Vanha tuttu

- Kyl tää o taas yht paskaa, Mutikaine murisi ärtynee tuntusena. He oliva Laatikaise kans kävelemäs Ruissalo ulkoilureiteil ja nauttimas aurinkoisest kesäpäiväst.
- Mikäs sul ny tul, Laatikaine kääntys kattoma Mutikaist, joka nojas puuhu ja ol nostanu koipes ja kattos kenkäpohjaas.
- Tää, se o suaraa sanoe iha sitä itteäs, Mutikaine sanos yrittäe kiskoo puskast oksaa irti.
- Joo, paskaa se o, Laatikainenki totes kumartuessas kattomaa Mutikaise kenkänpohjaa. - Ei ol sentäs ihmise jätöksii mut onpas ollu komee koira. Onneks tääl ei ol norsui sentäs, olis meinaa nilkkoi myäte, mut siihe ei astuis kyl vahinkos.
- Perkeles ku o tiukaski, Mutikaine kiros kaivelle kenkäs pohjaurii puhtaaks ja sen jälkke pyyhkie kenkääs heinikkoo.
- Se o välil tämmöst tää luannos taapertamine, tääl voi törmätä vaik minkälaissi yllätyksii, Laatikaine tokas virnistäe..
- Niinku tohonki, Mutikaine ilmot osottae Laatikaise taakse. - Älä tee mittää äkkinäist.
Laatikaine kääntys hitaast. Hymy hyytys ja hän jäykisty hämmentyneenä. Viirenkymmene metri pääs Laatikaist ja Mutikaist seuras rauhallise uteliaast täyskasvune uroshirvi. Se ol huamannu heirät het ku tuuli kävi heirä suunnastas.
- No voi perskele, Laatikaine ähkäs, hän ku vähä pelkäs hevostki jos se ol samal pualel aitaa ja toi ol kyl aika pal isomp ilmestys.
- Se o komee, Mutikaine ihasteli. - Katos ny noit hianoi sarviiki. Harvo näkke noi komeet kruunuu.
- Joopa joo, totes Laatikaine vavahtae ja tuntie jo miälessäs ku sarvet kaivova häne keuhkojas murskattuas ensteks kylkiluut. Tuskahiki alko noust Laatikaise ottal. Hittaast hän alko perääntyy.
- Ei kai se mittä tee ku o iha yksinäs, Mutikaine miättis tilannet. - Toist olis jos sil olis naaras ja vasa mukanas. Sit sitä tarttis varookki.
He oliva perääntynee polkuje risteyksee hissunkissu hiljaksilles. Hirvi seuras askel kerrallas polkuu pitki katelle heit uteliaa tuntusest.
Mutikaine ja Laatikaine aikosiva ylittää risteykse suaraa takaperi taaksepäi kävelle. Mut yht äkki takkaa kuulus jonkulaise puhallukse tuntune tuhahrus. Kaverukset jäykistysivä paikalles ja vilkasiva taakses.
- Voi saakeli, siin paha mis mainita, Laatikaine tokas. Heirä takanas kolmenkymmene metri pääs seisosiva naarashirvi ja aika piän vasa.
- No ny tais ottaa ohraleipä. Kiivetääs rauhallisest ton kive pääl, Mutikaine totes osottae viäres olevaa aika korkiaa kivee. - Ei toika ny nii iso turva ol, mut puuhu ei täs iäs enää pääs.
Aika ripeest äijät kummiski kive pääl pääs, alkae siält tiiraama mitä hirvil mahto ol miäles. Uros tul siihe heirä ettees ja kääns pääs naarast ja vasaa kohre. Se alko päästellä jottai merkillissi tuhahruksii ja vaimei törähryksii. Mutikaine ja Laatikaine päättivä et paree pistää tupakiks ettei ainaska noutaja tulis ilma viimest tupakki. Vapisevi käsi he sytyttivä tupakit ja tuijottiva hirvii.
Ilmeisesti uros ol saanu asias selviks toiste kans, naaras ja vasa tuliva lähemmäks.
- Mitäs ne ny meinaava oikke tehrä. Tää alkaa käyrä vaaralliseks, Laatikaine huamautti vetäytye iha kive takareunal.
Uros käätys heit kohti ja tuijotti Mutikaist tuhahtae vaimeest. Siin samas Mutikaine huamas sen repaleise vasemma korva ja ottas viälki näkyvä pitkä arve. Hirvi keikautti pääs kallelles ja tul lähemmäs varovast.
- Vilperi, Vilperi ooks se sää? Mutikaine kysys tunnistae hirve ja ojens kättäs. - Perhana sul o perhetki.
Laatikaine tuijot uskomat silmiäs ku uros tökkäs Mutikaist turvallas ja Mutikaine siveli sen turpaa.
- Mikä helveti Tarzani sää oikke olet? Laatikaine ähisi. - Varo ny vähä, se o hirvi jolles ol viäl huamannu.
- Se o Vilperi, sanos Mutikaine iha ku se olis selittäny kaike. Hirvi tyäns pääs Mutikaise olkapääl ja Mutikaine pist kätes sen kaula ympäri halate hirvee. Jos paikal olis ollu joku reportteri ja kuvannu ton tapaukse ni ei kukka olis uskonu semmost kuvaa.
- Mikä ihmee Vilperi, Laatikaine ihmetteli tuijottae tapahtumaa.
- Vilperi o vanha tuttu vuasie takaa. Nääks ton repaleise korva ja arve pääs. Se jäi kerra piikkilanka-aitasse ja mää leikkasi sen irti siit. Se ol sillo iha piän viäl. Sen vanhempii ei näkyny missää ja sil ol koipiki haavoil ettei päässy kävelemä kunnol. Mää asusi sillo viäl siäl maatalos, ni mää vein sen sinne entisse navettasse ja hoiri sen sit kuntoo.
Ol siin sillo vähä erimiälisyyksii siit hoitoo tulemisest. Ei se oikke halunnu, mut sain sen kuiteski sinne sisäl ja se ol mun hoivis ainaski pual vuat. Seuras ain joka paikka ku joku koira. Se tuatti vähä vaikeuksii saara se ymmärtämä et sisäl ei saa tul. Onneks se ei mahtunu sisäl ovest.. Ol vaikeuksii saara se palaama takas luantosse, mut ny se näyttä oleva hyvi sopeutunu vapautees, Mutikaine selost vualaast paijatessas suurt uroshirvee.
Laatikaine ol rauhottunu ja kaivo kamerakännykkäs taskustas napate tilanteest muutamii kuvii. Ol tää sentäs ainutlaatuist. Tarzan Mutikaine villieläimes kans. Naaras ja vasa seuras varovaisest kauemppa tapahtumii eiväkkä uskaltautunee lähemmäs.
Laatikaine ol harvoi nähny Mutikaist noi onnellisena ku ny tos sen nauraes ja halailles tota hirvee joka tökkis lempeest Mutikaist, melkke purottae Mutikaise kivelt.
Hellittelyhetki loppus naarashirve varotusäänee ja Vilperi nost päätäs kattoe polkuu ette päi. Se nos nokkaas, nuuhkis ja käänty sit painue perhees kans pusikkoihi. Se kääntys viäl kerra kattomaa Mutikaist enne häviimistäs mettä siimeksee.
Mutikaine katteli virnistelle hirvie perään. Sytyt sit uure tupaki ja vetäs kunno savut. Laatikaine tul Mutikaise viäree sauhutelle hänki tupakkias. He kääntysivä kattoma polun päähä jost ilmestys näkyvii hälisevä perhe kahre koiran kans.
- Niinku sää sanosit, Laatikaine. Se o tämmöst tää luannos taapertamine, tääl voi törmätä vaik minkälaissi yllätyksii, Mutikaine sanos heirä kattellessas kiven pääl ohi menevää perhet ja koirie levottomuut niire haistaes hirvejäljet.