Mutikaise verstaal

- Mutikaine o näemmä ruvennu puusepäkski viäl vanhoil päivilläs, tuumi Laatikaine ittekses astuessas Mutikaise kerraris olevaa verstaasse sisäl. Sinne ol raahattu joku jeesukse aikane höyläpenkki. Mist liä tommonenki löytyny, mut siin se nökötti seinä viäres, paljo kärsinee näkosenä ja Mutikaine ol täyres tyäntouhus sen viäres.
- Mutikaine moro, Laatikaine hihkus et olis saanu äänes kuuluma yli jyrsime hirvee ääne, jol Mutikaine just jyrsis jottai siin höyläpenki pääl.
- Mil ihmeel toi o tänne oikke sisäl saatu, tommonenha painaaki jo lähemmäs tonnii varmaa. Jos ei ny sentäs iha nii, ni usseemma sata kiloo kummiski, Laatikaine huus näyttäe höyläpenkkii.
- Tost me se tuati. Ensteks jalat kantamal ja sit toi kansi rullie pääl kyljelläs vetämäl, Mutikaine selost sammutettuas hiomakonees. - Sen kanne nostamine jalkoje pääl oliki sit vähä visasemp juttu, mut siin se ny sit o. Onneks mul o toi moottorinosturi. Sil ku vähä autto ni ei se ollu temppu eikä mikkä.
- Mitä ihmet sää teet tommosel muinaismuistol? Laatikaine kysys.
- Tää ei kuule huaju eikä heilu ku tyästää jottai, nii ku nää nykyset muka "tyäpöyrät". Paskat ne mittä tyäpöytii ol, ne o jottai tekelei mil vaa loukkaa ittes, Mutikaine selost innoissas. - Ne o tehty vaa sitä silmälpitäe et ne saa kassaa ja pois jaloist piänee tilaa. Ei niist pal muuhu olkka.
- No, kyl ne vähä hatarii laitoksii kyl ovakki, Laatikaine myäns.
- Ne o iha yhtä hatarii ja huanotekosii ku mikä tahans nykysi tehty, niire ei ol tarkotuska kestää ku vaa se aika minkä takuu kestää, Mutikaine nurisi. - Mut tää o kestäny jo toistsataa vuat ja o yhä toiminta kunnos.
Mutikaine istaht tyähuanees tualil piäne pöyrä viäree ja sytyt tupaki. Vetäs siit pari nautinnollist haikuu ja kiinnit sit katsees Laatikaisee.
- No oliks sul jottai oike assiaaki, vai tuliks muute vaa morjestama? Mutikaine kysäs.
- Iha vaa muute mää poikkesi, ku sattusi liikkuma tääl päi, Laatikaine vastas istahtae toisee tualii.
- Mitä sää olet oikke tekemäs? Kehyksii vai? Laatikaine jatko.
- Jep, tarttee kehystää muutama maalaus, mikkä mää tos ole maalaillu, Mutikaine myäns. - Pääti sit samantiä kokkeilla onks täst höyläpenkist viäl kunno tyähö, mut hyvi se näyttä pelittävä.
- Jasso, et semmossi tekeil, Laatikaine totes. - Meinaaks johonki näyttelynki pistä pystyy.
- Ei semmosest ainaska viäl ol mittä meininkii, Mutikaine vastas. - Eikä noit tauliuika nii pal viäl ol. Niit tulee ain nii hissuksii lissä, ku o ain kaike näköst muutaki puuhaa.
- Jaa, ettei ehri oike ruvet kulkema baskeri pääs ja samettitakki niskas, niinku enne vanha, virkkos Laatikaine. - Onks sul muute ne viäl olemas?
- Kyl ne kaapis ova pölyttymäs, ne o osastos muistoi nuaruurest, Mutikaine virnist. - Mahtaaks enä takkika men erers kiin. O tullu jonki verra tota mittaa lissä niist ajoist, meinaa ympärysmittaa. Se ol sillo joskus kaskymment vuat ja kakskymment kiloo sitte ku niit käytetti.
- Nykysi sit olla tos tuulipuku tai verskamuaris ainaski kotiolois, Laatikaine myäns naurahtae. - Se o varmaa tätä ikääntymist.
- No jaa, noi ajat ku ol motto "Elä vauhrikkaast, kuale nuarena, jää kaunis ruumis" o jääny jo taakse. Ainaski se osa et "kuale nuarena", noist muist lauseosist en menis mittä sanoma, Mutikaine totes hiukka hymähtäe. - Nii se aika kulkee ja vuaret vierii, ikkää tulee ja kauneus katoo, muttem mää ol oikke huamannu tota et kauneus olis mihinkäs karonnu.
- Sul taitava noi peilikki ol iha samaa ikäluakka ku sääki, Laatikaine venkos. - Sitävarte niist ruppe ain vähä huanommi näkemä kuvajaistas. Tai jos ne pitäis pestä välil.
- Niinpä nii, semmost se o. Ei ol enää tota nuaruure nopeut ja notkeut, mist toi seinäki toho tul, sano kissaki juastuas seinää päi, hiire livahrettu seinä al, Mutikaine totes. - Toi onnaht kyl pahast, toi aforismi, mut kaikke sitä tulee vanhemmite suustas lipsautettu.
- Lähretä yläkerta kaffel, ennenku mää ruppe iha tyhmii puhuma tän tyäuupemukse kouris. On tää sev verra rankka et melkke hikiki tulee, Mutikaine totes nouste ja lähtie tyätiloistas.