Kansiinko?

Mutikaine ja Laatikaine oliva poikenne hualtikse baari kaffel. Istusiva siin ajtuksiis vaipuneina ku Mutikaine muist jottai.
- Hei Laatikaine, oleks kuullu, et meist yritettäis iha vakavissas väsät kirjaa, Mutikaine tokas yht äkki hörpäte kaffekupistas. - Voi ol, et päästä iha kirjoihi ja kansii.
- Älä helkutis. Tulisiks meist sit julkkiksii, Laatikaine meinas purotta pullas jost ol just haukkaamas.
- Siit ei ol onneks mittä takuit, Mutikaine totes rauhottavast.
- Ei me sit saatais ol ollenka rauhas. Aattels ny semmost ruljanssi, Laatikaine kauhistel yhä.
- Äläs ny liiottele, Mutikaine sanos. - Ei se ny nii kamalaa voi ol.
- Onks se taas sen Apin toilauksii? Laatikaine kysäs harmistunee tuntusest. - Ain sen tartte tunkee nokkas joka paikka ja asioihi, jokka ei sil sit yhtikäs kuulu.
- No se ny o aikas mont juttuu meist kyl jo kirjottanu. Oleks seurannu niit netist? Mutikaine totes.
- Olem mää. Sitä mää kyl paheksusi, et sen pitiki men kirjottama siit iha julkisest, et mää parkusi ku pikku kakara sillo kännispäite sun pihallas, Laatikaine ol vähä kärmeissäs.
- Miks sää siit ny sit olet noi kärmeissäs? Mutikaine kysäs. - Em mää usko et sää siit olsit muute mittä muistanukka,
- En oliska, mut kirjotta ny siit ku iso miäs parkuu. Kyl vähä tarttis ajatella ensteks mitä kirjotta ettei kirjota mitä ajattelee. Tarttis vähä käyrä kyläilemäs ja muatoilla sen pärstvärkkii uute uskoo. Oppis vähä ajattelema ensteks mitä oikke tua julki, Laatikaine muris kiukuissas.
- Kyl mun rystyssi vähä ny kutittaa. Pari viiko sairaala reissu vähä varmaa rauhottais sen kirjotusintoo.
- Äläs ny hermostu, ei se sitä tahallas varmaa tehny, Mutikaine yrit rauhotella.
- Kuules ny, kyl mää sitä sev verra tunne, et iha tahallas se sen teki. Se o vähä semmone vittumaine luanne, noin niinku laimeest ilmastuna, Laatikaine puhisi. - Perskeles ku se ottaa pannuu, et se meneeki kaikkee tommost kirjottelema.
- Rauhotus ny hiuka, ettei meit paiskata täält pihal, Mutikaine sanos katelle vaivihkaa ympärilles. - Sul ruppe toi volyymi nousema yli sallitu desibeliraja.
- Em mää mittä rauhotu, Laatikaine tokas hiljentäe kummiski ääntäs kattoe ympärilles.
- Paree olis, ni päästä tän toistekki, Mutikaine totes.
- Se o viäl tehny munst semmose flikkoje vahtaajanki. Em mää mikkää semmone sentäs ol, ei olleska, Laatikaine tuhis yrittäe saara päätäs kääntymä niska pualel ku akkuna takan men joku parikymppine naikkone minihamosessas.
- Heh heh, mitäs just teit? Mutikaine nauro.
- Ai mää vai, em mää mittä tehny, Laatikaine vastas kääntye Mutikaist kohre.
- Mitäs seurasit? Pului vai? Mutikaine kysäs huvittuneena.
- Ol siin makee mini, Laatikaine totes.
- Niinpä, eikä ollu auto, ku joku iha muu mini, Mutikaine hihitteli viälki.
- No jaa, täytyy myänttä, et ei ollu auto, Laatikaine myäns pikkuhiljaa rauhottue.
- Nii et taitaa ol kuiteski niis jutuis perää, Mutikaine sano.
- No jaa, taitaa niis vähä kyl ollakkki, ainaski vähä, Laatikaine myäns ja kohaut harteitas.
- Nii et antaa sev vaa kirjotella, ku ei iha mahrottomii ruppee naputtelema, Mutikaine totes nouste pöyräst ja keräte tyhjät kupit tarjottimel.
- Sit kyl mennää sin piilopirttisse kyläilee jos jutut ruppe iha mahrottomiks menemä, vai kui? Laatikaine sanos nouste hänki.
- Jep, tehrää semmottis, Mutikaine myäntys viäre tarjottime keräilyvaunusse ja lähtie Laatikaise kans ulos tupakil.