Töit kattomas

Mutikaine istuskeli aurinkoisel terassil iäikune tupakki hampaissas. Eino Eetvartti Mutikaine, kutsumanimeltäns Eikka, syntysi Turust, Heidekeinilt vuaskymmenii enne sen lopettamist. Enne ain sanotti et oikia Turkulaine o vaa semmone ku o syntyny Heidekeinil. Nykysi ei sen mukkaa sit synny oikioi Turkulaissi ollenka ku ei semmost synnytyslaitost ol enä olemaska.
Hän katteli eressäs avautuvaa floska ja tulvavere peittämä maisemaa. Vihronki tää keväkki ol tullu. Räystääkki juaksi nii ettei kiin saanu. Vesi lainehtis kaikis tiäl olevis montuis ja syvänteis. Viämärikkä ei vetäny. Tulvapuamei ol vähä joka pual estämäs liikennet. Joissai kohre tuntus et niist olis paremmi päässy paatil ku jollai autol, jollei satuunu olema tommost monsterii.
Mutikaine ol lähteny töit kattoma. Ku ei ollu mittä näi vanhal äijäl tarjol, ni hän ol sit istahtanu yhre baari terassil, mikä sattus jo olema auk. Taik ei se oikeesta aukika viäl ollu, mut tualit ja pöyrät ol jo tuatu tuulettuma ulos varasto pimeyrest. Kyl siin ol iha lämmint jo istuskel ku toi aurinkoki jo möllötti suaraa siihe. Tähä ku olis viäl tuapi saanu, mut laki ja määräykse kiälsivä. Ol viäl liia varhane kevät.
Mutikaine katteli ku kaupunkin tyäläiset yrittivä tota sulaneest lumest syntynyt tulvavet saara johonki valuma. Miätteissäs tuijot tota toivottomalt tuntuva touhu.
- Kai maar tääki o töitte kattelemist, hän tuumail sytyttäe uure tupaki.
- Noil taitta ol aikamoine homma saara kaik viämäri vetämä. Luulis et o kellareiski aikalail vet, kuulus joku sanova Mutikaise viäres.
Mutikaine kääns päätäs ja huamas et viäreisel penkil ol tullu Laatikaine. Muavikassi käres Laatikaine nojas etteppäi tualissas ja tuijot karu tapahtumii.
- Tervehrys, tokas Mutikaine. - Mistäs sää siihen tupsahrit?
- Mää näi ton Opelin tos karumpiäles ja päätteli et sää olet jossa lähistöl ja täält sit löytysit, Laatikaine selost. - Ei kai tän ulos mittä viäl tarjoilla?
- Ei viäl. Muutama viikko viäl tarttee orotella, mut täs o nii mukava lekotel aurinkos, Mutikaine sanos, oikas jalkojas ja tumppas tupakkis.
- Mennääks sisäl kaffel? Mutikaine ehrotti.
- Ei ollenka hullumpi ehrotus, vastas Laatikaine nostae ruhos tualist.
Kaverukset asteli sisäl kuppilasse ja ostiva tiskilt kaffeet ja wintturat. Suuntasiva siit sit kantamuksines akkuna viäreisse pöytää. Istahtiva ja alkova syärä mutustama wiinereitäs ja hörppimä kaffet.
- No mitäs sää tääl? kysäs Laatikaine vuarostas.
- Mää tuli töit kattoma, Mutikaine vastas katelle akkunast ulos.
- No siinähä niit tehrä nii et melkke hiki tulee ittelki, virnist Laatikaine vilkaste myäski akkunast karul. - Taitaa pojil tul pitkii päivii
- Niinpä, mut lissä porukkaa ei tarvit, kuulemma, tuumas Mutikaine.
- Ei kait ne tonne muumioi tartte, Laatikaine sanos. - Mehä ollaa jo iha fossiilei. Ei me oltais ku tiäl vaa ja onnettomuusriski. Mehä ollaa jo pitkält yli viiskymppissii. Nuarii o iha tarpeeks, vaik ei sitä ny tostka kyl oikke huamaa. Katos ny ku eivä neljään pekkaa saa tota letkuu siirrettyy.
- Näyttää pojil jäänee noi kehorakennushommelit iha pubi-asteel. Ei noil lihaksil tota letkuu saa minnekkää, hymähteli Mutikainenki. - Kyl se on nii vääri, ettei meit vanhoi hyväkuntossi äijii päästet tommossii hommii lainka. Kyl me verettäis toi letku vaik Painsioo saak kahteen pekkaa, vai kui?
- Ainaski ku laitettais naru kiin toho ja verettäis se autol. Ei tyhmä sais olla, naureskeli Laatikaine.
- Iha kui vaa, mut tommosest seisoskelust ei kyl tul mittä. Ei last eikä paska, Mutikaine tuumaili.
- Joopa joo, kyl meirä sit kelppa. Ei tartte tommossiinka hommii käsiäs liata, Laatikaine nojas taakseppäi tualissas ja kysäs baariflikalt tuhkist.
- Ei tääl saa enää polttaa sisäl, valitti flikka anteekspyytävä näkösenä. - Siks me laitetti noit pöyrät jo toho ulos et sin voi sit mennä tupakil. Sori vaa, mut semossii sääntöi o taas keksitty meirä sauhuttelijoire päämmenoks.
- Ai, sääki röökaat? puuttus Mutikaine keskustelusse. - Tääl näyttä ny oleva sev verra hiljast et tul meirä kans toho aurinkosse tupakal. Mää tarjoo.
- No mikä ettei, flikka sanos ja nii sitä sit siirrytti ulkopualel nauttima aurinkost ja nikotiinist.
Kateltii siin sit noire tyämiäste touhuilui sauhuttelu lomas. Baariflikkaki vähä hymähteli niire touhuil.
- Vetäkää se letku auton kans jos ei rahkeet riitä, huus hän lopult.
Tyäporukka jäi tuijottama baariflikkaa ja sit toisians. Hetke he siin sit jottai pulisiva keskenäs ja yks poistus porukast.
- Mahtovak otta opikses, tuumaili Mutikaine. - Me täs viäl ajateltii kattoo kui kaua niil menee ennenku joku hoksaa ton.
- Kyl sais vähä ol ällii sentäs, sanos siihe flikka. - Ei ain tarttis orottaa jottai insnöörei toho sanoma et mite pitäis toimii. Jollei niil ol paperei mukan ni ei nekä varma tommost keksis.
- Välil se kyl tuntuu semmoselt, Laatikainenki yhtys puhesse.
- On tääl sit hiano ilma, jollei ota tota floskaa ja vet huamioo, Mutikaine huamaut.
- Kevät tulee kohiste, tuumas baariflikkaki ja siristel silmiäs.
Hetken pääst se tyyppi ku poistus tul takas tommose Unimoki kans. Se o semmone piän avolavakuarmuri jos o aikamoine maavaraki. Siin ol jopa hiioppiki laval. Se hiioppi o tommone nosturi joka toimii paineen kans. Kaveri ajo sen sinne lammikkosse ja sit ne laittova liinat kiin letkusse ja siit se sit siirtys iha köykiäst toisse paikka. Oliva sentäs sev verra kohteliai kaverei et heilauttiva kiitokseks käsiäs baarii päi ku oliva saanee sen letkun siirrettyy.
- Tommost se o toi raavas tyä. Ei pal päätä pakota toi ajattelemine, tuumas Laatikaine.
- Kiittivä sentäs, sanos Mutikaine
- Tuletteks viäl kaffel? Talo tarjoo, sanos flikka tumpaten tupakkas tuhkiksee.
- No, mikä ettei, vastas Mutikaine. - Jos kerra talo tarjoo. Saaks pullat kans?
- Jos ny tän kerra, ku ei tavaks tul, baariflikka naureskeli.
Mutikaine ja Laatikaine tumppasiva tupakkas ja siirtysivä sisäpualel baariflika kans Mutikaine kohteliaana miähenä avas ove ja piti sitä auki et toiset pääs sisäl. Baariflikka men tiski taakse ja kaato heil kaffeet ja anto viäl äijie valita pullakki iha itte.
- Kyl täs nys sitt o tullu jo tarppeeks noit töit jo katottuuki, tuumas Mutikaine ja hörppäs kaffettas.
- Melke hiki tul, vai? kysäs Laatikaine naureskelle.
- Joo, melkei o jo paita märkä, Mutikaine nauro. - Tartteks kyytii?
- Ei ku mul o se Foortti tos nurkan takan. Sun Ooppelis viäres, vastas Laatikaine.
- No, terve sit, hyvästeli Mutikaine nouste pöyräst saatuaa kaffens juatuu ja pullans syätyy.
- Hei vaa sullekki, hän huikkas viäl baariflikalki.
- Heippa, seuraava kertta, huuteli flikka takas.
- Moikka, mää jään viäl tänne kaupunkil ku o noit assioi, Laatikaine virkko heilauttae kättäs.
Niinpä Mutikaine astus baarist ulos suunnate Ooppelilles ja miättie mitäs kaut mahtais pääst parhaite kottii, ettei tarttis kovi pal harrasta tota veneilyy, ku toi Ooppeli ei oike ol tehty semmosse tarkotuksee.