Grillihetki

Aurinko porotti siniselt taivaalt pihakatokse pressukattoo. Grillist nous hianone savuvana hiilie valmistues. Makkarapaketti ol pöyräl valmiiks avattuna ruastumattomast pellist valmistetul tarjoiluvatil. Samoi leivät valmiiks voireltuina, pari tölkkii olut seuranas. Hiljane tuulehenkäys leyhyttel hiljaksee grillintuaksuu ympäristöö. Mutikaine makkaa röhötti puusohval orotelle grillihiilie valmistumist.
Linnukki sirkutteli pihapuis orotelle leivämurui ja pari lokkiiki kaarteli yläpualel. Varmaanki orotteliva neki jos vaik niil heitettäis jottai ruuatähtei tälki kertta niinku monast muullonki, makkarakuarii ja muut semmost. ne ol jo tullu nii kesyikski et välil tuliva maaha muutama metri päähä seuraama grillaukse eristymist. Mutikaisel ei ollu mittä sitä vastaanka, kunha jättivä rauhaa pöyräl olevat ruuat.
Mutikaine mulkas kännykkääs, joka paraht soittamaa tota soneran tunnussävelmää "Mitä hittoo, kuka soittaa, enpä vastaakkaa". Vähä aikaa tuijotettuas hän ojens kätes ja kattos kuka soittaa. Laatikaineha siäl.
- Moi, Mutikaine möräht.
- Terve, vai ootko? Mää ajattelin käväst siäl. Oleks kotosal? Laatikaine intoili.
- Olem mää. Sekä terve et kotosal. Jos tuut, ni tua omat makkaras ja juamas, mul o grilli paraikaa lämpeemäs. Menee varmaan viäl vartti, Mutikaine selosti.
- Kyl mul vähä kauemmi taitaa men, varsinki ku poikkeen kaupas. Mut näkyilee, Laatikaine laskeskeli.
- Näkyilee, kuittas Mutikaine ja laitto puhelimes pöyräl. Nous kattomaan grillii ja totes sen alkava pikkuhiljaa syttyy. Hän rojaht takas puusohval ja korkkas öölitolki. Maistelle oluttas hän sytyt tupaki.
Hän pist cd-soittime pääl ja alko kuunnel rokkii. Naputelle pöyräreunaa sormillas poltteli tupakkias nautinnollisest. Vartti ol menny ja pualikas öölitölkist. Mutikaine nous taas tarkistama hiillost, totes sen hyväks ja laitto muutama makkara käristymä. Cd:lt tul CCR:ää ja Mutikaine alko kiamurtelema ja heiluma ku olis ampiassi ollu pusero tai housuje sisäs, mut se o väärä luulo. Tommone kiamurtelu ol Mutikaise versio tanssist. Siin olis kyl aika monel sivullisel tullu piän hymykare suupiälii jos olis tommost nähny, paitti jossai ravintelis, mis kaik muukki tommottis kiamurteleva ja yrittävä pyssyy pystys urhoollisest.
Mutikaine kääns makkaroitas ain sillo tällö ja herkulline tuaksu alko levitä ympäristöö. Tarkkaavaisest hän seuras kui mustiks makkarat tulisiva. Mutikaine tykkäs siit hiilest joka makkarakuarest muarostuu sen hiukka palaes. Hän alko nostelema niit pois grillist paffilautasel ku Laatikaise Foortti kaars pihal. Laatikaine ilmaantus autostas muavikassi toises ja mäyräkoira toises käres. Mää en ny tarkota semmost mäyräkoiraa ku kulkee narus ja paskoo ja kuseksii joka paikka, vaa tommost suamen suasituimma koiraroru erustajaa joka o paffii ja sil o klasisisällyksekki. Niire sisälmyste sisäl o sit taas jotta juamist jota myäs ööliks kutsuta, tai nuarisokiälel bisseks. Toi mäyräkoira näyt ollee hotkinu sisälles karhui ku siält pilkisti karhunnaamoi..
- Moron, huuteli Laatikaine alkae laahusta grillikatoksee. - Ai sää olet jo saanu makkaras valmiiks.
- Jep, lait siihe omas vaa käristyy, sanos Mutikaine osottae grilliäs. - Otaks leipää kans?
- Voisha tota ottaakki, vastas Laatikaine. Istahti tualil ku oli saanu laitettu muutama makkara grilliritiläl käristymä.
- Ota siit, mää tei vähä liikka itteleni, lausus Mutikaine sysäte leipälautase lähemmäs Laatikaist.
- Mitäs tän luannorauhaa kuuluu? Laatikaine uteli haukate voileiväst ja avate karhupullo.
- Linnut laulaa ja paskoo niinku ennenki, vastas Mutikaine. - Noi lokit o tullu rohkeiks.
Laatikaine nost katsees ja tuijot kaht lokkii jokka ol laskeutunu katoräystääl iha muutama metri päähä. Lokit keikutteliva päätäs pualelt toisel ja tuijottiva takas.
- Toi taitaa ol joku pariskunta, tokas Laatikaine. - Jos ne tekevä pesäs tän ni ei tän voi enää tullakka. Meinaa vaa et ne pualustava pesääs niinku syäksypommittajat. Ne syäksyvä päi ja ampuva sarjatulel paskaa iha kohti. Osumatarkkuuski o yleens iha hyvä.
- Ai nii, säähä sen tiärät, Mutikaine nauro muistelle saariretkee ku Laatikaine ol erehtyny löytämä lokinpesä. Oli ollu aika valkone sej jälkke, eikä kyl mistää pelost vaa jostai iha muust. Oli poika muuttunu iha melke seepraks. Tai oli se kyl ollu samallaine sillonki ku se putos tikkailt seinää maalatessas ja sai maalipurki päähäs väärinpuali tiätyst.
Lokit laskiva maaha ku Mutikaine heit niil makkarakuarii ja vähä makkarapaloiki. Varovast ne tuliva lähemmäs ja nokkasiva äkkiä pala suuhus ja pomppisiva kaemmas niälemä sen alas. Mutikaine ja Laatikaine seurasiva niit naureskelle ja heittelivä lissää makupaloi niil.
Päivä ol jo pitkäl ku Laatikaine läht kottiis taksil. Laatikaise kunto alko ol siin pistees, ettei oikke uskaltanu itte lähtee ajama. Ei sempualee, ettei se olis onnistunu, mut Mutikaisel päi ol aika usse ratsioi ja Laatikaine arvost sev verra ajokorttias ettei viittiny riskeerata. Aika ol menny huriste muistelle mennei, lipitelles öölii ja syäres viäl lissää makkaroi. Lokikki tais ol tyytyväissi. Ei ne ainaska enää lissää ruikuttanu.