Syys

Vettä tul ku saavist kaatae. Ooppeli pyyhkijäkki ol täysil mut eivä tahtonee millää saara tuulilasii pysymää auki. Mutikaine ajeli varovast kaatosatees Itäsel rantakarul alajuaksuu päi. Aurajoes ol aikamoine virtaus huamas Mutikaine. Oliha tota jo satanukki muutama päivä aja. Tää ol torellist syysilmaa. Aikamoine tuuliki viäl ton satee lisäks rasitti puire oksistoo katkoe heikompii oksii ja heittäe niit karul autoilijoire harmiks.
Mutikaine luavut ton satee kans taistelemise ja kaars Ooopelis Aaltose Wäiski museo ette. Hän nous rivakast autost ja paikas ove äkki lukkoo lähtie juaksema ylös Wäski rappussi päästäkses sisäl eres jotenki kuivana. Puristelle vet vaatteistas hän seisahtus Wäiski aulasse. Ei näkyny kettä tutuika jote hän men baari pualel ostama pullakaffet.
Mutikaine purjehtis sit akvaario al olevaa pöytää tarjottimens kans ja istus huakaste. Aukas sokeripaketi ja purotti siäl olevat kaks palaa kuppisse. Hämmentäe kaffettas hän seuraili isoje monnie uiskenteluu akvaarios. Monnit mulkoili siält Mutikaist iha ku tunnistaakses, oliha Mutikaine istunu täs monee otteese ennenki.
Yhtee aikaa Mutikaine ol aika usse käyny tääl kaffel ja viälki moni muist Mutikaise naama.Niinpä Mutikaine joutus ain tääl käyressäs aika taajast nyäkkäilemä tervehryksii ja kättäs heilauttelema.
- Terve, kuulus nykki joku sanova Mutikaise selän takka.
- Moro, sanos Mutikaine kääntymät. Ton ääne hän kyl tuns vähä liianki hyvi.
- Et sit huamannu mun tuloo ollenka, virkko Laatikaine, laski tarjottimes pöyräl ja istaht pöyrä ääre. - Mää olin tual näyttelyy kattomas ja huamasi et sää olikki tääl kaffel.
- Joo, mää en jaksanu ajella tos kaatosatees. Se o syksyy ny, vastas Mutikaine
- Jep, ei tonne pal kannattais lähtee olleska, Laatikaine sanos katelle akkunast Aurajoel päi.
- Oliks näyttely hyvä? kysys Mutikaine vilkaste Laatikaist.
- Aika miälettömii surrealistisii älyväläytyksii, kyl kannatti kattoo, Laatikaine ylisti.
- Mää kävi jo kuukaus takaperi kattomas ton läpi, Mutikaine tokas.
- Nii tiätty, turha sul sit o tota kehhuu, sul o jo miälipire valmis, Laatikaine tuumas.
- Nii onki. Mut mua harmitta toi tänkertane sare, piti tänäpä lähtee paatil.
- Ei tommosse hurrikaanisse kukka lähre. Siinhä lähtee jo kalsarikki jalast ja paatistki voi tul sukellusvene, liiotteli Laatikaine.
- No, voi ol et olis vaikeet pittä sapuskakki sisälläs, tuumis Mutikaine virnistäe.
- Ja ku heittäis Yrjöt ni sais kyl kaike naamalles. Olis se näky ku olis sapuskat pisi naama ja tukkaaki, Laatikaine totes ja molemma naurova kuval mikä nous miälee. Mutikaine yltympäri oksennuksessas paattis ruaris kovas merekäynnis. Aallokki löis viäl naamal ja levittäis sen pitki rinnuksii. Olis maar se näky.
He nousiva pöyräst ja asteliva toisel pualel baarii, siit näki Aurajoel. Kosk baari ol melkei tyhjä he istusiva akkunapöytää. Katteliva vaitonaisina Aurajoe aaltoi. Kosk tuuli paino pitki Aurajokke ni vesiki melke kuahus ja sare repis aaltoje pintaa hajottae vaahro lentäväks utupilveks. Ihmissi kulki Myllysillal ja yrittivä pyssy pystys.
Joku hullu men sillal avonaise satteenkepi kans ja huamas erehrykses liia myähä. Tuuli repäs satteenkepi väärimpuali ja repäs sit viäl sen kankaanki siit irti. Kankas lens tyylikkääst lepattae melke teatteritalol saak ennenku laskeutus aaltoihi, jokka ottiva sen heti syleilyys ja hetken kuluttuu siit ei näkyny enää mittää. Se ol varma upoksis matkal kohre satamaa.
Mutikaine ja Laatikaine eivä voinee pirättä vahinkoiloas, joka sit purkautus ilmoil naurupyrskähryksinä. Muutama baarisolija kääntys kattoma et mikä noit papparaissi oike noi naurat, mut Mutikaine ja Laatikaine eivä saane sanaa suustas. Ain ky yrit sanno jottai ni naurupyrskährys esti sen.
- Kyl täs syksys o sentäs jottai ilossiiki assioi, jollei muut ni vahinkoilossii, Mutikaine sai vihro sanottuu.
- Toi ol kyl tän vuare paras temppu, sanos Laatikaine katelle sillal oleva tyyppii joka viälki seisos siäl sillakaitee viäres iha litimärkänä, satteenkepi vars käressäs ja tuijot epäuskose näkösenä jokke.
- Siin o taas kaloil ihmettelemist mikähä tommonenki kankasrausku o ku seilailee kohre satamaa, Mutikaine tuumaili virnistelle viäläki.
- Jep, mut jos ova järkevii ni voiva tehrä siit vaik kirkolliskokoustelta, tuumas siihe Laatikaine.
- Jolleiva viäl ol semmossi harrastanee ni ny olis hyvä mahrollisuus alotta, hän jatko.
- Mut mahtaaks niil ol insnöörei siäl olleska, tuumi Mutikaine. - Täytyishä jonku se suunnitellakki. Tai jollei ol ni se voi onnistuu paremminki.
- Teknikot kehii, ni siit voi jotta tullakki, sanos Laatikaine
- Aha, teknikko puhuu ja omakehu haisee, Mutikaine virnuili Laatikaisel.
Laatikaine vilkas seinäl olevaa kello ja ponkas pystyy.
- Voi piru, mul o vartti aikaa ehtii Manhattanil, ei tair ehtii. Näkyilee, hän tokas lähtie ovee kohre.
- Tiukkaa tekee, heippa, Mutikaine totes.
Mutikaine päätti jäärä viäl joksiki aikka saret pitämä ennenku lähtis tonne satteesse ajelema kotti päi.