa sullekki, murahti Mutikaine rassate grilliritilä.
– Katos ku luantoki o iha kesäine ja suulberiki paista ku kerranki juhannus o oikial paikallas eikä herroje määräämäl, Laatikaine muhäili siristelle silmiäs.
– Niin näyttä, tokas Mutikainen ykskantta.
– No mikäs sul ny o, ku olet nii totisel pääl? Laatikaine kysäs jo vähä hualestue.
– Mää taisi noust vääräl jalal tai sit masentusi ku aukasi telkkari uutiste aikka, Mutikaine totes.
– Mitä siäl ny ol noi kamala? Laatikaine kysäs istahtae katokse tualil.
– No ku herrat ova ny sit vihronki huamanne et tää euroopa talous o menos iha päi persuksi ja lama o varma leviimäs koko maailmasse; Mutikaine sanos lopettae grilli jynssäämise.
– Mitä siin ny sit o ihmeellist. Säähä olet sitä povannu jo viime vuarest saak, Laatikaine totes kaivae paperossi huulilles ja vetäste kunno savut.
– No jaa, se vaa tunttu nii typerält olla taaski oikkias. Em mää semmost senttä kaivannu, ainaska näi äkki, Mutikaine tokas.
– Nii, sää meinaat, et ne Kreika velat tuleva kummiski meirä maksettavaks? Laatikaine kysäs miätteliääst kaivae karjalapotu kassistas ja korkate.
– Eiks takaajat ain maksa jollei velalline pysty? Mutikaine kysäs.
– Kyl se nii taita ol, Laatikaine myäns heittäe siivu ööli kitusiis. – Mut sitä mää vaa kauhiast ihmettele, et mil ihmee taval joku valtio voi mennä konkurssi?
– Periaattes ei millä lail. Ei se voi pistä rajojas kii ja heittä kansalaisias ulos siält, Mutikaine fundeeras.
– Olis se ja temppu jos nii tehtäis. Koko kansa vaa miarontiäl, ku herrat o taas tyriny niinku tavallist. Sota siit tulis, Laatikaine povas. – Mut ny o mittumaari ja sitä varma pitäis juhliikki jollai taval. Otetaaks vaik vähä ööli ja grillata jotta?
– Niinhä me tehrää muutenki, Ain vähä väli me osteta muutama pottu ölppi ja aski tulitikui ja ryypätä ja raapita; Mutikaine totes jo hiukka hymyille.
– Joo, muttei iha liputukse kera, jollei semmost lasket, et pairahelma ain pakka välil kiputtama. Kait sul viäl o se suamelippu jossai? O sull ainaski tanko viäl, Laatikaine huamaut katelle arvioivast lipputankko. – Kestääks toi viäl lipu?
– Miksei kestäis? Vastaha se o siin ollu vajaa sata vuat, virnist Mutikaine.
– Jaa, et kyl kestä jollei satu tuulema, Laatikaine virnuili. – Mis se sun lippus o?
– Siäl se pitäis ol vaatekkapi ylähyllyl, Mutikaine sanos larate hiili grillisse ja ruiskie kunnol sytytysainet pääl.
– Mää voi käyrä kaivamas sen nuarempana, Laatikaine sanos nouste ja lähtie sisäl.
Mutikaine sytyt tupaki ja katteli arvioivast neste imeytymist hiilisse. Laatikaise tulles lippu kainalos takas Mutikaine sytyt grilli. Liäkit loimahtiva ilosest korkial.
– Siin meil o kokkoki jo. Taisit kaatta vähä reilust sytytysainet, Laatikaine huamaut.
– Mää kaaroi sit kunnol, ettei tartte naapuri saunaa poltta paremma koko puuttees, Mutikaine tuumas katelle melkke parimetrissi liaskoi.
– Komeest loimotta. Onneks toi grilli o ulkopualel, muute lähtis kattokki katoksest, tai sais ainaski uure värivivahtee, Laatikae huamaut menne lipputankol.
– Joko sen sais laitta? Mutikaine kysäs tulle ja tanko lua. – Ei kello ol viäl kuut.
– Vartti vail, kyl meil mene se vartti täs sekoilles näire naruje kans ennenku saara se tonne ylös, Laatikaine nauraht yrittäe selvitel mist kulmast se laitetti kii.
– Älä sekoile. Mää laita vaa sen lukitukse siihe ylimmäise nurkkaa kii ja toise narunpää toho toisee nurkka. Äläkä pääst narui karkku, Mutikaine selost.
– No perkules täähä o aika selvä paketti. Kuka tän o laskostanu viimeks, Laatikaine ihasteli.
– Mää sen viimeks laskosti iha kaikkie taitte sääntöje mukka, Mutikaine totes laitelle narui kii.
– Mää luuli et täs tarvita joku asiantuntija, Laatikaine ihasteli lipu laskostust joka oli ku armeija ohjekirjast.
– No ni, pirä sit siit nii kii, et se pääsee aukeema, mää verän ny sen ylös, Mutikaine totes.
Mutikaine läht vetämä narust ja hilaama lippuu tanko päähä. Hianost se avautus laskoksistas ja koht se hiljalles leyhys tuules.
– Näyt siitki oleva jotta hyätty, et o joutunu joskus muinoi intis joutunu lippuu nostama salkko, Mutikaine myhäili kiinnittäe naru salos oleva knaapi.
– Ai siäl sää olet oppinu tommossi taitoi, Laatikaine totes katelle hiljakse liahahteleva lippu.
– Mahtaaks ööli ny sit maisttu juhlallisemmalt ku o lippuki salos? Mutikaine vähä epäili.
– Eipä tunnu yhtikäs toisellaiselt, Laatikaine huamaut otettuas hörpyt.
– Ei yhtä ol juhlallist. Taireta tul vanhaks, myäns Mutikainenki korkattuas pullo ja verettyäs aika siivu.
– Ei kyl tee myäskä miäl mihinkäs. Lähin kokkoki taitta ol Naantalis eikä sekä ol se pressan kokko. Tääl Turus taas olla nii kultturellei ettei saara eres kokko aikaseks, Laatikaine huakas.
– Enne kyl ol. Ol Ruissalos kahreski paikka, Mutikaine muisteli.
– Joo ja Uitul ja Ispoisis noin niinku mantere pualel ja jokases paikas ol myäs tanssikki, muist Laatikaine. – Tää nykyne touhu o iha täyt paska. Mittä perinteit ei enä nourateta.
– Taik sit tule jotta lokipoikassi kive pääl kuikkima niinku sil pressa kokol Luannomaal kävi. Ei kait niil voi mittä tehrä. Ei ainaska pelotta koko kans. Mutikaine murisi.
– Kyl sitä nys sit olla nii luanno ystävi et pois tiält. Mää luule et Turustki ne loppusiva iha saman tapasist syist. Laatikainenki vähä tuahtus.
– No käristetä sit vaik kunno piffei ja oteta vähä ööli. Menee se juhannus semmottiski. totes Mutikaine.
– Laiteta vaik vähä musa soima ja puhuta jotta tyhmii aamuyähö saak, Laatikaine ehrotti.
Siispä tehti tyät käsketty ja äijät viättivä aika hiljase juhannukse nukahtae jo hiuka yli puale yän. Laatikaine kotiutus Mutikaise soffa nurkka jääre Mutikase viaraaks.

Turu murteist

Mutikaine ja Laatikaine oliva Mutikaise pihamajas roakalevol sulattelemas just grillaamias possuleikkei. Mutikaine ol syventyny johonki kirjan tapasse ja Laatikaine vaa nautiskeli aurinkost öölipullo käressäs.
– Mää en ny kyl lainka tajuu et miks tää Turunki murre pitäis karsinoira jollai lail. Siihenki pitäis liittä jotta merkillissi kirjakiälestki tullei sääntöi, Mutikaine muris nokka kirjas.
– Mitä sää ny oikke luet ku ruppesit tommossi räknäämä, Laatikaine kysäs nostae hellehattus liäri ylös sen verra et näki Mutikaise.
– No mää lue tämmöst opust joka mukamas o jonkinäköne opas turu murttesse. Tää o jonku oikke proffa tekemä, jote kait sitä pitäis sit uskko, Mutikaine vastas.
– Mil helkuti taval jostai murteest joka o joka kaupunkiosas erilaine voi tehrä joku opukse? Laatikaine kummeksus.
– Sas se., mut nii o vaa täs tehty, Mutikaine totes laskie kirja kärestäs ja kaivae tupaki hampaittes välii ja sytyttäe sen.
– Tommonenha tappa koko elävyyre murteest, Laatikaine fundeeras. – Mut kirjaoppineil ainoo oikia tapa o semmone mihi o räknätty jokku tarkat säännöt. Eihä ne muute mittä tajuu.
– Nii joo, mut tämmöstki ku tää meirä murre o iha mahrotont ruppe pistämä aisoihi. Eri ikäsekki puhuva eri taval, Mutikaine huamautti.
– Ne vast merkillissi puhuvakki ja sit kysyvä meilt mitä me oikke tarkoteta, ku me puhuta iha selkkest, Laatikaine nauraht.
– San ny sit kumpi o oikke, kaffeli vai kahveli, Mutikaine kysäs.
– Haarukka o se iha oikia muato, Laatikaine räknäs hörpäte ööliäs.
– Ja ku o oikke iso haarukka se o talikko vai? Mutikaine vinoili.
– Just ja ku o oikke iso lusikka ni se o kiffelilapio, Laatikaine nauro.
– Mut yks hauskimppi sanoi o merkitykseltäs toi kraana, Mutikaine tuumis. – Sil voi nostella melkke mitä vaa mut siit voi saara myäs vettä.
– Nii, sää tarkotat vesikraanaa ja nostokurkke eli kait nykysi nosturi, ku ei ne enää o semmossi kurje näkössi härvelei, ku enne tos Turu satamaski ol nii perkuleest, Laatikaine myhäili.
– Just, siin o sama sana joka tarkotta iha eri assioi, Mutikaine tuumis virnistelle.
– Mut kyl se särähtä korvas aika pahast, ku jokku tuleva tän ja sanova et tuleva Turkusse. Mikä se semmone kusse o? Onks se jottai mikä lasketa johonki vaik vessapönttö et saa kupla ottassas piänenemä? Laatikaine tuumis.
– Em mää tiärä mikä o kusse mut sen mää tiärä mikä o kosse ja kyl mää tule Turkku ku mää tule kotti, Mutikaine nauraht.
– Eiks kosse o semmone pojannaskali. Semmone alle hanskapainone joka ehtti kyl joka paikka pahojas tekemä vaikkei olis tarkotuska, Laatikaine fundeeras.
– No jaa, em mää ny siit pahanteost tiärä, mut semmone keskekasvune kummiski, Mutikaine tuumas.
– Flikat o vaa flikkoi vaik olsiva minkä ikässi tahans, taik nykysi seki o muuttunu likaks. Eiks nää nuaret nykysi ossa enä äffä olleska? Laatikaine miättis.
– Kunnes ne muutuva akaks vai? Mutikaine virnuili. – Sää muutut iha filosofiseks ikääntyessäs.
– Pois musta semmone henkine kehitys, Laatikaine melkke peljästys.
– Kieltämät se o iha miälenkiintost ku sullaki o jottai muutaki miäles ku flikkoje helma pituus tai pöksyje puikkuus. Mitä täs viäl onka orotettavis, Mutikaine jatko virnuiluas.
– Tiärä hänt vaik meist tulis viäl tommossi pihafilosohvei, Laatikaine tuumas pistäe tupakiks.
– Niinpä, tiär hänt sit, tuumas Mutikaine korkate öölipullo.
– Puhuta mitä puhuta, mut kyl tää murre ja varsinki tää varsinaine suame murre o sit aika vivahrerikast. Sanooha sen jo nimiki et tää Turu puale murre o varsinaine suamekiäl. Turkuha o varsinaise suame pääkaupunki sanova sit hesalaise mitä tykkäävä, Laatikaine melkke saarnas.
– Ja ny viäl kuldduuripääkaupunkiki, mikä ei kyl ol oikke Turul minkäällaist merriitti, Mutikaine lisäs.

Yks virstanpylväs

– Perskeles, Mutikaine mutisi ittekses tuijottae superikiosi ovenklasii ja siihe teipattu klappu. – Ny se sit o tapahtunu. Kyl siit kyl ol joskus jotta juttuuki.
Mutikaine läks kalppima autolles kaivae kännykkä taskustas, muttei ehtiny soittama ku paikal kurvas Laatikaine jo Foortillas. Kurvas siihe Mutikaise Ooppeli viäre ja veivas akkuna alas.
– Eiks tääl olkka kettä ku parkkiki o iha tyhjä, Laatikaine huikkas nousemat autostas.
– Ei ol, ei tul, eikä tilata. Tää o loppu ny; Mutikaine tokas vilkaste taakses autioit kioski.
– Onkoha niil sattunu jotta? Laatikaine tuumas vähä hualissas.
– Mää luule et ne o lähteny eläkkeel, Mutikaine sanos. – Semmost juttu täs joku aika takaperi tais ol.
– Jasso. Ei sit tääl ollu tarppeks kiiru vaa piti sit eläkkel men. Sillo kiirut vast alkava, virnist Laatikaine nouste autostas.
– Mut ei ny sit ennä saa mistä superii. Se aikakus o sit jääny taa, Mutikaine murisi.
– No semmost tää elämä o. Ny tarttee sit käyrä vaa jossai burgeril nappamas Burgerei, huakas Laatikaine.
– Mut ku mää e ol oikke niire ystäväks päässy, sem paremmi ku noire pizzoje ja kebabbienka, Mutikaine kaivae tupakit taskustas ja pistäe palama.
– No superi ol kyl iha omaa luakkaas. Erikoisuus täs suamemaas, Laatikaine myäns.
– Mut kaikest hualimat tartte vaa toivotta hyvii eläkepäivi Masal ja Eiral, Mutikaine totes.
– Mahtaiskos toi Api tiätä jotta, kysäs Laatikaine pistäe hänki myrkkypötkylä palama.
Mittä puhumat Mutikaine kaivo taas kännykkäs esil ja soit. Hetken puheltuas katkas puhelu ja totes: – Tähä tule ny sit pelkkä parkkipaikka vaa.
– Mitäh? Laatikaine hämmästys.
– Joo, eläkkeel ova mennee ja tää o myyty tol K-konsernil, eli tähä sit laajene toi Kesoili. Saava täst lissä parkkitilaa. Täs ol ny sit yks virstapylväs turkulaiste historiikis.
– Jasso, et tää sit torellaki loppu iha kokonas. Tämmöst se sit o, mut ei meitäkä tääl enä nii kauaa ol ketkä superii kaipais, Laatikaine fundeeras.
– Niin no muutama vuaskymmen enintäs ni sit ei enä kukka muistakka semmossi koska olleenka, Mutikaine myäns.
– Nii katoovaist o kaik meirä saavutukset. Ainoostas sorat muisteta ja neki ain vähä muuttuva ku jokku uuret tutkijat sekoileva tutkimustes kans, Laatikaine totes.
– Mut mitäs sit ny? Mihis ny mennä? Mennääks Cittari halpiskaffel, Mutikaine kysäs.
– Se o ainaski tos lähel ja voi siäl jotta tutuiki nährä, Laatikaine sanos.
– Nii se o. Täs iäs ei tutui pal nää ku Cittaris, arvauskeskukses tai sairaalas, Mutikaine myäns.
– Arvauskeskukses? Ai sää tarkotat terveyskeskust, Laatikaine virnisti.
– Jep, niinhä sitä nykysi kutsuta. Mää e kyl siihe iha menis yhtymä. Kyl siäl o iha päteviiki lääkärei, Mutikaine myhäili.
– No jaa, lähretääs sit menee et saa eres kaffet napasses. Jostai syyst ei oikke miällytä men toho Kesoili kahviosse, Laatikaine istaht autosses.
– Vaik K-kauppa se Cittariki o, Mutikaine totes.
– Mut se o sentäs iha eri juttu se, Laatikaine huamaut laittae autos käymä.
– Jep, näkyilee Cittas, Mutikaine sanos tunkie autosses ja luare haikia katsee superikioskii kurvas Laatikaise perää joka jo ol ehtiny pihast ulos.

Mestareitte toilauksist

– Kyl tää maailmammeno o iha kauhhia nykysi, Laatikaine voivotteli lukiessas samomalehtte.
– Mikäs ny? Mutikaine kohot katsees tiatokoneruurult ja vilkas Laatikaist.
– Em mää oikke jaksa ymmärttä miks ihmees tartte toiste ihmiste kaikest narist ja viäl laitta ne julkisse levityksse, Laatikane ojens kätes ottae öölitölki kättens. Siamas siit pitkä ryypy ja palas taas miätteissis.
– Selitäs ny vähä mullekki mitä sää ny oikke fundeeeeraat ja mist, Mutikaine tokas rypistelle ottatas nii railakkaast et hyvä ettei ottanahka puronnu silmil.
– Ei täs ny mittä ihmeemppä kuitesa ollu. Mää e vaa ymmär noit ruikuttaji, Laatikaine sanos ottae toise ryypy.
Mutikaine sytyt tupaki ja mittä sanomat orotteli jatko toho Laatikaise miätteihi.
– Kyl mua ny sit nii kauhiast ihmetyttä toi ihmiste morkkamine tost ku Juti ol vähä seippääs ku tuliva Suame siält mm-kisoist, jatko sit hetke hiljasuure jälkke Laatikaine.
– Onha se ny vähä omituist ku muut sais kyl otta vaik kui ja hoiperrella pitki raitti muttei noi kiakkoilijat vaik saiva maailmamestaruure, hymäht Mutikainenki korkate hänki tölki ja kallistae öölitölki huulilles.
– Ja kyl toi Juti kompurointiki o iha ymmärrettävä. Onha sil nii kamala paino kallossas mukan ku sil o ainoona suamalaisena kaks maailmamestaruus mitali, Laatikaine tuumaili viäl hörpäte hänki öölitölkistäs.
– Nii määki olsi muistavinas. Kurri ei ollu sillo ysiviis mukan, Mutikaine fundeeras imaste pitkät sauhut ja kipate ööli kurkkuus.
– Mut ol se Granlunti jätkä sit piru hyvä sälli. Siit tule viäl kova ammatilaine, Laatikaine huamaut.
– Nii taita tulla. Uus miljonääri suamalaiste miljonäärie joukko, Mutikaine miätteissäs tokas. – Ja se ilmaveivi ol hiano. Kui sil tul miäleenkä semmone.
– Mää meinasi sillo et onks tommone sallittuuka, Laatikane huamaut.
– Ei se maila noussu tarpeeks ylös et olis hylätty, Mutikaine totes.
– Tul miälee se joku ku sillo joskus muinoi veivas maalin takka molari selkkä ja siit maalisse. Se ol varmaa nhl:s, muisteli Laatikaine.
– Joo, määki tommose muista, mutten kyl yhtikäs kuka se ol, ei ainaska kukka suamaline. Niit ei sillo viäl tainnu siäl ollakka, Mutikaine tuumas.
– Mut sitä mää vaa ihmettele et mis ne saiva sen pokaalis poikki, Laatikaine fundeeras.
– Ei se ainaska siäl kentäl menny, ku se kiäris siäl matol, Mutikaine huamaut.
– Ei ainaska niist filmeist päätelle. O tainnu pojil jossai muual mennä lujaa, ku ei ol kannu kestäny, Laatikaine hihitteli.
– Niinpä. Mut kyl mun miälest voiva kyl vähä riahuukki tommose saavutukse jälkke. Semmost ei kyl nii usse tapahru, Mutikaine virkko miätteissäs.
– Kyl sitä ryypätä pal piänemmäskti, Laatikaine tokas ottae siamaukse öölistäs.
– Ai, niinku meki. Ei tartte ol mittä muut syyt ku se et se maistu nii piru hyvält, Mutikaine virnist herutelle tölkistäs viimessi pisaroi kurkkusses.
– Kyl se nii vaa o, ei siit mihinkäs pääs, nauraht Laatikaine pistäe tupakiks ja heittäe tyhjä tölki kärestäs paffilaatikkosse. Sil ne tyhjät ol helpomp taas viärä kauppasse.
– Mut antta rakkie räksyttä, semmose viästi mää voisi sanno tommosse kirjottelusse, Mutikaine sanos viskate hänki tyhjentyne tölkkis samaa laatikkosse.
– Ja nys sit vois vaik keitel kaffesumpit vai mitäs meinaat, Mutikaine jatko nouste tiatokonees viärest.
– Ei mul mittä sitä vastaanka ol, Laatikaine myäns.

Elämä koettelee

Mutikaine tuijot miätteissäs hualtikse baari akkunast pihal kaffekuppi käressäs. Jotensakki hajamiälise ja poisoleva näkösenä. Iha niinku ei olis ollu paikal ollenska. Ei eres huamannu et Laatikaine ol tullu myäs sattumalt baarisse myäski.
– Morjens. Mikäs miält paina? Laatikaine kysäs istahtae pöytä Mutikaist vastpäät.
– Moro, muraht Mutikaine havahtue miätteistäs ja vilkaste alt kulmies Laatikaist.
– No, mikä o ku siin istuta ku kaik maailma murhhet olis kassantunu sun niskoilles, Lattikaine intti.
– Ei mul mikkä ol. Miättisi vaa et o sil Apil sit ankeet nykysi. Siks se ei ol varma meistkä mittä kirjottanu, Mutikaine kohottautus vähä pystymppä tualissas.
– Onks se ollu kippiä? Laatikaine uteli.
– Ei se mitää kippee ol ollu, mut muute o elämä tainnu koetel vähän enämpi ku tarpeeks, totes Mutikaine hörpäte jo haalistunut kaffettas.
– Noh? kysäs Laatikaine tuijottae Mutikaist kaffekupi reuna yli ottaessas hörpy.
– Eks sää ol tiatone, Mutikaine kysäs laskie kupi kärestäs.
– Ensteks sen vanhi velpoika kual tos muutama päivä sitte ja ny men sen parha kaveri äitmuari.
Se ol Apil vähä niinku toine äit sillo piänempänä. Yks kavereist joutu saman päivän hospitaali, tokas Mutikaine.
– Mää jo luuli et se vaa muute lopet kirjottamast, Laatikaine uraht nojate kyynärpääs pöyttä.
– No jaa. Kyl se vähä niinki o. Se kyllästy kirjottelemisse ku ei niit kuiteska kukka lue, eikä julkase. Sen näkke jo kuulemma netiski ku seura tota sen blogi laskuri mis ne jutut ova. Ei pal innosta. Turhanpäiväst touhu sen miälest, Mutikaine selost.
– Ei kai se iha kokonas ol kirjottamist jättäny? Kui sen maalaamiste kans? Laatikaine kysys.
– Kuulemma se ei ol maalannu koko tänä v-mäisen talven aikan yhtikäs mittä, eikä piirrellykkä. Jollei se olis siäl netis kirjottelemas se olis varma jättäny senki homma kokonas. Must tuntu, et se o iha kyrpiintyny koko elämässe. Eikä vähite puire pilkkomisse, lämmittämisse ja lume luantti, totes Mutikaine.
– No sitä homma o koko tämä talven - tänä kasvihuaneilmiö vuan kakstuhatykstoist riittäny, Laatikaine heittäytys iha kaunokiäliseks.
– Joo ja ku se alko jo viime vuan lokakuus - mun muistaakseni, eikä sen jälkke ol varsinaist suajailma ollu olleska. Em mää kyl ol missä kasvihuanees nähny näi pal lunt, Mutikaine huakas.
– Niinpä. Eikä kyl kasvihuanees ol ikänä näi saatana kylmä ku o tänä talven ollu. Jos olis, ni sais pakastetulppaaneiki ostel kaupoist, Laatikaine heit virnistäe.
– Olis siin tulppanie mukulakki jääs, nauraht Mutikaine.
– Orotas, ku tos keväämmäl alkava jäät hajooma ja tuulema lännest ni tääl o aikamoissi ahtojääpakkautumi, Laatikaine ennust.
– Ja laivakki seisova siäl ku sulhase vehkke hääyän, Mutikaine virnus.
– Ja kiiressimppi kuskata siält sit taas hulikupteril maihi.Toiset jää laival mässäilemä varustamo piikki, Laatikaine myhäili.
– Onks sunst tuntunu yhtikäs ihmeelliisemmält assu ny kulttuuripääkaupunkis? Mutikaine vaihto puheeaihet.
– Eipähä o pal vaikuttanu meikäläise elämässe semmone, Laatikaine totes. – Mitä ny sillo avajaispäivän paukutteliva taivaa tuulii melkke myllysilla rakentamise verra rahoi ja aiheuttiva varma monel koiral sialullissi traumoi ja ripuli sen paukke kans.
– Se ol munst naurettava et tartte sit palkat ulkomailt joku suunnittelema se avajaisjuhlaki. Iha niinku ei leit olis löytyny omast takka tommost homma joku suunnittelema. Ehkä turkulaise eivä ossa laitta tarppeks iso tarjoust sissä, Mutikaine murisi.
– Ilotilitus ol iha komia, muust em menis mittä sanoma, Laatikaine myäns. – Mut mää e olkka mikkä kuldurelli-ihmine.
– Mää ole kyl sen huamannu. Ei sempualee em määkä oikke ymmär tätä nykyst kulduuri, mut ei mun tarttekka, Mutikaine totes keräille kuppis ja tassis tarjottimel.
– Onks sul kiiru johonki? Laatikaine kysäs katellessas Mutikaise lähtövalmistelui.
– Mää vaa meinasi täst lähte ton pakkase kattoma josko toi Ooppeli viittis lähte käymä. Se o nykysi vähä nikotellu. Tykkää täst pakkasest yht vähä ku määki, Mutikaine sanos.
– Sama se mul o vähä ollu Foorti kans. Pakka ölpit vähä niinku jäykistymä pakkases, Laatikaine myäns.
– Melkke vois sanno, et meil o vähä vanha kalusto tähä ilmasto, Mutikaine totes nouste ylös vieräkses astias keräysvaunusse.
– Mää jää tän viäl vähäks aikka. Huura sit jos tarttet tyäntöappu taik lissä virta, Laatikaine nojautus taapäi tualissas.
– Ei se tän kuiteska kuulu vaik mää kailottaisi kui tual pihal, Mutikaine virnist.
– No soit sit. Vai onk sul kännyki jääs? Laatikaine ehrot.
– Se o sentäs lämpimäs plakkaris. Ei se pääs jäätymä, Mutikaine tokas närkästye leikilläs.
– Taik lähetä vaik savumerkkei, Laatikaine jatko leikilaskuas.
– Niit se Ooppeli kyl lähettä iha ittestäs jos sattuu kähtemä käymä. Vai olisko vesihöyry, mut kummiski kauhee valkone pöllährys siält peräs tulee ennenku lämppe, Mutikaine nauro.
– Niin mullaki. Taitava olla semmossi sorankänti varte suuniteltui vehkei ku vetävä savuverho perässäs, Laatikainenki nauro.
– No morjens ny, näkyilee taas, Mutikaine läht menemä ulospäi viäre astiat keräysvaunusse mennessäs.
– Näkyilee, vastas Laatikaine nykyaikasest ja jäi seurailema kui Mutikaise käy Ooppelis kans.
Mutikaine pääs kunnial autolles ja istuma sisälki. Vääns avain ja koht alko Oppeli peräst tuprahrella valkost savuu. Ilmeisest läht käymä.
Mutikaine peruut parkist ulos ja suuntas liikentee sekka iha mukavast Laatikaise seurates miälenkiinnol.

Alkutalve 2010 turinoi

Mutikaine tuijotteli synkeenä lumimyräkkä akkunaklasin takan. Pualiks poltet tupakki roikkus huules uhmate kaikki mahrollissi painovoimalakei. Joku autoki näyt tuleva tiät pitki ja kääntys Mutikaise portist sisäl tuprauttae aura tyäntämäst kinoksest valkose lumitussaka konepelli ylitte.
Vähä aja pääst piraht ovikello vaivalloisest ku viimesiäs olis vetäny, tais ol patteri vähis.
– Tul sisäl vaa siält, ovi o auki jollei ol jäätyny kiin, Mutikaine karjas siirtymät akkunalt.
– Tänä vuan tul sit toi talve-perkele aikasi, Laatikaine sanos tyäntyessäs sisäl ja ravistellessas itteäs ku koira saarakses isommat lumet varisettu eteisse.
– Niinpä, totes Mutikaine kääntye kattoma Laatikaist. – Siäl o kaffet keittimes. Jua siält vaa et saat räkäjarrus sulama.
– Ei mittä uut kuulu tänppäi maailma? Laatikaine kysäs kaivae kaapist ittelles muki ja kattae kaffet ittelles ja Mutikaisenki kuppii ku se näyt siin pöyräl oleva.
– Ei täs ny mittä kurjuut kummemppa, Mutikaine tuumas istahtae pöyrä viäree ottae kuppis kättes.
– Ei mittä? ihmettel Laatikaine.
– Jaa, joo mää tol Apil tos yks päivä soitteli ja se sanos et yks juttu meist o julkastu siin msllä antologias, Mutikaine muisti yhtäkki.
– Mikä se semmone msl o? Laatikaine tul uteliaaks.
– Se o joku maaseuru sivistys liitto. Api o sin laittanu näit meirä jutui esil. Se o mukan siäl kirjottajaporukas, Mutikaine valist. – Kaivas siält kaapis pari pulla esil ku olet lähempä.
– No olla sit eres jossai päästy kansienki sisäl, Laatikaine myhäil kaivae pari vinttura pöyräl.
– Mut oli se jostai lehtijutust vähä kärmeissäski, Mutikaine tuumas. – Määki kävi sen netis lukasemas ja ymmärrä kyl yskä.
– No mitä siin sit oli? Laatikaine kysäs haukate pala vintturastas.
– No ku siit sai semmose käsitykse et kaik ova jottai terapiakirjottaji ja iha harrastelijoi täl kirjottaja ural. Siin ol kuvaki siit kirjast yhre kirjottaja käres, Mutikaine selost.
– Onks Api jotenki terapia tarpees? Laatikaine kysäs virnistäe.
– Kyl se ain o ainaski omast miälestäs ollu vähä hullu, mut ei se ota mistä oikke raskast ressi, eikä kuulemma viäl ol ollu omast miälestäs terapia tarpees, Mutikaine nauro. – Siit mitä miält se ol siit kansikuvast, em mää viit sanno mittä. Mut jutut kyl siin kirjas o iha miälettömä hyvii, kuumemma.
– Ai, ettei ollenka harrrastelijamaissi. Saas katto sit paiskaaks se niit opukssi meillekki, miättis Laatikaine.
– Ans katto ny, Mutikainenki totes.
– Se Api ku o vähä semmone, et jollei se jotta tunne ossaavas, se ei semmost ruppe tekemäänkä. Siit o varmaanki loukkaava jos sanota et joku mitä se tekke o harrastelijamaist taik tökeröö. Sit se jättä koko homma sikses, Laatikainen muisteli.
– Niinhä meinas käyrä sillo ku sil ol ensmäine tairenäyttely. Semmose murskaava kritiiki jälkke se varmaa olis jättäny koko maalaamise jollei olis tullu sen perrä niit tilaukssi joihi se myäntys. Sit se ol viäl siäl taiteilijaporukas mukan ni ei se voinu heittä ko homma sikses, Mutikaine muisteli.
– Määki muistaisi et se ol aika murskaava, Laatikaine kaiveli muistis sopukoi.
– Joo, oliha se, mut sit se laitto het perrä sen toise näyttely mis ol niit piirustukssi. Siit tul sit jo tunnustustki. Mutikaine sanos.
– Niinpä ja taireinnostus ei onneks laantunu, Laatikaine totes. – Siin olis pal hianoi hommi jääny tekemät.
– Näire kahre viimese näyttely jälkke se kyl o taas sitä miält et ei siit ol mihinkä, ku ei niist tullu centtiikä, Mutikaine ilmot. – Se meinaa taas pistä pensselit roskikse. Olis varmaa ko pistänykki jollei sen vaimo olis alkanu maalailema. Niil pensseleil o sentäs jotta tekko. Itte se ei ol niihi koskenu.
– Mikähä tohonki taas auttais? Ei semmost sais pääst tapahtuma, Laatikaine mumisi viimeset vinttura palat suussas.
– En tiärä, just ny tunttu ettei mikkä., mut anta aja kulu, jos se siit tokenis taas ku tulee uurelles kesä ja kärpässi ja köyhälki o ystävi, Mutikaine fundeeras.
– Pitäiskös men joku kert morjestama, Laatikaine kysäs.
– Se vois piristtä, taik sit ei. Ei siit tiärä mil pääl se sattu sillo olema, Mutikaine totes.
– Ei, mut ny o toi lumisare loppunu. Mentäiskös kolaama pihatiä selväks, Laatikaine sanos kattoessas akkunast pihal.
– Ei helvetis, siäl tuulee viäl nii pirust. Oteta ennemmi santsikuppi kaffet, Mutikaine sanos ojentae kuppias.

Tavaratalos

– Tiäräks mitä Eetu sano, ku mää kysysi silt, et miks se ost heilalles tommose kaulaketjus oleva kello? Mutikaine kysäs Laatikaiselt näyttäe kultasepäliikke akkunas roikkuva kello.
– Em mää vaa tiärä, Laatikaine vastas vilkaste kello päi.
– Mää osti sen sitä varte, ku vahinko ei tul kello kaulas, Mutikaine valist.
– Ai jaa, Eetuki o oppinu vääntämä jottai tommossi, Laatikaine virnist.
Mutikaine astus sisäl tavaratalosse ja käpystel kattoma vaateosastol. Ot kättees sukki katelle niit arvostelevast.
– Et sää tommossi voi osta niis o reikä, Laatikaine sanos katelle sukki.
– Mis ihmees, Mutikaine sanos tarkastelle niit tarkemmi.
– Ethä sää niit muute jalkkaska saa, Laatikaine höräht.
– Nii tiätty, pääsippä naruttama, Mutikaine nauro pistäe sukat takas. – Pitäiskös katto jotta housui täält ku tääl kerra olla?
– Mahtaaks tääl ol jotta sun mitoilles. Sul ku o vähä tommost ylipaino, Laatikaine virnis kattoe ympärilles noit langalaihoil suunnitetui vaattei.
– Ei mul mittä ylipaino ol, pituus vaa ei ol tullu nii pitkäks ku paino vaatis, Mutikaine virnus takas. – Näyttä kyl iha semmoselt et noihi lahkeissi ei men eres keskimmäine jalka. Mennä johonki muual täält.
– Mennääs ton elektroniikka kattoma, Laatikaine sanos lähtie niire suuntta.
– Mitäs täält meinasit katto? Mutikaine kysäs katelle ympärilles. – Meinaaks ostta täält uuret korvalaput ku o toi talviki koht tulos?
– Nää olis kivat, mut ku niis ei ol karvoi pääl, et ne lämmittäis, Laatikaine virnus kattoe komioi korvakuulokkei jokka peittivä koko korvat.
– Kysytää tolt myyjält. Hei neiti saiskos vaivat? Mutikaine kysäs ohimenevält myyjält.
– Niin? myyjä pysähtys kääntye Mutikaist kohre.
– Saaks näit karvapäällysteil kans ku o toi talviki tulos, Mutikaine kysäs näyttäe kuulokkei.
– Ei valitettavasti saa, myyjä vastas hymyille. Oliko muuta?
– Ei muut, kiitokssi vaa, Mutikaine kumars kohteliaast.
– Ei sit tainnu tul kauppoi, Mutikaine kääntys Laatikaise puale joka seisos hömistyne näkösenä ihmetelle Mutikaise pokka. Tehrä ny tommone temppu kaupas. Onneks ol huumoritajune myyjä.
– Tota, em mää ny iha ulkokäyttö ajatellu, Laatikaine sai sanottu.
– Meinaaks sää sit ostta noi, Mutikaine tivas. – Onha ne kätsät siäl kerrostalokämpäs. Ei häiritte naapurei ku sää asut semmoses muurahaiskeos.
– Kai sitä sit voi semmosekski sanno vaik o siin hyväkki puales, Mutikaine pualostel mennessäs kassal.
– Niiku mikä? Mutikaine uteli.
– Ei tartte talvisi luara luntaka eikä syksysi haravira lehtti eikä kesäl ajel nurmikoi. Kaikil tavoil pal helpommal pääse, Laatikaine selost kaivaessas lompsaas plakkaristas.
– Ja kuntoki rapisee et kohina käy, Mutikaine totes ykskantta.
– Se o kyl kiältämät tosi, Laatikaine sanos ottaessas vastta kassalt vaihtorahoi ja ostamas paketi.
– Jokos meirä sit alkais ol aika aik poisttu täält putiikist? Vai olik sul viäl jotta muut? Mutikaine sanos katelle ympärilles.
– Ei mul näitäkä ollu tarkotus ostta mut ku ny sattusiva olema alennuksel, Laatikaine totes.
– Suhu ja o tarttunu toi eläkeläiste pahe, vaikkes viäl eläkkeel olekka, kaikellaist sattu ain takertuma mukka ku ne o tarjoukses, Mutikaine tokas naureskelle.
– Em mää o ennenkä pal suunnitellu mitä mää ostaisi ellei joku ol hajonnu ja semmost tartte iha välttämät, Laatikaine pualustautus pysähtye tiatokonei täyn oleva hylly ette.
– Et sää kyl tommost tartte ainaka tähä hättä, Mutikaine sanos napate Laatikaist hihast ja lähtie vetämä Laatikaist ovve kohre.
– Em mää meinaa mittä ostakka, mut kato vaa mitä uut näis ny o. Tartte sitä pyssy kehitykses muka, Laatikaine haros vasta lähtemist.
– Nii kai ja sit o joku läppäri koht kainalos ku o sopivast tarjouksel. Sää ole koht pahemp ku akkaväki alusvaatekaupa alemyynnis, Mutikaine tokas.
– Äläs ny, Laatikaine kattos hiukka loukkaantue Mutikaist.
– Seuraas ny ittäes vähä. Kyl pahalt ruppe näyttämä, Mutikaine totes.
– Mennä sit vaik toho karukulmas oleva baari kaffel ja miätitä siäl mitä viäl tehtäis, Laatikaine sanos lähtie ovest pihal.
– Semmost määki kannata, Mutikaine sanos seurate peräs.

Kaffepöytä jutusteluu

Mutikaine seisos hualtikse baaritiski viäres kaffe ja munkki tarjottimel eressäs.
– Ei tää köyhyys ilo ol, vaik se välil pakkaa nauruttama, totes Mutikaine tutkie lompuukis syvyykssi löytämät muutku yhre kakskymmpise.
– Mitäs sää Mutikaine yrität hakke siält kukkarostas? kuulus tuttu ääni kysyvä Mutikaise takka.
– Morjens Laatikaine. Eilist päivä mää täält hae, mut ei näy missä. Se o varma vaipunu unho yähö, Mutikaine vastas kääntymät. – Ei maar, mut huamasi yht äkki ettem mää olkka käyny automaatil rahha nostamas.
Mutikaine makso kassal kaffes ja käpystel pöyrä ääre Laatikaise seurates peräs omaa tarjotintas kantae.
– Muistaks viäl niit aikoi ku ol pakko käyr pankis jonottamas, et sai käteist tililtäs? Laatikaine kysäs heirä istahtaessas.
– Muistan tok ja tilipussiski sai käteist kättes ain tilipäivisi. Ei tarvinnu vaivautu jonnekki pankki taik automaatil. Palvelukki ol sillo maksuttomi, Mutikaine muistel yrittäe saara sokeripaketti auki purottaakses sokeripalat kaffe joukko.
– Oi niit aikoi ku ei tarvinnu pakost tukke pankkie olemasolo, Laatikaine huakas hörpäte kaffetttas.
– Bensa-asemilki myytti vaa varaossi ja benssa ja ku ajo pumpul tul het poika siihe tankkama, pesemä klasei ja tarkistama veret ja öljyt, Mutikaine vaipus muisteluihi sekotelle kafettas.
– Se ol palvelu se, Laatikaine myäns haukate viineriäs. – Ny ei enä semmost ol missä ja sit ihmetellä miks tääl o nii pal tyättömi.
– Sillo ol hualtiksil jotta hualtto myäski ja korjaukssi. Hualtis tyällist melkke kymmenkunt henkke. Nykysi yhre taik kaks jos sitäkä, jollei ol mittä tämmössi baaripalvelui, Mutikaine totes katsahtae ympärilles.
– Mil ne tul sillo toime ku bensa ol halppa ja homma pelas. Nykysi o bensa piru kallist eikä ol ku pelkki mittarei vaa ja silti ei kuulemma kannat olleska, Laatikaine fundeeras.
– Nykysi olla vaa nii piru ahnei, Mutikaine totes.
– Ei se ny iha niinkä ol, tai oikeesta onki mut jossai muual. Kaikellaissi pakollissi maksui o kehitet yrittäjä maksettavaks viäl veroje lisäks, Laatikaine oikas.
– Tosi o. Tartte ol aikamoine liikevaihto enneku saa kaik pakollise maksut maksusse, Mutikaine myäns. – Ei ol helppo yrittäjä elämäkä.
– Ei nykysi mikkä ol, mut minkäs teet. Elettävä vaa o, Laatikaine huakas.
– Ja jollei jaksa sitäkä ni köys o senttä aika halppa viäl, Mutikaine venkos.
– Ei sekä enä nii halppa ol ja ajattele kui pal se rasva maksa, et saa sen silmuka luistama, miättis Laatikaine antautue viineri tuami makunautintoihi.
– No jaa mut se o kummiski viimene menoerä omalt kohralt, Mutikaine nauraht haukate hänki munkkias.
– Ja jää sit jälkee jäävil kauheet maksut maksettavaks noist kuappauskuluist. Kyl vähä tartte sitäki fundeerat ensteks ennenku alkka sitä solmu kiaputtama. Ossaaks muute viäl tehrä sen oikiaoppisest? Laatikaine kysäs miätteittes päätteeks.
– Ossaan tiätty, Mutikaine vastas, – Tiäräk sää mitä varte siin o se semmone paksu osa, siin silmukas? Mutikaine kysäs takas.
– Jos se o oikke tehty ja aseteltu enne purotust ni naksahtta niska nuri, ettei tartte tukehttu, vastas Laatikaine ohimenne niinku tämmöne jutu aihe olis iha arkipäiväst.
– Just, ja kyl sitä sit opetelti sillo mukulana tekemä et se olis iha oikiaoppine, Mutikaine muistel pyyhkie eresmennee munki sokerei sormistas. – Munkki ol hyvä ja rasvane mut tää sokeri sormis vähä harmitta ain joskus.
– On tää ja ruakapöyt keskustelu. Raaroist vaa puhuta ja niire tekemisest, Laatikaine nauraht niäleskellessäs viimessi viineripaloi ja höpäte kaffet pääl.
– No ei kai täs ny o mittä merkillist? Mutikaine vilkas ympärilles.
– No kato ny, ku noiki tos viäres jättivä syämises kesken ja tul kiirus jonnekki. Ei kai se siit johtunu, et taisiva kuul mitä me puhutti, Laatikaine huamaut katelle viäreisest pöyräst poistune nuarepari perrä.
– Meinaaks et niil men sapuska väärä kurrku taik tul jotta niälemisvaikeukssi? Mutikaine kysäs kattoe viäreist pöytä. – Eihä ne eres korjannu jälkiäs. Jät kaik ruakas toho leviäks. Mitä tommone ny o? Ei mittä tapoi noil nuaril.
– Ne men muute kalposina ton vessa. Ei ne mennykkä ulos viäl. Mahtavaks tul viäl uurestas jatkama syämistäs, Laatikaine huamaut seurate nuarepari eresottamukssi. – Ei ku siält ne tuleva ja menevä suarint tiät ulos.
– Mahtoks toi sapuska ol noi huano? Mutikaine ol iha airost ihmeissäs. – Eihä meirä puheis mittä merkillist ollu.
– Ehkä noire miälest ol kuiteski. Ei mut, mun tartte täst lähte, sanos Laatikaine vilkaste kello baari seinält keräte kuppis tarjottimelles.
– Nii munki, vaik just söin munki, vääns Mutikaine tehre sama homma.
Kaverukse nousiva pöyräst ja kuskasiva tarjottimes keräilyvaunusse poistue sit vähi ääni baarist kohre autojas.

Ihmettelyy maailma menost

– Kyl ny o aikoihi eletty, Mutikaine muris yksinäs.
– Kui ni? Laatikaine nost katsees läppäris ruurult jota ol just tutkimas.
– Puut tuleva syksy väreihi vaikkei ol ollu kertaaka pakkast eres lähelläkä, Mutikaine seisos akkunas katelle ulos.
– Eik se sit ol iha hianoo? Mikä värie riamu joka pualel, Laatikaine kysäs.
– Onha se muute, mut must tunttu jotenki luannottomalt, Mutikaine totes.
– Oleks taas ruvennu miättimä noit maailmalopu entei? Laatikaine hualestus.
– Väkisinki. Ajatteles ny viime talvve ja tän kesä kuumuut ja myrskyi tääl Suameski; Mutikaine kääntys akkunast ja men soffal istuma. – Kyl tää vuas kakstuhatkymmene o ollu aika merkilline.
– Olsik muute ajatellukka et tämmössi vuassi voi tullakka? Laatikaine kysäs kääntye kattoma Mutikaist.
– Ei täält oikeastas puutu enä ku maajäristykse ja tulivuarepurkaukse, Mutikaine totes oikaste ittes pitkäkses soffal.
– No joo, kaik muu o melkke jo koettu, ku tän o ruvennu tulema nykysi noit trompeiki, myäns Laatikaine.
– Niinpä. Melkke täs voi sanno et ei pal muut puutu ku jäisivä noi talvet pois, ni olis iha ku eteläs, Mutikaine sanos vilkaste ku varmistaakses akkuna suuntta, ettei siäl vaa olis taas yhtäkki ruvennu myskymä.
– Meinaaks et nii pal olla jo tätä pallo tuhottu, et kaik menis sekasi, Laatikaine kysys.
– Eik se silt jo näyt? Mutikaine tokas. – Ku ruskaki tul ilma pakkassi. Saas katto kui kamala talvi sit mahttaka tul.
– Toivottavast ei sentäs semmone ku viimeks, Laatikaine toivos.
– Mää luule et koht me olla tääl ku Siperias, Mutikaine ennust pistäe tupakiks.
– Viiskymment astet pakkast mont metri lunt vai? Laatikaine jo hualestus.
– Semmost mää vähä fundeerasi. Ei siit nii kaukan olla, Mutikaine sanos puhallelle savurenkkai katto kohre.
– Kyl sää olet jo aikaimoine pahailmalintu, Laatikaine totes.
– Ne o vaa tommossi syy ja seuraus teorioi, Mutikaine huakas vähä masentune tuntusena.
– Joo ja joku ennust et ufoiki alkais taas näkymä, mut ei ol näkyny ainaska meirä taivaal, nauraht Laatikaine. – Mitähä siinki tekis jos semmone parkkeerais toho pihamaal?
– Pistäis varma kaffet tulema ja huutelis viarai peremmäl. Mitä siin muutka vois? Mutikaine virnist.
– No ei kait niit ampuukka vois, ku jeparit o takavarikoinu jo kaik ritsoi tehokkaamma aseistukse, Laatikaine jatko.
– Eiks ritsoi viäl o kiälletty? Mutikaine kysäs ihmeissäs.
– Ei mun tiätääksen, vaik on neki sit nii kauhia vaarallissi. Niil voi tul vaik kuhmu päähä. Mää tiärä meinaa kokemuksest, Laatikaine totes.
– Ai sää olet joskus semmosenki kokenu? Vaik ei senpuale nii määki sillo ku oltti piänii ja ol näit kaupunkiosa sotii. Mutikaine virnist muistelle lapsuuttas.
– Sillo just. Se ol sitä aikka ku sai viäl kulkke vaik puukko vyäl, eikä siihe kukka puuttunu, jollei ruvennu toissi teurastama. Laatikaine muisteli.
– Ei mut jos me keitettäis vaik kaffet ja istuttais sumpil täs kiiruummaks aikka. Kai sullekki kaffe jo maistuis? Mutikaine sanos vääntäytye ylös soffalt ja läht kohre keittiö.
– Ei mul mittä sitä vastaanka ol, Laatikaine totes seuraten peräs.