Mutikaise ihmetys

Mutikaine ei usse ihmeentyny mistää, mut ny hän kyl ol hämmästyny. Hän tul keittiöst kaffen keitost kupit käres olohuanesse.
- Kyl tää ny o sit jo kumma, mää en kyl ymmärrä ny mittä, hän tokas.
- Mitä sää ny et ymmärrä? Laatikaine nost pääs lukemastas kirjast.
- Sää luet kirjaa. Ny o kyl kaik maailmankirjakki sekasi, Mutikaine ihmetteli.
- Kyl kai määki lukke ossa, Laatikaine vähä näräst.
- Joo, mut ku toi ei ol mikkä sarjiskirja eikä moottorioppika, eikä myäskä mikkä autorakennus kirjaka, Mutikaine totes.
- Ei olkka, tää o iha romaani ja viäl pitkäki juttu. Tää o Sormuste herra kolmest kirjast ekaosa, Laatikaine selost.
- Hups. Mää olen ne lukenu. Saas kattoo pääseks loppuu saak, Mutikaine tokas.
- Miksem mää pääsis jos mää päätä nii, Laatikaine pohtis. - Ei tää nii vaikeet tekstii ol. Eikä ykstoikkostka.
- No, ei voi sannoo et olis ykstoikkone juttu, Mutikaine totes.
- Kuules ny Mutikaine, olem mää lukenu Sinuhenki, Laatikaine pualusteli.
- Olet vai? Mää taisi lukkee pari lukuu ja sit pisti kanne kii, ei ollu mun makkuu se opus, totes Mutikaine.
- Kyl se vähä vaikeest mullaki sujus, mut luin ku olin kerra alottanu, Laatikaine sanos.
Mutikaine haki keittiöst kaffepannu ja tarjottime jos ol sokerikippo, maitotölkki ja pari pullaaki. Laitto ne olohuane pöyräl, kaato kaffet ja laski pannu kärestäs.
- Ot ny kaffet sentäs ja vähä vehnästki, Mutikaine ehrotti istahtae tualisse.
- Kyl se vaa passaa, vastas Laatikane laskie kirja kärestäs ja ot pulla kättees.
- Mää en olkka pitkää aikka lukenu kirjaa, se ottaa nii silmie pääl, Mutikaine virkkos.
- Kunnes sit käyt klasei, Laatikaine ihmetteli.
- Em mää niit semmot tartte. Kyl mää iha hyvi näe, mut rasittuva vaa nii pirust tommosest piänest tekstist, Mutikaine selost.
- Niinhä se pakkaa kyl tekemä, varsinki jos o vähänki hämärä, Laatiane myäns.
- Just, kyl enne vaa näk kaikkee vähä pimeemmäski, Mutikaine muisteli.
- Jollei nähny ni sit käskopelol kyl löys vaik mitä, virnist Laatikaine.
- Mitä? Ai jaa, sää menit taas niihi naisjuttuihis, Mutikaine honas.
- Tiätty. Mihinkäs muuhu? Laatikaine hymähti.
- Käskopelol, käskopelol. Siit flikakki tykkäs, tai ainaski enimmäkses, Mutikaine muisti.
- Kyl välil sai ympär korviis, Laatikaine hohotteli.
- Ei sitä kaikkii sopinu men kopeloima, Mutikainenki nauro.
- No eipä tosiaa. Määki sai muutama kerra nii korvillei et oikke kuullukka vähää aikka, Laatikaine muisti.
- Mut sul oliki aika levottoma käret, mun muistin mukka, Mutikaine vinoili.
- Mul vai? Äläs ny tommossi ruppe väittämä, tai voi se tiätty niinki ol, Laatikaine fundeeras.
- Kyl se ol ussemma kerra ku sai tul auttama niit flikoi sun kynsistäs, Mutikaine sanos.
- No jaa, sillo oltti nuarii ja hormooni hyrräsivä nii ettei pal mittä muut kuullukka, Laatikaine myäns naureskelle.
- Mut mää lähre ny ton pihal laittama grilli pääl et saatais jotta särvintki, Mutikaine tokas nouste tualistas.
- Jaa, mitäs meinasit et tänäpä syätäis? Laatikaine kysäs.
- Mitäs muut ku suamalaise miahe vihanneksii ja öölii, Mutikaine totes.
- Ai et makkaraa ja kaljaa, kyl se mul kelppa, Laatikaine sanos ottae taas kirja kättees.
- Syvenny sää vaa toho kulttuurii, ni mää hoira tän ruakakulttuuri puale, sano Mutikaine ottae hiilipussi ja sytysnestepullo kouriis ja poistue pihal.