Lapsuure leluilui

- Kyl maar määki, Laatikaine mumisi ittekses.
- Häh? kysäs Mutikaine ja nost katsees tiattiksest.
- Em mää mittää sanonu, tai jos sanosi ni ajatteli äänee, Laatikaine tokas.
- Mihi se sit ol kommentti? Mutikaine uteli viälki.
- Se tais ol toho telkkariohjelmasse, Laatikaine sano hörpäte öölistäs siivu.
- Mitäs siin sit tapahtu? Mutikaine ol yhä pihal.
- Siin vaa ol tommone joku tyyppi ku sai valita jonku sussu ittelles, se valitti tommose uhkee mut kummiski piäne prunette. Siihe mää taisi sanno, et kyl maar määki. Tarkoti et kyl määki olsi ton ottanu, Laatikaine selost.
- Oleks tulos vanhaks ku telkkarin kans jutustat? Mutikaine kysys ja sytyt tupaki.
- Mää taira ol liikka yksinäs nykysi, Laatikaine tuumis.
- Aika usse sää täälki käyt, Mutikaine totes.
- Joo, mut sen lisäks ei pal kaverei enää ol jäljel. Eikä yksinäs tul mentyy eres kaljal mihinkä, tuumis Laatikaine. - Sitä o ku orpo piru taivaa portil, voi vaa tuumii: Miks ovi ei aukane mulle, onks rotuni syytä ny tää.
- Heh heh, aikas ovela vertaus toi, kyl sul viäl ainaski lanttu leikkaa, Mutikaine nauro.
- Ei se pal auta. Mihi ihmeesse koko se iso porukka katos sit ku tultti aikuisikkä? Laatikaine miättis alakulosena.
- Ne o noi muut askareet ku tul sit päällimmäisiks, niinku muija ja mukulat, tyä ja uraputki, Mutikaine selost. - Siihe ne porukat hajoova ja kaverisuhteet kariutuva.
- Nii se tais ol, ku tul muija kainaloo ni sit ei enää pal kettä näkyny, tai viimeistä sit ku tyäns höökivaunuu erelläs, Laatikaine myäns. - Tyä peräski men mont jopa ulkomailki.
- Semmost se o elämä, kovaa ja karuu. Sitä ei moni kestä selvinpäi olleska, ainaska sit ku se sattuu muutama kerra kunnol potkasema ja talloma, Mutikaine totes. - Siihe o sit taas moni jo kuallukki.
- Nii o, pää tai maksa ei kestä juamari elon tiäl, ku juamine o humalahakuist, Laatikaine myäns.
- Mut mitä me täs synkistellää, me ollaa sentäs aika hyväs kunnos viäl, Mutikaine huamautti.
- Ihme kyl. Tarttee koputtaa puuta, sanos Laatikaine ja hakkas päätäs nyrkilläs.
- Älä helkutis noi kovi hakkaa, menee viäl posliinikalustos hajal, Mutikaine varotti.
- Ei mul viäl ol tekarei, Laatikaine hymähti.
- Ja pääki o iha tyhjä, kuunteles ny, Laatikaine jatko pistäe suus ympyrkäisest auki ja koput rystysil päälakeas saare aikka onto kumina.
- No perhana, nii kuuluu oleva, Mutikaine totes naurae. - Kaikkii vanhoi konstei sää viäl ossaakki.
- Ossaa mää tänki, Laatikaine innostu ja pist kätes kainalosse kouruks ja heilaut olkavartes siihe kiin kajauttae komia piaruääne ilmoil.
- Nii näyt ossaava, Mutikaine nauro.
- Ossaaks viäl ton lorun mitä sillo jauhetti "singsingsaana tekelikipaana tekeliki tikimani putsanhai". Se piti lausuu yhtä pötköö, jatko Mutikaine.
Muutama kerra yritettyäs ja takerreltuas Laatikaine luavutti. Pualeevälii saakka men aika hyvi mut sit alko takertelema.
- Ei onnistu enää ja tost viäl kisailti et kuka lausuu sen rotlan nopeimmi, Laatikaine totes.
- Kaikkee hulluu sitä o kokeiltukki, mut pääasia et hauskaa ol, Mutikaine nauro viälki Laatikaise lausuntayrityst.
- No nii no, tommoset lapsuure hauskuuret o taakse jäänyt elämää, vaik sää kyl osasit ton lorun iha mukavaste, Laatikaine huamautti.
- Mää ain välil rallattele sitä joskus viälki, ettei pääs unohtumaa. Mut yks me sentäs osataa kumpiki. Kippis ja kulaus, sanos Mutikaine kohottae olutpulloas.
- Kippis ja kulaus, toisti Laatikaine kohottae omaa pulloas.