Jokilaiva kannel

Mutikaine ja Laatikaine istusiva jokilaiva kannel öölil, kui muuteska. Katteliva siin ihmiste touhui
ja Aurajoe sameen veren hirast virtaust merel päi.
– Oleks kuullu siit näire meirä juttuje julkasust mittä? Laatikaine kysys.
– Jaa niist ku kerto meist? Mutikane sano.
– Just niist. Mitä niil mahtta tapahtuu? Onks se kynämaakari mittä saanu aikaseks? Laatikaine jatko kyselyäs.
– Näyttä silt ettei ainaska Turu puales näyt ottava tuult purjessis, kuulemma, Mutikaine tokas.
– Jaa, ettei tääl päi pal kiinnost, Laatikaine totes.
– Jep, ja ei näis ny pal olkka hurraamist tämmöste vanhoje ukkoje paska puhumises. Tyhjäpäiväst turinointti. Em mää oikke eres ymmär miks toi Api niit rupes taltte laittama, Mutikaine virnist.
– No ei näis kyl oikke mittä filosofiaaka ol, saatikka jotta muut, Laatikaine myäns.
– Nii-ih, me vaa ain istuta jossa kaljal tai kaffel ja polteta tupakki, Mutikaine totes ottaen klasistas siamaukse ööli.
– Ja puhuta iha mitä sylki suuhu tua. Kyl näis jutuis pitäis ol jotta sisältööki, Laatikaine fundeeras.
– Niinku seinil kiipelevi ninjoi tai yhrel kärel rynnäril ampuvii naissi ja paljo kaikke ryminöi ja räjähtelyi, se o aja henki se, Mutikaine pääst miälikuvitukses lentto.
– Tai jotta alienei tai aavei. Sarvipäine saatanaki vois ain välil tul maa sisuksist meit moikkama ja me luettais jostai homeisest vanhast opuksest jotta liirum laarumei ja syästäis se takas maarakko, Laatikainenki innostus.
– Se olis iha sitä nykyaja meininkki. Sääki ku olet noit hameväe peräs juaksijoi viälki, ni voisit jouttu johonki hankaluukssi ja commandot tulis pelastana sunt ku sää vaa joisit jotta kolajuamaa, nauro Mutikaine.
– Hyi helkutti, kyl ööli olis paremppa, Laatikaine sanos.
– Mut ei öölist mittä tommossi tapahru, ainaska mainoste mukka, Mutikaine virnist.
– Nii joo, ei tosiaa näyt tapahtuva, Laatikaine myäns.
– Mut jos katto peilii ni ei meil tommost vois tapahtuukka. Ei me olla mittä tommossi rimmattui lihaskimppui taik eres nuarii enää, Muikaine totes.
– Tosi o ku ves ja pittä ku seula, myäns Laatikaine taas.
– Mut kyl se o nii mahrotont toi mainostenki maailma nykysi. Niilt o tainnu unohttu se sääntö ettei mainos sais luara valheellist kuvaa tuatteest. Vai onks semmost enä olleska? Mutikaine sanos.
– Munst tuttu ettei tair enä ol. Kaikki muit sääntöi kyl sit onki sen erest, Laatikaine fundeeras.
– Koht ei varma saa lähtte kaupunkilka ilma viraomaiste luppa tai ainaski ilma jottai asiamukassi varustei. Siinhä voi vaik loukata ittes, Mutikaine innostu taas.
– Ai niinku pyäräl? Laatikaine kysys.
– Ei ku kävelle. Kypärä tartte ol pääs jottei loukka jos kaattu ja kyynär ja polvisuajakki niinku rullaluitelijoil. Kato kyl toi käveleminenki o nii vaarallist. Siinhä o vaa kahrel jalal pystys ja kui helpost ne voi men alt, ainaski muutama olue jälkke, Mutikaine selit.
– Nii tiätty jos sitä tommottis fundeera, Laatikaine myäns.
– Kui moni onka kolhinu itteäs kännispäite, Mutikaine totes iha tosissas.
– Se o kyl iha totine tosi, Laatikainenki yhtys.
– Siit tulki miälee et kai maar meiränki olis aik lähtte niinkaua ku jala kantava, Mutikaine sanos.
– Ai helkkari kelloki o jo noi pal, Laatikainenki huamas katottuas kelloas.
– Onks sul jotta menoo viäl? Mutikaine kysäs heirä astellessas lankonkii pitki maihi.
– Tarttee viäl käyrä kaupaski, Laatikaine selit.
– Ny tartteeki men bussil kotti, on meinaa semmone olo ny. Morjens, Mutikaine totes lähtie lähint pysäkkii kohre.
– Morjens, vastas Laatikaine lähtie luavima keskusta suuntta.