Kunno ukoilma

Mutikaine ja Laatikaine oliva käpystelemäs vähä rannal. Oliva tullee tän Mutikaise Ooppelil.
– Mustina roikkuiva pilvenlonkat, kuolemaa ennustea, myrskyy rajuu, kovaa tuult, Mutikaine lausu paatoksisel äänel tuijottae taivaarantta kohre.
– Näyttä kyl aika pahalt ja taita noust aika pianki toi myrskypoikane, Laatikaine myäns katelle hänki hiukka hualestuneena taivaarantta.
– Onneks ei olla ny paatil missä menos, Mutikaine sanos.
– Katos, se leimuuki jo ja taajaa, Laatikaine huamas.
– Salamat ne iskee ja leikkiäs lyä, runoili Mutikaine taas.
– Mikäs ihmee runosuani sul ny o haljennu pulppuuma, Laatikaine ihmeentys.
– Ain joskus näit vaa tulee suust ulos vaikkei oikke olis väliks, selit Mutikaine.
– Kyl mää muista sun joskus ennenki jotta lausunee mut ne ol pal härskimppi sillo, Laatikaine muist virnistäe.
– Se ol sillo se. Perskeles ku löi rajust ja aika lähelki, Mutikaine totes salama leimahrettu aika komiast. Jyrinä seuras het peräs.
– Toi ol joku ku eksys etukätte tänppäi. Ei noi pilvet ol viäl lähelläkkä ja vetkä ei tul viäl ollenka, Laatikaine huamaut.
– Taitais ol aika men johonki suajaa, koht tulee vettäki meinaa ja pal, Mutikaine totes
– Juastaas ton autol. Eiks kumipyärät suajaakki salamaiskuilt, Laatikaine ehrot.
– Se o joku vanha uskomus mis ei ol kyl mittä perää, Mutikaine sanos
– Mut ei siäl kastu kummiska, Laatikaine tokas. – Onks sul muute tiatsikka ja netti pois verkost?
– Joo se o ollu eilise myräkä jäljilt pois. Kyl tää o aikamoist ku päiväkaupal ukkostaa. Oleks muute kuullu sen vitsi mil tiatsikka toimii? Mutikaine kysäs heirä sulloutuessas autoo sisäl.
– No savul tiätty. Ku se savu pääsee ulos ni tiatsikka sammuu siihe. Kyl mää ole ton kuullu, virkkos Laatikaine.
– Se o kyl iha mainiost keksitty, Mutikaine nauraht.
– Ny se rupes sit satama, Laatikaine huamas ensmäiste pisaroitte iskies tuulilassi.
– Mut tääl olla ainaski suajas. Lähretääks johonki? Mutikaine totes.
– Mennää vaa, Laatikaine sanos. – Huamaaks et tuuliki nous hetkes. Aallokki alkava kasvama, koht ne o iha vaahtopäit vaa. Jäärää viäl vähääks aikka. Katella ku toi meri alkka myllertämä.
– Okei, ei täs mikkä kiire ol mihinkäs, Mutikaine myäntys.
Kavekrukse katteliva ku aallokko kasvo ja alko heittämä valkost vaahto aalloharjoilt. Vähä aja pääst se ol iha valkosena. Rannan puutki oliva iha luakillas ku tuul paino niitki nii pirust.
– Taitais ol aik poistu täält. Tää autoki jo huajuu tuule voimast, Mutikaine sanos käynnistäe Ooppeli.
– Varmaa o vähä turvallisemppa, Laatikainenki myäns.
– Katos ku sare alkka voimistuma, tarttee pistä pyyhkijäkki jo kovemmal, Mutikaine huamaut muutama minuuti ajettuas.
– Täl ilmal o valokki iha tarppe, Laatikaine totes.
– Perskeles täälhä tulee kunnol vettä, kiros Mutikaine laittae pyyhkijät täysil eikä ne silti ehtiny pyyhkimä klasii puhtaaks.
– Ja iha pimeeksi muuttus, koit pitkii valoi et näkis tiänki, Laatikaine ehrotti.
Mutikaine pist pitkät pääl mut ei se mittä auttanu, konepelli eres näkys vaa yhtenäine vesiseinä.
– Huanommi näkkyy pitkil, Mutikaine totes. – Ei eres tiät näy.
– Ei täs pääs mihinkä. Jäärää johonki parkkisse, Laatikaine lausaht hiuka jo hualestue.
– Tos o tommone levennys jäärää siihe, Mutikaine sanos kurvate parkkilevennyksel.
– Hei kato, vaik o kesä ni noi on kyl rakei, Laatikaine huamas tuijottaessas tuulilassi.
– Nii näyttävä oleva ja isoi. Toivottavast akkuna kestävä, Mutikaine hualestus.
– Tää o kyl jo aika mahtava ukoilma, oikia myrsky, Laatikaine huamaut.
– Torellaki, myäns Mutikaine ku käsvarre paksune oksa putos maaha muutama metri päähä konepellist.
– Oltaiskoha ehritty ton alt menemä? Laatikaine huamaut ääni väriste.
– Voi ol et nippa nappa, tai sit ei, Mutikaine sano tuijottae tiäl.
– Olis voinu käyrä köpelöst, Laatikaine tuumas.
– Toi olis tullu katost sisäl et pamahtanu, Mutikaine myäns. – Onneks pyssätti tähä.
– Orotellaa täs hetki, Laatikaine ehrot kaivae tupakei ja tarjote Mutikaiselki.
– Mikäs siin. Meirä kohral ei ol puitaka et voisiva kaatuu pääl, Mutikaine sanos tarjota tulta.
Hetkise ol hiljast ja savukkee päät vaa hehkus autos ku jätkät yrittivä saara pulssejas tasaantuma.
– Näyttää pahin laantuva, Laatikaine huamaut.
– Tosi o. Enää ei tul rakeit ja vesisarekki alkka laantuma, Mutikaine myäns. – Mennä vaik meil kattoma jos olis sähköt tallel ja sais vaik kaffet keitetyks, jollei saa ni öölii o jääkaapis.
Mutikaine starttas Ooppelis ja alettiin jatkama näit joiks muuttunei teit pitki matkaa satte ja salamoinni hiljentyes ukoilma siirtyes etteppäi johonki muual raivooma.