Huh hellet

Mutikaine ja Laatikaine loikoiliva Mutikaise puutarhamajas pelkis sortseis ja nautiskeliva öölist ku ilma ol nii saakeli tukala kuuma. Tämmöst hellet ol jo jatkunu viikkotolkul. Ruahikkoki ol alkanu käyrä ruskeeks satte puutteest. Jos sil olis ollu ääni se varmast olis huutanu tuskast janoissas.
– Voi jukupätkä tämmöst hellet, tuumail Mutikaine pyyhkie hikke ottaltas ja siamaille jääkaapist ottamaas ööli nautinnollisest huakaille.
– Sans muut, kyl sais jo välil vettäki tul. Se raikastais vähä ilmaaki, Laatikaine myäns siristelle silmiäs kirkkaas aurikopaistees.
– Täs vois melkke grillat makkaroit ilma grilli. Pistäis vaa toho pellim pääl paistuma, Mutikaine näyt nokisetumma pelli jok ol grilli pääl suajana.
– Kyl varmaa ainaski lämpeis jollei ny iha käristyis, myäns Laatikaine.
– Tää o kyl meirä ilmastos vähä liikka ku läppö tule yli kolkkymment astet, tääl ei toi kosteus nous ollenkka, Mutikaine totes kaatae päähäs vet viärelläs olevast ämpärist. Se ol tuatu siihe pöyrä viäre puutarhamajasse just tommost varte, et siit sai vähä vilvoket jos ol tarppe.
– Et sit viäl ol laittanu tän suihku sentäs, huamaut Laatikaine hymähtäe Mutikaise touhul.
– Perhana Laatikaine, sul ain välil välähttä. Semmone olis kyl iha miällyttävä täl ilmal, ku ei ain jaksa men sisäl saak. Toiha ol hiano irea, ihastus Mutikaine. – Tota täyty oikke fundeerat.
– Älä ny kaikke ota iha tosissas mitä mää sano, Laatikaine sanos kitate ööli kiruksiis.
– Ei mut se o iha hiano irea. Älä ny aliarvioi itteäs, Mutikaine tyrmäs Laatikaise vähättely.
– Meinaaks et täst ruppeis menemä enemmä naissi ohi ku olsit tääl ilkite mulkite kuivattelemas, virnus Laatikaine.
– Ei muns ol enä mittä kattomist, rintalihaksekki o valahtanu vyätäröl. Semmost se o ku lopetta ton voimailemise, Mutikaine totes vähä alakulosest.
– Em mää ny iha sitä kyl tarkottanu, Laatikaine oikas.
– Jaa sää tota pikku-Eikka meinasit. Se o jo nii sikistyny ettei sitä ilma tehokast kaukoputke tualt tiält saak näkis ja ei se mittä vaik näkiski. Ei siit kukka jaksais kiinnostu, Mutikaine huamaut.
– Joopa joo, kukas ny aliarvioi itteäs, Laatikaine virnist. – Kyl siit viäl vois moniki vanha leski, tai muu semmone, jol o kauhee puutostauti, ol kovinki kiinnostunu.
– Jos taas puhuttais jostai muust ku siit ja sen kestävyyrest ja annettais sen ol vanhuurelevos iha rauhas vaa, Mutikaine tuumis vaivautunee tuntusena.
– Kasvamas hämyriseittei ja muumioitumas vai, Laatikaine jatko viälki.
– Vaik niinki, Mutikaine tokas. – Mut toi sun suihkus o iha kehittelemise arvone irea. Voiha noi akkuna aukokki peittä vaik rullaverhoil.
– Ja voiha sin suihkusse men uikkarikki jalas, ettei ol hävytö, Laatikainenki myäns.
– Hävytö mää ole joka tapaukses, Mutikaine virnist ottae tupakkiaski pöyrält ja sytyttäe tupaki.
– Mite ni? Ny mää e kässänny, Laatikaine hämmästys siamaste ööliäs.
– No ei mul o häpyy, ku en o naine, Mutikaine selit.
– Nii tiätty. Sehä o ny iha selvä juttu se, Laatikaine myäns. – Mää e vaa ens hoksannu.
– Semmost se o tää hiano suamekiäl. Siit saa vaik mimmossi kaksmiälisyyksi aikaseks, Mutikaine nauraht.
– Mite nii? Mis päi ol aika seks? Oikke orgiat vai? Laatikaine virnist olle het täs leikis mukan.
– Just tommost mää tarkota. Semmostki ku se Bekkenbaueri tul tän Turkku ja sai orku puukost ja het tul koipi paremmaks. Mutikaine naureskel.
– Sai orku puukost? Mahtta se ol aika masokisti, Laatikaine miättis ja sit väläht. – Ai juu, sää tarkotakki Orava. Oravaha o orkku.
– Just nii, mut mennä sisäl täält paahteest, siäl o senttäs hiuka viileemppä, Mutikaine ehrot.
– Mennää vaa ja laiteta vaik kaffet, vaik onki kuuma ni kyl se vaa maistuis, Laatikaine sanos nouste ja seurate Mutikaist sisäl.