Jokilaiva kannel

Mutikaine ja Laatikaine istusiva jokilaiva kannel öölil, kui muuteska. Katteliva siin ihmiste touhui
ja Aurajoe sameen veren hirast virtaust merel päi.
– Oleks kuullu siit näire meirä juttuje julkasust mittä? Laatikaine kysys.
– Jaa niist ku kerto meist? Mutikane sano.
– Just niist. Mitä niil mahtta tapahtuu? Onks se kynämaakari mittä saanu aikaseks? Laatikaine jatko kyselyäs.
– Näyttä silt ettei ainaska Turu puales näyt ottava tuult purjessis, kuulemma, Mutikaine tokas.
– Jaa, ettei tääl päi pal kiinnost, Laatikaine totes.
– Jep, ja ei näis ny pal olkka hurraamist tämmöste vanhoje ukkoje paska puhumises. Tyhjäpäiväst turinointti. Em mää oikke eres ymmär miks toi Api niit rupes taltte laittama, Mutikaine virnist.
– No ei näis kyl oikke mittä filosofiaaka ol, saatikka jotta muut, Laatikaine myäns.
– Nii-ih, me vaa ain istuta jossa kaljal tai kaffel ja polteta tupakki, Mutikaine totes ottaen klasistas siamaukse ööli.
– Ja puhuta iha mitä sylki suuhu tua. Kyl näis jutuis pitäis ol jotta sisältööki, Laatikaine fundeeras.
– Niinku seinil kiipelevi ninjoi tai yhrel kärel rynnäril ampuvii naissi ja paljo kaikke ryminöi ja räjähtelyi, se o aja henki se, Mutikaine pääst miälikuvitukses lentto.
– Tai jotta alienei tai aavei. Sarvipäine saatanaki vois ain välil tul maa sisuksist meit moikkama ja me luettais jostai homeisest vanhast opuksest jotta liirum laarumei ja syästäis se takas maarakko, Laatikainenki innostus.
– Se olis iha sitä nykyaja meininkki. Sääki ku olet noit hameväe peräs juaksijoi viälki, ni voisit jouttu johonki hankaluukssi ja commandot tulis pelastana sunt ku sää vaa joisit jotta kolajuamaa, nauro Mutikaine.
– Hyi helkutti, kyl ööli olis paremppa, Laatikaine sanos.
– Mut ei öölist mittä tommossi tapahru, ainaska mainoste mukka, Mutikaine virnist.
– Nii joo, ei tosiaa näyt tapahtuva, Laatikaine myäns.
– Mut jos katto peilii ni ei meil tommost vois tapahtuukka. Ei me olla mittä tommossi rimmattui lihaskimppui taik eres nuarii enää, Muikaine totes.
– Tosi o ku ves ja pittä ku seula, myäns Laatikaine taas.
– Mut kyl se o nii mahrotont toi mainostenki maailma nykysi. Niilt o tainnu unohttu se sääntö ettei mainos sais luara valheellist kuvaa tuatteest. Vai onks semmost enä olleska? Mutikaine sanos.
– Munst tuttu ettei tair enä ol. Kaikki muit sääntöi kyl sit onki sen erest, Laatikaine fundeeras.
– Koht ei varma saa lähtte kaupunkilka ilma viraomaiste luppa tai ainaski ilma jottai asiamukassi varustei. Siinhä voi vaik loukata ittes, Mutikaine innostu taas.
– Ai niinku pyäräl? Laatikaine kysys.
– Ei ku kävelle. Kypärä tartte ol pääs jottei loukka jos kaattu ja kyynär ja polvisuajakki niinku rullaluitelijoil. Kato kyl toi käveleminenki o nii vaarallist. Siinhä o vaa kahrel jalal pystys ja kui helpost ne voi men alt, ainaski muutama olue jälkke, Mutikaine selit.
– Nii tiätty jos sitä tommottis fundeera, Laatikaine myäns.
– Kui moni onka kolhinu itteäs kännispäite, Mutikaine totes iha tosissas.
– Se o kyl iha totine tosi, Laatikainenki yhtys.
– Siit tulki miälee et kai maar meiränki olis aik lähtte niinkaua ku jala kantava, Mutikaine sanos.
– Ai helkkari kelloki o jo noi pal, Laatikainenki huamas katottuas kelloas.
– Onks sul jotta menoo viäl? Mutikaine kysäs heirä astellessas lankonkii pitki maihi.
– Tarttee viäl käyrä kaupaski, Laatikaine selit.
– Ny tartteeki men bussil kotti, on meinaa semmone olo ny. Morjens, Mutikaine totes lähtie lähint pysäkkii kohre.
– Morjens, vastas Laatikaine lähtie luavima keskusta suuntta.

Patsai ja pötsäi

Laatikaine ol iha vaa ajelemas ajankulukses. Ulkoiluttamas Foorttias, niinku myäs vois sanno. Iha ilma mittä määränpäät, mut Foortti ol ku omii aikojas ohjautunu Mutikaise talol. Iha niinku jokku konit joskus aikoinas ol tullu ravinteli erest kotti ku isäntä ol sammunu rattail. Ei Foortti tiätty voinu kotti tul ku Mutikaine ei ollu koskaa sitä omistanu eikä Laatikaine ollu tääl asunu, mut tuttu paik kummiski. Taik sit se ol vaa Laatikaise alitajunt tai kaffehammas ku ol ohjannu Foorti tän.
Laatikaine nous autostas ja kuuntel viheltely vajan takka. Ilmeisest Mutikaine ol siäl. Laatikaine suuntas vihellykse suuntta, kiärs vaja ja seisaht hämmästyksissäs paikalles.
Laatikaine toljot ihmeissäs Mutikaise aikaansaannost. Siin ol kasas kaikennäköst peltiromuu, paloi jostai moottoreist ja kaikellaist muutaki mist ei oikke saanu selkko. Tää ol varmaa joku patsas olevanas. Kiältämät siin ol jotta mikä aiheutti kiinnostustki ja iso se ol ainaki. Pitkält yli kaks metri korkkiaki.
- Morjens, terveht Mutikaine joka istus hitsauspöyrä kulmal.
- Onks tää ny olevinas mukamas patsas? Laatikaine töksäytti.
- Ei ollenska, tää o romuveistos. Mää sanoisi sitä ennemmi pötsääks, Mutikaine myhäili.
- Pötsäs. Aika veikee nimitys, Laatikaine nauraht. - Mist sää semmose keksitki?
- No ku se o tommone epämääräne kasa erilaissi romukappalei, eikä sitä ol kyl veistetty mitenkä, hitsailtu vaa yhtte, ni eiks se ol sil sopiva nimitys, Mutikaine naureskeli. - Yht naurettava tekele ku mite hauskaa ol sen tekeminenki.
Laatikaine kiärteli romukassa ympär ja huamas et se ol maalattu ruiskul iha riamunkirjavaks.
- Oleks ollu juavuksis ku olet ton ruiskuttanu? Laatikaine lohkas.
- Ei ku iha selvin päi mää sen suihkuti, Mutikaine selvit katelle aikaansaannostas pää kallellas.
- Tualt sisält olet sit jättäny mustaks ja vaalentanu eri väreil ulospäi, Laatikaine totes tutkie pötsäst tarkemmi ja yrittäe hahmottaa siit jottai järkevää, kuiteska onnistumat.
- Joo, sil sai vähä syvyyt siihe ja vähä vaihtelevaisuut, Mutikaine selost.
- Kyl tos o mun miälest kyl vaihtelevuut iha tarppeeks muutenki, Laatikaine sanos raappie päätäs.
- No jaa, em mää ny tiärä, olisha siit voinu tehrä jottai muutaki, jottai järkevää, Mutikaine sanos.
- Mitä muuta? Mitä ton ny pitäis esittää? Laatikaine uteli.
- Esimerkiks siit olis voinu tehrä vaik poijun paino. Upottaa sen toho meree ja laitta siihe paatin kiin. Ei toi mittä esitä, se vaa o, Mutikaine fundeeras sivelle viiksiäs.
- Pötsäs, totes Laatikaine toistelle Mutikaise keksimää nimee.
- Just, ei tullu patsast tul pötsäs, nauraht Mutikaine. - Tonne pääl vois viäl hitsat pari vaihrekeppii noin niinku tuntosarviks tai antenneiks.
- Just joo, eiks toi ol jo muutenki monitahone luamus, Laatikaine tokas.
- Ei se viäl, jottai viäl tartte laitta lissä, Mutikaine raappis päätäs.
- Mihi sää meinaat ton sit siirttä ja mite, toiha painaa ku poikamiähe syntisäkki, Laatikaine kysäs.
- Em mää tommost ol ajatellu, siin onki sit pulma, Mutikaine tuijot aikaasaannostas. - Antta sit ol tos, jos ei saa siirretty.
- Sehä o sun tiäl, jos ruppeet jottai muut väsäämä, Laatikaine huamaut.
- Miätitää sitä sit toiste. Miks sää muute tulit käymää? Iha muute vaa vai? Mutikaine muutti puheeaihet.
- Em mää tiär ittekkä, mää oli vaa ajelemas ja täält sit itteni löysi, Laatikaine raappi päätäs.
- Maistuisko kaffet? Mutikaine kysys.
- Ai mul vai? Tiätty maistuis, Laatikaine sanos.
- Mennä sit keittämä, Mutikaine nous hitsipöyrält ja läht taloo kohre.
- Jep, vastas Laatikaine seurate peräs vilkastuas viäl tota häkkyrää vajan takan.
- Patsai ja pötsäi, kaikkee se Mutikaine keksiiki, hän viäl miättis seuratessas Mutikaist sisäl.

Pihagrillil halstraamas

- Perskeles, Mutikaine kiros juaste talo nurkal oleval tynnäril ja upottae kätes vette.
- Poltiks näppis? Laatikaine kysäs lopettae leipie voitelu ja kattoe Mutikaise touhui.
- Joo, katos toi halsteri meinas purot ja mää tiätty oti siit kiin vaistomaisest tönäste sen takas grillil, Mutikaine selost uittae sormias tynnäris.
- Semmost se o ku ei ajattele yhtikäs mitä tekke jos sattuu jottai yllättävä, Laatikaine sanos.
- Nii se o et pitäs ajatella ensteks mitä tekke ettei tee mitä ajattelee. Ei onneks palanu pahemmi, Mutikaine tutkis sormias. - Toho ku vetässe hiukka Aloe Veraa ni kyl se siit tokenee. Mää käy laittamas, vahri sää tota halsterii etteivä silakat pala. Ne ku o nii pikassi kypsymä.
- Kyl mää ne hoira, hoira sää ittes vaa, Laatikaine ilmot kääntäe jo halsterii.
Laatikaine käänteli vihellelle halsterii, kaato kypsät lautasel ja latas uure satsi halterisse. Pist tupakiks ja nojas taakseppäi tualissas.
- Jokos sää olet saanu ne kärventymä piloil? Mutikaine kysäs tullessas takas.
- Em mää ny mikkä iha poropeukalo ol näis hommis, Laatikaine tokas kattoe sin päi mist Mutikaise ään kuulus.
- Ai sää laitot oikke tukonki siihe, palo sit nii pahast kuiteski, hän jatko huamattuas sitte Mutikaise käres.
- Kyl siihe näyt halsteri kuva vähä jäärä, mut kyl se siit lähtte ku o kunno aineet, Mutikane vilkas tukkoas.
- Miks näit silakoit ei perat lainkka? Laiteta vaa sisälmyksines päivines halsterisse, ihmetteli Laatikaine.
- Ne ei pääs kuivama tos paistuassa ku niis o sisälmyksekki mukan, selit Mutikaine.
- Mut eik niis ol sit kaikki myrkyi mukan, fosfori ja elohoppia ja semmossi, Laatikaine kysäs.
- No jaa, ei niit sisälmykssi tartte silt syärä, Mutikaine totes.
- Ja ajattele posittisest vaikkes Olvii joiska. Sää näyt pimiäs paremmi ku suns o vähä fosforii ja pääset liukkaas liikkeel ku veres o vähä elohoppiaaki, yrit Mutikaine viäl väänttä jottai piänt vitsiiki.
- Joopa joo, ja ku syät tsernomarjoi tai vihannekssi ni sunst tulee iha säteilevä kaunis, Laatikaine jatko näit vanhoi vitsei.
Silakat valmistusiva ja hiljasuure vallites kaverukset syventysivä nauttima pöyrä antimist.
- Mää ole usse ihmetelly, mikses sää Mutikaine ol menny naimissi lainkka? Laatikaine katkas hiljasuure. - Sulha ol se joku muija usseemppi vuassi siin pyärimäs sillo nuarena. Me luultti sillo et teist kyl varmast tulee pari.
- Nii ol, vastas Mutikaine lyhyest vilkaste Laatikaist.
- Mihis se kaatus sit? Laatikaine uteli yhä.
- Kaatumisse, Mutikaine totes hörpäte oluttas.
- Ei toi ny pal selvittäny, Laatikaine jatko yhä röyhtäste ja sytyttäe tupaki.
- No se kaatu jonku jätkä al ja mää vähä ärsyyntysi siit sit, Mutikaine tokas sytyttäe hänki tupaki.
- Ei kait ny yhre kerra fibaukse mikkä kaaru, Laatikaine ihmeentys.
- Se ol sillo nii kauhhia kolaus, et ei meikäläine semmost siätäny, Mutikaine totes.
- Niinhä sillo nuarempana kaik ol nii yksoikost, Laatikainenki myäns.
- Ja sit se varmaa sillo, ku pääs munst eroo, huamas et kyl kool o välii ja alko olema yhre toise kans. Sil ku ol mont numeroo isomp, Mutikaine jatko viäl.
- Mikä? Laatikaine ei oikke het päässy jyväl.
- Kato, piän ja teknilline ei ain pärjää koon kans, Mutikaine totes kiärrelle selvitykseks.
- Ai jaa, se, Laatikaisel väläht. - Se onki sit jo huanomp homma. Mut jos se vaa siit olis kii parisuhteet olis heikoil kantimil. Kyl siin tarttee ol jottai muutki.
- Nii tiätty tarttis, mut em mää ol sit sen jälkke mittä vakavammi ottanu. Yksinki tul toimee ja paremmi ku toisen kans. Ittes kans ei tul nii usse riitaaka. Oleks huamannu? Mutikaine virnist.
- Se o kyl tosi. Jos päättää johonki mennäkki ni ei tartte toiselt kysellä, sen ku vaa lähte menemä, Laatikainenki myäns.
- Nii ja mitä vuaskerral tekis ku o irtopainoksiiki o ollu iha tarppeeks tarjol, Mutikaine nauraht piän katkeruus kuiteski äänessäs ja jatko, - Olisha ne omat kakarakki ollu iha kivoi, mut ei kyl iha välttämättömii. Tää suku kyl katkee mun pualelt tähä, mut onha niit ihmissi ilmanki tääl iha liikka.
- Joo noit mukuloi määki ole joskus aatellu, Laatikaine totes.
- Se o varmaa geeneis tommonen, varsinki sillo ku fundeeraa enemmä alapääl ku yläpääl, virnist Mutikaine. - Näi vanhemmite o kyl huamannu et tost alapääst kunto pakka pettämä usseemmi ku yläpääst.
- Sit ku alkaa pettämä yläpäästki o paha, Laatikaine myäns.
- Sit o kyl aika men tilaama arkku. Mut mennää sisäl keittämä kunno kaffet syämise pääl, sanos Mutikaine nouste.
- Mennää vaa, Laatikaine totes nouste hänki tualistas.

Ajatuksii pihanurmikol

Aurinko paisto oike kuumast ensmäise kerra tänä kesän. Muitkaine ja Laatikaine oliva majottune Mutikaise pihamaal löhöilemä seuranas Karjalan mäyräkoira. Se o näit nykyssi juamareitte seurakoirii.
- Mää e ny ymmär lainkka tämmöst. Munst o iha veto pois. Ei jaksais tehrä mittä, Mutikaine miättis lojue pihanurmikollas filti pääl.
- Se o varma ton äkillise kuumuure syy, Laatikaine ilmot puutarhatualist. - Tää kesä tul ny ku joku olis iskeny nyrkil päi pläsii.
- Se o kyl tosi. Yhres päiväs ku lämpötila muuttus viiresttoist kahtekymmeneviite ni se o kyl hurja muutos, Mutikaine sanos nouste istuma ettei olis saanu ööli pälles ku otti pitkä hörpy jot vähä olis tullu friskimp olo.
- Katos kyl lämpö hyvääki tekke, muttei iha näi nopees tahris tarttis muuttuma, Laatikaine totes kulauttae pitkä ryypy hänki pullostas.
- Ja oliskoha täl iäl ja jotta ton assia kans tekko, Mutikaine fundeeras iha vakavissas.
- Ky seki voi vaikutta vähä, Laatikaine myäns. - Ollaanha me jo ehtoopuale kulkijoi.
- Kyl sitä sillo nuarempana vaa kaikellaist jakso. Yätmyäte kohelletti joka pual ja touhutti kaike näköst, Mutikaine jatko fundeeraustas.
- Joo, tukka putkel painetti eikä pal katottu mitä kello ol. Kui sitä sillo nii helkutist jaksettiinki, Laatikaine totes.
- Ei sillo riittäny Turu rajakka alkuunka. Käyti vaik mis vaikkei ajopelinä ol va fillari, Mutikaine muisteli ottae taas piänet ja pan tupakaks.
- Paraisil käyti, Naantalis ja tairetti me käyrä siäl Rymättylä iha nokaski, jollem mää vääri muist, Laatikaine jatko muistelui.
- Nii käytiinki. Nykysi ne tuntuva jo aika pitkilt matkoilt autonki kans, Mutikaine totes.
- Ne matkat kestäväkki nii saakeli kaua. Meil taitta nykysi ain ol vaa nii kiire joka paikka sit ku lähretä menemä, em mää kyl ymmär mitä varte, Laatikaine tokas. - Eihä meil pitäis ol mihenkäs kiire ennä nykysi.
- Ei pitäiskä. Luulis et paremmi vois ain lähte johonki, mut ei vaa tul ennä lähretty, Mutikaine huamaut.
- Tääl sitä vaa olla ja nyhjätä lipittämäs kalja ja sauhuttamas ku korsteenit, Laatikaine totes vähä alakulosest.
- Ja aika kuluu, Mutikaine huamaut. - Eikä sitä meil enä mont vuat varmaa olkka jäljel.
- Älä ny viäl ruppe ittelles muistovärssyi laatima, Laatikaine kattos vähä hualestuneena Mutikaist.
- Kyl mää semmostki vähä ole ajatellu ain välil, Mutikaine sanos. - Ku mää kuale ni mun muistojuhlis tartte soira rokki ja muu hyvä musa. Ainaski tää "Päivät kuin unta" tarttee laulaa siäl kappelis, se o nii hyvä pätkä.
- Mut jos sää kualekki talvel. Kuis sit? Laatikaine tokas muistellessas sanoi.
- Ei se nii kranttuu ol, kyl se tarttee silti laulaa siäl kappelis, Mutikaine virkkos. - Yks lysti mikä vuareaika sattu sillo olema,
- No jaa, ei kai sil nii välii ol sillo enää, Laatikainenki myäns. - Hyvä levy semmosse tilanteesse kummiski.
- Jep. Kyl mää ole johonki kansiosse tiattiksel vähä jo koonnu levyi jotka mää haluaisi siäl muistotilaisuures kuuluvil. Semmost tulee ain yksinäs olles väsäiltyy, Mutikaine sanos nouste ylös filtiltäs. - Mut ny mää mene laittama kaffet et saara jotta muutaki sualistosse ku kaljaa. Otaks leippi kans?
- Mää voisi tul laittama niit leippi, Laatikaine totes nouste tualistas ja seurate Mutikaist sisäl.

Kesä o tullu

Mutikaine ja Laatikaine istusiva Ruissalo kärjes rantakalliol ja nauttisiva aurinkost ja oluest.
- Kesä o tullu. Linnukki kiljuva puis ja taivaal nii et melkke korvii särkke, mutis Mutikaine
- Äläs ny. Toiset kyl sanosiva et kyl sit o ihanaa ku linnukki laulava nii kesäsest, Laatikane oikas.
- Se kyl o kaukka ihanuurest ku sisäl o nii kuuma et tartte pittä akkunat auki ja akkuna ulkopual puus huutta satakiäl kakskymmentneljä tuntti yhtsoitto. Ei siin pal unt saa, Muitkaine ilmas miälipitees. - Mil se jaksaaki. Kyl o kaveril miäletö kiima ku ei eres hetkist ol hilja.
- Taitaa ol josta Savost tai Karjala laulumailt tullu tän Turkku, Laatikaine arveli.
- Tai voi se ol niinki, et niit o ussemppi ja ne vuarotteleva niinku noi rokkarikki tual ruisrokis keskikesäl, Mutikaine miättis sivuuttae Laatikaise miälipitte iräiste heimoveljie puheliaisuurest. Vaik olisha heil ollu kantti otta siihenki kantta ku kumpasenki suvus ol sitäki verta niinku nimistki voi jo päätel. Onneks ne isät ol jo olle Turkulaissi vaik niire isät sit oliski ollu josta maankorvest.
- Mut kuiteski kaike kaikkia se o hianoo ku o nii lämpöst et o jo tukala pittä kalsareika housuje al vaik olsiva kui piänii. Paita kyl tartte pittä pääl ainaski näi vanhal iäl ettei polt nahkaas. Vanhas nahas ku ei ol enää sitä nuaruure kosteut vaa näyttä ja tunttu vähä niinku parkkiintuneelt, Laatikaine vuaratti.
- Et kai sää enää nii nuaruusmuari perrä ol et olsit ilma kalsarei, Mutikaine ihmeentys.
- No ei senttä, tulisha siin housukki keltaseks niist viimesist tipois, Laatikaine sanos.
- Sitä määki. Mehä aleta koht olla siin iäs et tullaa takas vaippaikkä, Mutikaine totes.
- Toivottavast ei, se o semmost sähläämist sit niire kans. Kummottis mää eres ossaisi ku ei ol ollu noit kakaroika, Laatikaine fundeeras.
- Kai maar niis paketeis o ohjeiki, Mutikaine tokas.
- No sithä se o iha helppo homma. Nourattaa vaa ohjeit, Laatikaine tuhaht. - Toivo mukka se ohjeire laatija ei ol sama ku se joka tekee noi erilaiste mööpeleire kokkoomisohjei tehtaire nimii mainittemat.
- Aika paha veto. Niit mööpelei ei kyl tahro saara oikial taval kokko millä niit ohjei nourattamal, Mutikaine rupes naurama.
- Ja jos saaki ni lopputulos voi ol iha muu ku siin kuvas, Laatikaine tuumas.
- Jos niist onki tarkotus saara aikaseks joku nykymoterni taireteos, joka hämäräst muistutta esimerkiks kaappii tai pöyttä tai muut semmost käytännö kapistust, Mutikaine fundeeras.
- Ainaska ne ei oikke käytöskä pakka kestämä, Laatikaine sanos.
- Se o kyl iha tosi. Nykysi ei enä mikkä kest mittä. Mut nerokkai ova noi suunnittelijakki, se kestä just sen aikka ku takuuki, tai oikeestas muutama päivä kauemmi, Mutikaine totes.
- Just nii. Se o tarkka harkittu et sit taas tartte osta kokonas uus, korjaamine o liia kallist, vaahtos Laatikaine.
- Se o kato aja henki semmone, kuluta, kuluta, Mutikaine sanos tuahtuneena.
- Niinhä se taitta ol, Laatikainenki myäns vähä hamppaitas kiristelle.
- Mut ny kyl tarttis ol täs onki mukan, vois vaik kaloi narrat, Mutikaine tuumas.
- Ei mul ol ainaka tual auton takakontis mittä kalavehkei. Onks sul? Laatikaine totes.
- Ei ol kyl nii mittä, Mutikaine sanos ja ojentautus pitkäkses kalliol sytytettyäs tupaki.
- Tartte täs sit vaa nautiskel aurinkost ku ei enää voi tota ööliikä otta, et pääse kottiinki auton kans, Laatikaine sanos ja pist myäski pitkäkses tupakki hampais.
Siin he sit löhöilivä kalliol ku kaks hyljet paitti ettei hylkeist kyl tuprahtele tommossi savupilvii yläilmoihi. Uimaranna suunnast kuulu metelii mut ei se häirinny, kunha eivä tän niämenokkasse tul metelöittemä.

Rautlankaa pihamajas

Mutikaine ol virittäny sähköt puutarhamajaas ja viäny sin vahvitimes ja kitaras. Istus siäl ny siit näppäilemäs lojue tualissas. Pöyräl ol kasa nuattivihkoi.
- Onks tääl joku rokkikonsertti alkamas? kuulus maja ovelt ja Laatikise pää ilmestys oviaukkosse.
- Morjens. Mää vaa vähä täs yritä palautta miälee noit ottei, ettei turhaa tätä skittaa olis hankkinu, Mutikaine tervehtis.
- Silt se kuulost. Iha niinku tual Ruissalos enne ruisroki alkuu, Laatikaine tuumas tyäntye sisäl.
- Kuuluuks se kauaski? Mutikaine kysäs hiuka hualestue.
- Ei se oikeesta kuulu ku pual kilometrii, Laatikaine sanos istue tualisses.
- Ei kai? Tarttee varmaa hiljenttä hiukka, Mutikaine sano ojentae kättäs vahvistint kohre.
- Ei tartte, mää vähä liiotteli vaa, Laatikaine oikas. - Onks sul kaffet kans?
- Tos sitä o termaris. Ota kuppei siit pöyrä pääst ja kaara mulki, Mutikaine näyt seinä viäres oleval tarjoilupöyräl.
- Vetäses ny sit pari lemmeluritust, Laatikaine ehrotti kaatae kaffet kuppeihi ja kantae ne maja keskel oleval pyäriäl pöyräl.
- Em mää enää oikke ossa tommossii. Helskutti ku o sormet jäykistyny ku ei ol enää rimputtanu ku ovikelloo, Mutikane vähätteli, mut vetäs kuitenki Emma soolo-osuure.
- Iha kivastha toi men, Laatikaine totes hörppie kaffettas, laskie kuppis pöyräl ja kaivae tupakit taskustas pistäe palama.
- Ans kattoo ny mitä täst viäl vanhal iäl tulee. Jos vaik oppis vetäsee tahtii noil sorminivelie naksumisel. Ne o nii jäykki jo et paukkuva, Mutikaine vähätteli.
- Em mää kyl mittä naksumist kuullu, Laatikaine totes.
- Olsit laittanu kuulolaittees pääl, Mutikaine virnus laittae kitaras syrjää ja hörpäte kaffet.
- Äläs ny, ei mul mittä kuulolaitet viäl ol. Ei ol viäl tarvet semmosel, Laatikaine oikas. - Hianost toi kaiku toimii.
- Niinpä. Saa melkke samallaissi ääni aikaseks ku sillo kuuskymmentluvul, Mutikaine totes sytyttäe hänki rööki.
- Onks tos särö ja? Laatikaine kysäs osottae vahvistint.
- On siin seki. Ny sit voi soittaa ku Jimi Hendriksi, Mutikaine naureskeli.
- Onk sul jotta Jimi nuattei tos? Laatikaine uteli.
- Ei ol semmossi. Nää o tätä varsinaist rautlankka vaa. Näit kuuskymmenluvu nuatei. On siin kyl jottai uuremppaaki, Mutikaine totes ottae taas kitaras syliis ja alkae näpytellä Syksy sävelt.
- Ai sää olet opetellu Leskistki, Laatikaine totes alkae hyräilemä mukan.
- Joo, kyl Juicee tartte ol, Mutikaine virkkos kappalee loputtuu.
- Jep, oli se aika poika tekemä kaiken näköst, Laatikaine yhtys.
- Katos ku meinaa alkka satama, Mutikaine vilkas ulos.
- Ku tänää sataa ja huamen sataa, ni se o jo kaks sataa, Laatikaine heit vanha vitsi.
- Ku lakkaa satamasta, haetaa lakkaa satamasta, murjas Mutikaine toise yht vanha sanaleiki.
- Viäl sitä vaa ossaa noit ikivanhoi vitseiki, Laatikaine totes.
- Mihi ne unhottuis, Mutikaine sanos. - Ei me viäl iha kalkkiksii olla, vaik mun tukka jo ruppee olema kalki värine.
- Tosi o et sul o aika pal valkost jo pääs, Laatikaine katteli Mutikaise hiuskuantaloo.
- Sul o vast tos ohimoil, tommottis elegantist, Mutikaine totes.
- Ei maar, mut mää muisti yht äkki et mun tartte viäl käyrä kaupaski, Laatikaine virkko nouste tualistas.
- Ai jaa, et muisti o hyvä, mut kulkee vähä pätkis, Mutikane virnist. - Ei vanhuus tul yksinäs.
- Ei tulkka, mut moro ny sit, Laatikaine läht menemä autolles.
- Moro, näkyilee taas, moikkas Mutikaine ja syventys taas nuattivihkoihis tapaille jottai sävelmää kitarastas.

Mutikaise ihmetys

Mutikaine ei usse ihmeentyny mistää, mut ny hän kyl ol hämmästyny. Hän tul keittiöst kaffen keitost kupit käres olohuanesse.
- Kyl tää ny o sit jo kumma, mää en kyl ymmärrä ny mittä, hän tokas.
- Mitä sää ny et ymmärrä? Laatikaine nost pääs lukemastas kirjast.
- Sää luet kirjaa. Ny o kyl kaik maailmankirjakki sekasi, Mutikaine ihmetteli.
- Kyl kai määki lukke ossa, Laatikaine vähä näräst.
- Joo, mut ku toi ei ol mikkä sarjiskirja eikä moottorioppika, eikä myäskä mikkä autorakennus kirjaka, Mutikaine totes.
- Ei olkka, tää o iha romaani ja viäl pitkäki juttu. Tää o Sormuste herra kolmest kirjast ekaosa, Laatikaine selost.
- Hups. Mää olen ne lukenu. Saas kattoo pääseks loppuu saak, Mutikaine tokas.
- Miksem mää pääsis jos mää päätä nii, Laatikaine pohtis. - Ei tää nii vaikeet tekstii ol. Eikä ykstoikkostka.
- No, ei voi sannoo et olis ykstoikkone juttu, Mutikaine totes.
- Kuules ny Mutikaine, olem mää lukenu Sinuhenki, Laatikaine pualusteli.
- Olet vai? Mää taisi lukkee pari lukuu ja sit pisti kanne kii, ei ollu mun makkuu se opus, totes Mutikaine.
- Kyl se vähä vaikeest mullaki sujus, mut luin ku olin kerra alottanu, Laatikaine sanos.
Mutikaine haki keittiöst kaffepannu ja tarjottime jos ol sokerikippo, maitotölkki ja pari pullaaki. Laitto ne olohuane pöyräl, kaato kaffet ja laski pannu kärestäs.
- Ot ny kaffet sentäs ja vähä vehnästki, Mutikaine ehrotti istahtae tualisse.
- Kyl se vaa passaa, vastas Laatikane laskie kirja kärestäs ja ot pulla kättees.
- Mää en olkka pitkää aikka lukenu kirjaa, se ottaa nii silmie pääl, Mutikaine virkkos.
- Kunnes sit käyt klasei, Laatikaine ihmetteli.
- Em mää niit semmot tartte. Kyl mää iha hyvi näe, mut rasittuva vaa nii pirust tommosest piänest tekstist, Mutikaine selost.
- Niinhä se pakkaa kyl tekemä, varsinki jos o vähänki hämärä, Laatiane myäns.
- Just, kyl enne vaa näk kaikkee vähä pimeemmäski, Mutikaine muisteli.
- Jollei nähny ni sit käskopelol kyl löys vaik mitä, virnist Laatikaine.
- Mitä? Ai jaa, sää menit taas niihi naisjuttuihis, Mutikaine honas.
- Tiätty. Mihinkäs muuhu? Laatikaine hymähti.
- Käskopelol, käskopelol. Siit flikakki tykkäs, tai ainaski enimmäkses, Mutikaine muisti.
- Kyl välil sai ympär korviis, Laatikaine hohotteli.
- Ei sitä kaikkii sopinu men kopeloima, Mutikainenki nauro.
- No eipä tosiaa. Määki sai muutama kerra nii korvillei et oikke kuullukka vähää aikka, Laatikaine muisti.
- Mut sul oliki aika levottoma käret, mun muistin mukka, Mutikaine vinoili.
- Mul vai? Äläs ny tommossi ruppe väittämä, tai voi se tiätty niinki ol, Laatikaine fundeeras.
- Kyl se ol ussemma kerra ku sai tul auttama niit flikoi sun kynsistäs, Mutikaine sanos.
- No jaa, sillo oltti nuarii ja hormooni hyrräsivä nii ettei pal mittä muut kuullukka, Laatikaine myäns naureskelle.
- Mut mää lähre ny ton pihal laittama grilli pääl et saatais jotta särvintki, Mutikaine tokas nouste tualistas.
- Jaa, mitäs meinasit et tänäpä syätäis? Laatikaine kysäs.
- Mitäs muut ku suamalaise miahe vihanneksii ja öölii, Mutikaine totes.
- Ai et makkaraa ja kaljaa, kyl se mul kelppa, Laatikaine sanos ottae taas kirja kättees.
- Syvenny sää vaa toho kulttuurii, ni mää hoira tän ruakakulttuuri puale, sano Mutikaine ottae hiilipussi ja sytysnestepullo kouriis ja poistue pihal.