Superil toist kertta

Mutikaine ja tupakki, ainane näky. Täl kertta ne näkysivä superi-grilli pöyrä viäres. Siin Kaskenkarul.
Mutikaine orot kaht superii valmistuvaks ja seuras karu vilsket pualunise näkösenä. Hän ol tullu tän taas syämä ku ei jaksanu ittelles vaa tota sapuskapualt valmistama ruvet.
Helpomppa tää ol näi. Toiset tekevä ja toiset syävä. Ol tos ajatellu josko olis soittanu vaik Laatikaiselki, mut ol sit luapunu ireast kummiski. Yksinäs siin sit vaa nökötti pöyrä ääres.
- Tääl nää ny sit ova. Mää jätä ton toise toho lämppimä ettei pääs jähtymä, Masa ilmot luukust.
- Tattis, kyl se vaa soppii, sanos Mutikaine hakie superis ja tulle takas pöyrä viäre.
- Morjens Mutikaine, kuulus tuttu ääni jostai Mutikaise takka.
- Morjens Laatikaine. Mää meinasi sul soittaakki, mutten mää sit viittiny kuiteska, virkko Mutikaine kääntymät, tunnistae het ääne.
- Mikses soittanu? Laatikaine tivas.
- Em mää vaa viittiny, Mutikaine tokas takas.
- Mää ota yhre superi vaaleel, Laatikaine ilmot Eiral tyäntye melkke luukust sisäl.
- Älä ny sin sisäl tunke, Mutikaine sanos. - Masa tulee viäl mustankippeeks eikä myy meil enä mittä. Hyväs lykys tinautta sult nenä niska pualel.
- Ai mää vai? Mult vai?Laatikaine veti pääs äkki pois luukust.
- Sää just, koit ny osat käyttäytyykki, ainaski joskus, Mutikaine torus.
- Enks mää sitt kayttäyry, Laatikaine ihmeentys.
- Joo, sillo ku sää nukut, Mutikaine totes.
- Heh heh, toi ol kyl vitsi, Laatikaine pahastu hiuka.
- Joopa joo, muttei moskovitsi, virnist Mutikaine tulle hakeen toist superias.
- Oleppa hyvä, Masa sano ojentae superi.
- Kyl täs taas napa paukkuu, Mutikaine totes palatessas pöyttä.
Laatikainenki sai superis ja tul istuma pöyräviäre. Hetke ol hiljast ku äijät söivä supereitas ja hörppisivä juatavias. Aurinkoki lämmint nii sulosest ja ohiajavie autoje pakokaasu hais.
Tää ol ny sitä ku kesäks sanotti.
- Hoh hoijaa, sanos Mutikaine . - Kyl rupes ramasema toi syämine.
- Tuleeks herroil kaffet kans? Masa huikkas luukust.
- Em mää herroist tiärä, mut mää voisi kyl otta, Mutikaine totes.
- Kyl määki, Laatikaine yhtys.
- Sää olet muute taas HD:n kans liikentees, Laatikaine huamaut ku Mutikaine siirs kypärääs syrjemmäl.
- Hiano ilma ajella senki kans, Mutikaine totes.
- Onks toi jotta uut nuaruut, hapsutakki ja prätkä? Laatikaine uteli.
- Em mää tiärä? Oleks mää joskus vanhentunu sit? Mutikaine naureskeli. - Mää ole vaa kaua eläny.
- No se o tosi, et sää olet kyl iha niinku ain, Laatikaine myäntys. - Em mää ainaska muist et sul olis toi tyyli pal mihinkäs muuttunu.
- Kato ihmise pitää löytää oma tyylis ni sen o pal mukavamp ol. Ei toiste peräs juaksemal tul onnelliseks, Mutikaine totes. - Sääki olet ollu tos tyylis vuaskymmenii, mikäli mää oikke muista.
- Se o kyl tosi, Laatikaine myäns. - Omana ittenäs o pal kivamp ol.
- Mitä siitki tulis jos mää ruppeisi asustauma ku vanhat ukot. Naurais sil naurismaa airatki. Enkä mää ossais semmosis ollakka, Mutikaine tokas.
- Mahtais se ol näky. Ei mut olem mää nähny sunt puvuski ja iha tyylikkääst sää sitäki kannoit, Laatikaine miätti.
- Kyl siinki ol jotta piänt ettei ollu samallaine ku muut, kute paira väri ja se ettei mul ollu krakuu vaa huivi, Mutikaine huamaut.
- Jaa, et ain tartte rikkoo etikettii, Laatikaine myhäili.
- Just. Ei muute tul mittä täst elämäst, Mutikaine totes. - Mut kyl nyt tarttee lähtee kotti huilima, kyl nii ramasee.
- Okei, morjens, Laatikaine sano. - Mul o viäl kaffe keske, mut näkyilee.
- Näkyilee, totes Mutikaine ottae kypäräs ja poistue grilli taakse.
Koht siält alko kuuluma mahtava jyrinä ja Mutikainen kurvas koht näkyvii saapue Kaskenkaru kulma valoihi. Morjest siin kättäs nostae ja men risteyksest yli kottiis päi.
- Vai vaa kaua eläny, tuumis Laatikaine heilauttae kättäs ja katteli hapsut liahue Harrikal poistuva Mutikaise perää.