Laatikaine toljot kentäl uskomat silmiäs. Hän ol tullu Mutikaise puhelinsoito jälkke Mutikaise lähel oleval luistinkentäl, Mutikaine ol kuulemma siäl. Oliha se. Hulluks näyt oleva tullu. Tual se painus maila käres mukuloire kans pelaamas.
- Eik se ny yhtää ajattele pumppuaska, vanha miäs, tuumail Laatikaine. - Sehä loikkii ku kakara maalinki saaressas. Luulis noire mukuloire vähä eres viarastava, mut ei, ne o iha yht riamuissas ku Mutikainenki. Hiki näyttää kastava paira selkämykse ja vaahto valuu suupiälist ku raivotautisel koiral. Ei ol pojal kunto kohrallas tommosse homma.
Laatikaine pist tupakaks ja nojas kaukalo reunasse ku siihe tul joku äijä kauhee hurta kans.
- Onks se Laatikaine? hän kysäs tuijottae vähä epätiatiatose näkösenä Laatikaist.
- Jep, olem mää, vastas siihe Laatikaine oike tuntemat kuka tommone ol, mut sit muistus miälee - Maneliusha se siin perkeles. Oleks sää palannu Turkuu takas? Säähä muutit jonku ykslahkeise kans johonki sivistykse ulkopualel.
- Joo, mää oli kolmekymment vuat Hesas töis. Muija, se Leena, otti ja kuali, niinpä mää palasi takas kotikonnuil. Ei kait sitä ny samaltaval sovi tehrä et kualis viaraal maal. Manelius selitti. - Oleks kuullu jottai Mutikaisest? Tehä olitte parhai kaverei aikonas.
Mittää puhumat Laatikaine näyt kentäl. Liahuletti hulmute Mutikaine siäl viilet mukuloire kans kumilaata peräs.
- Ei helvetti, siälhä toi o. Vai onks toi Mutikaine? Hullu miäs, rasitta itteäs tommottis, Manelius sanos ihmetelle. - Saa viäl slaaki. Luistit o nuarii varte ja varsinki pelaamine.
Maneliukse hurtta ol saanu haisteltu Laatikaise lahkeet ja nous pysty Laatikaist vaste ku hän vähä kumartus kihnuttama. Mahtoks sil ol nälkä ku se alko pehmittämä Laatikaise naamaa kiälelläs vai maistokoha vaa vähä, et kannattaaks tommost otust näykkäst. Laatikaine nauro ja kyhnyt koiraa molemmi käsi.
- Sää olet ain ollu koira ihmissi, muisteli Manelius. - Toiki näyttä sen honaava.
- Kyl koira ain koiran tuntte, Laatikaine totes ja nous pystyy. Koira keksis jottai muut haisteltava kaukalo juurelt ja alko siäl tonkima.
- Mut mun tartte täst jatka tän kans lenkki, sanos Manelius ruvete hankkii lähtöö.
- Oleks sää tänppäi muuttanu nys sit? Laatikaine kysäs viäl.
- Joo, mää asun nois uusis talois tos mäen takan, katellaa jos viäl vaik satuttais nokakkai, Manelius huikkas mennessäs kovaa kyytii poispäi.
- Katellaa, vastas siihe Laatikaine ja kääntys taas nojailemaa kaukaloreunasse.
Aikas kaukalo viäres seistyäs Laatikaine jo meinas et lähtee johonki muual siit palelemast, mut sit peli loppus. Porukka valus ulos kaukalost ja Mutikainenki tul hiest märkänä ja huahottae ku henkke olis viäty.
- Moron Laatikaine, mis luistit o, Mutikaine totes nojate kaukalo reunaa.
- Ne o museos, taik ainaski jossai piilos. Mää en semmossi enää jalkaa pan, Laatikaine tokas.
- Eihä pumppuka tommost enää kestäis, hän jatko.
- Mite nii, kyl lähtee tervat keuhkoist ja lähtee veri kiärtämä, toivon mukka myäs vyätärö piänenee, sanos Mutikaine taputtae mahatas.
- Ei helvetis, tost saa kualematauri ja jos sattu kaatuma ni ei luutka enää semmost kestäis, totes Laatikaine siihe. - Ajattele ny ikätäs vähä.
- Määki luuli etten mää enää pysy pystyskä, mut toisi vaa kävi. Jalat kyl väsyvä pirust, mut se kuulu assia, Mutikaine yrit toristel tota hulluuttas.
- Meinaaks et muuki miäskunto tost paranis? Taitaa ol väärä luulo, Laatikaine virnus - Toiha pitää sut huameaamul sänkypohjal, kyl se nii rasittavaa o. Ei noil jaloil pal huamen kävellä.
- Oliks toi Manelius? Mutikaine kysäs vaihtae puheeaihet ku jalat alko vähä oireil siihe suunta ettei oike olis enää jaksanu pittä noi issoo ruhoo terie pääl. - Mennääs koppii, mää ota nää pois koivest.
- Oliha se, Maneliuspa hyvinki, vastas Laatikaine kävelle kopil päi ton urheen huajuva pelimiähe viärel joka nojas mailaas melkei ku kainalosauvaa.
- Onks se tullu takas tänne varsinaise Suamee? Eiks se muuttanu tän vanhan sivistyskse ulkopual? Mutikaine kysel uteliaana. - Eiks se menny sen Lentsu kans yhtee? Onks seki tullu takas?
- Joo, ne menivä Hesaa hommii. Lentsu o kuallu ja Manelius palas tän kualema. Laatikaine selitti.
- Vai o Lentsu kuallu, voi perkeles, eihä se viäl ollu vanhaka. Mihi se kual? Mutikaine jatko kyselyäs ottae luistimi jaloistas.
- Em mää kaikkee ehtiny kyselemä, Laatikaine vastas. - Mut Manelius asuu tos mäen taka. Varmaa sen tapaa ainaski kaupas ni voit sit urella tommossi.
- Ai helvatti, ku tuntuu mukavalt, sanos Mutikaine saatuas luistit pois jaloistas ja ojennellessas jalkojas. - Jo tän tuntee takia melke kannat laitta noi jalkaas.
- Onks sus jottai masokisti vikkaa? Laatikaine kysäs ojentae Mutikaisel tämän kassii.
Hälisevä nuariso alko taas lähtee ulos pelaama ja purkaantus kopi ovest ulos.
- Tuleeks pappa viäl pelaama? kysysivä siin mennessäs.
- Ei enää, kyl tää jo riitti. Ei ol oikke toi kunto kohrallas, Mutikaine vastas alkae lastata luistei kassiis. - Mää lähre ny kotio kaffel.
- Okei, moro, huuteliva pojat mennessäs takas pelaama.
- Moi, huikkas Mutikaine takas, veti saapikkaat jalkaas ja takin niskaas sekä avas kopi ove. - Mennääs laittama pannu kuumaks, siäl pitäis ol jottai pullan pualtki viäl jäljel.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti